”Suhteeni varattuun mieheen alkoi ystävyydestä. Olimme tuttuja ja  pidimme yhteyttä viestittelemällä ja näimme satunnaisesti ilman, että olisimme sopineet näkevämme. Paikalla oli usein myös muita. Alettiin hiljalleen tuntea ”jotain” toisiamme kohtaan, mutta mitään ei koskaan tapahtunut, kunnes mies laittoi viestiä ja kertoi haluavansa jutella. Näimme kahdestaan ja juttelimme tunteistamme ensimmäistä kertaa kasvotusten. Sovimme, että emme aloita välillämme mitään, koska olimme naimisissa kumpikin.

Mutta tapaaminen päättyi yllättäen silti suudelmiin ja hyväilyihin. Siitä alkoi vuoden mittainen tapailusuhde, pitkiä keskusteluja ja intohimoisia tapaamisia. Olin onnellinen pitkästä aikaa ja hän sanoi, että tein hänet onnelliseksi ja että minun avullani hän tuntee olevansa taas elossa.

Minun avioliittoni oli jo käytännössä ohi. Puhuimme paljon hänen avioliitostaan, jossa ei ollut seksiä, eikä läheisyyttä. Vaimo oli hyvin hallitseva ja päätti perheen asioista. Mies eli oikeastaan vain lapsilleen.

Olimme kumpikin yllättyneitä voimakkaista tunteistamme ja intohimosta, mikä oli vain kasvanut välillämme kuukausien suhteen aikana. Puhuimme rakkaudesta ja ikävöimme toisiamme. Nähtiin aina, kun se oli mahdollista. Tiesin, että tässä on elämäni rakkaus.


Kuva Kendall Lane.

Tunsin pahaa oloa toisena naisena olemisesta ja olisin halunnut, että eroamme liitoistamme ja aloitamme puhtaalta pöydältä. Mutta mies sanoi, ettei voisi nyt lähteä hankalan tilanteen vuoksi kotoa. Odotin, uskoin, että se päivä vielä koittaa, että saamme toisemme. Olimmehan haaveilleet yhdessäolosta niin pitkään.

Roikuin suhteessa, vaikka se oli henkisesti raskasta. Mies oli kuitenkin saanut minut vakuuttuneeksi siitä, että hän rakasti minua ja hänkin oli löytänyt rakkauden, jollaista ei tiennyt olevan olemassakaan.

Jäätiin kiinni suhteestamme, mies aikoi jättää vaimonsa, vaikka perheen ja lasten takia olikin surullinen. Tilanne oli kaoottinen, mutta olin onnellinen, koska kohta saisimme vihdoin olla aidosti yhdessä ja jakaa elämän. Meni kolme vuorokautta ja miehen mieli oli muuttunut. Järkytyin…kuulin yhteisen tutun kautta, että vaimo oli sekoillut ja aikonut itseään vahingoittaa. Mies laittoi välit poikki minuun ja meni terapiaan ja jäi avioliittoon, josta oli aina sanonut, ettei ole onnellinen siellä. Ja kuinka hän oli lasten takia sinnitellyt.


Kuva David Cohen.

Suhteen aikana vaimo eli kulissiavioliitossa, ja postasi Instagramiin ja Facebookiin kuvia ”onnellisesta” avioliitostaan. Mies vakuutteli minulle, että se on vain vaimon tapa uskotella ihmisille, että heillä menee hyvin. Vaikka todellisuudessa liitto ei toiminut. Myöhemmin huomasin, että mies puhuu totta, vaimolla on pakonomainen tarve esittää, että hänen liittonsa on täydellinen. Kun mies jäi kiinni meidän suhteesta, vaimo eristi miehensä koko muulta maailmalta. Ei Facebookia, ei Whatsappia, uusi puhelinnumero.

Vain kuukausi suhteen paljastumisesta laitettiin omaisuutta ja asunto myyntiin ja kohta ostettiin uusi hieno ja kallis omakotitalo. Vaimo ei halunnut tietää mitään meidän suhteesta, lähetti minulle viestin, ettei hänen miehensä rakasta minua ja sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään. Vaimo esittää kaikille ihmisille edelleen, että hänen avioliitossaan ei ole mitään ongelmaa. Nainen elää täysin kulissielämää, ystävätkään eivät tiedä hänen miehensä pettäneen.

Olen puhunut eromme jälkeen miehen kanssa muutamia kertoja. Hän kertoi, että jäi lasten vuoksi kotiin. Muuta selitystä hän ei antanut. Hän toivotti hyvää loppuelämää ja sanoi että toivoo vain hyviä asioita minulle. Hän on masentunut ja kuulosti ihan erilaiselta kuin ennen.


Kuva Kristina Tripkovic.

Minä jäin yksin. Pää on täynnä kysymyksiä ja olo petetty ja huijattu. Aluksi tunsin huonoa omaatuntoa, olinhan rakastunut varattuun, mutta mies antoi minun ymmärtää, että heidän liittonsa on kohta ohi.

Kannan selittämätöntä tuskaa ja pahaa oloa sisälläni. Rakastin niin paljon tätä miestä, etten usko koskaan kokevani samanlaisia tunteita. Minulla on ikävä häntä, hänen kosketustaan, voimakasta halaustaan ja helliä suudelmia.

Itken yhä lähes päivittäin. Viimeisestä tapaamisestamme on kohta vuosi. Viimeksi kuulin hänen äänensä neljä kuukautta sitten. Luulin, etten selviä, mutta ystävät auttavat ja pakottavat jaksamaan. En tiedä, miten pääsen yli tästä ja millainen aika parantaa haavat, vai paranevatko ne koskaan…”

Nimim. Sydän rikki

Naimisissa olevien sivusuhteet ja suhteet sinkkujen ja naimisissa olevien välillä ovat ongelmallisia. Väestöliiton sivuilla kerrotaan, että Naimisissa olevan miehen perusongelma on se, että hän ei osaa päättää vaimonsa ja sinkkunaisen välillä. Mies ajattelee laittavansa sekä vaimon että rakastajan tarpeet omiensa edelle, mutta tällainen ajattelu on itsepetosta. Todellisuudessa hän ei halua nähdä itseään ristiriitaisena ja päättämättömänä. Mies voi olla tyytyväinen kaikin puolin sopivaan vaimoonsa, mutta sinkkunaisen kanssa hän on vapaampi ja aidompi kuin koskaan.

– – mies hakeutuu sivusuhteeseen, koska hän ei pysty laskemaan kaikkea yhden naisen varaan. Sivusuhde on miehen selviytymiskeino, jonka avulla hän kohtaa torjumiaan tunteita ja seksuaalisuuttaan. Mies kieltää oman tarvitsevuutensa ajautumalla tilanteeseen, jossa kaksi naista näyttäytyvät hänestä riippuvaisina kilpailijoina.

Sivuilta löytyy myös ohjeita sinulle, joka olet ollut uskoton ja sinulle, jota on petetty.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 80 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle R Peruuta vastaus

80 vastausta artikkeliin “”Mies lupasi erota, mutta valitsi perheensä. Jäin yksin.””

  • Mieti nyt vähän sanoo:

    Niin oikein tuollaiselle pettäjälle, sun kaltainen ihminen ei löydä koskaan loppuelämän ihmistä

  • Ihmettelijä sanoo:

    Tämä tarina on niin arkkityypillinen, että ihmetyttää, etteivät naiset ikinä opi. Itse tein aikoinani päätöksen, etten koskaan alkaisi suhteeseen varatun miehen kanssa. Sen lisäksi, että inhoan ja halveksin valehtelemista ja pettämistä, miksi olisin epälojaali toista naista kohtaan ja vielä enemmän, osoittaisin tunteita miestä kohtaan, joka on luonteeltaan ja moraaliltaan pettäjä. Jos pettää yhtä, on valmis pettämään myös toista. Avoimet suhteet ovat sitten asia erikseen. Nuorempana sitä uskoi johonkin romanttiseen rakkauteen, siihen ”oikeaan”, nykyisin ajattelen sen olevan pötyä. Luottamus ja arvostus ovat vetovoiman lisäksi ne seikat, mistä rakkaus ja hyvä suhde voivat syntyä. Jos lähtee suhteeseen varatun miehen kanssa, on aivan itse syyllinen seurauksiin. Ilmeisesti aloittaja ei yhtään tunne katumusta siitä, että on myös aiheuttanut suurta tuskaa (vaimolle) ja jos olisi onnistunut, lapsille.

    • Petetty osapuoli sanoo:

      Puhumattakaan aloittajan omasta puolisosta, jota on myös satutettu tällaisen ilkeän ja valehtelevan ihmisen toimesta. Säälin näitä petettyjä puolisoita, en pettäjiä pätkääkään!

  • Marjaana sanoo:

    Olen itse ollut samassa tilanteessa kahdesti, toisella kertaa mies lähti mukaani. Iso hälytyskello soi siinä kohdassa kun miehen vaimossa on ”vikaa”. Voi ollakin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä teidän suhteenne kanssa, vaan se kertoo paljon sekä miehen kyvystä olla vastuussa itsestään ( on huono), sekä sinun myös. Ei kukaan jää huonoon suhteeseen suojellakseen lapsiaan tai estääkseen toista tekemästä itsemurhaa, ne on tekosyitä. Ei yosiaan kannata pilata elämää itkemällä tuollaisen perään. Lohduksi voin sanoa, rttei siutä suhteesta mitään olisi tullut. Jos perustaa uusperheen ja vieläpä ilman eroprosessia vanhan suhteen jatkoksi, tarvitaan todella paljon kypsyyttä, erillisyyttä ja vastuullisuutta jotta sillä on mitään mahdollisuuksia onnistua. Ja kirjoituksesi perusteella juuri em asioista oli puutetta sekä sulla rttä miehellä. Että oikeasti taisit pelastua elämältä joka olisi tiennyt vain alamäkeä. Been there. Tsemppiä eteenpäin! Älä hukkaa elämääsi. Se on sinun itses vastuulla ja käsissä, ei yhdenkään miehen.

  • Parantunut sanoo:

    Kaikki aikaa,minkä itket häben perään ,on turhaan eletty aikaa.
    Parannu ja unohda.
    Löydät uuden rakkauden !

  • Elämässä eteenpäin sanoo:

    Vaikuttaa että olet katkera siitä, että toinen ei toiminut lupaamallaan tavalla ja koet olosi petetyksi. Kerrot että avioliittosi oli käytännössä jo ohi. Erotessasi oma elämäsi meni eteenpäin. Minusta tähän kannattaa suhtautua samalla tavalla kuin muihinkin tilanteisiin, joissa suhde päättyy ja joutuu jätetyksi. Syystä tai toisesta toinen valitsi toisin. Pitää hyväksyä että toisen pään sisään ei voi mennä ja että aina ei saa selitystä. Voimia toipumiseen!

  • Äimistynyt sanoo:

    Karma
    Et kunnioittanut toisen avioliittoa.
    Lähdit sotkemaan toisen perheeseen.
    Hyvä että jäit yksin miettimään.
    Ei heru sääliä tuollaisille

  • Ei tipu sympatiaa pettäjille sanoo:

    No yhyy. Kuka käskee seksantumaan varattuun. Johan siitä raamatussakin varoitellaan että ei siitä hyvää seuraa. Mutta sitä saa mitä tilaa. Ensi kerralla kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin lähtee pettäjän matkaan. Tai vähintään odottaa että ero tosiaan tapahtuu ja molemmat ovat vapaita. Mutta kukin tyylillään.

  • Usko miehiin koetuksella sanoo:

    Ystävälleni paljastui lähes 15 vuoden parisuhteen ajan,että hänen miehellään on ollut 7 vuoden ajan toinen nainen.
    Mies ei oikein halua tehdä pesäeroa kummastakaan, joten pakkasi kamat ystäväni kotoa ja paineli ”uuden rouvan” luokse.
    Samat vanhat selitykset oli tälle uudelle rouvalleen selittänyt kuin mitä moni teistä on lukenutkin. Seksiä ei ole hänen parisuhteessa , seksi on huonoa, lapsiarki vaivaa, nainen on kamala jne. Kummasti se seksi on molemmissa osoitteissa kelvannut! Tämä uusi nainen oli tahollaan naimisissa ja erosi tämän miehen vuoksi jättäen omat lapset ex-miehelleen. Ystäväni mies ei vieläkään ole saanut eroa tehtyä omaan ja antaa vielä ystävälleni toivoa,että olisi palaamassa hänen helmoihin takaisin.
    Olisipa miehessä miestä hoitaa edes oman perheen asiat loppuun. Mutta ei…
    Helppoa on vaan pakata kamat,jättää perhe ja samalla jättää asiat hoitamatta.

  • Anna sanoo:

    Mies on pettäjä, hän petti ensin vaimoaan, sitten sinut. Jos olisit alkanut jänen kanssaan olemaan, todennäköisesti hän olisi pettänyt sinuakin. Todennäköisesti hän on myös valehdellut sinulle että kotona on kauheaa ja näin saanut sinut pyöriteltyä pikkusormensa ympärille. Ehkä kotona on kaikki ihan hyvin mutta hän on kaivannut jännitystä ja näin hyväksikäyttänyt sinuakin. Mies on manipuloiv pettäjä ja olet tullu hyväksikäytetyksi. Sitä voit surra, älä miestä sure. On onni että et saanut häntä.

    • Simlav sanoo:

      Tekstistä sain käsityksen että myös kirjoittaja oli pettänyt aviopuolisoaan.

  • Eronnut sinkkunainen joka suhteessa naimissa olevan kanssa sanoo:

    Koskaan. Ikinä. Ei pitäisi tehdä omia valintoja ja päätöksiä kenenkään toisen vuoksi. Esim eroa harkitessa täytyisi se asia miettiä silleen että eroaa (tai on eroamatta) itsensä vuoksi. Ei kenenkään muun kuin itsensä. Ja että eroaisi vaikka sitä uutta suhdetta Ei olisikaan..

  • TM sanoo:

    Been there, done that, felt it. Mies oli eroamassa ja viimeisen kerran lähtiessään sanoi rakastavansa minua. Mutta sinne hän vaimon ja vaimon kaverien painostuksen alle jäi.

    • Nimetön sanoo:

      Surullista. Joskus käy vaan niin että mies ei eroakaan lupauksistaan huolimatta. Ja voihan olla että miehellä elämässään on joku erittäin tärkeä harrastus jonka vuoksi haluaakin pysyä nykyisessä suhteessaan.

    • Ei ex-vaimo sanoo:

      Se mikä näyttää vaimon painostamiselta, ei välttämättä ole koko totuus. Itse en ole toinen nainen vaan minua petettiin. Pian eromme jälkeen minulle selvisi, että puolisoni oli pettänyt minua. Hän oli todella omituinen, eikä mielestäni oma itsensä. Yritimme selvitellä molempien elämää ja eroa, tämän lisäksi minä halusin vastauksia. Jossakin vaiheessa minulla meni totaalisesti hermot miehen säätämiseen, koska hänkään ei kuitenkaan loppujen lopuksi oikein tiennyt mitä halusi. Sanoin, että joko hän valitsee sen toisen naisen ja jatkaa elämää hänen kanssaan ja meidän parisuhteen selvittelyt ja yhteydenpito oli tässä. Toisena vaihtoehtona hänellä oli selvitellä ero rauhassa minun kanssa (koska rauhaa tähän ei nimenomaan saatu toisen naisen puolelta) ja laittaa suhde ainakin siksi aikaa odottamaan. Annoin joko tai -valinnan miehelle ja hän teki päätöksen jättää toinen nainen. Sitähän minä en voi tietää, mitä mies selittänyt toiselle naiselle, mutta kyllä sitä painostusta tulee ihan varmasti molemmilta puolilta 🤷‍♀️

    • Sivusta seurannut sanoo:

      Niinkö petät itseäsi, sinä olit vain helppo saalis. Hän on jäänyt aivan omasta tahdostaan perheensä luo
      Sinun ei auta kun ottaa opiksesi.

  • Maija-Leena sanoo:

    Vaimon ”ystävätkään eivät tiedä hänen miehensä pettäneen”.

    Miksi ihmeessä heidän tarvitsisi tietää?

    • LadyBug sanoo:

      Aloittaja on vissiin sen verran katkera, että haluaisi panna miehen nimen, sukunimen sekä kotiosoitteen HS:n etusivulle ”pettäjä”-otsikon alle. Naiivi ja lapsellinen nainen, jota mies käytti hyväkseen. Ei saanut elämänsä miestä, koska paha ja ilkeä miehen vaimo sai sen pidettyä jotenkin itselleen.

      Paska mies, koska petti kumpaakin. Mutta ei tässä voi muuta kuin sanoa, että joistakin läksyistä kannattaa ottaa oppia. Mies jäi vaimonsa luo, koska vissiin rakastaa sitä. Ja kenties, jopa perhettään. Hän oli luritellut tälle toiselle naiselle suloisia rakkauden tunnustuksia ja saanut hänet uskomaan valheisiinsa. Moni mies miettii kateellisena päivästä toiseen, miten saa jonkun naisen pantavaksi menettämättä omaa perhettä. No, vissiin luritelemalla söpöjä ja ”vakavia” asioita ja lupailemalla kuuta taivaalta.

      Mikä meitä naisia oikeasti vaivaa? Se on valitettava fakta, että kerran pettää, pettää aina. Ja jos ei ole vielä pettänyt, niin on joko pettänyt sinun tietämättäsi tai taatusti pettää kun saa siihen tilaisuuden. Ei olisi yhtäkään pettynyttä ja petettyä naista, jos me naiset osaisimme pitää jalkamme ristissä varattujen miesten suhteen. Mutta jos kuvittelee olevansa miehen vaimoa parempi vain siksi, koska mies väittää niin, niin sitten on yksinkertainen ja tyhmä, sekä ansaitsee kaiken tämän sinänsä turhan ja järjettömän kivun, sekä surun elämäänsä. Aloittaja on itsekäs ja omahyväinen. Hän päätteli, että hänen omat seksuaaliset halunsa ovat tärkeämpiä kuin jonkun lapsen ehjä koti. Miehen vaimo teki oikein: nyt heillä on vitusti yhteistä velkaa ja mies ei todellakaan hevillä lähde. Pettääkö se silti? Todennäköisesti. Mutta vaimoaan hän ei jätä. Ja vaimo lähtee, kun lapset ovat kasvaneet omatoimisiksi ja pärjäävät omillaan. Fiksu nainen, sillä mies on todennäköisesti ihan kelvollinen isä.

  • Mooly sanoo:

    Hyvä 💔,
    haluaisin sinua lohduttaa sillä, että tuskin sitä miestä siellä vankina pidetään, ja tuskin hän on sellainen tahdoton tossukka jota vaan riistetään kuten hän nyt haluaa sinulle uskotella. Hänellä, kuten kaikilla muillakin eronneilla isillä (jos eroaisi) on oikeuksia mitä tulee lapsiin.

    Sinä olit ehkä hänen onnensa, mutta jos hän sen nyt haluaa jättää välistä ja jäädä onnettomaan liittoon, niin syytä ensisijaisesti miestä, älä tämän vaimoa tai lapsia.

  • Näkökulma sanoo:

    Et voi tietää mitä kotona on puhuttu. Jos vaimo on hallitseva ja mies vähän tossu, on voitu uhkailla vaikkapa lapsista eristämisellä tai itsensä vahingoittamisella. Varsinkin, jos mies kerran on elänyt lähinnä lapsilleen. En usko miehen valehdelleen sinulle, pikemminkin kotona on puhuttu jotain, joka on vaikuttanut tilanteeseen noin radikaalisti ja jos mies vaikuttaa onnettomalta ja masentuneelta.

    Todellinen isä valitsee AINA lapsensa ennen kumppania, oli tilanne mikä tahansa. Tämä tuntuu ns. uusien kumppanien olevan välillä tosi vaikeaa niellä.

    • Mrs. Doc sanoo:

      Ei, vaan todellinen MIES valitsee AINA perheensä!

      Miehille ei ole teko eikä mikään jättää lapsi äidille. Siksi me naiset saamme pitää huoltajuuden viisi kertaa helpommin, kuin miehet. Eivät ne miehet lapsiaan halua lähtökohtaisestikaan, koska saavat niitä lisää uuden, nuoremman ja solakkaamman vaimokkeen kera.

      Tarinan mies meni ja osti hulppean, kalliin talon vaimonsa kanssa. Miksi? Miten kukaan voi ketään pakottaa ottamaan isoa lainaa vasten tahtoaan? Ei voi. Ei ainakaan tässä maassa. Vaimo voi uhitella yhdellä sun toisella keinolla, mutta fiksu mies, varsinkin varakas sellainen, ei mene naimisiin ilman avioehtoa, joten se talo on ostettu ihan siksi, koska se mies on myös halunnut sitä. Kenties se oli myös hänen ideansa.

      Nuo puheet ”kyllä hän sua varmasti rakasti” ovat valheita. Ei rakastanut. Mies, joka rakastaa naista, jättää sen vuoksi vaikka vastasyntyneen lapsensa ja koko omaisuuden. Mies, joka rakastaa naista ja haluaa olla sen kanssa, on. Sellaista miestä eivät exän uhittelut pidättele tai mikään maan ja taivaan väliltä. Ei raha, ei suku, ei ystävät, ei lapset, ei status, ei mikään. Todellinen rakkaus vie järjen, joten tässä tarinassa oli kysymys pelkästään kassien tyhjentämisestä. Seksistä. Aloittaja on ollut ehkä kokeneempi kuin miehen vaimo, halukkaampi kokeilemaan vaikka kolmen kimppaa, toteuttanut kaikki miehen pervoimmatkin seksifantasiat, joihin vaimo ei ehkä ollut suostunut. Siksi pitkä sivusuhde ja siksi suuret vakuuttelut siitä, kuinka on kova ikävä ja jätetään oma perhe, ja vaimo on kamala, sekä blaablaablaa. Hyvän hoidon vuoksi mies menee kohtuuttoman pitkälle.

      Sitten vaimo asetti vaatimukset: minä tai se toinen. Mies teki valinnan. Täysin tietoisesti, täysin vapaaehtoisesti. Ehkä hän ajatteli, ettei vakava suhde aloittajan kanssa olisi ollut järkevää, koska hän on selvästi kevytkenkäinen ja vailla moraalia. Ei se, että mies panee kanssasi tarkoita sitä, että se huolisi sinut lastensa äidiksi. Mies, joka pettää ja on seksuaalisesti holtiton, ei välttämättä ole tyhmä. Saattaa olla peräti lääkäri ammatiltaan. 😀

    • Petetty osapuoli sanoo:

      Et voi olla tosissasi?! Ei ole kenenkään puolisolla sellaista valtaa että voisi ketään väkisin pitää, eikä lapsista vierottaa. Eiköhän siellä vaan ole miehelle valjennut ne elämän realiteetit, että mitä se ero OIKEASTI hänelle tarkoittaa, että ihan oikeasti menettää perheensä sellaisena jokapäiväisenä asiana ja että elämä ei uuden naisen kanssa ole vuosien jälkeen yhtään sen helpompaa tai jännitävämpää kuin nyt vaimonkaan kanssa ja että uusperheen elämä ei myöskään mitään kovin helppoa ole. Luultavasti myös rakastaa edelleen vaimoaan ainakin jossain määrin ja on nyt vasta ymmärtänyt miten paljon häntä on satuttanut ja haluaa nyt hyvitellä omaa kusipäisyyttään tälle.

  • Eevi sanoo:

    Entäpä jos mies valehtelikin sinulle? Et olisi ensimmäinen toinen nainen, jolle vakuutellaan että vaimon kanssa on ihan hirveää, vaikka totuud on toinen. Some-kuvat perhe-elämästäkin saattavat olla ihan tosia. Jos mies olisi sinut halunnut, hän olisi sinut valinnut. Sinun on aika avata silmäsi. Olit pettäjä ja petit toisen pettäjän kanssa. Siitä harvoin kehittyy mitään kaunista ja pysyvää. Sen sijaan olette haavoittaneet tosi monia tosi syvästi. Se katumuksen puute, joka tekstistäsi paistaa on surullista. Et paljoa tainnut oppia.

    • Tripa sanoo:

      Se tässä olikin täysin selvä asia: aloittaja on uskonut miestä, joka halusi vain seksiä. Se kertoo vain siitä, että aloittaja on tavalla tai toisella tunnevammainen. Ei kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan ja kaikki mitä tekee on jonkun muun syytä, ei hänen omaansa.

      Jos mies haluaisi jättää vaimonsa, hän kyllä jättäisi sen. Eikä siihen olisi vuotta mennyt. Aloittaja voi toki uskotella itselleen, että vaimo pitää sitä miestä jotenkin vankina ja kärsimyksissä, mutta se on todellakin kaukana todellisuudesta. Mies elää onnellista elämää, kun on päässyt toteuttamaan kaikki seksuaaliset fantasiansa vieraan naisen kanssa ja vielä saanut pitää oma perhe kasassa. Kenties jopa vaimonsa on herännyt parisuhteensa vikoihin ja alkanut urakalla setvimään niitä. Nyt on miehellä entistä kivempaa. Aika äijä, sanoisin.

  • nimetön sanoo:

    Valehtelemalla alkaneet suhteet eivät onnistu tutkimusten mukaan. Jokainen toinen nainen kuvittelee, että tämä suhde on erilainen ja juuri hän on se, joka saa suhteesta pysyvän. Olen tullut siihen tulokseen, että miehet saavat mustan näyttämään punaiselta ja kaiken kukkuraksi kaksi naista uskoo aikansa kaikki mitä kuulevat. En ajattele, että toinen nainen on lopulta kuitenkaan niin tyhmä, että ei ymmärrä, että puheistaan huolimatta mies ei lähde mihinkään. En usko, että vaimokaan olisi niin tyhmä, että uskoo kerran luottamuksen mentyä kaikki puheet. Jäi mies kumman tahansa luokse niin hän on jo paljastanut jotain itsestään. Suhde ei ikinä tule korjaantumaan kummassakaan tapauksessa. Valmiiksi rikotusta tulee rikottu. Olen tehnyt itsekseni päätöksen, että en koskaan suostu ukkomiehen kumppaniksi, enkä tule koskaan pettämään ketään. Toivon sinulle selviytymistä ja jos jotenkin pystyisit ymmärtämään, että rakastuit mieheen, jonka rakensit omissa mielikuvissa ja todellisuus on jotain toista mitä et pystynyt/suostunut näkemään rakastuneena. Vaimolle ymmärrystä myös. Olen pahoillani, että kärsit ja että sait näin ison taakan kantaaksesi.

  • aurinkoinen 112 sanoo:

    Tosi naivi kirjoitus. Miehellä on varmasti tunteita vaimoonsa kun hänen kanssaan on. Vieraasta liitosta ei voi sanoa että on kulissi! Mistä voit sen tietää?

  • R sanoo:

    Parempi sinun on ilman tuollaista miestä. Ja en ymmärrä koskaan näitä naisia, jotka haluavat pitää kulissia yllä ja ottavat takaisin petturi miehen. Enkä kyllä ymmärrä pettävää miestä, joka voi valehdella kaikille, vaimolle ja toiselle naiselle, elää valheessa. Vaimo ei varmaan koskaan tule tietämään koko totuutta ja on kyllä hölmö, kun ei sitä kait sitten haluakaan tietää. Mikään heillä ei tule olemaan koskaan hyvin. Sinä olet pettänyt ja nyt sinuakin on petetty. Huolehdi nyt siitä,että saat asiat järjestykseen oman pääsi sisällä ja joskus vielä onnistut saamaan terveen ja tasapainoisen parisuhteen ilman pettämistä ja valehtelua.

  • Näinpä sanoo:

    Petetyn naimisissa olevan näkemys.Oma mieheni petti vuosia itse hoitaessani lapsiamme kuin yksinhuoltaja konsanaan.Hän ei lähtenyt kodistamme vaikka se olisi ollut minun ja lastenkin mielestä paras ratkaisu. Rahalla ja omaiduudella on hallitseva merkitys. Ei haluta luopua siitä mitä on yhdessä rakennettu. Eikä minulla ollut myöskään rahoja laittaa ulos tai aloittaa omaa elämää lasten hyvinvoinnin huononemisen kustannuksella.
    Itsekkäästi mies eli kaksoiselämää seksittömässä liitossamme( minuun kun kuppaset siat ei enää koske,) ja nai toista naista ja matkusteli hänen kanssaan eli ns.luksuselämää.Kai se arki tai totuus astui kuvioihin heilläkin jollakin tapaa,sillä suhde kariutui.Jäljelle jäi vain luottamuksen menettäneitä onnettomia petettyjä ihmisiä, jotka kukin uhrasivat jotain varmasti.Luottamusta on vaikea enää korjata.Mies on menettänyt panopuunsa lisäksi ei vaan vaimon luottamusta, vaan lastensa luottamuksen ja kunnioituksen isänä.
    Varattuun ei kannata sekaantua.Toivon mukaan oppiläksysi jossakin kohtaa menee sinullekin perille.Seksihän kelpaa aika monelle miehelle jos vain sitä on tarjolla.Valheella on lyhyet jäljet, paikkansa pitää.

  • Aurinkoakevääseen sanoo:

    Ei ole ihme, että Sydän rikki on surullinen. Selkärangaton mies petti sekä vaimonsa että hänet: katteettomat lupaukset yhteisestä elämästä eivät olleetkaan totta. Näin käy usein, ja syyt voivat olla niinkin arkisia kuin raha. Ei haluta jakaa omaisuutta.

    Kannustan hakeutumaan terapiaan oman hyvinvoinnin vuoksi ja hakemaan tukea ystävistä, ei täältä netin ihmemaasta.

    Voimia!

    • Neveragain sanoo:

      Voi voi. Nuorena ja tyhmänä sorruin kerran itsekin perheellisen miehen kelkkaan. Pari vuotta uskoin vakuttelut, että ero on melkein ovella. Oli ihanaa, ihania matkoja ja juhlia. Kunnes tajusin, että minnekään ei mies ole oikeasti lähdössä. Hän kyllä erosi, sitten yli 20 vuoden jälkeen, kun ne lapset oli kasvatettu. Enää ikinä en moiseen hulluuteen sortunut.
      En myöskään enää aloita suhdetta juuri eronneeseen ihmiseen. Siinäkin tulee todella paljon kuraa.
      Opetelkaa aikuisen elämää itseksenne, eron jälkeen. Käykää asiat itsenne kanssa läpi, vaikka terapian avulla.
      Toivotan kirjoittajalle siihen voimia.