Pariskunnan erilaiset unirytmit on hankala juttu yhteensovitettavaksi.

Harvoin kahden ihmisen rytmit osuvat täydellisesti yhteen. Joskus käy niinkin, että toinen on täysi iltavirkku ja toinen täysi aamuvirkku. Koska uni on arjessa jaksamisen kannalta erittäin tärkeää, ratkaisu ei ole se, että toinen valvoo aina.

Ja kun uni on kyseessä, ongelma ei tosiaankaan ole mikään mitätön pikkuseikka. Univaje tekee kaikesta vaikeampaa ja on myös vaaraksi terveydelle.

Samasta syystä toisen unta pitäisi kunnioittaa. Johtuu erilainen nukkumisrytmi sitten biologiasta tai olosuhteiden pakosta. Monet tekevät vuorotyötä tai työskentelevät epätyypillisiin aikoihin. Läheskään kaikissa perheissä kuvio ei ole se, että aamulla noustaan samaan aikaan. Saati pirteinä ja iloisina!

Se, että herääminen on toiselle osapuolelle vaikeaa, voi myöskin olla haaste.


Kuva Kate Stone Matheson, ylin kuva Claudia Manas.

Tämä nainen kertoo siitä, että hänen pitäisi vuorotyön takia saada nukuttua, mutta mies taas ei pääse ylös aamuisin. Mies vieressä torkuttaa ja torkuttaa, kello soi ja soi. Arvaahan sen: nainen valvoo ja mies nukkuu, vaikka tarkoitus olisi toisin päin:

”En ole äiti, mutta kysyn silti, kun aika usein huomaan muistuttavani äitiä.

Miten teidän miehet herää? Siis oikeasti. Torkuttaa tunnin? Ennen kellon sointia? Keittää aamukahvit valmiiksi?

Nimittäin menee hermot, kun mies saattaa torkuttaa tunnin ennen kuin nousee ja itse herkkäunisena en todellakaan saa nukuttua samaan aikaan.

Parhaimmillaan käyn puoli kuudelta nappaamassa kahvinkeittimen päälle ja kömmin takaisin sänkyyn.

Vartti, ja kello soi, ja koitan sanoa että nouse jo. Puoli tuntia niin menee. Hermotkin menee, nouse jo, kun kahvikin on kohta jo pilalla!

Nuku siinä sitten enää, ja itsellä iltavuoro tulossa… Itse koitan herätä aina hyvin nopeasti ja hiljaa jos toinen jää nukkumaan.

Mutta ei, miehen mielestä on kiva laittaa kello vaikka tarkoituksella vähän ennemmin soimaan, kun saa sitten torkuttaa 🙄”

Nimim. Martta

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 38 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ihan simppeli homma Peruuta vastaus

38 vastausta artikkeliin “Mieheni torkuttaa pitkin aamua ja pilaa uneni, mitä teen?”

  • Observer sanoo:

    Setäni avioliitto oli niitä ”ällö onnellisia”. He läpsi toisiaan persiille ja halas takaapäi.
    Oli läheisiä loppuun saakka.
    Kysyttiin et miten he on edelleen lutusii toisilleen.
    Setä vastas, onnellisen avioliiton kivijalka, on erilliset makuhuoneet 😂
    He teki isommast vaatehuone/ vinttikulmauksest makkarin.
    Mulla ei ollu kerrostalos sitä mahdollisuut ni vissii siks erosin 🤷🏼‍♀️

  • Luulisi miehen ymmärtävän sanoo:

    Pyydät miestäsi lopettamaan sen torkuttamisen, jotta saat nukuttua. Muussa tapauksessa mies siirtyy eri huoneeseen torkuttamaan.

  • Nukkumatti sanoo:

    Itse en ymmärrä yhtään tuollaista käytöstä! Kuulostaa lähinnä kiusaamiselta. Uni on niin tärkeää! Onko mies muutenkin yhtä välinpitämätön sinua kohtaan?

    Jos parisuhteemne on muuten hyvä ja haluat jatkaa sitä, eikä mies pyynnöistäsi huolimatta muuta tapaansa, niin eri huomeisiin nukkumaan ja korvatulpat käyttöön on varmaan ainoa ratkaisu.

  • Pysäytä vähättely ajoissa sanoo:

    Minusta tuo torkuttaminen pyynnöistäsi huolimatta on sinun tarpeidesi vähättelyä.

    Suhteen alkuaikoina mies teki reissutöitä, eikä pyynnöistäni huolimatta suostunut laittamaan matkavaatteita edellisenä iltana valmiiksi toiseen huoneeseen. Toisinaan hän jopa pakkasi parin päivän tavarat vasta aamulla klo 5 maissa. Koitin aikani vastustettuani joustaa ja esitin nukkuvaa, ettei olisi joka kerta tarvinnut ”nalkuttaa”

    Miehellä oli läpi suhteen iltaisin tapana vaatia minua sammuttamaan lukuvalo heti, kun häntä itseään nukutti. Ei auttanut, että tarjouduin säätämään valon määrää ja suuntaa. (Silloin ei vielä ollut ekirjan lukulaitteita tai älykännyköitä)

    Suhteen loppuvaiheessa mies hankki tabletin ja katseli sillä elokuvia. Ensin sohvalla, myöhemmin sängyssä. Ei välittänyt, kun sanoin valon häiritsevän. Jätti jopa kuulokkeet pois, vaikka sanoin, että en saa nukutuksi!

    Pian mies ilmoitti jättävänsä yli 15 vuotta kestäneen avioliittomme ja muuttavansa työkaverinsa kanssa yhteen. Ehkä hän valvoi siksi, että viestitteli juuri tarjolle tulleella whatsapilla?

    Kerron tämän siksi, että kannustan avautujaa ottamaan vakavasti esille sen, että hänen toiveillaan ja tarpeillaan on merkitystä. Jos hän ei niin tee, miehen epäkunnioittava käytös voi vain yltyä ja johtaa henkiseen väkivaltaan, pettämiseen ja ”salamaeroon”. Jos rakastaa, kunnioittaa. Jos ei kunnioita, ei kuuntele.

  • Lapsensakin opettanut olemaan torkuttamatta eli kiduttamatta itseään :D sanoo:

    Tietääkö miehesi kuinka paljon tuo sinun elämänlaatuaisi heikentää? Ymmärtääkö hän, että se heikentää myös hänen omaansa? Hänenkin olisi hyvä nukkua mieluummin tunti sikeää unta kuin kiusata omia aivojaan torkuttamisella.

    Meillä oli mieheni kanssa suhteen alussa ihan sama tilanne. Hän alkoi torkuttaa 4:15 ja nousi 5:15. Sen jälkeen hän meni suihkuun ja teki aamusmoothiet hirveän tehosekoittimen jyrinän kera ja mä olin jo ihan raivon partaalla. Minulla oli herätys 6:30. Saatoin nukahtaa uudestaan kuudelta ja heräsin aivan järkyn väsyneenä 6:30. Meillä oli se hyvä puoli, että asuimme tuolloin omissa asunnoissamme ja sanoin, etten voi olla hänen luonaan enää yötä hänen työpäivinään tuon ongelman vuoksi. Lisäksi näytin artikkelin torkuttamisen haitoista. Hän lopetti sen ja alkoi tehdä smoothiensa illalla valmiiksi. Nykyään olemme vuosia asuneet yhdessä ja nukumme arkisin eri huoneissa, koska meillä on niin eri rytmit ja olemme molemmat herkkäunisia. Elämänlaatu on tällä tavalla parempi ja parisuhdekin sitä myötä 🙂

    Onko teillä mahdollisuus nukkua eri huoneissa?

  • Näin meillä sanoo:

    Yksinkertainen ratkaisu: nukkukaa eri huoneissa. Voi torkuttaa niin kauan kuin lystää. Meillä mies kuorsaa kuin katujyrä joten mun nukkumisesta ei tule mitään. Kaikki voi paremmin kun siirryin toiseen huoneeseen nukkumaan. Pariskunnan ei todellakaan tarvitse nukkua samassa sängyssä.

  • Oikeus nukkumis rauhaan kaikille sanoo:

    Jos toinen ”omaksi huvikseen” torkuttaa herätystään, jos ei ole kuitenkaan pakko niin aikaisin herätä ja vieressä nukkujan ei tarvitse niin aikaisin herätä, on tuollainen torkutamne suoranaista kiusaamista. Tekstin perusteella tilanne on juuri tämä. Jos samassa taloudessa asutaan ja samassa sängyssä nukutaan niin on myös toisen nukkumisrauhaa kunnioitettava. Sama vastaavasti illalla jos toinen alkaa aiemmin nukkumaan, niin hereillä olijan rauhoittaa tekemisiään eikä meluta tai huudattaa tv:tä.
    Puoliso ruukasi katsoa sängyssä tv:tä ennen nukkumaan alkamista ja itseä väsytti jo niin että halusin alkaa nukkumaan. Ei tarvinut montaa kertaa säpsähtää hereille tv:n kovaan yhtäkkiseen ääneen kun laitoin ehdon että äänet pois tai lähtee muualle katsomaan tv:tä. Jupinan kanssa äänet alkoi pysymään poissa. Nykyään nukumme eri huoneissa niin siinäkö katselee tv:tä vaikka koko yön.

  • Parempi vaimo kun ei väsytä sanoo:

    Aika kauan torkuttamisesta valitin, lopulta tajusi ja lopetti sen. Mutta mitä enemmän on tullut ikää, sitä tärkeämmäksi on uni tullut ja koska meillä on täysin eri unirytmi niin olen päättänyt nukkua eri huoneessa. Koska ongelma oli jo niin paha että aina kun hän tuli myöhemmin nukkumaan niin minä heräsin ja usein en saanut enää unta heti. Ja sitten olin työpäivät tosi väsynyt. Kaskummaa nykyään kun saan nukkua yöni rauhassa ja kunnolla niin en enää tarvitse päiväunia ja vierystaso on aivan erilainen.

  • Ihan simppeli homma sanoo:

    Minä oisin itse torkuttaja, nautin siitä hitaastaa heräämisestä ja ”vielä ei tarvi nousta” – tunteesta. Mutta mun mies on pyytänyt että en sitä tekisi ja kunnioitan häntä ja ymmärrän kyllä syynkin. Joten en torkuta. Niin helppoa se on oikeesti.

    • Torkuttaja sanoo:

      Minulle se ei olisi helppoa. Voi olla,että olisi mahdollista, mutta minulle kerralla herääminen heikentäisi elämänlaatua merkittävästi, jos ei nyt ihan vastaavasti. Onneksi mies hyväksyy (emmekä herää kuin kumpikin omiin herätysvirityksiinsä).

  • Kerttu sanoo:

    Minä olin ennen torkuttaja, en edes tajunnut että se häiritsi miestäni. Lopetin heti kun hän sanoi, että se häiritsee häntä. Jos kunnioittaa toista, niin toisen toiveet ja mielipiteet tulee ottaa huomioon.

  • Mummo sanoo:

    Minä ilmotin että saa muuttaa asuntovaunuun ellei torkutus lopu🤬.Yritti perustella että suomalaisen miehen unen tarve on 10 minuutia vielä.Ei mee läpi,sanoin se on joko tai.
    Ei torkuta enää.

  • Vuosikymmenten univaje sanoo:

    Meillä mies herää jopa neljältä vaeltamaan ympäriinsä. Katselee telkkarista tallennuksia, istuu tietokoneella ja näpyttelee. Ja minä yritän nukkua. Äänet kuuluvat makkariin. Luulin, että pikkulapsiajan jälkeen saan nukkua yöt kunnolla, mutta kun ei. Lomapäivinä hän saattaa nukahtaa sohvalle keskellä päivää ja öisin jaksaa sitten touhuta mitä omituisimpiin aikoihin. Olisipa niin suuri talo jossa makuuhuone olisi omassa rauhassaan!

    • Aina Univaje sanoo:

      Meillä sama. Mies herää ennen ylösnousua, ja kulkee kuin hirvi. Katselee tallenteita yms., eikä älyä että joskus äänet ovat kovalla. Nukkuu päikkäreitä, torkkuu illalla. Ja minä kärsin univajeesta. Ostimme isomman talon, ja nyt hänellä on oma huone ja työhuone, ja tilanne on helpottunut. Välillä sohvalle ei meinaa päästä kun tämä torkkuu alkuillasta kaukosäätimet kädessä kuorsaten. Yritän silloin lenkittää koiria, ja mihinkä minä telkkaria edes tarvitsen.

  • Päivätyö nykyään, onneksi sanoo:

    Nostaisin metelin. Muutenkin suutun jos minut herätetään kesken unien, joten mies nousee kun kello soi ja lapsetkin osaavat kunnioittaa toisten unirauhaa. Eikö se ole itsestä kiinni mihin vetää rajat?