”Olen rakastunut vaimooni noin 17 vuotta sitten, ja rakkauteni häntä kohtaan on ollut horjumaton kaikki nämä vuodet.

Valitettavasti minulla avioeroperheen lapsena ja isän kanssa kahdestaan kasvaneena on ollut erittäin vajaat taidot rakastaa ja osoittaa rakkautta.

Rakkaalle puhumisen taidoissa on ollut suuria puutteita, ja malli toiselle puhumiseen on tullut vääristä paikoista. Lähes koko aikuisikäni samassa paikassa työskenneltyäni olen omaksunut työporukoissa kuultua erittäin huonoa ”äijä”huumoria, ja sitä vahingollisesti kotonakin viljellyt. Kuinka voikin olla, että vasta nyt kun liittomme on ajautunut syvään kriisiin, olen kyennyt ymmärtämään, ettei nämä kaikki huumorina sanotut toisen ominaisuuksiin liittyneet heitot olekaan huumorina vastapuolelle uponneet!

Tuntuu sydäntä raastavalle kun kaikkien näiden vuosien jälkeen tajuaa, että kuinka paljon toista onkaan osaamattomana tarkoittamattaan loukannut. Kuinka voin ikinä pyytää riittävän uskottavasti anteeksi, jotta toinen ymmärtäisi vilpittömän katumukseni ja pahoitteluni aitouden?

Toki tämä ei ole ongelmiemme ainut laukaisija. Olen pienestä pitäen omaksunut hyvin perinteisen tavan suomalaisesta miehen mallista, jonka tapa ”välittää ja rakastaa” on tehdä paljon töitä jotta pärjätään. Ja kuinka tämä ajatusmaailma yhdistettynä äärimmäisen suureen työmoraaliin ja korkeaan lojaliteetiin on muovannut minusta vuosien varrella työnarkomaanin.

Kuva Eric Ward, ylin kuva Adrian Swancar.

Tietysti kannoin työstressin kotiin, eikä se stressi kotonakaan enää ole lauennut. Sen laukaisemiseksi on tarvittu lisää aikaa vieviä harrasteita, ja ongelmamme on kasaantunut huomaamattani. Nyt kun minut on asiaa pysäytetty miettimään, olen itsekin ihmeissäni siitä kuinka käsittämättömään kierteeseen olen luonteeni periksiantamattomuuden ja vääristyneen lojaliteetiin takia itseni ajanut.

Tuntuu pahalta kun kuulen kysyttävän: ”Mitä sinä olet siellä kotona paennut?” Hmm… Kuinka joku saattaa edes ajatella noin?! Kysymys pysäytti miettimään, että onko todella niin, että joku ajattelee että pakenen. Asiaa pohtiessani päädyin kysymään asiasta ystävältäni, ja hän totesi joskus ajatelleensa toiminnastani samoin. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä paremmin ymmärrän, että todellakin siltä käyttäytymiseni on saattanut sivullisista tai jopa puolisostani vaikuttaa.

On äärimmäisen raastavaa tajuta, että omaksuttu tapani toimia ja osoittaa rakkautta on voinut toisista ihmisistä tuntua pakenemiselta tai sen välttelyltä. Itse en ole koskaan kokenut että en haluaisi kotiin rakkaideni luo.

Tuntuu pahalta tajuta, että oma toimintani ei ole tukenut oman elämäni prioriteetejä ajattelemallani tavalla, vaan on ajanut tilanteen siihen että oma puoliso, jonka viereen olen päivittäin kaivannut, ei minua enää kaipaakaan.

Usean viime kuukauden aikana olen tutustunut alan kirjallisuuteen ja sen myötä tutustuminen itseeni on alkanut syventyä. On pysäyttävää huomata miten ”sumussa” itse voikaan elää ja kuinka omia tärkeimpiä arvojaan vastaan voi huomaamattaan ajautua toimimaan, jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta joitain kolmansia osapuolia kohtaan, kuten työtä tai harrastuksia.

Raastaa rintaa niin että tuntuu kuin sydäntä revittäisiin irti. Toivottavasti asioiden huomaaminen ja niiden korjaaminen ei tullut liian myöhään.

Korjaustyöni on alkanut voimakkaina tunteenpurkauksina, ja aluksi päivät kuluivat lähinnä itkien ja lukien, keskittyminen työhön oli mahdotonta. Kuukausien kuluessa asioiden hahmottaminen ja ymmärtäminen on syventynyt, ja osan öistäkin saan nukuttua.

Kuva Mark Pan4ratte.

Suhtautumiseni työhön on muuttunut prosessin aikana, aluksi tunsin jopa voimakasta vihaa työtä kohtaan. Mutta perehtyessäni tunnelukkoihini ja opittuihin toimintamalleihin, joita olen elämässäni omaksunut, on minun pikkuhiljaa ollut helpompi ymmärtää tapojani toimia. Sekä erityisesti sitä, mitä niissä haluan muuttaa, jotta ne vastaisivat paremmin arvojani ja toimisivat niiden tukena.

Toivon että tästä kirjoituksesta olisi apua jollekin teistä, jotka tunnette ilta toisensa jälkeen itsenne yksinäiseksi kotona lasten kanssa odottaessanne miestänne kotiin. Puhukaa asiasta ajoissa puolisollenne, ja tehkää hänelle selväksi mitä tunnette ja haluatte. Älkää erehtykö luulemaan ettei teitä ikävöitäisi tai luoksenne kaivattaisi. Kyse voi olla virheellisistä ja vääristyneistä olettamuksesta siitä, kuinka rakkaudesta ja perheestä ja sen hyvinvoinnista huolehditaan.

Keskusteluun asiassa kannattaa varata kärsivällisyyttä ja aikaa. Yhdessä tulee myös pohtia, mikä on tärkeää ja millainen toimeentulo on riittävää, ja mikä aidon onnen tuo. Ottakaa huomioon ettei työssä iltojaan viettävä välttämättä koe että hänellä olisi vaihtoehtoja. Voi olla että työyhteisön paine yhdistettynä huoleen toimeentulon jatkuvuudesta ja riittävyydestä ajaa ihmisiä toimimaan tietyllä tavalla.

Itse en tätä koko ajan syvenevää kierrettä edes enää huomannut. Nyt kun minut on pysäytetty asiaa miettimään, en voi kun ihmetellä omaa toimintaani viime vuosina.”

Nimim. Osaamaton

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 79 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

79 vastausta artikkeliin “Mies: Minulla oli harhakuva siitä, kuinka rakastetaan, ja tähän se sitten johti…”

  • työnarkomaanin ex vaimo. sanoo:

    Hieno oivallus. Hyvää jatkoa tulevaisuuteen. Ruuhka vuodet syövät ihmistä. Myös vaimoa.
    Kaiken se kestää.. Siis Rakkaus.
    Armollisuus itseä kohtaan pelastaa katkeroitumiselta.
    Parisuhdekursseja on myös olemassa. Tsempaten työnarkomaanin ex vaimo.

  • Runopoika sanoo:

    Sanoisin että työnteolla ja pärjäilyllä on ostettu kuitenkin 17 vuotta. Itse olen ollut valmis jakamaan tunteeni, ajatukseni ja aikani mutta työnteko ja taloudellinen tilanne on ollut huonommalla tolalla ja uskoakseni lähinnä siitä johtuen 17 vuotta kestävä suhde on jäänyt kaukaiseksi haaveeksi. Vielä mainitsisin että on sellaisiakin tapauksia joissa vaimo on ollut aivan tyytyväinen tilanteeseen aikansa mutta kun oma mieli vaan muuttuu ja kaipaa vaikkapa seikkailua niin sitten otetaan ”syyksi” tähän oman mielen vaihtumiseen toisen tekemiset ja tekemättömyydet vuosien varrelta.

  • Epäilijä sanoo:

    Hyvää analysointia, mutta miten päällimmäinen tunne on valitettavasti se, että teksti ei ole miehen omaa. Jos miehen lainkaan. Olisko rouva analysoinut miestään. Tai sitten mies on kirjailija hmm. Toivon olettamukseni olevan väärä.

  • Oddasat sanoo:

    Pariterapiaan tai sitten yksilöterapiaan. Yksin noita asioita on vaikea avata.

    Outoa ettet puhu kuin itsestäsi.

    Ja outoa että kykenet moiseen ulosantiin, muttet puhumaan eikä käsittelemään asioita.

    • Katjuska sanoo:

      Toisille ihmisille on helpompi purkaa/käsitellä/ilmaista tuntojaan kirjallisesti. Itse oon yksi tälläinen ihminen.

  • Yrittäisit edes sanoo:

    Jännittävää, että sekä tässä kirjoituksessa että ilmeisesti ”parannusprosessissa” jossa ”luin ja itkin” et kertaakaan puhu mistään muusta kuin itsestäsi.
    Vaimon kommentinkin otit niin tosissaan, että varmistit sen kaverilta. Et sä ole missään parannustiellä. Tämä kirjoitus sisältää niin paljon rivien väliin levitettyä itsekehua: ”Ahkera, tienaa paljon, yrittänyt kaiken, periksiantamaton.” Kokeilepa ottaa pää pois omasta ”p**seestä ja katsella ja kuunnella sitä vaimoakin. Äläkä märise ja lue vaan kuuntele sitä vaimoasi. Keskustele.

    • Ankawi sanoo:

      Täysin samaa mieltä!Ensin epäilin onko teksti miehen kirjoittama laisinkaan; siihen vielä jatkoällötys mukamasheränneen puoliorpoparan avautumisesta ja vinkeistä muillekin isänsä vanhanaikaisiin oppeihin sortuneelle. Jos en olisi aiemmin eronnut tästä tyypistä, niin viimeistään siinä vaiheessa kun tippaa väännetään sohvan pohjalla.Vmp ja yök tätä miestä- tai provoa.

  • Nimetön sanoo:

    Ei tunnu aidolta vaan imelältä jenkkityyliltä oletuksin, että vaimot ovat kotiäitejä

  • Notetomyself sanoo:

    Kuullostaa keksityltä paskalta. Henkilö, joka kykenee kirjoittamaan ja analysoimaan noin taitavasti asioita, ei ole voinu elää tuollaista elämää.

  • Kerran eronnut sanoo:

    Tämä oli kuin entisestä elämästäni. Tuo ”kuoren” välissä eläminen, työelämän ja lapsiperheen paineet, muiden tarpeiden tyydyttäminen ja omien unohtaminen. Nuo rupeavat kalvamaan ja syömään sisältä. Pian huomaa, että vaimon kanssa ei ole enää mitään puhuttavaa, kun jäätte kahdelleen….

  • Nice sanoo:

    No, on aika pysäyttävää luettavaa. Valitettavasti omista kokemuksista johtuen on vaikea uskoa, että tekstin on kirjoittanut mies. Tuli mieleen, että joku nainen on kirjoittanut fantasiansa siitä, miten mies herää arvostamaan liittoaan.
    No toivottavasti tämä on jossakin päin näin. Itse olen yrittänyt saada miestä turhaan heräämään, ja se tekee kyyniseksi. Anteeksi.

  • Epäuskoinen sanoo:

    Harvinaisen hyvin ja analyyttisesti kirjoitettu kuvaus tilanteesta. Vaikea uskoa että tuollaiset kirjoitustaidot omaava ei osaisi myös puhua omalle puolisolleen, sille omia vanhempiakin läheisemmälle. Jotenkin tekstistä paistaa läpi ammattilaisen kertoma/keksimä tarina.

  • Mä vaan sanoo:

    Niin, voihan se asia noinkin olla ja haluan myös uskoa sen olevan noin, että takana on vain kyvyttömyys osoittaa rakkautta muulla tavalla. Omalta osaltani uskon kuitenkin asian olleen niin, että mentiin ikään kuin tämän kyvyttömyyden taakse, käytettiin sitä tekosyynä olla aina töissä ”teen tämän vain teidän takia” lauseella. Näin olen tulkinnut myös lähipiirissä asian olevan, koska kummassakin tapauksessa kissa on nostettu pöydälle ja asiasta on puhuttu, vaan mitään muutosta ei ole tapahtunut – eli selkeästi se tahtotila muuttaa asioita puuttuu.