”Mieheni on minua muutaman vuoden vanhempi, ja olemme muutamia vuosia olleet yhdessä, alle 30-vuotiaita. Meillä yhteinen alle vuoden ikäinen lapsi. Ongelmana meillä se, että mies uhkailee aina pienenkin riidan aikana erolla. Minä kaipaisin läheisyyttä, turvaa, hellyyttä, seksiä. Mies taas kokee ettei tarvi näistä mitään, paitsi kun seksiä haluaa niin sitä on saatava heti. Kerran kahdessa viikossa.

Olen yrittänyt usealla eri tapaa esittää toiveitani ja tarpeitani mutta siihen vastataan kylmäkiskoisesti, kovasti ja jatkuvalla uhkailulla. Miehellä usein tapana lähettää minut muiden miesten perään, jos ei hän kelpaa. Kaikista tyytyväisin tuntuu olevan silloin, kun tulee kotiin ja minä en kiinnitä häneen mitään huomiota. Silloin saattaa jopa aloittaa puhumaan jotain. Koskaan ei sano että ikävöisi, rakastaisi eikä myöskään kehu. Sen vuoksi tuntuu erittäin kurjalta, kun esim sanoo aina että ylipolven saappaissa näytän ihan maksulliselta naiselta.

Kuva Kinga Cichewicz.

Olen ahdistunut ja kyllästynyt siihen, että harva se ilta päättyy siihen että mies vähän tahallaan suutahtaa jotta saa sänkyyn mennessä kääntää selän, mököttää eikä ainakaan tarvi harrastaa seksiä minun kanssa. Huomaan, että itsetuntoni on kärsinyt ja siinä minulla itsellä on työstämistä, mutta usein miehen seurassa ja häntä lähestyessä koen itseni maailman vastenmielisimmäksi naiseksi, mutta peiliin katsoessa näen ihan nätin, kiva kroppaisen nuoren naisen, äidin ja vaimon.

Jos pussailen ja hellin miestä, hänen katse ei harhaudu tv tai puhelinruudusta hetkeksikään minuun ja suudelmiin vastaa vastahakoisesti ja yrittää ne päättää heti ennenkuin alkaakaan. Seksin aikana taas kielimoukkua tulee liikaakin, mutta enpä viitsi enää aiheesta sanoa, koska sitten tulee välittömästi kuitti, että hae sitten muualta ja jään kokonaan ilman seksiä ja sen tuomaa läheisyyttä. Jollain tasolla minua on aina loukannut, että mies orgasminsa jälkeen nousee heti ja menee suihkuun ja sen jälkeen katsoo puhelinta. Aiemmat kumppanit ovat jääneet makoilemaan, juttelemaan ja silittelemään. Sanoo minun olevan seksihullu, jolla ei ole muuta mielessä vaikka kuinka yrittää avata läheisyys ja hellyys käsitteitä.

Kuva Justine Camacho.

Tuntuu, että mies ei ole valmis joustamaan tai ymmärtämään, mutta en haluaisi erotakkaan. Onko tässä toivoa, mitä voisin tehdä? Ja mistä ihmeestä kumpuaa tämä jatkuva erolla uhkailu?”

Nimim. Pian toivoton

Artikkelikuva Bantersnaps.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 71 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Oman onneni seppä Peruuta vastaus

71 vastausta artikkeliin “”Mies uhkailee pienenkin riidan aikana erolla””

  • Oman onneni seppä sanoo:

    Älä tuhlaa elämääsi tuollaisessa parisuhteessa.. se ei siitä parane. Olen tuhlannut omaa elämääni vastaavanlaisessa parisuhteessa yli 15 vuotta, jossa ei ole läheisyyttä eikä mua tyydyttävää seksiä. Ei tehokkaampaa itsetunnon latistajaa löydy. Lähde. Sulla on elämä edessä, pärjäät kyllä pienen kanssa helposti ❤️

  • Nimetön sanoo:

    Olisko mies autismin kirjoa, kuulostaa aspergerin käytökseltä.

  • Joskus näinkin sanoo:

    Itse olin tuollainen nuorempana. Minulla oli vaikeuksia sitoutua kehenkään ja kun seurustelu oli kestäny riittävän kauvan, rupesin olemaan kylmäkiskoinen enkä halunnut toista lähelle enkä muutakaan… Petin herkästi. Lopulta saatoin suoraan sanoa pettäneeni ja odotin että mies ymmärtäisi minut jättää. Nykyisen mieheni kanssa tein samat temput kuin muidenkin. Ja kaikki johtui sitoutumiskammosta. Minä lähdin itse, mutta mieheni antoi minun olla muutaman viikon rauhassa ja rupesi pikkuhiljaa lähestymään uudelleen ja uudelleen. Miehessäni ei siis ollut mitään vikaa. Oli vain liian täydellinen elämänkumppani. Lopulta mieheni vikittely tuotti tulosta ja suostui treffeille ja toisille. Silloin päätin että tähän jään. Mun on hyvä näin. Nyt reilusti yli 10vuotta yhdessä ja ainavain mieheni on vieressäni.

    Tosin sinun tilanteessa uskon miehen odottavan juurikin tuota viimeistä siirtoa. Anna ”mieslapsen” mennä. Ahdistus ei helpota sillä ennen kun se itte sen tajuaa.

  • Etsi oikea mies sanoo:

    Meillä oli mieheni kanssa samanlaista. Uhkasi erolla joka välissä ja myöhemmin paljastui että hän oli eropäätöksen jo omalta osaltaan tehnyt ja toivoi minun tekevän lopullisen päätöksen. Seksin ja läheisyyden pihtaaminen johtui samaisesta asiasta. Joskus harvoin seksiä halutessaan seksiä kesti tasan niin kauan että sai itsensä hoidettua ja sitten käännettiin kylki tai mentiin tekemään ihan mitä tahansa muuta. Mies ei saanut aikaiseksi erota ja käyttäytyi inhottavasti, uhkaili erolla ja lopulta petti ja jätti. Aloitti heti uuden suhteen toisen naisen kanssa. Suosittelisin lähtemään, kuulostaa siltä että miehesi on päätöksensä tehnyt ja odottaa että joku toinen nainen osuisi kohdalle, jottei jää yksin sinut jätettyään tai että sinä kyllästyisit ja lähtisit. Minun hyvä jälkiviisaana neuvoa muita kun en itsekkään lähtenyt vaikka kuinka muut varoitteli, opinpahan kantapään kautta. Jos minua mies enää ikinä uhkaa erolla riidan yhteydessä niin eron saa ja heti.

  • Äiti ja mummo sanoo:

    Miksi et halua erota? Pärjäisit varmasti kahdestaan lapsen kanssa. Miehesi vaikuttaa narsistiselta tai jostain muusta syystä tunnekylmältä ja itsekkäältä. En näkisi sellaista hyvänä mallina lapselle. Harmittaa puolestasi. Ansaitset parempaa! Älä tyydy huonoon mieheen.

  • Äiti 74 sanoo:

    Sinä ansaitset parempaa. Miksi anelet rakkautta ihmiseltä, jolta et tule koskaan saamaan. Hän selvästi nöyryyttää sinua. Ei anna mitään, kun pyydät. Henkistä väkivaltaa ja kontrollointia. Sitä se erolla uhkailukin on . Teidän suhteella ei ole mitään tulevaisuutta. Jäämällä rikot vain itsesi ajan kanssa. Kannattaa olla ihan realisti ja lähteä. Miehen taholta ei ole kyse rakkaudesta. Kuulostaa jopa narsistiselta, jolla on jalka oven raossa ja valmiina lähtemään, kun löytyy joku uusi nöyryytettävä.
    Olen pahoillani, mutta toivottavasti itse ymmärrät itsesi ja lapsesi parasta. Parisuhteessa ei todellakaan kuulu olla tuollaista. Noin nuori, kun vielä olet , niin älä tuhlaa elämääsi yrittämällä pitää pystyssä jotain, mihin toinen ei panosta ollenkaan.