Kun koko perhe syö paljon kasviksia vauvasta vaariin, on ruoan hyvä olla mahdollisimman puhdasta ja tietysti herkullista. Luomu sopii kiireiseen arkeen loistavasti:

Luomuruoan suosio kasvaa tavallisten kuluttajien keskuudessa vinhaa vauhtia. Sen maine tiedostavien ihmisten turhana hienosteluna ja hipsteriruokana on mennyttä ja sitä suosivat niin perheenäidit kuin sinkutkin. Paljon hedelmiä, kasviksia ja viljaa popsiville perheen pienimmille se on turvallinen valinta myrkyttömyytensä ja runsaiden ravinteidensa vuoksi.

Yksi luomuruoan suurimmista arvoista on juuri ravintorikkaassa kuoressa, jonka voi syöttää lapsillekin huoletta, torjunta-aineiden loistaessa poissaolollaan. Koulusta palaaville kurniville vatsoille voi tarjota vaivattoman välipalan vaikka luomuruikkarista, -juustosta ja sekä luomukurkusta ja -tomaatista. Myös illallisen valmistus sujuu sukkelammin, kun kasviksia ei tarvitse erikseen kuoria.

Syksyisen sadon luomuherkut taipuvat loistavasti maistuviksi välipaloiksi ja halloween-ajan herkuiksi. Butternuts-kurpitsasta eli myskikurpitsasta voi valmistaa lasten makuun mukavasti makeita sosekeittoja tai vaikkapa pannukakkuja. Kurkuman monista terveysvaikutuksista on puhuttu viime aikoina paljon, vaihtelua aamupalaan saat lämpimän mausteisella luomukurkumapuurolla. Herkullinen granaattiomena sopii niin salaatteihin, puuroon, jugurtin kera kuin jälkiruokiinkin ja rouskuvista uuden sadon omenat sekä makeat satsumat ovat valmis välipala.

20161004_111615

Lasta on hauska tutustuttaa luomuruokaan, vaikka vierailemalla luomutilalla. Esimerkiksi Sipoossa sijaitsee jo kolmannessa polvesa toimiva Ahlbergin luomutila, jossa kasvavat muun muassa mehukkaat salaatit, tuoksuvat yrtit ja kauniit syötävät kukat. Kasveihin tutustuessaan lapsi saa elämyksiä kaikille aisteille. Luomuviljelyn ekologinen ja ympäristön hyvinvointia tukeva puoli on mukava lisä väkisinkin paljon kuluttaville lapsiperheille. Ruoan tuotannon ja kulutuksen ekologisuus on eittämättä arvokas lisä kulutusyhteiskunnassa, jossa usein valitsemme vaatteetkin sen perusteella.

Useimmat lapset syövät arkiruokansa pääosin päiväkodeissa ja kouluissa. Luomun rantautuminen niihin on tärkeä asia ja Tanskan tapaan tavoitteena jo monessa maassa.

Joskus kasvikset ja hedelmät eivät millään tunnu maistuvan lapselle, jolloin ruokaa voi räätälöidä monella tavalla hiukan houkuttelevammaksi. Ykkössääntö on kuitenkin se, että koko perhe rouskii rapsakat ruoat esimerkillisesti. Jos isi lintsaa kasvisten syönnistä, on aika todennäköistä, että naperot ottavat mallia ja asiaa onkin äkkiä hankalampi perustella pikkuisille. Mielenkiintoa voi myös herätellä muotoilemalla terveellisistä suupaloista vaikkapa autoja tai ötököitä. Luomurypäle tai -porkkana on oivaa pieneen käteen sopivaa sormiruokaa, jonka voi rouskia kuorineen kaikkineen.

etana-fs-2

Luomu on normaalia, puhdasta ja maukasta arkiruokaa, jota voi hyvin suosia vaikka valitsemalla luomuna vain ne perheen erityisherkut.

****

Ideoita ja valikoimaa luomuruokiin voit tutkailla Satotukun sivuilta. Satotukku on tarjonnut 90-luvulta lähtien luomua suomalaisille, ja sen valikoima kattaa edelleen Suomen laajimman luomuvalikoiman, joka koostuu niin ulkomaisista kuin kotimaisista kasviksista ja hedelmistä.

PS. Kommentoi luomukokeiluistasi ja osallistu Satotukun luomutuotepaketin arvontaan! Mitä luomuvalikoiman hedelmää/kasvista/vihreää/ olet tarjonnut perheellesi? Voittaja arvotaan kommenttien jättäneiden kesken.

Tämä on kaupallinen luomuyhteistyö.

 

 

 

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tuikku Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Luomu on huoleton valinta arkeen”

  • Sari sanoo:

    Pyrimme ostamaan mahdollisimman monet tuotteet luomuna, esimerkiksi hedelmät. Maistuu hyviltä eikä tarvitse miettiä mitä myrkkyjä sisältävät.

  • Tuikku sanoo:

    Mansikoita ja mustikoita on tullut popsittua suuret määrät.

  • Johanna sanoo:

    mun paras luomukokeilu on retiisi. kolme vuotta peräjälkeen, istutan uskolla retiisiä. -Kyllä, se kasvaa esittäin hyvin. Pitkäksi, kauniiksi tuuheaksi, jopa koristeelliseksi pensasaidaksikin. -ja ne juuret,eli se retiisi. -kyllä on. vuosi vuoden jälkeen noin nuppineulanpään kokoinen punainen pallero mullan alla.