Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Jo teini-iästä saakka olin silloisten ystävieni joukossa se, joka lainasi rahaa, että toinenkin sai roskaruokaa tai olutta. Siksikin, että sain siten ystävän mukaani jonnekin, tai että toisella ei vain yksinkertaisesti olisi paha mieli, koska minulla oli jotain ja hänellä ei. Ajelutin autollani, hommasin kuskit tai kyydit viikonlopuksi. Bileet ja seuran minä hoidin yleensä sillä, että minun on helppo tutustua miehiin.

Olen aina tottunut olemaan se vetäjä ystäväpiireissäni, jotenkin ajattelin, että antamalla heille hyviä muistoja, säilytän ystäväni. Olen teini-iässä joutunut kerran koulukiusatuksi ja olin täysin yksin. Päätin silloin, että teen kaikkeni etten koskaan enää joudu siihen tilanteeseen, jossa minulla ei ole ketään.

Ystävät on vuosien varrella vaihtuneet, mutta oma toimintatapani on aina ollut sama. Olen saanut siipeeni ystävien toimesta useammin. Sanojani on muutettu jonkun ystävän toimesta ja yllättäen koko ystäväjoukko vihaakin minua ja jään yksin. Ystävät ovat halunneet seuraani vain silloin, kun ovat tarvinneet minulta jotain. Oli se sitten meikkausta, kampauksia, vaatteita, kyytiä, rahaa, ruokaa tai bileitä. Mutta kun läheiseni joutui sairaalaan ei ketään näistä ystävistäni näkynyt tai kuulunut.

On ystävystytty kanssani työasemani vuoksi ja täten päästy ”hyviin hommiin”. Hyväksikäytetty ystävyyttäni ja lojaaliuttani, mutta todellisuudessa haukuttu minua selän takana vuosia ja levitetty henkilökohtaisia asioitani työyhteisössä. Tämä tapahtui kahden eri ihmisen toimesta ja se oli viimeinen uskoni ystävyyteen. Tapahtuneesta on jo vuosia, mutta en ole sen jälkeen uskaltanut luottaa keneenkään ystävään. Heille en koskaan kertonut kuinka he satuttivat ja rikkoivat minut.

Minulla on nykyään muutama hyvä kaveri, en uskalla sanoa heidän olevan ystäviäni koska se sattuisi sitten enemmän, kun hekin hylkäävät minut. Yksikin on näyttänyt samoja piirteitä siitä mitä aiemmat ystäväni ovat olleet, joten häneen en uskalla luottaa yhtään, mutta pidän häneen yhteyttä, että voin ajatella ja näyttää muille somessa, että kyllä minulla on edes yksi kaveri jonka kuviin voin esim. kommentoida.

Miehelläni on useita hyviä ystäviä ja hän tietää tilanteeni, mutta kyllä hänestä näkee, että häntä häiritsee se ettei minulla ole ystäviä. Mikä on ymmärrettävää, sillä emme ole menossa vielä pitkään aikaan naimisiin sen vuoksi ettei minulla ole ketään edes kaasoiksi ja miehelläni on jo 3 bestmania sovittuna valmiiksi. En halua nolata itseäni ja miestäni sillä että kaikki näkisivät sen todellisuuden, että näin puheliaalla ja humoristisella ihmisellä ei oikeasti olekaan ystäviä.”

Nimim. Hävettää myöntää että on yksin

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tuikku Peruuta vastaus

11 vastausta artikkeliin “Liian kiltti ystäväksi vaiko helposti hyväksikäytettävä?”

  • Sielunsisko sanoo:

    Voin hyvin samaistua. Olen viimeaikoina pohtinut että minussa on tapahduttava muutos että tilanne muuttuu.
    Aamulla juuri pohdin että teen itsestäni aina ns ”tarpeellisen” muille. Jos uusi työkaveri tai tuttavuus on halunnut tutustua ja pitänyt minusta ilman että olisi siitä hyötynyt olen ollut hyvin hämmentynyt ja vetäytynyt.
    Meillä on miehen kanssa sama tilanne. Menimme kesällä naimisiin, miehellä oli kolme bestmania, minulla ei ketään. Kaikki miehen bestmanit pitivät puheet, noh minulle ei sukulaisen lisäksi kukaan. Häät olivat silti ihanat, mutta kyllähän siitä vähän surullinen olo tuli.

  • Lahjomaton sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Ehkä sinun on hyvä testata ihmistä johon olet ystävystymässä. Kukaan ei jaksa ilman ystävää pitkiä aikoja. Yritä jaksaa antaa anteeksi heille jotka ovat toimineet väärin. Älä lannistu. Varmasti jossain on vielä ihminen tai ihmisiä joille voit olla tärkeä ihminen ja samalla aaltopituudella lyhyemmän tai pidemmän aikaa.

  • Suripahde sanoo:

    Hmm.. Ei kait siihen naimisiin menoon mitään kaasoja tarvita? Eikös siinä tärkeintä ole, että kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä sitoutuu toisiinsa?
    Mutta, mitä tulee tuohon muihin luottamiseen, tuli mieleeni, että voisiko olla, että muilla on vain eri käsitykset siitä, mikä on luottamuksellista ja henkilökohtaista tietoa ja mikä ei?
    Oletko koskaan ottanut puheeksi ystäviesi kanssa, että ystävyys vaatisi vastavuoroisuutta? Entäs, jos sinulle tarjotaan apua, tukea tms hyvää, osaatko ottaa vastaan, vai toteatko, että ”ei mulle olis mitään tarvinnut”?
    Pointtini oli, että sitä hyvää pitää osata myös ottaa vastaan.

  • Vain minä sanoo:

    Niin kyllä se on aina molemminpuolinen juttu tuo ystävyys/kaveruus. Mulla tasan yksi ystävä lapsuusajoilta asti tunnettu,on yksi lapsi joka jo teini. Koskaan ollut mitään oikeaa parisuhdetta,eikä varmasti tule ikinä olemaan,siltäkin osin elämäni vajaata. Ei ole miestä jota kehua,morkata,näytellä kuvissa/kylillä. Työkyvyttömyyseläkkeellä pienellä yritetään elellä…luxus kaukana mutta onpahan aitoo lämpöö ja rakkautta,eikä jatkuvaa materia hapatusta. Tullut siihen tulokseen että taidan olla niin kummallinen eläjä ettei mua oo tarkotettu kellekkään puolisoks,taikka edes kerrankin se ykkös vaihtoehto jollekki ystävälle,kaverille,tuttavalle. Elämää pitää silti yrittää rakentaa ja kehittää omanlaisekseen,teen vapaaehtoistyötä ja liikun lenkillä koiran kanssa ja vesijumpassa yksinäni. Ja ei en sano ettenkö rakkautta,parisuhdetta kaipais kyllä se monesti mielessä on että miten ihanaa ois kun sais mennä syliin,viereen jne…sais kertoo päivästään tms..noh näillä on mentävä. Tsemppiä kaikillw kohtalotovereille!

  • Ellu sanoo:

    Kuin olisin kirjoittanut tämän.

  • Nimetön sanoo:

    En voi edelleenkään ymmärtää tätä hössötystä ystävien ympärillä. Etenkään sitä, että somessa pitäisi näyttää siltä, että on ystäviä?? Miksi yksinäisyydestä tehdään jotenkin paha asia? Siis toki osa ihmisistä kaipaa sitä seuraa, ainakin satunnaisesti, mutta niin minä, kuin moni muukin ruuhkavuosien keskellä elävä ei edes ehdi nähdä kavereita. Toki töissä juttelen työkavereille, ja harrastaessani juttelen harrastuskaverille. Olen viimeisten vuosien aikana kuitenki vain ihan muutaman kerran (ehkä 2-4) tavannut jotain kaveria ilman mitään erillistä syytä olla yhdessä. Ja erillisiä syitä on siis vaikka juuri samassa työpaikassa olo, tai se harrastuskaveri. Mies löytyy myös minulta, ja sitten jo teini-ikäinen lapsi. Minä ja lapsi harrastetaan molemmat aika paljon, joten arki-illat menee joko omissa, tai lapsen harrastuksissa. Viikonloput menee pitkälti myös harrastaessa, ja sitten pakollisissa asioissa, kuten siivous, ruoanlaitto, kaupassakäynti. Minun on vaikea järjestää tarpeeksi aikaa edes sille miehelle! Miten ihmeessä ehtisin tavata vielä kavereita? Ja sen hetken, kun ei ole mitään menoa, niin en todellakaan edes halua tavata ketään, vaan olla ihan yksin. Jotenkin tuntuu, että ystävien puutteesta kärsivillä on jotenkin ihan ylenmäärin aikaa? Työttömyyttä kenties? Tai ei ehkä vielä perhettä? Yksinäisyys on ihana asia, eikä lainkaan sellainen, jota pitäisi hävetä!

    • Tuikku sanoo:

      Samaa mieltä! Itselläni on yksi ystävä ja se on mieheni. En ole kiinnostunut mistään tyttöjen illoista tai vastaavista, vaan nautin yksinolosta. Minulle riittää että tapaan ihmisiä jonkun verran työssäni. Ehkä nuorilla, alle 30v ikäisillä on vielä sellainen nuoruuden kaveriporukoiden kaipuu.

  • Vivia sanoo:

    Minua jäi hieman mietityttämään tämä miten suhtaudut itseesi ja ihmissuhteisiin. Yleensä ne eivät ole tasainen kauppa eikä niitä varsinkaan ylläpidetä sen vuoksi miltä näyttää ulkopuolisille.

    Minä olen sosiaalinen, järjestän tilaisuuksia, soittelen ystävilleni ja autan tarvittaessa. Mutta pidän siitä ja saan siitä itse irti asioita.
    Olen kyllä paha lörpöttelijä mutta en ilkeä lörpöttelijä, joten aina sanon ettei minulle saa kertoa salaisuuksia koska kuitenkin aina möläytän ne jollekkulle. Minun ystäväni tuntevat minut ja nauttivat seurastani niin kuin itse haluavat eikä se minua ole koskaan häirinnyt. En kommentoi facebookkiin tai harrasta kuvia muutakuin vuotuiwet päivitykset lapsista. Minulle on ihan sama luulevatko ihmiset että minulla on ystäviä tai ei. Minua kiinnostaa vain onneni.

    Mutta olen huomannut ettei muut osaa tarjota apua läheskään niin kuin minä, on pyydettävä apua, on vaadittava vastavuoroista ystävyyttä jotta se ei vahingossakaan mene siihen että jommasta kummasta tuntuu hyväksikäytetyltä.
    Myös suosittelen että hankit paljon kavereita niiden tosiystävien rinnalle. Minulla on eri tarkoitukseen eri ihmisiä. Yhden kanssa treenaan, toisen kanssa muistelen vanhoja, erään kanssa nautin yhdessäolosta, toisen kanssa vuodatan sielua. Silloin ei rasita ketään ihmistä liikaa, etkä voi jäädä porukassa hyljityksi kun porukkasi tuntee vain kauttasi. Tietysti kannustan ystäviäni tutustumaan toisiinsa mutta harvempi on sen läheisimmissä väleissä. Ihmissuhteita ei kannata ajatella pelinä vaan enemmänkin kaupantekona. Kummatkin saavat yhdessäolosta jotain ja siitä lopulta kumpuaa tunteet jotka sen jälkeen ylittävät hyödyt. Vaikka yhteinen häviää, tunteet jäävät ja ystävä pysyy tärkeänä kaikesta huolimatta.

    Lataa vain hieman vähemmän odotuksia yhdelle ystävyydelle ja sen sijaan ripottele odotukset laajalle. Äläkä välitä siitä miyä muut ajattelevat sinusta, se ei hyödytä sinua mitenkään.

    Anna mennä vaan, olet mukava ystävä joten lähde siitä.

  • Toinen hyväksikäytetty sanoo:

    Ihan kuin olisin itse kirjoittanut jutun. Nykyään olen yksin, koska kyllästyin olemaan hyväksikäytettynä.

  • Yhäiti sanoo:

    Minä olen vastaavasti suhteellisen hiljainen tyyppi, sivusta seuraaja, mutta oikein kiva ja lojaali kaveri. Ystäviä minulla on aina ollut vähän tai ei lainkaan. Kavereita on muutama, mutta ovat sen verran vielä ”uusia” että ystäviksi heitä en välttämättä kutsuisi. Minä olen aina se, jota ei kutsuta mihinkään, istun kotona illat ja vapaat yksin. Elämässäni ainoat tärkeät ovat lapseni. Naimisiin en exän kanssa voinut mennä muista syistä, mutta en siksikään, ettei minullakaan olisi ollut kaasoa. En koskaan tule saamaan esim. polttareita, en saanut babyshowereita, en synttärijuhlia, en ole voinut pitää ”kaveripiirille” tupareita, koska sellaista piiriä ei ole. Nyt eron jälkeen olen vieläkin yksinäisempi…Mun keho käy tällä hetkellä robotinomaisesti, oon ihan täysin rikki kaikilta osin ja elän vain lasteni vuoksi. Onneksi siis on edes lapset jotka pitää edes hieman pinnalla. Tsemppiä sinulle!