Jos kotona oleilee liian kiltti ja hyvä mies, niin pitäisikö se lempata ulos ja vaihtaa epävakaampaan yksilöön??

Nimimerkillä Charlotte on pulma. Miten toimia, jos oma puoliso on hyvä isä, kiltti kumppani ja huomioiva herrasmies. Ja jos samainen tyyppi ei kuitenkaan tunnu riittävän oikealta? Hmmm. Siinäpä visainen pohdinto.

”Olen koittanut puhua järkeä itselleni, mutta koska se ei onnistu, niin toivoisin kanssasisarilta viisaita sanoja. En niinkään haluaisi tulla lynkatuksi ja poltetuksi roviolla, mutta luonnollisesti mielipiteitä on monia.

”Ongelmani” on liian kiltti ja kunnollinen mies. Olemme tavanneet jo alle parikymppisinä, lukiossa. Ei se varsinaista rakkauden suurta huumaa ollut, vaan enemmänkin hauskaa yhdessäoloa, kaveruutta ja samanlaisia arvoja. Muutimme yhteen aika pian, rakensimme kotia ja teimme kaikkea tavallista mitä nuoret parit tekevät; matkustelimme, vietimme aikaa urheillen sekä kavereiden kanssa. Kaikki toimi kuin junan vessa, ei mitään moitetta. Silti olin koko ajan jotenkin levoton ja kaipasin enemmän. Lopulta minun toiveesta otimme aikalisän ja muutimme erillemme. Vietin liki vuoden villiä sinkkuelämää, menin kukasta kukkaan ja baarista toiseen. Oli mielettömän hieno kokemus saada seksuaalisia kohtaamisia ja kasvoin naiseksi ihan eri tavalla kuin aiemmassa, turvallisessa suhteessani. Olin todellakin villi ja vapaa – jokaisessa mahdollisessa suhteessa. Sitten tämä mies, joka oli koko ajan odottanut minua kiltisti, rukoili uutta mahdollisuutta. Suostuin pitkin hampain, sillä villi viipotus alkoi ehkä vähän jo tuntua tylsältä. Sitä paitsi tämä nuoruudenheilani oli kuitenkin oikein komea, kohtuullisen hyväpalkkaisessa työssä ja joka kantilta katsottuna kunnollinen ja hyvän kotikasvatuksen saanut nuorimies.

Muutimme yhdessä isompaan asuntoon, saimme parin vuoden päästä lapsen, sitten seuraavan ja lopulta vielä kolmannenkin. Nyt kuopus on pian 2-vuotias, iloinen tytöntyllerö. Perhe-elämämme on kunnossa, meillä on mukavaa ja helppoa kun menemme jonnekin yhdessä perheenä ja parempaa isää saisi etsiä. Mieheni palvoo minua, ostaa kukkia ja lahjoja, hieroo pyytämättä ja huomioi pienetkin toiveeni. Hän antaa minulle omaa aikaa ja ottaa usein lapset koko päiväksi viikonloppuisin, jotta pääsen vaikka kavereiden kanssa brunssille tai iltaa istumaan. Meillä on siis kaikki asiat todella hyvin, näin voisi ajatella. Silti olen jatkuvasti levoton, tyytymätön ja kaipaan jotain muuta elämääni. Olen tullut tulokseen, että mieheni on vain auttamattomasti liian kiltti ja kunnollinen minulle. Sellainen tylsä tossusankari.

Kaipaisin jotain särmää, enemmän karismaa ja karskia ulosantia, ehkä jopa tappeluita tai ainakin jotain draamaa. Villimpää seksiä ja hurjaa intohimoa nyt joka tapauksessa. Nykyinen puolisoni välttelee konflikteja, hän antaa mielellään minun mielipiteeni jyrätä ja hyvittelee pieniäkin virheitään. Jostain syystä en näe tätä maskuliinisena piirteenä vaan ärsyttävänä nössöilynä, jota en voi kunnioittaa ja joka ei anna minkäänlaista seksuaalista virettä itselleni. Viihdytän itseäni flirttailemalla some-maailmassa ex-heiloilleni.

Teenkö väärin, jos otan hatkat ja lähden etsimään itselleni sopivampaa sielunkumppania. Rehellisesti voin sanoa, että lasten takia minun kannattaisi pysyä nykyisessä avioliitossa, sillä meillä on todellakin kaikki palikat tasaisen hyvin paikoillaan. Mutta minä en ole tasapainossa, enkä onnellinen. En halua uhrata koko elämääni kompromissiliittoon ja miettiä vanhana, että miksi en vain rohkeasti kuunnellut itseäni ja lähtenyt. Voisin tietenkin odottaa, kunnes lapset ovat isompia, mutta teenkö sittenkään itseäni kohtaan reilusti. Tietäisinpä vastauksen, niin ei tarvitsisi kärvistellä joka ilta ja yö samoissa ahdistavissa mietteissä.”

Tosi Mies – Mikä se on?

Tutkimus: Miehet eivät voikaan ymmärtää naisia!!

Mistä perheeniskämatskua!?

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 29 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Perspektiiviä Peruuta vastaus

29 vastausta artikkeliin “Liian kiltti ja kunnollinen mies!!”

  • Tarzan sanoo:

    Annan neuvon!Älä lähde sitä vauhtia etsimään.Tein niin,jätin hyvän,kiltin,komean miehen ja tapasin miehen joka vei jalat altani ja oli niin hiton kivaa ja jännää..Kaksi lasta syntyi,mutta vanhin lapseni on yhteen laskettuna viettänyt n.5vuotta turvakodeissa,eli siis tietysti toinenkin muutamat vuodet..Kamalan elämän sain.Pysy turvallisuudessa,sitä sitten vanhempana kiittää.

  • man sanoo:

    Tunnekylmää käytöstä. Miehet usein haluavat olla vapaita, mutta naiset ohjaavat heidät ”vakavaan suhteeseen”, jossa usein mennään avioon ja saadaan lapsia. Tämä on iso riski miehelle, kun lähdetään hakemaan sitten jännitystä elämään. Usein mies menettää kodin ja lapset ja jää maksajaksi. Monet miehet sinnittelevät huonossa suhteessa ilma seksiä vuosia tämän takia, kun nainen sekkailee salasuhteissa. Onhan niitä renttumiehiäkin olemassa, jotka ovat päättäneet taistella naisen seksuaalista valtaa vastaan. Usein hekin kuolevat nuorena ja yksinäisenä.

  • Vain vaihtamalla paranee sanoo:

    Laske toki irti nykyinen kiltti ja kunnollinen ja etsi itsellesi se renttu, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Meitä on monta, jotka on jo omasta halusta tai olosuhteitten pakosta kokeilleet riittävästi jännitystä ja kiltti, tasainen ja rauhallinen kelpaisi kovasti puhaltamaan pipit pois.