Yksi syy siihen, että Suomessa syntyy vähän lapsia, on perhe-elämällä pelottelu.

Jokainen saa toki ratkaista lisääntymisasiat ihan itsekseen. Jos lapsia ei halua, niin sitten ei halua. Eläkejärjestelmää ja yhteiskuntaa ei siinä kohdin tarvitse ajatella. Jokaisella on oikeus olla haluamatta lapsia.

Olisi todella hyvä, jos ratkaisun lisääntymättömyydestä olisi mahdollista tehdä tosiasioihin nojaten. Sehän ei valitettavasti läheskään aina onnistu.

Tiettyjä tosiasioita toki on: esimerkiksi se, että osa ihmisistä ei ympäristösyistä halua lisääntyä. Lapsen saamisen vaikutus ympäristöön on kiistämätön, ja se onkin hyvä peruste jäädä lapsettomaksi.

Mutta sitten on näitä asioita, joissa päätös on pakko perustaa arvailujen varaan.

Ennen kuin on saanut lapsia jonkin tietyn perheen jäsenenä, ei voi tietää millaista se on. Tämä seikka koskee toki myös niitä, joilla jo on lapsia. Jos vanhemmat pohtivat sitä, yrittävätkö he saada lisää lapsia, he tekevät ratkaisunsa kuvitelman pohjalta. Tulevaisuuteen kun ei voi nähdä.

Tämä ei ole mikään sormienheristely: ”Soosoo tyhmä vapaaehtoisesti lapseton, etkös ymmärrä että pohjaat päätöksesi kuvitelmaan!”. Kuvitelmaan jokainen meistä päätöksensä perustaa, olipa päätös sitten yrittää saada lapsia tai se, että ei yritä.

Kyse on siitä, että on tärkeää tiedostaa se, että jos päätöksen tekee sillä perusteella, että ”lapsiperhe-elämä on kamalaa”, ”en pidä lapsista” tai muuta vastaavaa, kyseessä on tosiaankin mielikuva ja kuvitelma, ei absoluuttinen totuus.

Siksi kerrommekin nyt tarkkaan varjellun salaisuuden:

PERHE-ELÄMÄ ON IHANAA JA PALJON, PALJON HELPOMPAA MITÄ SEN JULKISUUDESSA KERROTAAN OLEVAN.


Kuva Bernard Herman, ylin kuva Tramin Talebi.

Julkisuudessa kerrotaan yöt läpeensä huutavista koliikkivauvoista. Pilalle menneistä vartaloista ja parisuhteista. Jatkuvista riidoista, kiireestä, väsymyksestä. Yksinäisyydestä, tylsistymisestä, rahan puutteesta.

Jostain syystä aika vähän puhutaan siitä toisesta puolesta.

Vauvat ovat nimittäin todella ihania ja pääasiassa erittäin helppoja hoitaa. Sama koskee myös vanhempia lapsia.

Perhe-elämässä taas on omat huonot puolensa, mutta hyviä puolia on niin paljon, että niitä on mahdoton alkaa listaamaan kaikkia.

Mitä taas tulee siihen, että oma elämä muuttuu, niin tokihan se voi olla iso asia. Mutta harvoin kerrotaan sitä, että todella monet kokevat sen muutoksen olevan nimenomaan parempaan. Välillä voi joutua valvomaan ja välillä on tunteet pinnassa ja voimat lopussa, mutta eihän sellaiselta välty kukaan, perhetilanteesta riippumatta.

Se, haluatko yrittää saada lapsen, on oma asiasi. Mutta me vanhemmat haluamme kertoa, että ei kannata uskoa niitä pelottelujuttuja.

Kuten eräs äiti totesi: ”Synnytyksessä pahinta oli oksentaminen, vauva-arjessa se että koko ajan tuli hiki ja lapsiperhe-elämässä se, että lapset jättävät hammastahnatuubin tahmeaksi.” Ei kuulosta kovin pahalta, eihän?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 36 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Pörröpupu Peruuta vastaus

36 vastausta artikkeliin “Lapseton, älä usko niitä juttuja, joita perhe-elämästä syötetään!”

  • Isukki sanoo:

    Niinno, kaikki on suhteellista. Itsestä tuntuu ainakin että nyt on helpompaa kun vauva aika takana. Kaikki se alkushokki yhdistettynä vähän väliä kuuluvaan korvia repivään huutoon 😀. Nyt taaperoaikana tuntuu vähän helpommalta. Helppous ei mielestäni tarkoita tässä tapauksessa sitä että joutuu tekemään fyysisesti jotain vaan se, että psyykkinen kuormitus on paljon pienempää nykyään!

  • Virhekö sanoo:

    Itse en koskaan halunnut lapsia masennuksen takia mutta anoppi aivopesi ajatukseni ja meille tuli lapsi. Mies oli ihan onneissaan kun odotin lasta ja jotenkin olin minäkin. Mutta kun lapsi synty mies ei ollut koskaan kotona ja minulle puhkesi synnytyksen jälkeinen masennus. Oli vaan pärjättävä lapsen kanssa yksin. Jossain vaiheessa masennus helpotti ja päätin että selvä miestä ei kiinnosta olla kotona meidän kanssa ni pidän huolen että olen hyvä äiti. Myöhemmin mies heräsi todellisuuteen että mekin ollaan olemassa. Mutta mä aloin kyseenalaistaa perhe elämää ja tätä ajatusmallia. Minusta tuli katkera miestäni kohtaan ja että lapseni oli virhe. Nyt vaan pyrin että yritetään selvitä yhdessä että lapsi saisi olla ehjässä perheessa. Että toisaalta ihan totta ne pelottelut. Sekin voi olla että teinkö perheen oikean ihmisen kanssa. Jos toinen olisi sitoutuneempi ni vois olla että itsekin suhtautuisi perhe-elämään positiivisemmin

  • 2lapsenyh sanoo:

    Itse rakastan lapsiani koko sydämestäni, mutta kyllähän se on osittain tuuriakin kuinka rankkaa arki tulee olemaan. Minulle se on nimittäin ollut paljon rankempaa kuin mitä sanottiin, en olisi ikinä uskonut olevan näin rankkaa. Kahden lapsen totaali-yh, kumpikin heräilee öisin, nuorempi lähes vuoden ikäinen herää tunnin välein ja esikoinen kerran yössä siihen päälle. Esikoisella paha uhma, minä zombi koska univelka on niin järkyttävä ja vapaa aikaa ei oo koskaan… tai on, 2 tuntia viikossa kun hoitaja käy. Kai tästä hengissä selvitään 😄

    jos lapset nukkuisivat täydet yöt ja päiväunet, uskoisin arjen olevan mielestäni ihanaa. Satuin vain saamaan huonosti nukkuvat lapset😪😴

  • Pörröpupu sanoo:

    En usko, että suurin syy vapaaehtoiselle lapsettomuudelle on se, että lapsiperhearki kuvattaisiin jotenkin ”liian rankkana”. Minä tiedostan, että siinä on kaksi eri puolta: negatiivinen ja positiivinen. En silti koe tarpeelliseksi kokea sitä positiivista puolta, koska elämäni on riittävän hyvää tällaisenaan. Miksi muuttaa asioita, joihin on jo valmiiksi tyytyväinen?