”Olen järjestänyt lapselleni rippijuhlat. Nuoruusajan tärkein juhla, ikäänkuin aikuistumisriitti. Tänä kesänä kaikkia juhlia on varjostanut korona-aika ja siksipä meidän alkukesän ripillepääsijän juhlat päätettiin järjestää myöhemmin kesällä.

Kutsut lähetettiin ajoissa noin 2 kuukautta ennen juhlia ja vastauspyyntö laitettiin sopivan ajankohdan päähän juhlista, lähinnä catering firman vuoksi. Ison perheen äitinä en halua kuluttaa edellistä viikkoa hellan edessä seisten ja uunia vahtien, enkä ole kyllä kummoinen kokkikaan, joten ulkopuolinen taho oli meille sopiva ratkaisu.

Jännittää. Tiedän oikeastaan jo valmiiksi, ettei lähes 90-vuotias mummomme lähde juhliin, mutta koen tärkeäksi lähettää hänelle kutsun. Toinen mummo jää kutsumatta, mutta muistisairauden vuoksi hän tuskin edes muistaa, että lapsenlapsi on rippi-ikäinen. Muutama minuutti kutsun lähettämisen jälkeen saapuu ensimmäinen viesti. ”Oi ihanaa, kiitos kutsusta, tullaan tietysti, miten nämä lapset kasvaa niin nopeasti, tottakai me tullaan.” Osa ei vastaa mitään, as usual.

Vp. päivä lähenee ja menee ohi. Arvaan jo, että osa on unohtanut päivän, minkä ymmärrän, sillä olen itsekkin kiireinen ja jos en vastaa heti, unohdan usein itsekin. Kolme päivää vastauspyyntö ajan jälkeen, tulee ensimmäinen viesti: ”Pahoittelen, unohdin ihan tämän kutsun. Me ei päästä tulemaan, mutta laita tilinumero niin laitamme sinne muistamisen.” (Tämän porukan arvasinkin jäävän pois, vaikka olemme käyneet läpi heidän jokaisen lapsensa kaikki kinkerit, synttäreistä ylppäreihin). -2 henkeä siis. Samana päivänä tulee toinen ilmoitus. Emme pääse tulemaan. Mummo ja Martti pelkäävät koronaa ja olen itse matkoilla, mutta onnittelut lapselle. (ei mainintaa muistamisesta) – 3 henkilöä. Nämä 5 missattua vierasta saan onnekseni vielä peruttua catering firmaan.

Viikkoa ennen juhlia, lähetän viestin yhdelle kauempaa tulevalle pariskunnalla ja kysyn, miten he haluavat, että järjestän heille yöpymisen, vai ajavatko takaisin kotiin illalla. Saan parin päivän päästä vastauksen: ”Anteeksi en ole huomannut viestiäsi, ”Seppo” on nyt lenkillä, mutta palaamme vielä tänään.” Illalla tulee soitto mieheni puhelimeen: ”Seppo täällä, mitä kuuluu?” Tavanomaiset juttelut ja sitten uutiset: ”Sirpa ei saanut vapaata juhlapäiväksi, joten emme ole tulossa.” Soitto tulee siis 4 päivää ennen juhlia, jälleen – 2 henkeä.

Kuva Diana Polekhina.

Jään miettimään että, onko tosiaan niin, että vapaapäivä ei millään järjestynyt? Toki terveydenhoitoalalla työskentelevän Sirpan on vaikea varmasti saada vapaata, mutta hei 2 kuukautta aikaa järjestää. Ovatko sunnuntailisät todella tärkeämpiä, kuin lapsen rippijuhlat? Lapselta pääsee tässä vaiheessa jo itku. ”Äiti, kohta mun juhlissa ei ole yhtään ihmistä, nää juhlat on oikeasti minulle tärkeät ja olisin halunnut, että Seppo ja Sirpa tulis.” Koitan lohduttaa itkevää lasta ja sanon, että paljon tärkeitä ihmisiä on vielä tulossa, älä sure. Laiha lohtu murrosikäiselle, mutta äidin halaus kuitenkin kuivattaa kyyneleet ja käymme läpi listan, keitä on vielä tulossa.

Illalla tulee viesti ystävältäni, joka on ollut koko ajan epävarmojen listalla. Ei tule, pahoittelee ja hän varmasti myös tarkoittaa sitä. – 1 vieras. Seuraavana päivänä tulee viesti: ”Moikka meiltä tuleekin vain kaksi, sillä Tero lähtee kisoihin pojan kanssa”. Huokaisen: ”voi perkele, taas yksi vieras pois listalta.”

Seuraavana päivänä tulee jälleen viesti (tämä siis 2 päivää ennen juhlia). ”Meiltä tulee vain Minä ja 2 lasta, Unto ja Niilo lähtevät peliin hevonkuuseen. ”Mietin itsekseni, että voiko tosiaan olla niin, ettei tämä peli ollut tiedossa yhtään aikaisemmin? Onko tosiaan niin, että tämä tieto on tullut 2 päivää ennen rippijuhlia)? -2 vierata listaan siis. Lapsi ei enää edes itke. ”Tulee tynkäjuhlat”, hän toteaa ja lähtee ylös huoneeseensa koiran kanssa. Tiedän, että itku tulee omassa huoneessa. Minä huokaisen ja kiroan miehelleni ihmisten itsekkyyden.

Kuva Eric Ward.

Olemme siis nyt juhlien aatossa ja olen edellisen kuun loppupuolella ilmoittanut Catering firmaan juhlien henkilömäärän, aikuiset ja lapset. Tämän kutsussa olleen vastauspyyntöajan jälkeen on tullut 11 peruutusta, joista 2 koronapelon, (joka on toki oikeutettua) ja 1 matkan vuoksi. Muita myöhäisiä peruutuksia en oikein jaksaisi meidän tapauksessamme ymmärtää. Kutsu on kuitenkin lähetetty 2 kuukautta ennen juhlia. Vastauspyyntöaika on yleensä kutsuissa merkityksellinen ja sillä on tarkoituksensa. Yleensä se liittyy tarjoiluihin. Nyt meillä syödään ensiviikko 25 euron lounaita ja iltapalaksi täytekakkua ja juustokakkua konditoriasta. Kumpaakaan tilausta ei pysty enää muuttamaan. Harmittaa, sillä raha ei kasva puissa, ei edes meillä, vaikka nautimme molemmat palkkaa.

Kaikkea ei kuitenkaan lasketa rahassa ja ruokaan liittyvä rahapolitiikka on harmituksistani pienin. Eniten minua huolestuttaa ja ärsyttää tapauksessamme ihmisten selkeä ajattelemattomuus ja sen keskeltä paistava itsekkyys. Oma aika ja oma tekeminen menevät nuoren tärkeimmän juhlan ohitse. Lapseni on itkenyt kolmena päivänä sitä, miksi läheiset ihmiset eivät tule hänen juhliinsa. Odotukset ovat olleet korkealla, on ostettu uusi mekko, otettu rippikuvia ja teetetty uudet pääliset ulkosohvan päälle. On siivottu ja puunattu sekä laitettu ja suunniteltu juhlaa koko kesä.

kaksi ilmapalloa vastavalossa

Kuva Eric Ward.

Millaisen mallin annamme nuorillemme ja lapsillemme jos emme kunnioita toisten kutsua ja siihen asetettua päivämäärää? Miten itsekkään toimintamallin annamme lapsille siitä, että kaiken voi perua viimetinkaan. Se, että joku ei pääse juhlaan on täysin ymmärrettävää, mutta sen ilmoittaminen viikkoa tai 2 päivää ennen juhlia ei mitenkään ole hyväksyttävää, ellei ole tullut kipeäksi (jään odottamaan montako peruutusta tulee vielä ”olen kipeänä” viestillä?).

Minun on pakko sanoa, että on ollut tosi vaikeaa olla laittamatta viestejä ystäville ja sukulaisille asiasta. Vain se etten halua loukata minulle tärkeitä ihmisiä on syy olla kirjoittamatta viestejä, joissa kerrotaan mielipide siihen, että juhliin tulemisen peruminen ja ilmoittaminen pikku Pallen jääkiekkopelistä 2 päivää ennen juhlia, tai ilmoittaminen vapaapäivän puuttumisestä on täyttä ilkeyttä.

Olen jäänyt myös miettimään, ovatko ystävämme oikeasti ystäviämme? Olen muidenkin kuin itseni mielestä kiltti ihminen, tunteellinen ja auttavainen. Teen sairaanhoitajan työtä sydämellä ja olen mukana lasten harrastuksissa mm. jojona, vedän sudenpenturyhmää, teen lastensuojelutyötä sekä olen mukana Hope ry:n toiminnassa. Vanhempainyhdistystoiminnassa olen ollut mukana koko lapsieni kouluajan. Tiedostan toki, että olen myös äänekäs ja vilkas sekä käytän rohkeuttani ilmaistakseni asioita, jotka koen olevan väärin. Olen vakuuttava ja minua on pyydetty useasti mukaan politiikkaan, mutta sen olen jättänyt väliin ajanpuutteen vuoksi. Tiedostan myös, etten varmasti ole maailman helpoin ihminen. Kuka silti antaa ihmisille luvan potkia minua jatkuvasti nilkoille ja tajuaako kukaan miten kipeää se oikeasti tekee? Ja kenellä on oikeus satuttaa minun lastani?”

Nimim. TerttuKerttu

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 43 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Surullinen äiti täällä Peruuta vastaus

43 vastausta artikkeliin “”Lapseni on itkenyt sitä, miksi ihmiset eivät tule hänen juhliinsa””

  • Surullinen äiti täällä sanoo:

    Meillä on ensi viikolla yo-juhlat ja lakitettava on surullinen siitä, että ihan lähin suku ei ole tulossa (moni priorisoi muita menoja) juhlimaan ja kaikki kaverit juhlivat omia ylppäreitään tahoillaan. Meitä on juhlimassa maks. 10 ihmistä. Monella on välimatkaa useampi sata km, mutta juhla on ollut tiedossa pitkään. Harmittaa se äitinäkin lapsen puolesta, mutta iloitsemme jokaisesta vieraasta. Kovin kiitollisena otamme vastaan jokaisen ylioppilastamme juhlimaan tulevan!

  • Surullinen äiskä sanoo:

    Neljän lapsen äitinä ensimmäiset juhlat, tälle vuodelle osui ylppärit ja rippijuhlat, jossa vieraiden pois jäänti surettaa vieläkin.

    Ylppäreissä 7 vierasta, rippijuhlissa muutama enemmän. Osalla vieraista ihan ymmärrettävä syy jäädä pois. Rippijuhlat ei olleet toiselle isovanhemmalle niin tärkeät kun lomareissu toisen jo aikuisen lapsenlapsen kanssa.

    Hoen vaikuttamisen kehää. Vain omaan käytökseen voin vakuttaa. Laiha lohtu!

  • Kirsikka sanoo:

    Juhlat muutenkin olivat aina helvettiä kun oma täti haukkui selän takana kaiken pystyyn. Eipä ole tarvinnut sitten häntäkään katsella kun emme enää juhli emmekä kutsu ketään, kun ei kerta kiinnosta tulla. Ja tuo vain haukkui ja piti itseään parempana.
    Nyt korona-aikana ymmärrettävää jos ei tule tai mene.

  • Kirsikka sanoo:

    Tästä aikaa varmaan 10 vuotta mutta kutsuin 10 eri perhettä tai sukulaista lapsen synttäreille, oli vielä vuokrattu paikka ja vain yksi pariskunta vaivautui paikalle. Siskoni lähetti yhden alaikäisen lapsen juhlaan, vaikka itse asui vieressä (sen ikäinen että joutui vielä vahtimaan). Oli sitten viimeinen kerta kun vuokrasin tilat.

  • Tuija muija sanoo:

    Tiedän tunteesi. Meillä tämä on koettu 5 lapsen kohdalla 😢

  • Rippi22 sanoo:

    Meillä kutsutaan vain isovanhemmat, vanhempien sisarukset ja kummit. Kaikki läheisiä, pieni porukka ja yleensä kaikki näistä pääsee. Mitä kaukaisempi sukulainen tms. on nykyaikana varmasti liian helppoa vedota johonkin syyhyn ja jäädä pois.

  • Paska tyyppi? sanoo:

    Tämä on niin pirun yleistä. Äryttää miksi ihmiset kohtelevat toisiaan näin. Mua ahdistaa jo valmiiksi kun itse tulevaisuudessa haluisin juhlia pyöreitä vuosia, polttareita ja muita niin tiedän jo valmiiksi ettei kannata edes järjestää mitään kun juhliin tulee vain muutama. Olen kuitenkin nähnyt, että myös toisin voi olla. On tiiviitä kaveriporukoita, joissa ollaan valmiita ajamaan naurettavia matkija sen takia, että voidaan viettää yhdessä edes muutamia tunteja. Miksei tää onnistu muilla?

  • Niin hyvä, niin erinomainen sanoo:

    Jos syy onkin sinussa, etteivät ihmiset halua tulla. Jos olet liian erinomainen, tuo loppu kirjoituksesta antoi sen vaikutelman.

  • Mina sanoo:

    Meillä esikoisen synttäreille ei alkuun tullut kukaan kutsutuista sukulaisista. Lopulta yksi sukulainen ylipuhui pari muuta tulemaan, jonka jälkeen saatiin pienet juhlat aikaiseksi. Lapsen itku oli sen verran sydäntä raastavaa, että tämän jälkeen lapselle on järjestetty pelkästään kaverisynttäreitä jonne on kutsuttu sen verran monta kaveria, ettei haittaa jos muutama jää pois. Näin on toimittu myös nuorempien lasten kohdalla.

  • Mea sanoo:

    Minäkin olisin surullinen. Näille viimetingan poisjättäytyjille ei silti näy että muitakin puuttuu ja saattavat ajatella ettei kukaan kärsi heidän poissaolostaan.

    Ja joukkueurheilun takia voi tulla viime hetken perumisia. Aiemmin pelireissulle sovittu joukkueen toinen maalivahti esim sairastuu – ei jätä vaihtoehtoja.

    Kuinka paljon olette arkena tekemisissä näiden ihmisten kanssa?

  • Ihmissuhteet ovat molemminpuolisia sanoo:

    Lasten nimiäisistä viime tinkaan pois jääneiden kohdalla totesin, että ens kerralla ei sitten kutsuta. Se oli jo selkeä merkki, ettei kiinnosta olla läsnä lapsen elämässä tai edes ilmoittaa ajoissa esteestä. Eipä ole näitä sukulaisia näkynyt heidän aloitteestaan, ei tullut edes korttia jouluksi tai syntymäpäiväksi. Päättelin siis oikein. Joukossa on myös toinen isoäideistä, jonka olisin kuvitellut olevan kiinnostunut lapsenlapsestaan… mutta ei väkisin. Onneksi on toinen mummo.

  • Omat menot sanoo:

    Kaikkien kolmen lapseni syntymäpäiville lähes kaikki kutsutut tulivat ja vastavuoroisesti lapseni osallistuivat kutsun saatuaan. Toisinaan osallistuminen vaati reilusti järjestelyä. Rippijuhlat ja ylppärit olivat meillä vain muutaman vieraan juhlia. Sukulaiset ja ystävät eivät ole oman perheensä juhliin meitä juurikaan kutsuneet. He todennäköisesti otaksuivat että ei heidänkään tarvitse osallistua kutsusta huolimatta. Se että vastauspyyntöön ei vastata ajallaan on tämän ajan käsittämätön ilmiö. Osallistuminenhan on vapaaehtoista.

  • Nimetön sanoo:

    Sinun lapsesi ei ole universumin keskipiste.
    Ovatko kutsut muuten mukana lapsenne elämässä vai kutsuttiinko heidät muistamisen ja vierasmäärän vuoksi?

  • Mutsi sanoo:

    2kk ennen lähetetty watsup viesti kyllä unohtuu. Kunnon juhliin kunnon kutsukortit ja vaikka watsupilla muistutus vpstä päivää ennen. Toki keskellä kesää viikonlopun vievä puolituntemattoman rippijuhla ei välttämättä mene prioriteeteissa kovin korkealle.

  • Pettynyt sanoo:

    Tuttu tunne. Olen ajatellut että minä ja perheeni ei ole kovin merkityksellinen j atärkeä lähisukulaisileni. Paljon puhutaan lasten synttäreistä kun ei kaverit tule ja vastaa kutsuihin. No meillä on sama tilanne rippijuhlien ja ylppäreiden suhteen. Pieni suku ja siitä vähästäkin jää suurin osa pois.

  • Näitä lisää sanoo:

    Taas kirjailijan tuotosta…kun esim jääkiekkoa ei pelata kesällä (yks vieras) ja jos on ison perheen äiti, niin onhan niitä vieraita jo omastakin takaa. Isossa perheessä on aina hyvät juhlat. Muutama kaveri siihen, niin avot!
    Kivaahan se on keksiä juttuja.

  • Äiti*4 sanoo:

    Me opimme jo ekan lapsen kohdalla että kutsutaan vaan mummut ja kummit, siis ne jotka varmasti tulee. Ja varaudutaan parilla ylimääräisellä kakkupalalla jos joku saa yllättävän inspiksen kuullessaan kekkereistä. Ylioppilasjuhliin pyydettiin muutama ylimääräinen vieras jotka yllättäen tulikin. Leipomukset teen itse ja kakkuja voi onneksi pakastaa jos jää ylimääräistä.