Huono Äiti sai viestin päiväkodissa työskentelevältä lastenhoitajalta:

”Nykyinen trendi lapsiperheissä näyttää olevan se, että pienten lasten kanssa ollaan kotona mahdollisimman lyhyen aikaa. Töihin on kiire ja vanhemmat selvästi pelkäävät, että työpaikka sulaa alta tällä sekunnilla, jos töihin ei palaa mahdollisimman pian. Päiväkoteihin tulee yhtä pienempiä lapsia. Ota huomioon nämä asiat, kun teet päätöksen viedä ihan pieni lapsi päiväkotiin.

Päiväkodit ovat nykyään aika usein suuria yksiköitä. Suuri yksikkö tarkoittaa sitä, että samassa päiväkodissa on todella suuri määrä oman pienen lapsesi kanssa paljon vanhempia lapsia kuin oma pieni lapsesi. 

Lapsilla on nykyään hyvin paljon ongelmia ja lasten ongelmat ovat entistä vakavampia. Lapset ovat väkivaltaisia myös muita lapsia kohtaan. Isompi lapsi voi olla väkivaltainen myös sinun pientäsi kohtaan. Sinun pienesi ei osaa puolustautua eikä kertoa kokemuksistaan. Jatkuvan henkilökuntapulan kanssa yhdessä tämä luo tilanteen, jossa päiväkodin touhuja 30 vuotta seuraanneena haluan sanoa:

hoida pieni lapsi kotona vaikka porukalla hankitun yksityisen hoitajan avulla tai muodosta muutaman perheen kanssa ketju, jossa jokainen hoitaa yhden päivän  kerrallaan. Nykymeno on niin kovaa päiväkodissakin, etten suosittele sitä omille lapsenlapsilleni enkä kenenkään pienille lapsille ainakaan isossa yksikössä. Nimim. Hoitaja on puhunut, kuuntele jos haluat

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 73 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Lasten puolesta Peruuta vastaus

73 vastausta artikkeliin “Lastenhoitajan viesti: en veisi omaa pientä lastani isoon päiväkotiin”

  • Mummo-63 sanoo:

    Hyvä kirjoitus♡
    Olen samaa mieltä kanssasi.
    Vuoropäiväkodissa itse työskentelen. Tilanne on sama sielläkin. Pieniä on tänä syksynä tullut vuorohoitoon enemmän kuin edellisinä vuosina. Vanhemmilta toivoisi niin paljon rakkautta omaa pientä kohtaan, että miettisivät todella uuden ratkaisun päiväkotiin viemisen sijaan. Me hoitajat emme voi emmekä saa vanhemmille antaa rehellistä palautetta kuinka huolissaan olemme pienen lapsen henkisestä turvallisuudentunteesta ja yleisestä hyvinvoinnista kun ovat jo aloittaneet varhaiskasvatuksessa!

  • Taika sanoo:

    Yhteiskunta ei todellakaan rakasta lastasi. Vain sinä voit varmistaa hänen hyvinvointinsa. On hyviäkin päiväkoteja, mutta ei todellakaan juuri sellaisia, joissa olisisu kehitetty pienimpien tarpeiden mukaista hoivaa. Pieni lapsi ei tarvitse ryhmää.

  • Ex hoitaja sanoo:

    Samaa mieltä. Lopetin juuri työt varhaiskasvatuksesta 32 vuoden jälkeen. Suuret yksiköt luo pienille turvattomuutta hoitajat vaihtuvat ja paikalla olevat vakituiset uupuvat kun eivät ehdi hoitaa työnsä niin hyvin kun haluaisivat.

  • Mama sanoo:

    Vanhempainvapaauudistuksen myötä äidit halutaan töihin aiemmin. Pätkätyöläisyys, hintojen nousu ja uhkakuvat lamasta ja työpaikan menetyksestä ovat aiheellisia pelkoja monissa perheissä joissa pieniä lapsia. Kysymys onkin miten päiväkodit ja työpaikat tukisivat parhaiten jatkossa yhä nuorempien lasten hoitoa ja äitien töihinpaluuta? Kehotukset että kaikkien pitäisi pysyä kotona pienten lasten kanssa 3-vuotiaaksi ei ole vaihtoehto monellekaan pienituloiselle perheelle tai edes keskituloiselle tällä hetkellä kun hinnat ja korot nousee edelleen. Lastenhoitoringit on kalliita. Koska töiden ja opiskelun perässä muutetaan paljon tukiverkkoa tai isoa lähipiiriä ei perheillä välttämättä ole. Jo pelkkä satunnainen lastenhoito voi olla mahdoton järjestää taloudellisesti jos siitä pitää maksaa ja hyviä hoitajia on vaikea löytää. Isovanhemmat voivat asua kaukana tai eivät osallistu lastenhoitoon. Omissa vanhemmissa myös useat alkavat huomata mitä tarkoittaa kun eläke ei ole kertynyt kun äiti ollut pitkään kotona ja pitäisi pärjätä pienillä tuloilla. Olisi mielenkiintoista järjestää kysely mitkä on edellytykset pitää lapsi 3vuotiaaksi kotona. Pitääkö olla hyvä tukiverkko, vakaa talous (säästöt, ei isoa lainaa tai omat vanhemmat auttaa) tai puoliso joka käy töissä. Me ei keksitty tähän ratkaisua kun lapset oli pieniä. Tukiverkkoa ei ollut, talous oli heikko opiskelujen jälkeen vaikka puoliso kävi töissä, ei ollut isoa lainaa ja asuttiin ahtaasti. Vuosikkaina aloittivat molemmat päiväkodissa ja hyvin sujui.

  • Mumma sanoo:

    Tämä kirjoitus on niin asiaa. Olen aiheesta ollut samaa mieltä siitä lähtien, kun itselläni oli pieniä lapsia. Olin kotona 13 vuotta ja hoidin myös toisten lapsia perhepäivähoitajana. Nykyään vaan suunta on se, että nuoria äitejä suorastaan pelotellaan sillä, että jos et vie lasta mahdollisimman pienenä hoitoon, niin hän ei kehity normaalisti. Minusta ajatus on niin väärä kun vaan voi olla. Niin paljon kun tunnen kotona pitkään hoidettuja lapsia, niin heistä on kasvanut mieleltään terveitä, normaaleja ja monista korkeasti kouluttautuneita. Ja ne paljon mainitut sosiaaliset taidotkin (joita ei kuulemma kotona opita)ovat usein jopa parempia, kuin isoissa ryhmissä, kyynärpäätaktiikkaa käyttäneitten. Koulussa opettajilta on tullut kiitosta siitä, miten kotona kasvaneet lapset ovat erittäin innokkaita oppimaan ja kuuntelemaan opettajaa, koska heitä ei ole liian pienestä asti kyllästetty jatkuvilla opastetuilla asioilla. Tässä tätä tulikin jo asioita, mitkä olen vuosien aikana kuullut, nähnyt ja kokenut. Surullisena olen seurannut nykypäivän menoa, jossa taapero-ikäisten elämä on melkoista haipakkaa. Ei ihme, jos käytöshäiriöt lisääntyneet.

  • Lastenhoitaja emerita sanoo:

    Samaa mieltä, olen myös päiväkodin entinen lastenhoitaja! Ryhmäkoot liian suuria pienille paaperoille!

  • Helmi sanoo:

    Täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa!!! Myös yli 30 vuoden kokemuksella päivähoidosta,en omaa lastani veisi nykypäivän päiväkotiin!!

  • Nimetön sanoo:

    Olen samaa mieltä , isoon yksikköön pieni lapsi hukkuu omine toiveineen.
    1960 luvulla olin perhepäivähoitaja 4oman lapsen lisäksi
    Oli 4 hoitolasta silloin kun heillä oli tarve.
    Missä yt ovat perhepäivähoitajAt