”Luin artikkelin äidistä, joka iloitsi sitä, miten avioeron jälkeen koitti vapaus. Tekstistä tuli sellainen olo, että avioliitto on joku vankila, mikä tarkoittaa automaattista rajoitusta tehdä joitain asioita. Naimisissa oleva ei muka voisi lähteä viihteelle, tavata ystäviä tai olla ikinä itsekseen. Ei avioliittoon kannata ryhtyä sellaisen ihmisen kanssa joka rajoittaa hirveästi sitä omaa elämää. Mene kerralla naimisiin sellaisen tyypin kanssa, joka päästää sut keikuttamaan peffaa (jos se nyt välttämättä on sun juttusi), brunssille ystävän kanssa tai antaa sun olla välillä yksin.

Onko tämä uusi vapaus tehdä asioita – joita muuten jotkut kyllä pystyvät tekemään, vaikka ovat naimisissa – sen arvoista, että todennäköisesti kolmen ihmisen (ex-puoliso ja lapset) elämä on pitkäksi aikaa murskana? Ei avioliitto ja pikkulapsiaika ole mikään vaihe, jonka kuuluu aina päättyä avioeroon, jotta voi lähteä hakemaan onnellisuutta ja vapautta. En pysty iloitsemaan tämän äidin puolesta koska tiedän miten paljon surua äidin uusi onnellisuus on aiheuttanut muulle perheelle.

Olen kai kovin vanhanaikainen, kun ajattelen, että naimisiin mennään kerran ja erotaan sitten kun kuollaan! Naimisiinmeno ei tarkoita automaattista onnellisuutta ja autuutta koko loppuelämäksi (paitsi ehkä Disney-leffoissa). Avioliitto on helvetin raskasta ainakin pikkulapsiaikana, mutta kun on sen sopivimman hemmon ottanut siihen puolisoksi, niin kyllä sen kanssa selviää. Joka päivä (tai viikko, tai kuukausi) ei ole täynnä palavaa rakkautta ja läheisyyttä ja onnellisuutta – silloin tarvitaankin juuri sitä tahtoa, mistä pappi alttarilla jutteli.

Kuva Gabby Orcutt. Ylin kuva Sandy Millar.

Ei pikkulapsiaikana tarvitse koko ajan pohtia, että olenko nyt täydellisen onnellinen, ei kai kukaan ole! Kunhan päästään yli seuraavasta viikosta ja kuukaudesta, niin ollaankin jo edetty pitkä aika eteenpäin. Seuraavana hääpäivänä voidaan kysyä, että kai me vielä jatketaan yhdessä? Kyllähän niitä syitä löytyy, miksi nyt voisi erota; en ole onnellinen, en saa riittävästi huomiota, en ole saanut riittävästi vapautta, hellyyttä, seksiä jne. Asia ratkeaisi avioerolla, mutta kyllä se ratkeaa pysymällä yhdessäkin. Olisin onnellisempi, jos tämä ja tämä asia muuttuisi, voidaanko tehdä näin tai näin? Jos asiat pitää sisällään tyyliin ”pidä tunkkis”, niin ei kai toinen osapuoli osaa mitään muuttaakaan.

Kun lapset alkaa olla vähän isompia eivätkä vaadi ihan jatkuvaa hoitoa tai huomiota, riittää aikaa taas huomata, että se oma puoliso onkin ihan rakastettava. Ja siinä vaiheessa mä olen ajatellut, että olen aika ylpeä meistä. Olen ylpeä siitä, että ollaan vielä naimisissa. Olen ylpeä, että meidän lapset saavat kasvaa perheessä, jota ei ole avioerolla revitty ja sekoitettu. #avioliittoeiolevankila ”

Nimim. Avioliitto ei ole vankila

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 135 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Voi hyvää päivää Peruuta vastaus

135 vastausta artikkeliin “”Meidän lapsiamme ei ole avioerolla sekoitettu ja olen siitä ylpeä””

  • Eronnut 20 v liitosta, 2 lasta sanoo:

    Olipa naurettavan idioottimainen ja naiivi avaus. Syyllistää ja syyttää nyt eronneita ihmisiä ja nostaa sädekehä oman pään päälle sanomalla että Meidän lapsia ei olla revitty erolla rikki koska olen niin hirveän hyvä ihminen ja te eronneet olette huonoja ihmisiä. Kiva. Ja se perseenpyöritys baareissa ajatus oli ihan käsittämättömän typerä.

    Anteeksi nyt vain kun kommenttini voi kuullostaa ilkeältä.

    Mutta voitaisiko nyt vain olla syyllistämättä kanssaihmisiä heidän henkilökohtaisista, vaikeista ratkaisuistaan elämässä?

    Miksi kiillottaa omaa kruunuaan ja nostaa itseään tallomalla toisen päälle? Toisen, täysin tuntemattoman ihmisen.

    Jokainen tekee itse omat ratkaisunsa eikä kaipaa siihen ketään kritisoimaan, syyllistämään ja syyttämään.

    Ja todellakin avioliitto voi olla juurikin pahin vankila koko elämän aikana.

    Elä ja anna toisten elää.

  • Eronnut äiti sanoo:

    Niinhän sitä toivoisi, että avioliitto kestäisi eikä lapsista tulisi erolapsia. Kaikilla meillä elämä ei vaan mene niin onnellisesti. Puolisoni mielenterveys petti ja yhteinen elämämme muuttui vuosien mittaan niin raskaaksi, että siinä meinasi mennä omatkin voimat kokonaan. Kodin ilmapiiri oli niin tukala, että jos sinne olisimme jääneet, olisi lapsillekin pitänyt hakea psyykkistä hoitoa. Oli vaan pakko erota ja siitä päätöksestä olen ylpeä nyt, kun kaikkien psyykkinen vointi on huiman paljon parempi ja mieliala iloinen.

    Ole sinä vaan ylpeä avioliittosi kestämisestä, mutta älä kuitenkaan pidä meitä eronneita epäonnistujina. Joskus ei ole muuta vaihtoehtoa kuin erota.

  • Haahuaja sanoo:

    Se on hienoa jos löytää kerralla sen miehen, jonka kanssa viettää koko loppuelämän yhdessä. Mutta kaikilla ei käy niin hienosti, ja lopulta voi lapsille olla haitallisempaa se, että vanhemmat kituuttaa huonossa avioliitossa kuin että eroaa. Ihan liikaa taitaa olla niitä pariskuntia, jotka voi tosi huonosti, mutta ”lasten takia” pysytään onnettomassa liitossa. Lapsen täytyy kuitenkin saada se aidon rakkauden mallin, mitä se oikea onni on, eikä vain kahta onnetonta ihmistä saman katon alla.

    Eli joustoa näkökulmiin, joskus avioero on myös lapsen paras.

    Ja siis itse olen naimisissa miehen kanssa, kymmenen vuotta tulee täyteen ja yhdessä oltu jo 15 vuotta, kolme lasta ja monia haasteita on yhdessä selätetty ja ollaan onnellisia. Mutta me voidaankin näyttää lapsille mitä se rakkaus ja onni on, ja että vaikka välillä on vaikeaa, kohta on taas helpompaa. Mutta riippuu niin paljon puolisoiden luonteesta.

  • Mievaan sanoo:

    Jaan osittain samat näkemykset kanssasi, kuten sen, että mielestäni naimisiin mennään vain kerran elämässä. Mutta on kapeakatseista ja mustavalkoista ajattelua, että kaikesta lopulta selviää kyllä yhdessä. Eroja voi tulla monesta eri syystä ja asioita ei voi aina selvittää. Joillekin avioliitto voi tosiaan olla vankila, esim. Väkivaltaisen tai narsistisen puolison kanssa.

    • Reija sanoo:

      Juurikin näin. Todennäköisesti mullakin olisi lopulta henki lähtenyt, ja sekö lapsille olisi ollut paras vaihtoehto

  • Kahden lapsen isä sanoo:

    Et ole välttämättä vanhanaikainen, mutta olet kapeakatseinen, etkä osaa asettua toisen ihmisen asemaan. Et myöskään osaa tai halua nähdä muutoksia elämässä ja ihmisissä.
    Lyhyesti, totta kai jokainen naimisiin mennessään haluaa tarjota puolisolleen onnellisen parisuhteen ja lapsilleen ehjän ja turvallisen kodin. Aina se vain ei onnistu, joko omasta syystä tai itsestä riippumattomista syistä.

  • Onnea vaan sanoo:

    Lyhyeesti: Kyllä olet vanhanaikainen.
    Koko avioliitto instituutiona on vanhanaikainen. Ja jos jotenkin yrität tsenpata itseäsi kestämään surkeita aikoija sen nojalla että kituuttelu olisi jonkin sortin meritti joudut tod. Näk. Ikävä kyllä pettymään. Edes tahdonvoimalla ei saa huonosta hyvää.

    Minä olen suhteessa vain koska haluan, ei lupauksia. Minua ei kiinnosta ylläpitää väkinäistä titteliä avioliitossa olevana.
    En siis tietenkään ole naimisissa ja tuskin menenkään vaikka sitä onkin jokunen kerta vuosien saatossa ehdotettu. Parisuhteessakin olen vain jos se mitenkään parantaa minun ja perheeni elämänlaatua. Jos ei niin siirrymme kaveruus taajamille.

    Minun lapseni elävät mukavaa ja avointa uusioperhe elämää. Heillä on neljä turvallista aikuista, asumme kaikki saman kadun varrella ja vietämme toisinaan yhdessä aikaa porukalla. Lasten talous on erittäin hyvä sillä kaikki aikuiset osallistuvat heidän menoihinsa. He eivät ole koskaan itsekseen vaan aina on joku jossain kotosalla. Harrastuksiin löytyy kyytiä eikäketään stressaa arki.

    Lapseni ovat itsenäisiä, avoimia, sosiaalisia ja pärjäävät hyvin. En näe että he olisivat voittaneet mitään vaikka olisimme heidän isänsä kanssa väkisin soutaneet avioliiton satamaan.

  • Jokaisella on oma tarinansa sanoo:

    Olen itse ollut naimisissa låhes 30 vuotta. Silti minulle ei tulisi edes mieleen kritisoida ketään avioeron kokenutta, tai ajatella, että olisin tästä syystä jotenkin parempi ihminen! Todella moni ystävistäni ja tuttavistani on eronnut. Jokaiseen eroon on syynsä ja oma tarinansa eron taustalla. On selvää, että lapsi kärsii enemmän tulehtuneessa ja esim. väkivaltaisessa ilmapiirissä elämisessä kuin siitä, että saa `”kunnian” olla osa rikkomatonta ydinperhettä. Tänä päivänä perheet osaavat hakeutua pari- ja perheterapiaan, jossa voidaan todeta, että joissain tilanteessa ero on parempi vaihtoehto kuin yhdessä pysyminen. En usko, että kukaan eroaa sen takia, että pääsee heiluttamaan peppuaan ravintolaan.

  • Muamo sanoo:

    Ei kyllä pikkulapsiaika ollu koittelewoo, vaikeeta tai yhtä seleviitymistä, vuan ihan kaikista parasta elämee 🥰 Ja siis 4 lasta 😍 Mutta hyö nukku yöt ja päivälä touhuttiin, nukkumaan mäntiin, ku väsytti ja tarpeeks nukuttuu herättiin. (Lastenlapset on yhtä hyviä yöt nukkumaan)Mutta meilä oli karjatila ja eikä lapsia tarvinnu hoitoon roudata. 43 vuotta oltu naimisissa ja matka jatkuu, joka päivä ei välttämättä oo se paras päivä, mutta mikkään ei kestä ikkuisuutta, ei onnijaautuus eikä huonohetki 🤷‍♀️ Tässä tilalla yhessä työskennellessä väkisin särmät hioutuu ja oppii antamaan toisele oman tilan, mutta tykätään yhessä tehä ja kylöki kylessä kyhnätä 💞 Suhdetta pittää hoitoo ja muistoo puolisoo pittee hyvänä.MUTTA,jos kemiat ei toimi ja on tullu valittuu viärä puoliso, ni turha on jiähä koko elämeesä toimimattomassa suhteessa pilloomaan!! Meile on yks ainutkertanen elämä annettu ni kannattaa harkita miten sen käyttää. Turha on jiähä ”mummon kuolemoo” uottamaan, ruvetakseen sitten elämään ommoo elämee,siinä välleen sujahtaa elämä ohite elossa ollen, mutta elämätä!

  • Kaikki loppuu aikanaan sanoo:

    Niin, ei ole sekoitettu. Vielä. Toivottavasti ei koskaan sinun kohdallasi. Noin minäkin ajattelin ennen, vielä silloinkin kun 20 vuotta avioliittoa tuli täyteen. Kaiken kaikkiaan aviossaolovuosia tuli 26, yhdessä oltiin 27 vuotta. Mutta kun rakkaus loppuu, kaikki loppuu. Avioero rysähti naamalleni kuin puun takaa, mutta myönnän olevani syyllinen vain 50%. Nyt ollaan ystäviä, mikä on hyvä.

  • Perhonen sanoo:

    Itsekin olin päättänyt,että naimisiin menen vain kerran jne. Mielestäni olin tehnyt hyvän valinnan ja rakastin miestäni. Lapsia syntyi kaksi. Vähitellen silmäni aukesivat ja miehestäni löytyi piirteitä,joita ei alussa ollut. Tapahtui asioita,joita en pystynyt antamaan anteeksi. Elin kuin vankilassa. Ei auttanut puheet,terapiaan en miestä saanut. Pitkän harkinnan jälkeen ero oli ainoa vaihtoehto ,myös lapsille. Se oli myös kriisi ja epäonnistuminen. Sitä vaan halusin sanoa,että asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia,kun artikkelin kirjoittaja kirjoittaa.

    • Muamo sanoo:

      Oikein teit! Jos homma ei toimi, ni turha siihen on jiähä kärvistelemmään. Lapsillakin on onnellisempi koti ja elämä🥰

  • Helena, eronnut sanoo:

    Tunnistan aloittajan tekstistä itseni, silloin 19-vuotiaana, kun mentiin mieheni kanssa naimisiin. Rakastettiin niin mahottomasti toisiamme ja tahdottiin niin älyttömän paljon, juuri niinkuin se pappi alttarilla jutteli. Lapsia siunaantui kaksi, niitäkin rakastettiin ja hoidettiin niin hyvin kuin mahdollista.
    Vuodet kuitenkin vierivät, mieheni sairastui sairauteen nimeltä alkoholismi. Tuli riitoja, pettämistä, taloudellisia vaikeuksia ja rikoksiakin teki sekaisin ollessaan. 18 vuoden liiton jälkeen minä en enää tahtonut ja erottiin. Tästä kolmen vuoden päästä mieheni kuoli, päihdepsykoosi oli kuolinsyy ja väitänkin, että jos olisi silloin nuorena ollut tiedossa päihdesairauden puhkeaminen ja kaikki se suru ja tuska, mitä lapsemme ja myös me molemmat jouduimme tämän seurauksena kokemaan, niin olisinko niin kovasti tahtonut silloin alttarilla tai kaikkien niiden vuosien aikana.
    Tiedän, että ex-mieheni oli hyvä mies selvin päin, rakasti perhettään ja teki varmasti parhaansa niillä voimavaroilla, mitkä hänellä kulloinkin oli. Se tahtominen ei vain riittänyt, kun päihdesairaus vei voiton.
    Minulla ei ainakaan ole varaa tuomita ketään eroon päätyvää, sillä omasta kokemuksestani pohjaten väitän, että liian moni puoliso ja lapsi kärsii tänäkin päivänä siitä, kun tahtominen vie voiton terveestä järjestä, kun erota kannattaisi yhdessä sinnittelyn sijaan. Toista ihmistä kun ei voi pelastaa tai parantaa, jos ei tämä koe apua tarvitsevansa tai kykene sitä vastaanottamaan.

    • Senja1 sanoo:

      Voimia sinulle. minulla juuri tuoreena tämä samainen asia tapahtunut. olisin mieluusti kasvattanut lapsemme avioliitossa mutta siinä oli kolmas pyörä, alkoholi.

  • En ole ylpeä sanoo:

    No joo, niin minäkin ajattelin… Olen hankkinut lapset yhdessä miehen kanssa ja yhdessä puskemme vastatuuleen ja onneksi välillä myös myötätuuleen…
    Entä kun yli 20v avioliiton jälkeen huomaa olevansa siinä ”vankilassa”?
    Pikkulapsiajasta selvittiin… no, toki kuulin ettei masennus tai uupumus ole mikään syy jäädä sänkyyn. Laiskuuttahan se on…
    Mies hoiti suhteet ulkomaailmaan, vaimo hoiti lapset ja kodin… Tosin aika huonosti kun oli aina sotkua.
    Lapset alkoivat olla isompia ja olisi ollut mahdollisuus lisäkouluttautua, mutta se olisi tarkoittanut 2 viikonlopun kurssia niin että olis joutunut olemaan yön pois kotoa…
    Ja vielä tutustumisreissu Tukholmaan laivalla….sen olis ehkä voinut korvata jollain tehtävällä mutta..
    Viikko tapeltiin asiasta ja lopulta unohdin koulutuksen
    …Mutta myös yhteiselämän mielekkyys katosi pikkuhiljaa
    Aikani yritin vielä mutta lopulta tein ratkaisun ja muutin pois.
    No, meidän lapset (nuorin oli silloin 10v,seuraavat yli 15v) on tietysti exän mukaan kärsineet tästä ja olen huono äiti ja välit on kokonaan poikki vaikka erosta kohta 10v…

    Minulla meni pitkään toipua erosta (vaikka olin ”syyllinen” siihen)… Edelleen mietin välillä että olisinko alusta asti voinut tehdä jotain toisin
    Ehkä pikkuhiljaa alan uskoa että avioliittoon kuuluu molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus ja jos se puuttuu, ei liitto vaan toimi 😔

  • Käymme yhdessä ain... sanoo:

    Kolmekymmentä yhteistä avioliittovuotta takana. Ollaan edelleen onnellisia ja tyytyväisiä tilanteeseen. Lapset kaikki aikuisia ja aikaa olla taas rauhassa yhdessä.

  • Good for you sanoo:

    Mahtavaa, että sulla menee hyvin ja olet niin viisas, että valitsit kerralla oikein.

    Minä erosin, kun lapset oli alakoululaisia. Sitä edelsi vuosien puhuminen, perheterapia ja aito yritys muuttaa asioita. Mutta persoonallisuuttaan ei voi muuttaa ja joskus ihmiset vain kasvavat eri suuntiin. Nykyään olemme kumpikin onnellisia tahoillamme ja lapsetkin totesivat: Hyvä, kun erositte.

  • Mitäkukkua! sanoo:

    Olipa ahdistavaa lukea. Jos on onnellinen suhteessaan ja kaikki hyvin pääasiassa, niin on varmasti helppoa kirjoittaa noin. Ajattelen ja uskon, ettei kukaan käy läpi eroa ilman oikeaa syytä. Olen nähnyt eroja työssäni ja kokenut omassa elämässä. Kukaan ei voi sanoa ikinä toisen puolesta, että olisi kannattanut pysyä yhdessä. Et voi tietää koko totuutta, joten ole onnellinen ja iloinen että sulla kävi tuuri. Älä syyllistä eronneita ja eroavia. Tällaisia kirjoituksia voi lukea ihminen, joka elää avioliittohelvetissä jossa lapsilla olisi todellakin parempi olla jos vanhemmalla olisi voimaa, rohkeutta ja itsekunnioitusta viedä eroprosessi läpi.

  • Sissa sanoo:

    Meillä on takana avioliittoa nyt pitkälti yli parikymmentä vuotta, ja voisin sanoa että hyvin menee, jopa paremmin kuin suhteen alkuaikoina.
    Silti täytyy sanoa etten ymmärrä moista ylimielisyyttä pursuavaa ulosantia.
    En usko että ero on koskaan helppo, eikä sitä varmasti kukaan heppoisin perustein tee. Ulkopuolisen on sitä turha lähteä moralisoimaan. Toivottavasti tuon kirjoittanut menee peilin eteen ja miettii hetken ennen kuin suoltaa näppäimistöltään seuraavan kerran tuollaista soopaa.
    Joskus elämä opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kulkemaan.

  • Eronnutmuija sanoo:

    Onneks olkoon kun olet noin hyvä ihminen!

    Joskus ero on ainoa vaihtoehto, aina kriisi, epäonnistuminen ja suru.
    Onpa ärsyttävää että joku pääsee tälläkin keulimaan onnistumistaan.

    • Voi hyvää päivää sanoo:

      Aika tökerö kommentti.

      • Hemoglobiini sanoo:

        Ei, kun toi avaus oli tökerö. Ei avioliitto ole mikään gold standard, johon kaikkien tulis pyrkiä ja missä pitää pysyä. Avioero ei ole häpeä tai sekoita automaattisesti lasten päitä. Hienoa, jos ihmiset löytävät elinikäiset kumppanit, olen vilpittömän onnellinen sellaisten pariskuntien puolesta! Kaikille vaan ei käy niin. Ihmiset muuttuvat, kasvavat ja aina muutokset eivät ole hyviä tai edes turvallisia. Joskus lasten päät voi sekoittaa pahemmin huonon avioliiton keskellä eläminen kuin eroperheen lapsina. Mun karvat nousee pystyyn aina, kun joku kokee oikeudekseen asettua sanelemaan muille, mikä on parasta ja ylemmyydentuntoisesti katsoo alaspäin niitä matosia, jotka syystä tai toisesta päätyvät eri ratkaisuihin kuin itse. SE on tökeröä.

  • Kuu sanoo:

    Täällö myös yli 20v avioliitto. Takana paljon rankkoja hetkiä, mutta ei henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Ilman koettelemuksia emme olisi me.
    Lapset ovat saaneet kasvaa tässä molempien vanhempien läsäollessa. Tarjoamme heille pysyvyyttä, turvaa, rakkautta.
    Ero ei olisi mahdollistanut uutta alkua. Olemme nyt onnellisia, seksielömö on vilkastunut ja arvostamme toisiamme.
    Molemmilla on ollut vapaus tehdä asioita, lapsenhoito on jaettu samoin kuin kotityöt. Olen onnellinen tasa-arvoisesta parisuhteesta.
    Eroaminen on helppoa. Mutta sen jälkeinen aika ei. Ymmärrän sen että jos suhteessa ei ole luottamusta, ei voi olla onnellinen.

    • Onnellinen sanoo:

      Juuri näin minäkin olen ajatellut ja olemme tehneet. Pian 50 vuotta yhdessä ja en sillä kersku olevani hyvä ihminen. Olen ihan samanlainen muiden kanssa. Olen ehkä joskus kerran tai kaksi miettinyt olisiko elämäni parempaa tai onnellisempaa jonkun muun kanssa mutta nanosekunnissa ajatus on singonnut kauas toiseen galaksiin. Olemme yhdessä siihen asti kunnes elämä loppuu.

  • St sanoo:

    Juuri näin !

  • Kolmen äiti sanoo:

    Olen itse vasta eronnut kolmen lapsen äiti ja voin sanoa etten eronnut sen takia että pääsisin bilettämään. On helppoa ulkopuolisena sanoa että älä mene naimisiin ihmisen kanssa, joka ei tee jotain. Kaikki muuttuvat kun ikää ja perhettä tulee. Ja vaikka kaikkea on koittanut sietää, hyväksyä, hakea apua jne niin jossain vaiheessa raja tulee vastaan ja joutuu miettimään omaa ja ennen kaikkea lasten hyvinvointia sekä oikeutta hyvään ja turvallisen lapsuuteen

    Itse sanoisin että jos et tiedä, älä syyllistä tai oleta mikä on todellinen syy!

    Voin sanoa että kolmen lapsen yh ei käy baareissa tai oikeastaan missään töitä ja kauppaa lukkunottamatta.

    • Nimetön sanoo:

      Voinua sinulle. Olet varmasti yrittänyt vilpittömästi. Joskus toivottavasti tapaat ihmisen joka on sellainen joka arvostaa sinua sellaisena kuin olet.