Mielenterveysongelmat eivät ole enää tabu

”Joka viidennes suomalainen sairastaa jotain mielenterveyden häiriötä. On hyvä, että mielenterveyden haasteista puhutaan enemmän. Mutta voisimmeko puhua vielä enemmän siitä, miten niistä toivutaan?

Avaimet kädessäni

Marraskuu lähenee loppuaan. Katselen työpaikan ikkunasta auringon nousua. Kuinka myöhään aurinko nouseekaan, mietin. Tänään ei ole kiire minnekään. Ehdin pysähtyä katselemaan, kuinka nuo kirkkaat säteet tunkeutuvat puiden välistä. Se on niin kaunista. Onni on tässä hetkessä, ajattelen. Se ei välttämättä ole seuraavassa, mutta kun se nyt on tässä, niin aion nauttia siitä. 

Aina elämä ei ole ollut yhtä auvoisaa. Joskus on ollut niin synkkiä aikoja, etten ole nähnyt valoa, vaikka maa olisi kylpenyt auringonpaisteessa. Tai sitten on ollut niin kiire elämään, etten ole ehtinyt pysähtyä huomaamaan valoa. Onni on mennyt ohi, vaikka se on ollut nenäni edessä. Maailma on ollut kuin sumuverhon takana, tarjolla vain joillekin, mutta minulle tavoittamattomissa. Siltä se on minusta tuntunut, ennen kuin sain sen verhon avattua. 

Mielenterveysongelmat eivät ole enää tabu. Julkkikset ovat tulleet ulos kaapeistaan ja kertoneet diagnoosinsa maailmalle. Ihmiset avautuvat sosiaalisessa mediassa haasteistaan. Kokemusasiantuntijat kertovat kokemuksiaan sairaudesta. Häpeän stigmaa on saatu poistettua hyvin viimeisten viiden vuoden aikana. Ei ole häpeä olla sairas. 

Itsellänikin on joitain diagnooseja. Ajattelen niiden kuitenkin olevan lähinnä lääkäreitä varten. Koska minä en ole yhtä kuin jokin ICD-10-diagnoosikoodi. Olen yksilö, joka on elänyt ainutlaatuisen ja yksilöllisen matkan, jollaista kukaan muu ei ole kulkenut. Tämä mieli, mikä minulla on nyt, on muovautunut tuon matkan tuloksena. Matka on kesken ja kokemuksia karttuu vielä. 

Matkallani olen oppinut joitain tärkeitä asioita. Aluksi minulle vakuutettiin, että olen sairas lopun elämääni. Minut voitaisiin lääkitä terveen oloiseksi. Alistuin kohtalooni ja annoin diagnoosin määritellä itseäni. Jätin vastuun sairaudestani muille. Uhriuduin. Sumuverho laskeutui. Lukuisten lääkekokeilujen, hoitokontaktien ja lääkärien tapaamisen jälkeen sain kuitenkin toipumisen kannalta tärkeän oivalluksen: Minä itse olen toipumiseni avain. Kukaan muu kuin minä, ei ole kulkenut juuri tätä matkaa. Kukaan ei voi parantaa minua. Miksi edes pitäisi? Aloin raottaa sumuverhoa. Kurkistin, miltä maailma voisi näyttää, jos hyväksyisinkin itseni kaikkine piirteineni. 

Uhrin viitta oli aika riisua. Tässä maailmassa ei ole enää häpeä olla sairas, mutta voi kunpa me puhuisimme vielä enemmän toipumisesta. Kun tulemme kaapista ja määrittelemme itsemme sairaiksi, elämme ongelmassa. Kun hyväksymme itsemme yksilöinä kaikkine piirteinemme ja opimme elämään niiden kanssa, elämme ratkaisussa. On rohkeaa kertoa mielenterveyden haasteistaan, mutta vielä rohkeampaa on toipua ja tehdä valintoja uuteen suuntaan. Meidän ei tarvitse toimia sairautemme mukaan. 

Repäisin sumuverhon auki ja näin maailman kaikkine mahdollisuuksineen. Aloin taas unelmoida. Minusta on vielä ihmissuhteisiin, minusta on vielä työelämään, minä pystyn elämään mielekästä elämää. Tartuin niihin mahdollisuuksiin. Ystävystyin, rakastuin. Lähdin yrittämään, kokeilin uusia asioita. Menetin ihmissuhteita, koin epäonnistumisia. Huonoina hetkin vajosin jälleen alas. Epätoivoisena hoin itselleni, etten pystykään, miksi edes yritin? Kunnes muistin oivallukseni; minä itse olen toipumiseni avain. Nousin jaloilleni uudelleen ja uudelleen. 

Lopulta sain kasattua juuri minulle sopivat palikat. Kuntouttavan työtoiminnan, ammatillisen kuntoutuksen ja työkokeilun jälkeen istun nyt tässä. Minusta olikin työelämään. Minusta olikin rakkauteen. Aurinko on noussut hivenen korkeammalle. Voin nauttia tästä hetkestä, koska en luovuttanut. En antanut sumuverhon jäädä iäksi. En valinnut sairautta, vaan valitsin toipumisen. ”

Nimim. Kimurantti

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.