Tämä on kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Holiday Club.

Kotimaan matkailu avartaa ja on just nyt tosi kuuminta hottia!

Onneksi Suomi on sen verran pieni maa, että yleensä paikasta toiseen voi helposti ajaa yhden päivän aikana ( Toim. huom:  Jos vaan jaksaa kuunnella jatkuvaa kyselyä, marinaa ja tappelua takapenkiltä, syynä voi olla vaikka se, että sisko ei jaa mielikuvituskarkkejaan)

Ajomatkaa helpottaa, jos kuski saa kuunnella omaa musiikkiaan etupenkillä ja vänkärin paikalta heitellään tasaisin väliajoin takapenkille jotain sokeripitoista evästä. Ja on ehdottoman tärkeää muistaa jaloittelu-/pissatauot parin tunnin välein, vaikka ketään ei kiinnostaisikaan just sillä hetkellä. Toimivaksi havaittu on myös sääntö, että jos takapenkillä tulee tappelu, pysähdytään katsomaan seuraavaa tienvarsinähtävyyttä puoleksi tunniksi. Suomessa riittää paljon paikallisia nähtävyyksiä, Kurikan Kusikivestä Everstin Piiloon, eikä yksikään varmasti kiinnosta lapsia puolen tunnin vertaa. Hyttysentie, anyone???

Nokka kohti.. mitä?

No vaikka kylpylähotellia. Lapsia kun pitää kastella että ne kasvaa. Tai loma-asuntoa järven rannalla. Itse kullekin iskee välillä ikävä järvivedessä uimiseen valoisana kesäyötä saunan jälkeen. Tai vie porukka vaikka kulttuurimatkalle kotimaan kohteita tutkimaan. Jos et vielä tiennyt että kaikkea tätä, ja paljon muuta, löytyy Holiday Clubin lomakohteista, niin luepa eteenpäin, Huono Äiti kertoo kyllä! Löytyy jotain jokaiseen makuun, vaativammallekin matkailijalle.

Enemmän tai vähemmän kuin 2+2?

Huonon Äidin seuraajat ansiokkaasti nostivat aiemmin esiin sen, että kuinka suuri osa Suomen perheistä enää mahtuu 2 aikuista +2 lasta -muottiin. Löytyy yksinhuoltajaperheitä, uusperheitä, suurperheitä, pienperheitä, ja perheitä joissa mukaan halutaan myös suku ja  karvaiset perheenjäsenet.  Ja vaikka on tietysti mahdollista, että mukaan valitaan vain osa lapsista, että mahdutaan vaikka uusperheellä tuohon 2+2 tarjoukseen, niin ei! Kyllä voi sanoa, että sen ex-puolison ja toisen vanhemman luo jätetyn “ylimääräisen” pienen ja isomman lapsen sydän pikkuisen särkyy tällaisessa tilanteessa.

Miten sitten saadaan kaikki mukaan perhelomalle? Onnistuu! Esimerkiksi Kuusamon Tropiikista löytyy hotellista perhehuone, johon majoittuu kuusikin henkilöä. Kaikista Holiday Clubin kylpylälomakohteista löytyy loma-asuntoja ja -huoneistoja, joissa majoittuu suurempikin porukka. Lisää tietoa Holiday Clubin lomakohteista, majoitusten mahdolliset henkilömäärät mukaanlukien, löytyy tästä ladattavasta esitteestä.

Voit myös ottaa kekseliäästi useamman hotellihuoneen ja jakaa lapset isän kanssa yhteen ja äiti yksin rentoutumaan yhteen. Tai jos on oikein hyvä äiti niin ehkä siihenkin huoneeseen voi muutaman lapsen majoittaa. #Parisuhdelomaa parhaimmillaan. Tärkeä huomio! Turun Caribiassa on hotellihuoneita, joiden välillä on ovi. Eli ovi välillä auki = suurempi huone + haluttaessa mukana hitunen yksityisyyttä vaikka aikuisille…..

Oikeasti parisuhdelomailuun löytyy toki kahden hengen lomia helposti, kuten Holiday Club Saimaan vain aikuisille tarkoitetuista Castle ja Gant-hotelleista. Jälkikasvun voi laittaa vaikka mummon kanssa kylpylähotellin perheystävälliseen Club-hotelliin, jos ei millään raaski jättää kokonaan kotiin.

Niin ja ne karvakaverit? Kaikissa kohteissa lemmikit ovat tervetulleita mukaan majoittumaan, lemmikkimaksu 10 €/vrk hotellissa ja 35 €/viipymä lomahuoneistoissa. Kyseinen lemmikkimaksu on huoneistokohtainen, eli samalla maksulla voi huoneessa majoittua useampi lemmikki.

Onko siellä mitään tekemistäää?!!

Holiday Club -lomailusta tulee ensimmäisenä mieleen kylpylät. Ja niitä toki riittää, Cirque de Saimaan sirkusteemaisesta kylpylästä Sallan tunturikylpylään. Useissa kylpylähotelleissa on sisäyhteys huoneesta kylpylään, joten allasosastolle siirtyminen on kätevää suoraan huoneesta, ylellisesti kylpytakissa.

Mutta on sitä muutakin tekemistä! Eikä pelkästään vesijumppaa tai golfia, johon muuten löytyy aloittelijallekin erinomaiset mahdollisuudet vaikka Saimaalla tai Katinkullassa. Ja golfin trendikkäämmän serkun, frisbeegolfin pelaamiseen löytyy ratoja mm. Sallassa ja Kuusamossa.

Aktiivilomailija viihtyy esimerkiksi tenniksen, squashin, keilauksen, lentopallon tai sählyn parissa. Katinkullan ympäristössä, Vuokatin hiihtotunnelissa, voi nauttia murtomaahiihdon riemusta vuoden jokaisena päivänä. (Jos kuuluu siihen vähemmistöön joka EI ole saanut traumoja hiihtämisestä koululiikuntatunneilta.)

Kaupunkilomailija valitsee kohteekseen esimerkiksi Turun Caribian tai Tampereen Kylpylän, joiden läheltä bongaat teattereita, taidetta, elokuvia, mielenkiintoisia museoita, musiikkia ja hyviä ruokapaikkoja, ostosmahdollisuuksia sekä tietysti lapsiperheiden ykköskohde Särkänniemen.

Luontoa ja rauhaa arvostava lomailija ei myöskään jää kannolle itkemään. Holiday Clubin loma-asunnot ympäri Suomea tarjoavat mahdollisuuksia luonnon keskellä rentoutumiseen tai patikointiin, Kalajoen Hiekkasärkiltä Ylläksen tunturimaisemiin, Airiston saaristoa ja Punkaharjun hirsihuviloita unohtamatta.

Eikä unohdeta niitä lapsia!! Kohteista keksit mielekästä tekemistä teineistä taaperoon, SuperParkeista Angry Birds Activity Parkeihin. Teinistä riippuen ajanviettoon voi kuulua esimerkiksi keilaus, Harmony Spa -hoidot, Kuusamon Angry Birds Activity Parkin survival-rata sekä pelialue, futisgolf, minigolf tai seikkailupuisto.

Osassa kohteista, kuten vaikka Katinkullassa, loma-asunnon vuokraukseen kuuluu kesäisin myös kaksi polkupyörää, joita lainaamalla perheen teini voi vapaasti polkaista yöjälkaan lähialueille. Lähialueen määritys riippuu teinistä, joillekin 100 metriä on tarpeeksi polkemista ja toiset fillaroivat mielellään vaikka kahdeksan kilometriä aamukasilta snäppi-ihastustaan katsomaan, että ehtivät “lainata” ihastuksen lippiksen käyttöönsä loppukesäksi vielä ennen kuin kyseinen ihastus poistuu paikkakunnalta. Loman jälkeen on luvassa määrittelemättömän ajan (kaukosuhteen keston) jatkuvaa kyselyä teiniltä että voitaisko mennä taas uudestaan sinne lomalle, mahdollisimman pian, kun oli niin kivaa.

Pienimpien lasten kanssa lomailu on myös vaivatonta Holiday Clubin kohteissa. Vinkkejä ja lomakokemuksia kylpylälomasta muksujen kanssa löytyy Holiday Clubin Beben kanssa -osiosta.

PS. Jätä kommentti ja kerro, minkä kokoinen sinun perheesi on. Arvomme yhdelle voittajalle kylpyläliput ihan koko perheelle bonuslapsineen kaikkineen 🙂 !

Tämä on kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Holiday Club.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 83 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Heira Peruuta vastaus

83 vastausta artikkeliin “Lomalle koko perheen kanssa (myös anopin?)”