Haluaisin vähän avata meidän kahden hengen perheen erilaista taikka vähemmän erilaista arkea muille, ja samalla kokemuksia lastensuojelusta. Olen itse yh-mamma reilun kahdenkympin iässä, yhdelle lapselle. Olen myös opiskelija. Ero tuli lapsen isästä silloin kun napero oli about vuoden ikäinen.

Raskausajan alusta asti meillä on ollut lastensuojelu mukana kuvioissa, ja on edelleen. Kuulee yhä puhetta kuinka lastensuojelu pilaa perheiden elämiä ja rikkoo niitä. Toki en voi kieltää etteikö olisi näitä epäoikeudenmukaisia tapahtumia ollut myös, joista on uutisoitu. Mutta itse koen että kyllä siitä oikeasti meille apua oli, vaikkei sitä ensin olisi halunnut itse uskoa.

Meillä oli senaikaisessa parisuhteessa monenlaisia haasteita, ja luonnollisesti neuvolasta tehtiin lasu raskausaikana. Monenlaisia tukitoimia oli raskausaikana ja synnytyksen jälkeen vieläkin enemmän. Paljon se oli väkinäistä, ja silloin sanottiinkin että jos me saataisiin päättää, niin oltaisiin keskenään kotona perheenä ilman mitään, että kyllä me pärjättäisiin. Näin jälkikäteen kun miettii, niin ei todellakaan oltaisi pärjätty. Sitä välttelee tukea viimeiseen asti, pelossa että lapsi viedään pois. Ja näin olisi meillekkin käynyt jos ei oltaisi lähdetty mukaan siihen mitä meille oli suunniteltu. Itse olin myös masentunut silloisessa suhteessa. Moni asia takkusi ja tuntui että olen vain tyhmä, laiska, enkä osaa mitään. Lopulta kun ero tuli, huomasin kuinka oma mieliala kohosi. Silti asiat eivät sujuneet aina. Minulla oli suuri halu kasvaa henkisesti. Aloin ymmärtää meidän kahden hengen perheen tuen tarpeita, ja halusin ottaa apua vastaan kotiin, koska halusin lapselleni parasta ja että voimme asua yhdessä.

Aloin opiskella, mutta koulussa takkusi. Kotona vitutti, kun tuntui etten osannut. Oli haastava pitää rajoja lapselle, tunnistaa omia rajoja muiden suhteen, saada mitään aikaan. Tunsin itseni oikeastaan laiskaksi. Tuli typerä olo. Kerran jopa sanoin sossuille, että kun tuntuu ettei opinnotkaan nappaa, että joskus tekisi mieli olla se paljon puhuttu huono kansalainen, joka makaa kotona verorahoilla ja tuilla, koska ei olisi ongelmia koulun ja työn kanssa, ja olisi aikaa kotona tehdä lapsen kanssa sekä siivota ym.

Noh, kun kelataan aikaa tähän vuoteen, olen viimeistelemässä opintojani, jotka päättyvät 2023 alkupuolella, olen saanut itselleni ADHD- diagnoosin ja lääkityksen, sekä olemme edistyneet kotona vuosien varrella niin, ettei meillä ole nyt kotona tukitoimia, ainoastaan lapselle tukiperhetoimintaa, jotta minulle salliutuu omaa aikaa välillä. Olen todella kiitollinen, kuinka lastensuojelu on tukenut meitä ja ymmärtänyt minun haluni parantaa kotimme ja arkemme asioita, ja kaikki ne kerrat kun sanoin että haluan tuen kotiin, ja että haluan vaihtoehtoja, joissa voin olla enemmän lapseni kanssa mukana, minua kuunneltiin. Meille tarjottiin väliaikaista sijoitusta lapselleni, mutta en halunnut sitä. Tilanne näytti varmasti aika ajoin kaoottiselta, mutta olen ylpeä mihin olen päässyt. ADHD- diagnoosi myös ant0i ymmärrystä, mikä elämässäni on aina tuottanut ongelmaa. Se huomattiin vasta aikuisiällä. Lääkitys on helpottanut paljon ja olen saanut keinoja auttaa itseäni arjen kasassa pitämisessä. Myös lapselleni on tulossa tutkimukset joita pitkään vaadin, koska hänenkin osaltaan arki oli yhtä takkuisaa, vaikka kuinka haettiin keinoja parempaan.

Meillä on ollut paljon tukitoimia elämän varrella. Ja kannustan muitakin ottamaan selvää, mitä tukea voitte saada jos koette tarvetta! On olemassa neuvolan lisäksi perheneuvolaa, tukiperhetoimintaa, kotiapua, kriisikeskuksia, perhetyötä ja vaikka mitä!

Ja näin ”tiivistettynä”, haluan sanoa kaikille että ottakaa se apu vastaan! Teille halutaan oikeasti hyvää, ja vaikka joutui väliaikaisesti eroon lapsestaan tai muista läheisistä (kuten meillä kävi), niin kyllä jossain kohtaa löytää oman voiman hakea parannusta ja viedä omaa elämää parempaan suuntaan! Ja jos tuntuu, että lastensuojelu tai kukaan muu on epäasiallinen tai epäreilu teitä kohtaan, ottakaa se jonkun muun ammattilaisen kanssa puheeksi! Asioista saa puhua ja neuvotella, ja kertoa omista tuntemuksista. On okei olla ärtynyt myös siitä että huomaa, kuinka paljon tukea omassa arjessa tarvitsee. Tunteet on sallittuja. On eri asia inhota tukitoimia, mutta ottaa ne vastaan, kuin että oikeasti valehtelee itselleen/ei näe tuen tarpeita ja sitä kautta välttelee viimeiseen saakka. Ollaan tukena toisillemme, ja itsellemme! Muistakaa, että aina on joku joka haluaa teille hyvää, kun olette valmiit ottamaan avun vastaan, ja te joilla jo menee hyvin, jatkakaa samaan malliin, älkääkä pelätkö ottaa puheeksi, jos joskus onkin rankempaa, teitä ymmärretään.

Nimimerkki: Ilolla tulevaisuutta kohti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mimmuska Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “Lastensuojelu pelasti perheeni, kiitos!”

  • Justjuu sanoo:

    Kyllähän apua (nuorillekin)perheille tulee saada muutenkin kuin lastensuojeluasiakkuuden kautta! Perhevalmennus tms

  • Fyysikko sanoo:

    Hyvä muistutus kaikille. Apua kannattaa ottaa vastaan lähes aina. Jo historiassa ihminen on elänyt yhteisöissä ja ne ovat fysiologisia, biologisia ja psykologisia tarpeita. Hävetä saa ja helkatusti, mutta sitä se oikea elämä on vs. joku kiiltokuva IG:ssä tai lehtien kansissa. Oikea elämä on pirun vaikeaa ja olisi suorastaan typerää olla ottamatta vastaan apua, jota ystävät, yhteisöt ja yhteiskunta tarjoaa.

    Joskus sitä kannattaa jopa pyytää, erityisesti jos avuntarve ei ulospäin näy. No se onkin vaikeampi päätellä näkyykö vai ei, helpompi on olla rehellinen tutuille ja tuntemattomilla. Jos rehellisyydestä joskus joku sattuu loukkaantumaan, niin hän voi sitten wokettaa omissa oloissaan.

    ADHD:n osalta yleisellä tasolla olen melko epäileväinen. En ole täysin vakuuttunut mikä arvo diagnoosilla on, kun lähes aina suurin osa käyttäytymisestä näyttää selittyvän persoonallisuus piirteillä. Ihmiset on erilaisia. Toki jos sen saaminen auttaa arjessa haastavien hetkien ohi, niin toki. Toisaalta kannattaa pitää mielessä itsesi yksilölliset piirteet, tavat ja tunteet. Miksi niitä sulkea pois lääkkeillä, jos ei ole aivan pakko? Harkitsemisen arvoista on arvioida aika ajoin oletko oma itsesi ja hyväksytkö itsesi sellaisena kuin olet. Lisäksi olisiko mahdollista muuttaa elämää sellaiseksi kuin haluat muuttumalla itse. Pikku-pikku askel kerrallaan. Vuoden päästä tilanne voi ollakin aivan eri, kun 365 askelta on takana.

    Anyways, kiitos nimimerkille Ilolla tulevaisuutta kohti!

    • Mimmuska sanoo:

      Mietin tässä kommenttiasi adhd:hen liittyen, ja sanoisin että tuo on vähän monimutkainen juttu joiltain osin. Lääkitystähän ei heppoisin syin aloiteta, vaan silloin jos useimmiten omista oireista tai piirteistä on arjessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Eivätkä lääkkeet useinkaan vie omia persoonallisia piirteitä pois, vaan vähentää oirekuvaa ja tukee mm. keskittymiskykyä, tai alentaa impulsiivisuutta. Eli on siitä hyötyäkin. Mutta tietty kaikki eivät lääkitystä halua tai tarvitse, se katsotaan aina tilanteen mukaan ja arvioidaan ammattilaisella 🙂

  • Yks vaan sanoo:

    Mistä asioista neuvolassa tehdään lastensuojeluilmoitus?

    • Nimetön sanoo:

      No esim. jos toinen vanhemmista/molemmat vanhemmat käyttävät huumeita tai on alkoholiongelma.

    • KokemuksenÄänellä sanoo:

      Vähän riippuu mi on lähtötilanne, raskaana vai jo synnyttänyt, mutta siis ihan yleisesti jos perheen arki tai vanhempien arki/suhde/eläminen aiheuttaa huolta, joka olisi huoli tai jopa riski myös lapsen kasvun ja kehityksen kannalta. Tällaisia on mm. päihteiden käyttö, haastava taloudellinen tilanne jossa sitä ei saada kuriin, vanhempien/tulevien vanhempien huolestuttava parisuhdetilanne, väkivalta lähipiirissä, kodin siisteyden ja turvallisuuden suuri laiminlyönti, ja muut tällaiset. Asiaa tietysti aina arvioidaan lastensuojelun näkökulmasta, onko asiakkuudelle tai millekkään tuelle tarvetta, ja jos on niin millaisiin toimenpiteisiin täytyy ryhtyä.