Pää kainaloon vain ja baanalle. Maailma ei pysähdy ja anna äidille mahdollisuutta vetäytyä kuumavesipullon kanssa divaanille, oli tauti mikä hyvänsä. Aina jaksaa jaksaa, painaa painaa!

Äidit ovat mieletön laji. Tekevät ihmeitä ja putsaavat vessanpytynkin pienessä kuumeessa. Jos ei edes ole kelle sälyttää vastuuta, niin sitten on vain reippaasti hoidettava hommat. Haudassa ehtii sitten levätä! Irene kuvasi omaa päiväänsä näin:

”Yöllä kurkkuun sattuu kuin olisi nielaissut kolme siiliä. Päätä särkee ja joka paikkaa kolottaa, vilunväreet ravistelevat kahdesta täkistä huolimatta. Naapurihuoneesta kuuluu lapsen itkua. Katson kelloa ja numerot loistavat punaisina 02:46. Kohta kuuluu hyytävämpää huutoa. Haluaisin hautautua peitteisiin ja vaipua koomaan. Tai edes potkaista vieressä makaavaa ukkoa reiteen, että hoidatko pliis. Mutta kolmeen vuoteen ei ole ollut ketään vieressä, joten noustava se on. Hyytävä kylmyys ja huimaus iskee, kuume humisee päässä. Lastenhuoneessa laitan valon himmeälle ja huomaan poikani istuvan sängyssä silmät sirrillä, itkemässä pissavahinkoa. Joka paikka lainehtii, joten on vaihdettava kaikki petivaatteet, yöpuvut ja heitettävä pehmopuput pesukoneeseen. En jaksaisi, en sitten millään, mutta pakko se on. Ei ole vaihtoehtoja. Siskokin herää viereisessä pedissä ja alkaa itkeä keskeytyneitä uniaan. Rauhoittelen molemmat lapset uneen ja hoipun omaan sänkyyn tärisemään horkassa.

Aamulla olo on entistä huonompi. Lapset pomppivat kuitenkin jo pirteinä päälläni. Mietin, että miten jaksan raahautua päiväkotiin saakka tässä kunnossa, kunnes muistan, että onkin viikonloppu. En tiedä kylläkään onko se hyvä vai huono, helpompi olisi voinut olla vain mennä töihin kaupan kassalle. Torkkua siellä silmät puoliummessa ja vetää villatakkia tiukemmalle kylmässä läpivedossa. En olisi edes kehdannut olla poissa, sillä edellisellä viikolla olin jo kahtena päivänä pois töistä kun nuorempi lapsi sairasti nuhakuumetta. Siitä kai se tartunta tuli itsellenikin.

Saamme nippa nappa puuron keitettyä, vaikka toivoisin vain voivani maata sohvalla. Aamupalan jälkeen lapset kärttävät pelaamaan Kaninkolo-peliä, lupaan ehkä myöhemmin ja kaadun sohvalle kuumemittari kainalossa. Piippaus loppuu 37,9 kohdalla. Tieto lisää tuskaa ja olo tuntuu entistä karseammalta. Mutta mitäs teet, ei ole naapureita, kummeja tai isovanhempia, joille soittaa hoitoapua. Lasten isä ei vastaisi varmaan edes puhelimeen. Luultavasti on juoksuillaan muutenkin, kun kerran on viikonloppukin. Niistän nenäni punaiseksi ja silmät vuotavat kilpaa. Tyttö kysyy, että itkeekö äiti. Ei äiti itke, äidillä on nuha ja olisi ihanaa jos voisitte veikan kanssa leikkiä hetken yhdessä. Tytön ja pojan leikit eivät kuitenkaan tunnu sujuvan yhteissoinnussa ja pian nukkea pahoinpidellään heittämällä se seinään. Isosisko pomppaa veljen kimppuun ja vetää hiuksista. Lupaan laittaa piirrettyjä ohjelmia. Nukahdan hetkeksi, mikä autuus.

Ruokaa on laitettava. Lämmitän vain hernekeittoa ja tarjoilen sen pakasteesta sulatettujen sämpylöiden kera. Itsellä ei ole nälkä. Voi kun saisi vain nukkua. Ruoan jälkeen lapset haluavat ulos. Tietenkin, ainahan me ulkoilemme. Puen lapset tuskanhiestä märkänä, junttaan pojan rattaisiin ja puskemme vastatuulessa lähipuistoon. Siellä on kylmä ja tihuttaa vettä, mutta koitan jaksaa työntää keinussa vauhtia ja leikkiä iloista asiakasta kun tyttö tarjoilee hiekkakakkua ja kahvia. Katson kelloa ja totean olevan vielä ainakin 6 tuntia ennen kuin lapset menevät nukkumaan. Lasken minuutteja puistosta lähtemiseen.

Kotimatkalla poikkeamme kaupassa. Tarvitsen nenäliinoja sekä jotain iltaruokaa. Karkkihyllyn kohdalla poika kaappaa kourallisen tikkareita ja laittaa ne ostoskoriin. Ei ei ei, koitan hyssytellä. Poika on pian selällään likaisella lattialla ja huutaa TIKKAREITA!!!! Jonoa on edessä ja takana, enimmäkseen nuoria ihmisiä hakemassa täydennystä illan juominkeihin. Päähäni sattuu niin kamalasti, että haluan vain pois ja sanon lapsille, että saavat molemmat valita 2 tikkaria. Kompromissin turvin pääsemme ulos kaupasta.

Ilta kuluu katsoessa tv:tä, pelaten, laittaen pyykkiä pesukoneeseen ja setviessä väsyneiden lasten jatkuvaa selkkausta. Lasken edelleen minuutteja siihen kun saan vetää peiton korville.

Vihdoin seitsemän jälkeen alamme iltatoimet. Tappelen hampaidenpesusta, iltapesusta, sänkyyn jäämisestä. Kun vihdoin kaadun sänkyyn lopen uupuneena, niin mietin vain, että toivottavasti kukaan ei pissaa sänkyyn yön aikana.”

Juu-u, sitä se on kun äiti sairastaa.

Otteita YH:n päiväkirjasta

Toisaalta lohdullista, että naapurilla ei välttämättä mene yhtään sen paremmin

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kati Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Lapset hoidettava, oli kipeänä tai ei”

  • Kamalaa sanoo:

    Se on kyllä myös hälytysmerkki, jos ei ole KETÄÄN jota hälyttää apuun sairastapauksessa. Mitä jos sairastuu vakavammin, joka voi tapahtua kohtalaisen nuorellekin (joo luit oikein, se todella voi tapahtua)? Kyllähän jonkun on sitten tultava ja hoidettava lapset sekä heidän tulevaisuutensa… Tukiverkon pitäisi olla lakisääteinen jokaiselle yksinhuoltajalle. Mitä humpalla oleviin isiin tulee, niin melkoinen luotto on siihen, että nainen kyllä lapset hoitaa tilanteessa kuin tilanteessa. Se kertoo, miten paljon isä todellisuudessa lapsistaan välittää. Onko ihmisillä kaikki pohjimmiltaan kuin karhuilla tai villisioilla??

  • Kati sanoo:

    äiti on tosiaan mieletön laji. Itse tätä yllä kerrottua joitakin vuosia tehtyäni siirsin saman työpaikalle, eli hyvin jaksaa sairaanakin kun siihen on jo tottunut… Periksi ei anneta… Ihan hullu maailma!

  • Ps. sanoo:

    Niin… ja sitten on meitä jotka olemme saaneet lapsia ja sitten sairastuneet kroonisesti. Jatkuva kipu, vaikeus liikkua, lääkkeiden sivuvaikutuksia jne… Ja samalla olisi oltava se tavallinen äiti lapsille.

    Eikä flunssassa tmv tarvitse sinne ulos raahautua. Eikä edes tehdä mitään. Juuri noita tilanteita varten on tietokoneessa lasten pelisivut, dvd-hyllyssä kymmeniä lasten dvd jne. Tavallinen päivä on tavallinen päivä ja sairaspäivänä saa mennä sieltä missä aita on matalin.
    Jos lapset ei tule toimeen niin eri huoneisiin, toinen pelaa vaikka tietsikalla, toinen äidin puhelimella jne. Ei ne muutamaan äidin sairaspäivän pelituntiin ja dvd kupsahda.

    ps.ja just noita päiviä kun mun kivut vain ylittää minun kykyni viedä lapsi ulos meillä on pelikone ja liikunta ja tanssipelit.