”Viime aikoina on puhuttu paljon isoäideistä, mummoista, ihanista hoivaajista ja huolehtijoista. On surkuteltu, kuinka joku kehtaa vieraannuttaa lapsenlapsen isovanhemmista.

Vanhoja ihmisiä pitää kunnioittaa… Kaikkia ihmisiä pitää kunnioittaa ja kohdella arvokkaasti, ei pelkästään isovanhempia. Ikävä totuus, jota varmaan on hankala edes kuvitella jos se ei omalle kohdalle osu, on se että isovanhempi voi olla täysin hirviö, ihmisraunio, jota ei kukaan ansaitse lähelleen.

Kaikki isovanhemmat kun eivät ole kivoja. Olen tällainen lapsenlapsi. Oma isoäitini on tietääkseni vielä elossa, mutta en ole nähnyt tai kuullut hänestä mitään 15 vuoteen, eikä ole ikävä. Isoäitini ei tule koskaan näkemään enää minua eikä minun lapsiani. Hänellä ei ole osoitettani, puhelinnumeroa, ja olen kieltänyt sukulaisia antamasta näitä tietoja isoäidilleni. En halua häneltä enää yhtäkään surkuttelevaa kirjettä, korttia tai soittoa, miksi en käy häntä katsomassa.

Äitini on toisinaan vielä yhdeydessä äitiinsä, mutta minä luovutin. Enkä kadu. Kadun etten luovuttanut aikaisemmin. Isoäitini on vanhaa konservatiivista mallia, ei sellainen rakastava ja herttainen mummo kuten lastenkirjoissa esitetään, vaan kylmä, tuomitseva ja manipuloiva.

Tajusin vasta aikuisena, että kun minä synnyin isoäitini ensimmäiseksi lapsenlapseksi, minä tein hänestä mummon. Sen vanhan rouvan, isoäidin. Hänen aikuisuus loppui kun minä synnyin ja hän mummoontui. Ja koska en ollut poika, minusta ei voinut olla ylpeä. Hänen ensimmäinen lapsenlapsi ei ollutkaan poika!

Lapsena olin joskus hoidossa mummollani, enkä ymmärtänyt että ei mummo saa lasta lyödä. Mutta kun vanhan kansan kasvatustavat. Pitää vaan ymmärtää, niinkö? Minun koulusaavutukseni eivät koskaan olleet riittävästi. Peruskoulun ja lukion keskiarvoni on tasan yhdeksän. Poikana olisin kuulemma älykkäämpi, on mummo sanonut. Mikään saavutukseni urheilussa, koulussa – missään, ei koskaan ollut omaa ansiotani, ei siksi että olin tehnyt läksyt, lukenut, harjoitellut polvet mustelmilla – vaan minulle sanottiin, että tämä kaikki tulee geeneissä verenperintönä. Mummoni veri voitti siis ensimmäisen luokan hiihtokilpailut! Mummoni veri on yleisurheilun piirinmestari! No olisihan se pitänyt heti ymmärtää!


Kuva Kendal James, ylin kuva Jeremy Wong. Kuvituskuvia.

Olen kuunnellut omat sekä veljieni rippi- ja ylioppilasjuhlat, kuinka nykynuoriso on tyhmää kansaa josta ei koskaan tule mitään. Että me olemme laiskoja, emmekä ymmärrä työn merkitystä. Näin mummoni sanoi, kun tein korkeakouluopinojen päälle neljää osa-aikatyötä, ja silti valmistuin ajallaan. Laiskuutta, olisi varmaan pitänyt olla ainakin viisi työtä – tai tehdä kokoaikaista yötyötä hotellissa, kuten mummoni aikoinaan kuulemma.

Eräänä kesänä kaikki muuttui lopullisesti. Isoäitini nuorin poika, minua yli 20 vuotta vanhempi, kouri minua sukujuhlassa. Isoisäni näki tilanteen, eikä edes yrittänyt estää poikaansa. Ja minun olisi pitänyt pyytää anteeksi! Minä alaikäisenä tyttönä juhlassa selvin päin, minun olisi pitänyt pyytää anteeksi, että minua kourittiin. Tämän mummo selitti sedän raskaalla työllä, minun piti ymmärtää. Siihen se loppui.

Ymmärsin että minä en voi olla omassa elämässäni onnellinen, jos olen missään tekemisissä mummoni kanssa. Olen hänelle vihainen kaikista niistä loukkaavista sanoista, joita koko lapsuuden ja nuoruuden olen joutunut kuulemaan! Minua on lyöty, haukuttu, vähätelty, epäkunnioitettu ja minua kohtaan väärin tekijöitä on puolustettu. En voi sietää ajatusta, että minun pitäisi jostain ihmeellisestä sukuvelvollisuudesta tutustua isoäitiini tai antaa lapsieni tuntea hänet. Ei.

Hän on saanut yrittää kohdella minua arvokkaasti, eikä hän siihen pysty. Siksi en enää minäkään aio yrittää kohdella häntä. En enää koskaan. Minä en kuulu niihin mummoni sukulaisiin, jotka kokoontuvat hautajaisiin. En todellakaan. Hän ei saa minulta enää yhtään elämäni päivää. Kaikki ihmiset eivät ole pahoja, mutta jotkut ovat. Ja joskus mummo on paha ihminen.”

Nimim. Mummon vihaaja

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Riittämätön Peruuta vastaus

19 vastausta artikkeliin “Lapsenlapsi avautuu: Isovanhempi voi olla täysi hirviö”

  • Joku sanoo:

    Ikävä sanoa, mutta huomasin toivovani samanlaista ahdistelukokemusta isoäidille. Olen todella pahoillani puolestasi.

  • Herra48 sanoo:

    Kiittämätön huora olet,ilman mummoasi sinuakaan ei olisi,kyllä nyt sinun kusipäinen käytös paistaa.

    • Jestas sanoo:

      Siis miten tällainen kommentti voi olla täällä? Eikö täällä suodateta näitä ollenkaan??

  • En vaan jaksa enää sanoo:

    Mä tein tällaiselle stopin. Anopilleni esikoiseni on kaikki kaikessa. Kuopus on ihan turha. Tokaisi miehen kertoessa että meille on tulossa toinenkin lapsi, että kyllä teille yksi lapsi olisi riittänyt. Asenne jatkunut siitä lähtien. Esikoiselle esim ostettu jouluna useammalla sadalla eurolla tavaraa, kuopukselle alekorista valmiiksi rispaantuneet kirja, johon jätetty näyttävästi alelappu (3€). Mun lapset on vielä pieniä, ja mä päätin, että näin ei voi jatkua. Anopille yritin puhua asiasta, mutta se nuorempi saa sitten ne esikoisen tavarat, niin siksi ei ”tarvitse” ikinä mitään uutta. Mieheni kanssa otettu asiasta yhteen, hän ei halunnut nähdä ongelmaa äitinsä käytöksessä, kun ”aina se on tuollainen ollut, eikä tarkoita mitään pahaa”. Toki hän itse on ollut mitätöivän käytöksen kohteena jo kohtulämpimänä. Hänen silmänsä aukesivat, kun anoppi oli käymässä ja kuopus seisoi anopin vieressä kädet ylhäällä ja halusi syliin. Esikoinen leikki keskittyneesti legoilla, ja häntä anoppi yritti houkutella syliin. Tokaisi pienemmälle jotain tyyliin meepäs nyt siitä, että ”Kalle” pääsee syliin.

    Mun puolesta välit voitaisiin katkoa lopullisesti. Mies ei vielä siihen valmis, mutta yhteydenpito anoppiin on vähentynyt huomattavasti. Lapset eivät halua käydä anoppilassa, ja sekös harmittaa. Anopin ”paremmat lapset” eivät ole lisääntyneet, joten ollaan saatu koko hullun voima sitten osaksemme. Ihan kaikki on haukuttu nimivalinnoista lähtien.

    • Lapsihan tuossa kärsii sanoo:

      No toivottavasti tuohon on tullut jo tähän päivään mennessä muutos… Eihän tuollaisessa tarvitse kenenkään lapsen elää ja kärsiä. Toivon, että lapsen isän silmät on jo auenneet äitinsä käytökselle.

  • ... sanoo:

    Minun lapseni pelkäävät toista isovanhenpaa. Miehen kanssa otettu usein yhteen onko ihan aiheellista lapsia sinne edes viedä. Miehen mielestä kuuluu koska on hänen Äiti. Äiti joka ei ikinä omaa lastaan hoitanut vaan sosiaaliviranomaiset vei (lue:Pelastivat) miehen hänen ollensa 2 vuotias. Mies on jotenkin äitin kaipuunen, mutta nyt pikuhlljaa alkanut ymmärtää. Mä usein huusinkin että nämä on sun lapsia ja sä pidät niiden puolia jos menet. Mummo puhuu lapsista ja arvostelee ihan törkeästi. Sekä saa ihme kiukkukohtauksia että alkaa paiskoo tavaroita ja ovia. Että ei ne mummot ole pullantuoksuisia. Meillä mielenterveysihminen jonka paikka olisi laitoksessa, mutta kiitos avohoidon..

  • Kamalaa sanoo:

    Hyvä että lopetit yhteydenpidon.

  • Kirsikka sanoo:

    Äitini äiti, hän rakasti nuorempaa tytärtään ja minun äitiäni hän kohteli kaltoin. Tämä henkilö oli siis minun mummoni. Tätini lapset eli minun serkkuni, olivat hänelle rakkaimpia, tärkeimpiä ja se näkyi kaikessa. Minä ja sisarukseni olimme jotain B-luokkaa.
    Hän jopa kehui näitä serkkuja päin pläsiä.

    Isän äiti, eli toinen mummu, ei ollut niin paha. Hän ei uskonut allergioihini, joten sanoi että ”Allergia sinulla on housuissa”. Kun mummo yritti pakottaa minua töihin jonnekin mistä olisin saanut oireita.
    Isän puoleinen suku inhosi isää ja piti siitä huolen, että myös minua ja sisaruksia kohdeltiin kuin jotain köyhiä pummeja.
    En ikinä unohda sitä nenänvarttaan pitkin katsomista. Ja jostain syystä sukulaiset eivät kuulu elämääni, etenkään isän puolen.
    Mummot ovat jo kuolleet.

  • Mahdoton mummo sanoo:

    Kaikki mummot eivät ole kivoja. Meidän mummolla mielenterveys reistaa, nuorempana oli miehensä kanssa alkoholisti. Hän pistää sanoja toisten suuhun, muka lapsikin sanonut että häntä vihataan (mummolla jokin luulo siitä että kaikki vihaavat häntä, vihaa sitten takaisin, suhteeton raivo ja eristäytyy sen takia, kun on arka ihmisten suhteen ja kuvittelee heistä pahaa). On muuttanut monet kerrat, kun muka naapurit metelöivät. Kuulee siis ääniä.
    Saa raivareita, on katkaissut välit sukulaisiin, vain kaksi tytärtään (lapsista ei pitänyt joten oikein mitään suhdetta lapsenlapsiin ei ole, ihmettelee kun eivät käy) enää väleissä.
    Toisen tyttären kanssa aina riitaa, juuri sen jonka pitäisi huolehtia hänestä, kun toinen tytär on lähes invalidi sairauksien vuoksi.
    Käsittämätöntä häpeää, ihmisten pelkoa ja raivoa. Valittaa aina kaikesta.
    Toisaalta on myös kipeä. Mutta puhuu vielä pahaa toiselle toisesta selän takana, liioittelee ja värittää juttuja. Monesti ihmetelty että kuin yrittäisi tahallaan lyödä kiilaa tytärten väliin.
    Suuttuu ja loukkaantuu ihan pienestä verisesti ja muistaa sen kymmeniä vuosia.
    Kuvittelee että (lapsetkin joutuneet siis sijaishuoltoon kun joivat niin pirusti) rahaa on virrannut valtavia summia tädille (omalle siskolleen). Eli hirveä kateus, kuvitelluista rahoista (kuvittelee markat euroiksi).
    Ja kun omasta äidistään aika jätti, oli hirveän katkera 20-30 vuotta vanhoista romuista, kun hän ei niitä saanut ja olivat niin arvokkaita. Että siskonsa taas sai kaiken.
    Mummo ei auttanut lastenlasten kanssa, ei juuri halunnut heitä vahtia. Sitten ei ole väleissä, kun lapsi on teini (sitten vasta hyväksyy lapsen kun tämä häntä pidempi!).
    Ja valittelee kun ei käy.
    Puhunut myös sairaita lasten aikana ja saanut ihme raivareita yms.
    Aivan mahdoton ihminen. Emmekä edes tiedä mikä häntä vaivaa.

  • Eläkeläinen-61 sanoo:

    Isäni äiti oli”ilkeä”toisinaan minua kohtaan,ilmeni usein vähättelynä,syrjintänä serkkuihini nähden jotka olivat fiksuja ja osaavia minä”onneton”kullanmuru.En koskaan vieraillut omasta halustani hänen luonaan,oli vain osallistuttva mukaan vierailulle kun vanhempani halusivat sinne lomillaan.Äidin vanhempien luokse menin aina innokkaana ja hyvin usein vietin siellä kouluniloma ajatkin tunsin olevani haluttu ja mieluisa”vieras”heidän talossaan.Ei mummojen&pappojen tarvitse olla juoppoja ei käyttää fyysistä väkivaltaa,he voivat kumminkin käyttää henkistä väkivaltaa omilla kieroilla tavoillaan.Ovat paikalla mutteivät läsnä,vähättelevät kaikkia tekemisiäsi aina teet kaiken väärin heidän mielestään se imee kaikki mehut ja sitten kun sitä on vielä salattava ei uskalleta kertoa vanhemmille jotka eivät ymmärtäisi,uskoisi kumminkaan..Ymmärrän hyvin edellistä kirjoittajaa ettei halua olla enään tekemisissä Mummonsa kanssa ja miksi pitäisikään mennä pahoittamaan mielensä ihmisen takia joka ei sitä ansaitse!!

  • Mahdottomia äitejäkin on sanoo:

    Miten kommentoitte tätä. Kun lapsenlapsi syntyi, niin esimmäisen kerran käydessäni lapseni sanoi, että ota äiti vauva syliin.. Uskalsin ottaa, kun lapseni kehotti. Seuraavan kerran käydessä lapsi jo osasi tuettuna istua. Otin ilman lupaa lapsen syliin kahvipöytään.
    Silloin lapsen äiti sanoi, että lasta ei saa ottaa syliin, ettei lapsi totu. – Pidin kuitenkin sylissä.

    Lasten kasvatuksen erilaiuuden ja äidin käytöksen takia perheessä tuli ero.

    Lapsia on useita ja lasten äiti on sanonut, että hän ei lapsia nosta syliin. Äiti huutaa, kurittaa jne. Lapset ovat kertoneet. Viisivuotias kertoi, että äiti tekee lähes kaiken väärin, miten päiväkodissa opetetaan. Lapset ovat äidin huutamisen ja komennuksen alaisina vuoroviikoin. Lapset eivät haluaisi mennä äidilleen, Joka kerta tulee itku: ”Ei äidille”

    Lasten päiväkodin hoitaja sanoi, että on ihanaa, kun lapset saavat olla mummolassa ja lapset ovat kertoneet niin paljon mummosta ja ukista.

    Kaikki kääntyi äidin puolelta mummoa ja ukkia vastaan. ”Älä nosta itseäsi”, huudettiin mummolle. Äiti huusi, että mummolasta tultua lapset ovat kuhmuilla, mustelmilla ja verissä päin. Ja jatkoi, että lapsia hän ei enää anna kylään.

    Tulleeko pienten lasten huutavista ja kurittavista äideistä sitten huonokäytöksisiä mummoja?

  • Neito sanoo:

    Surullista miten paljon on huonoja mummoja.

    • Kissa sanoo:

      Äitini on hirviö, ollut äitinä ja myös mummona. Piinaa lapsiani tekstiviesteillä iltaisin. Suosii yhtä jota myös kaltoinkohtelee jos mummoa palvo. Toista ei kohtele kun jonain vitsauksena. Mielisairas narsisti. Kun olin raskaana sanoi että minusta ei ole äidiksi ja hän ei kenenkään lapsia hoida. Kun pitää etäisyyttä haastaa oikeuteen vieraannuttamisesta. Tyhmä kun mikä. Ei tajua että lapsenlapsi ei halua häntä nähdä ja ahdistuu hänen yhteydenotoistaan. Pitkä tarina lyhykäisyydessään.

  • Peppi Pitkätossu sanoo:

    Useinmiten ihmisillä on hyvä syy siihen ettei isovanhempien kanssa olla tekemisissä. Jotkut ovat valitettavasti kykenemättömiä olemaan kunnollisia isovanhempia, kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua eikä fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Ikävä kyllä läheisten aikuisten on välillä ilmeisen vaikeaa puuttua tällaiseen käytökseen, mahdollisesti ei haluta myöntää että mummo/pappa voikin olla ihan kamala. Toisaalta sama ihminen voi olla toisille erittäin mukava ja toisille taas paha. On viisautta katkaista välit tällaiseen ihmiseen, voi olla ettei hän tajua omaa käytöstään mutta lapsenlapsen(aikuisenkaan lapsenlapsen) velvollisuus ei ole selvittää isovanhemman traumoja, ymmärtää tai toimia sylkykuppina.

  • Suru sanoo:

    Niin tuttua, mun haavat on auki vieläkin ja tuskin ikinä umpeutuu. Jouduin olemaan kesät mummolassa, kun äiti teki kahta työtä ja isää ei ollut maisemissa, Muistan kun sairastuin ja makasin viikon ylä-kerrassa 39 kuumeessa, hän ei kertaakaan kysynyt tai tullut ylös katsomaan miten voin, ei tuonut juotavaa, lääkettä, ei mitään, sain pärjätä, olin 7 vuotias, toisella kertaa olin pahassa pissatulehduksessa, ukki sanoi että tyttö pitää viedä lääkäriin niin mummo siihen että hän ei vie, koska en ole hänen lapsi,itkin tuskasta, ukki vei lääkäriin ja osti antibiootit. Kaikki se sättiminen, solvaaminen, huomiotta jättäminen on vaikuttanut mun itsetuntoon ja kykyyn muodostaa ihmissuhteita, koska miksi kukaan haluaisi välittää, koska en ole mitään. Kaikista paras, kun vieraita saapui ja kuuntelin salaa, niin hän paasasi jopa heille miten huonoista oloista olin ja miten huono lapsi olin, itkin aina piilossa tunteja, sen ihmisen ilkeyden takia, meni vuosia ja mun ukki kuoli ja hän oli hyvä ihminen, menin sitten auttamaan mummia, hoidin järjestelyjä, kun olin saanut ajokortin niin olin kuskina, ei kiitosta mistään, ei halausta, ei mitään, seuraavana kesänä mummi haukkui minut yhteiskunnan elätiksi, säälittäväksi paskakasaksi ja vaikka millä muilla sanoilla, seuraavana päivänä lähdin pois ja en palannut enää ikinä, olin silloin 19 ja nyt olen 45, mummi kuoli 2 vuotta sitten, en mennyt hautajaisiin, olin onnellinen kun mummi oli poissa ikuisesti, mutta vapaa tuskasta en ole vieläkään.

  • Aina vääränlainen sanoo:

    Kylläpä kuullostaa tutulle. Itse synnyin mummoni mustalle lampaalle, joka oli valinnut väärän puolison. Tätini lapset eli serkkuni taas oli kaikki kaikessa. Heitä kohdeltiin erilailla. On haukuttu koko lapsuus milloin mistäkin, sysätty maanrakoon pienestä pitäen. Mummolle ei saanut vastaan sanoa, mutta hän sai laukoa mitä huvitti. Hänelle ei yksinkertaisesti kelvannut mikään. Jossain vaiheessa mitta täyttyi, eikä enään jaksanut teeskennellä ja välit katkesivat siihen. Paljon onnellisempi olen ollut ilman. Hulluhan sitä olisi jos tieten tahtoen hakeutuu ihmisen seuraan, joka haukkuu. Suku on pahin.

  • Riittämätön sanoo:

    Oi kuinka tämä kirjoitus kuulosti tutulta. Minun mummoni ei koskaan arvostanut minua, olin hänen ensimmäinen lapsenlapsi ja tyttö. Pojat olivat aina parempia. Minä en koskaan osannut tehdä mitään oikein, en riittänyt.
    Nykyään minulla on jo omia lapsia ja heidän mummonsa eli minun äitini, käyttäytyy aika samoin kuin mummoni. Olen katkaissut välini häneen täysin. Samoin on tehnyt vanhin tyttäreni. Ja voin vain todeta, että elämä on helpottanut huomattavasti. Olen tehnyt oikean ratkaisun.

  • vapaa sanoo:

    Tuo teksti olisi voinut olla minun kirjoittamani! Olen vaiennut pitkään aiheesta ja pohtinut mikä minussa on vikana, kun en koskaan kelvannut mummolleni. Keväällä tulee täyteen 10 vuotta, kun emme ole olleet missään tekemisissä. Puolustin itseäni ensimmäistä kertaa hänen edessään, joten sain lähtöpassit mummon elämästä. Mietin pitkään miksi hän ei halua minua ja perhettäni elämäänsä. Enää en jaksa tuhlata aikaani siihen.

    Olen kuunnellut koko lapsuuteni ja nuoruuteni miten vääränlainen, laiha ja ruma olen. Mummo toivoi poikaa, totta kai ja vertaili minua serkkuuni. Minulla oli aina liian lyhyet / pitkät hiukset, rumat vaatteet, liian paljon / liikaa meikkiä, liian pienet rinnat, liian lyhyt…you name it! Koskaan en kelvannut. Kukaan ei koskaan puolustanut, koska kaikkien mielestä mummo sai sanoa mitä tahtoo. Oman lapsen synnyttyä opin sanomaan, etten hyväksy hänen käytöstään. En halunnut lapseni kuvittelevan, että mummon käytös on normaalia ja ihmiset voivat kohdella toisiaan tuolla tavalla!

  • Rotta sanoo:

    Minä jouduin myös tyttönä tuntemaan riittämättömyyteni isän äidin puolelta. Minulla on kaksi veljeä, ja heitä mummo kyllä hemmotteli. Kun synnyin, mummo oli tokaissut minut ensi kertaa nähtyään, että: ”Tuohan näyttää ihan rotalta!”, sillä minulla paksut mustat hiukset syntyessäni. Oli sanonut äidilleni, että ”tähän sukuun syntyy vain poikia”(koska hänellä itsellään vain poikia)ja näin epäillyt äitini pettäneen isääni. Aina olin kaikessa huonompi kuin veljeni hänen mielestään. Kerran isäni suuttui hälle minun kuulteni ja kysyi ihan suoraan: ”Mitä x on tehnyt sinulle, kun käyttäydyt häntä kohtaan noin, ja aina syytät kaikesta ja nälvit?” Menipä mummo hiljaiseksi ja jotakin sopersi. Antoi sitten minulle jonkun kaulakorun kuin hyvitelläkseen isäni nähden. Mutta en mielelläni siellä ollut, vaikka ukin kanssa tulin toimeen loistavasti ja ukki otti minut verkoillekin mukaan. Mutta vaikka olin pieni, niin nuo hetket on kyllä syöpyneet mieleen.