Nykyään ei ole harvinaista, että lapsen koko tähänastinen elämä on jollain tavoin dokumentoitu someen. Ensimmäinen kuva julkaistaan jo ultran jälkeen ja kasvot nähdään heti synnytyssalissa otetusta valokuvasta.

Lapsuusajalta julkaistaan suuri määrä valokuvia, monesti niin että kasvot näkyvät ja koko nimi kerrotaan. Monien lapsuus löytyy tallennettuna vanhemman blogiin tai muuhun somekanavaan.

Tätä ei enää oikeastaan edes hämmästellä, vaan pidetään ihan tavallisena. Kaikkihan näin tekevät!

Osaa tämä toiminta huolestuttaa. Toiset ajattelevat, että ihan sama, siellä on koko sukupolven puuronaamakuvat pitkin internetiä, kuka niistä jaksaisi välittää! Ehkä se on tottakin. Kuvia on niin paljon nykyään, että yksittäisen henkilön kuvat hukkuvat massaan.

Monet myös ajattelevat lapsen yksityisyyttä kuvien osalta nykyään tarkemmin kuin jonkin aikaa sitten, kun lapsen oikeudesta yksityisyyteen somessa on alettu puhua enemmän.

Mutta sitten on tullut tämä toinen puoli…

Netti on todella hyvä paikka vaihtaa kokemuksia ja hankkia vertaistukea. Harmi vaan että monissa keskusteluryhmissä se on johtanut siihen, että vanhemmat jaarittelevat lastensa yksityisasioita ja sairaushistoriaa kaikkien nähtäville.


Kuva Becca Tapert, ylin kuva Derek Thomson.

On hieman eri asia törmätä netissä jonkun ihmisen puuronaamaiseen lapsuuskuvaan kuin keskusteluun, jossa henkilön vanhempi on vuodattanut pitkän tilityksen lapsen neurologisista ongelmista. Sillä niitä juttuja ihan oikeasti riittää, ja toisin kuin jotkut harmittomat vauvakuvat, ne voivat oikeasti vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen.

Esimerkiksi mielenterveysongelmat ja neurologiset sairaudet ovat edelleen sellaisia, joista ihmisillä on ennakko- ja harhaluuloja. Asiallinen keskustelu ja avoin puhuminen niistä tietenkin normalisoi asioita, mutta haluatko tosiaan että kun sinun lapsesi nimeä googlaa, löytyy tulosten joukosta tilityksesi siitä kuinka lapsesi kärsii vaikkapa fobioista, raivokohtauksista, keskittymisongelmista tai itsetuhoisuudesta?

Entä miltä lapsestasi tuntuu jos hän saa varttuneempana tietää, että netissä on hänen diagnoosinsa ja terveysongelmansa kaiken kansan luettavissa? Ei varmaan kovin kivalta.

Sairauksia tai muita ongelmia ei tarvitse kenenkään hävetä eikä niitä tarvitse piilotella. Mutta esimerkiksi sairaudesta kertominen täysin julkisesti on sellainen asia, joka asianomaisen pitäisi itse saada päättää, ei sellainen ratkaisu jonka vanhemmat tekevät lapsensa puolesta. Emmekä me vielä valitettavasti elä ideaalimaailmassa, jossa esimerkiksi työnantajien asenteisiin ja palkkaamishalukkuuteen ei vaikuta vaikkapa mielenterveysongelmat.

Muista siis hyvä vanhempi, että harkitse mitä puhut ja missä puhut! Jos keskustelet vaikka Facebookissa omalla nimelläsi ja kerrot lapsestasi, ei ole ollenkaan vaikeaa selvittää, kuka lapsesi on. Moni kertoo sen tiedon ihan itse profiilissaan!

Apua, neuvoja ja vertaistukea saa ja kannattaa ehdottomasti hankkia, mutta se pitäisi aina tehdä lapsen yksityisyyttä kunnioittaen.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nepsyn äiti Peruuta vastaus

12 vastausta artikkeliin “Mieti vähän mitä lapsestasi somessa kerrot!”

  • Minna sanoo:

    No mä keskustelen somessa oman lapseni asioista juuri vertaistuen tarpeen takia. Ei näiden kanssa jaksais, jos ei sais tukea. En ole ainakaan huomannut, että kukaan kirjoittaisi lapsen nimeä asiayhteyteen, harvoin edes kuvaa. Mä haluan uskoa siihen, että asioista puhuminen auttaa ymmärtämään. Se että nostetaan kissa pöydälle. Itselläni on adhd, kuten lapsillani. Olen kiitollinen niille, ketkä jaksaa siitä kertoa, että muutkin ymmärtäisivät, millaista tää on.
    Ymmärtääkseni sä itse olet kirjoittanut lapsiperheen elämästä aika paljonkin, mitä omat lapsesi sitten aikuisena ajattelevat? Meille normaalia arkea on adhd- arki. Se on vähän toisenlaista, kuin muiden, mutta se on meidän elämää.

  • Maija sanoo:

    Miksi tässä korostetaan mielenterveys/neurologisia haasteita omaavia lapsia? Kyllä ne ihan tavislastenkin vanhemmat jakaa uhmasta ym pitkin internettiä. Jakoi tai ei niin eka fiilis itsellä tämän tekstin myötä oli että savu nousi korvista ja silmät näki punaista.. Tuli fiilis että laittakaa ne ”huonosti käyttäytyvät” lapset kaappiin piiloon niin ettei heitä ole näkyvissä missään. Poissa silmistä, poissa mielestä? Mitäs sitten jos lapsi onkin erityinen vaikka epilepsian tai syövän vuoksi? Päteekö diabeteslapseenkin sama kirjoitus tai niihin ihan ”tavislapsiin” jonka vatsantoimintaa päivitellään julkisesti ja pyydetään vinkkejä ummetukseen? Voi luoja mä sanon. Pysy sinä pois netistä lokeroidesi ja kukkahattusi kanssa. Kaikki tässä samalla viivalla tätä elämää tallataan riippumatta siitä onko lapsi nepsy vai ei!
    Jos nyt kuitenkin joku positiivinen huomio niin on hyvä nostaa keskusteluun lapsen yksityisyysasiat riippumatta diagnooseista. Kaikki lapsethan on erityisiä ja ainutlaatuisia eikö vaan?

  • Akateeminen äiti sanoo:

    Täysin samaa mieltä! Lapsella on omat somet ja puhuu siellä mitä puhuu, mutta sopimus on tehty, että jälkikasvun asioista ei somessa puhuta.
    Muutoinkin on tervettä realismia eikä lainkaan neuroottista huolehtia siitä, että somekuvissa ei ole itse eikä perheenjäsenet tunnistettavissa, ja jos jotain perhettä / sukua nostaa keskusteluun, jättää nimet ja tarkat sukulaisuussuhteet mainitsematta.

  • Hillamari sanoo:

    Uskoisin, että useat vanhemmat harkitsevat tarkkaan, mitä julkaisevat.
    Vaikeneminen ja hyssyttely ei avaa tietä.

  • Ponnistus sanoo:

    Voi luaja! Määää en kestä olla kirjottamatta. Vaikka hetken yritin, todella. Mikäli tämä kirjoitus kohdistuu yhteen tietttyyn mahtavan avoimesti kertovaan blogiin, jota todella arvostan ( päinvastoin kuin teitä), olen tyrmistynyt. Täytyy sanoa, että tämä huono äiti-blogi on varsin lyhyessä ajassa tehnyt niin käsittämättömän suuren notkahduksen ja takapakkia, että hävettää puolestanne. Erityisten maailmassa voisi kutsua taantumaksi. Ja varmaan hävettää teitä blogin pitäjiäkin. Ponnekkaasti kummastelen teitä, jotka tällaisia kirjoitukset päästätte julkaistavaksi. Jopa vähän harmittaa, aiemmin jutut olivat ihan hauskoja, nyt syystä tai toisesta äiteihin, eritoten erityislasten äiteihin kohdistuva kritisointi tuntuu jääneen päälle. Erityisten maailmassa jumiutumiseksikin voisi kutsua. Mahdikkaasti siellä kerrotaan, mitä kunkin kannattaa tehdä tai olla tekemättä. Kerta toisensa jälkeen. Erityisten maailmassa toiminnanohjauksen haasteiksi voisi kutsua. Itse suosittelen teille , ennen kuin muutkin kuin erityislasten äidit lopettavat seuraamisen (ainakin itselleni riittää tämän tyyppinen pelleily) joko jonkin erityislasten maailmassa tutuksi tulleen moniammatillisen ryhmän tapaamista tai vaihtoehtoisesti blogin lopettelua, jota erityisten maailmassa päätösjaksoksi tai suositukseksi voisi kutsua. Tyrmäävän typerää tekstiä henkilöltä/ henkilöiltä, jotka selvästikään eivät ole erityislasten asioihin henkilökohtaisesti joutuneet törmäämään vaan saa ilmeisen selvästi elellä ns. normiarkea ns.normilasten kanssa, erityisperheissä voitaisiin näitä onnekkaita nenteiksi kutsua.

  • Kumarrus sanoo:

    Voi luaja! Määää en kestä olla kirjottamatta. Vaikka hetken yritin, todella. Mikäli tämä kirjoitus kohdistuu yhteen tietttyyn mahtavan avoimesti kertovaan blogiin, jota todella arvostan ( päinvastoin kuin teitä), olen tyrmistynyt. Täytyy sanoa, että tämä huono äiti-blogi on varsin lyhyessä ajassa tehnyt niin käsittämättömän suuren notkahduksen ja takapakkia, että hävettää puolestanne. Erityisten maailmassa voisi kutsua taantumaksi. Ja varmaan hävettää teitä blogin pitäjiäkin. Ponnekkaasti kummastelen teitä, jotka tällaisia kirjoitukset päästätte julkaistavaksi. Jopa vähän harmittaa, aiemmin jutut olivat ihan hauskoja, nyt syystä tai toisesta äiteihin, eritoten erityislasten äiteihin kohdistuva kritisointi tuntuu jääneen päälle. Erityisten maailmassa jumiutumiseksikin voisi kutsua. Mahdikkaasti siellä kerrotaan, mitä kunkin kannattaa tehdä tai olla tekemättä. Kerta toisensa jälkeen. Erityisten maailmassa toiminnanohjauksen haasteiksi voisi kutsua. Itse suosittelen teille , ennen kuin muutkin kuin erityislasten äidit lopettavat seuraamisen (ainakin itselleni riittää tämän tyyppinen pelleily) joko jonkin erityislasten maailmassa tutuksi tulleen moniammatillisen ryhmän tapaamista tai vaihtoehtoisesti blogin lopettelua, jota erityisten maailmassa päätösjaksoksi voisi kutsua. Tyrmäävän typerää tekstiä henkilöltä, joka selvästikään ei ole erityislasten asioihin henkilökohtaisesti joutunut törmäämään vaan saa ilmeisen selvästi elellä ns. normiarkea ns.normilasten kanssa, erityisperheissä voitaisiin näitä onnekkaita nenteiksi kutsua.

  • Clarissa sanoo:

    Miten jaat vertaistukea tai tuot tärkeitä asioita esiin jos et svss taustoja js kokemuksiasi mitenkään?

    Näiden tekstien lastu laskee laskemistaan. Lähdin seuraajista adhdjutun yhteydessä. Taisi olla oikea päätös.

  • Nepsyäiti sanoo:

    Täytyy sanoa, että ensin niin hyvä Huono äiti, on muuttunut todella paljon, huonoksi äidiksi.
    Ensimmäinen adhd artikkeli jo pisti silmään, erityislapsen omaavana. Ja nyt tämä…
    Valitettavasti loppui seuraaminen tähän..

  • Nepsyäiti sanoo:

    Milloin huono äidistä tuli näin muita äitejä mustamaalaava? Tykkäsin alkuperäisestä blogin pitäjästä.. Hän uskalsi tuoda esiin niitä asioita joiden kanssa me jokainen painitaan ja tunnetaan huonommuutta. Nyt on hyökkäys nepsyäitejä kohtaan ollut täällä jo useamman kerran. Ensin oli se adhd artikkeli ja nyt tämä. Vertaisryhmissä on voimaa. Pitäisikö alkuperäisen blogin pitäjän nyt miettiä, että onko tämä enää muuta kun toisten vanhempien valintojen sättimistä?

  • Nepsyn äiti sanoo:

    Aika harva varmaan kirjottelee edes vertaistukiryhmiin lapsen nimellä. Joten eipä niitä juuri juttuja lapsen nimellä googlaamalla löydy. Itsekin jotain lapsestani facessa kirjoittanut, mutta kyllä aikalailla saa salapoliisityötä tehdä, että lapsen nimi selviää. Vaikka eihän ne sinänsä salaisuuksia ole, jokainen joka lapseni on tavannut, varmasti myös itse hänen haasteensa huomaa vaikkei dg numeroita tietäisikään.

  • äiti86 sanoo:

    Ei pitäisi lasten nimellä löytyä jos ei omakanta sitten vuoda tai mistä näitä tietää.. ja toisaalta voipi lapsesta löytyä paljonkin tietoa vaikka ei koskaan facebookissa olis käynytkään.. kuva lapsista jossain googlessa ”erityislasten kokoontuminen Oulussa nimet ja iät”.. kyllä etsivä löytää.. Onhan se harmi että vertaistukiryhmistä vuotaa tietoa ulos mutta jos vanhemmalla on kriisi on parempi kysyä kun lähteä sille linjalle että jää sit totaalisti yksin ja alkaa valehdella sit perhetyöntekijälle tai lasuhenkilölle mitä näitä nyt missäkin perheessä on näitä jotka jaksaa äitiä tukea siinä lähellä.. Joskus noista vertaisryhmistä voi saada vaikka ystävän jonka kans voi vaikka raivareitten yai yöheräämisten välissä heittää helpot whatsup-viestit. Pienet vertaisryhmät on parhaimpia.