”Minulla on maailman ihanin puoliso. Tai niin olen aina kuvitellut.

Hän on kohdellut minua näennäisesti hyvin, ei ole ollut väkivaltainen tai muutenkaan kusipää. Olemme kohta olleet naimisissa yhdeksän vuotta. Yhdessä muutaman vuoden kauemmin. Olimme toistemme Ne Suuret Rakkaudet.

Alussa kyllä huomasin, ettei seksi oikein ollut hänelle tärkeää, ja sitä oli hyvin harvoin, ja pääasiassa minun aloitteestani. Saimme ihanan pojan – todella kovan yrittämisen jälkeen – vuonna 2011. Sen jälkeen seksiä oli elokuussa 2017 minun vaatimuksestani.

Vaatiminen jäi pariin kertaan. En vaan enää jaksanut. Mietin vuosien saatossa oliko minussa se vika, mutta kuulemma ei. Keskustelut eivät vieneet koskaan mihinkään tai saanut niistä mitään selvyyttä.

Huomiota sain kyllä ulkopuolisilta miehiltä, mutta en koskaan kotona. Se kummastutti, jos ei ollut mitään vikaa niin miksi sitten kotona oli hiljaista?

Viimeisen kerran otin asian esille erään löytämäni artikkelin turvin. Siinä vaimo kertoi tuntemuksistaan haluttoman miehen kanssa ja joka muuten oli aivan ihana. Artikkelissa mainittiin ohimennen aseksuaalisuus, johon en itse heti oikein kiinnittänyt huomiota. Mieheni sitä vastoin kiinnitti ja sai siitä jonkinlaisen ahaa-elämyksen.

Tästä alkoi prosessi, etsin miehelleni seksuaaliterapeutin, hän ehdotti minulle, että voisin tarpeeni tyydyttää vieraissa. Tarpeiden tyydytys ei mennyt ihan niin kuin strömsössä, se oli minusta inhottavaa. Mieheni on ollut koko ajan kartalla siitä mitä teen. Tulin itkien vieraista kotiin.

Tilanne alkoi olla niin ahdistava, että ehdotin pientä mietintätaukoa. Etsittiin minulle asunto läheltä yhteistä kotia, jonne muutin keväällä. Yksinolo piristi kummasti, vaikka yksinäistä oli.

En edes halunnut miettiä mitään uutta parisuhdetta, mutta pari kertaa kesällä harrastin seksiä puolitutun kanssa, täysin tarpeita tyydyttääkseni. Tällä kertaa se oli hyvin positiivinen kokemus, minua haluttiin, seksi oli todella hyvää. Eniten hämmensi se, että olin aina kuvitellut olevani huono sängyssä tai en tiennyt edes sitä, koska en saanut mieheltäni mitään palautetta. Puolituttu sitä vastoin oli hyvinkin vaikuttunut taidoistani ja kehui niitä vuolaasti.

ruusun terälehtiä ja hiekkaa

Mitään muuta en tämän miehen kanssa halunnut, vain seksiä, mistä olimme miehenikin kanssa sopineet. Mietin vain miten tästä eteenpäin oman miehen kanssa. Ajattelin että nyt syksyllä olisi ollut hyvä ottaa asia esille, mutta satuin vahingossa näkemään jotain mitä minun ei olisi pitänyt.

Viestit, joita mies oli lähetellyt jollekin toiselle naiselle. Selkeää ihastumista/rakastumista viestittelyn perusteella. Hajosin täysin. Kysyin mieheltäni kuka tämä nainen oli. Hän oli kuulemma joku nuoruuden tuttavuus, johon oli törmännyt kesällä, nainen oli etsinyt hänet Facebookista, ja tapaillut tätä pitkin kesää. Kysyin, miksei kertonut minulle. Syy siihen oli se, että oli LUULLUT minun mennen eteenpäin, että meidän juttu oli niinkuin tässä. Olin puulla päähän löyty.

Oli koko tämän ajan vain luullut ja kuvitellut asioita, mutta taaskaan ei itse ollut ottanut mitään puheeksi, kuten ei koskaan aikaisemminkaan. Tämäkin taas minun aloitteestani. Ja kaikki se, mistä oltiin puhuttu kun muuton pois oli unohtunut.

Kysyin mitä hän oli meistä naiselle kertonut, ei kuuleman mitään, kun ihmettelin eikö tätä uutta naista haittaa yhtään kun hän on naimisissa. Kysyin, että kertooko hän vai minä, mutta hän kuulemma kertoo. Totesin, että ihan näin helpolla en avioliittoani luovuta ja ehdotin pariterapiaan menemistä. Olisi miehellekin aivan lian helppo taas mennä eteenpäin käsittelemättä asioita.

Tuskin mieheni on tälle naisellekaan kertonut aseksuaalisuudestaan. Mutta onko tässä enää mitään järkeä enää edes yrittää?”

Nimim. Mitäs nyt?

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Matias Peruuta vastaus

32 vastausta artikkeliin “Mieheni paljastui aseksuaaliksi. Yritimme, mutta onko tässä enää mitään järkeä?”

  • Nimetön sanoo:

    Tunsin lyhyen ajan miehen, joka puheista päätellen vaikutti seksistä kovinkin kiinnostuneelta, mutta käytäntö tuntui olevan ihan toista. Hänellä on ollut useita parisuhteita, ollut naimisissa, saanut lapsiakin, mutta seksiä tuntui säästelleen. Viimeisimmän puolison kanssa ei ollenkaan seksiä yhdessä asuessaan. Ilmeisesti kuitenkin on jonkin verran ollut jossakin vaiheessa.

    Luulen, että tämä mies on lähes akseksuaali, joka kuitenkin kaipaa läheisyyttä, parisuhdetta. Hän tuntuu kaipaavan romanttisuutta mutta ei seksiä. Jos seksiä on, sen pitäisi olla ihanaa.

    Rupesi tuntumaan siltä, että hänen alkuoletuksensa oli, että minun kanssani seksi ei olisi ihanaa eikä sen takia tuntenut vetovoimaa minua kohtaan. Eihän siitä sitten voinut tulla mitään parisuhdettakaan, kun hänellä ei ollut minua kohtaan sen enempää tunteita kuin seksihalujakaan.

    Hänen kanssaan ihan kaikki oli lopulta niin hankalaa, että hukkasin hetkeksi leikkisyyteni ja luontevan suhtautumiseni läheisyyteen ja seksuaalisuuteen. Myöhemmin löysin ne uudelleen yhtä leikkisän ja yhtä luontevasti seksiin suhtautuvan miehen kanssa. Pelkkä seksi ei kuitenkaan riitä minulle vaan tarvitsen myös henkisen yhteyden. Jos jompikumpi puuttuu, suhteella ei ole onnistumisen mahdollisuuksia.

  • Ainut sydän sanoo:

    Ei miehesi välttämättä ole aseksuaali, ehkä hänellä on vähäinen libido. Ihastuessaan ja rakastuessaan hän haluaa seksiä ja ajattelee, että näin tulee olemaan jatkossakin. On itselleenkin yllätys ja pettymys, että seksillä ei myöhemmin ole merkitystä hänelle. Minun kohdallani asia on näin ja olen lakannut etsimästä puolisoa, koska en halua tuottaa tuskaa toiselle. Hellyys ja rakkaus sopii minulle, seksi ei.

  • Onnellinen yksin sanoo:

    Aivan järkky tyyppi…. En kestäisi tuollaisen miehen kanssa parisuhteessa lainkaan, koska ei olisi mitään järkeä koko jutussa. Yksinkin olet onnellisempi🥰🙏

  • Miehet ne pihtaa ei naiset sanoo:

    Et ole ainoa. Kohtaamani miesten haluttomuus jaksaa järkyttää. Parisuhde kelpaa ja ensimmäinen vuosi seksiä on, mutta sen jälkeen kiinnostus katoaa eikä puolison tarpeilla ole väliä. Tästä useampi kokemus itsellä, valitettavasti!

  • Nimetön sanoo:

    No mitä se ukko uudella naisella edes tekisi…