”Muistan jokaisen päivän monen vuoden ajalta, muistan sen ensimmäisen hetken, kun tajuan varovasti että ei-edes-yläasteikäinen lapseni käyttää huumeita.

Ajatus on musertava.

Koitan puhua, hakea apua mutta kaikki käskevät minun rauhoittua – onhan kyse vasta lapsesta. Ei hän voi käyttää.

Äidinvaisto huutaa minulle, mutta haluan sulkea silmäni ja uskoa kaiken olevan vain jotain muuta. Tuntuu etten voi hengittää, kun näen lapsen vajoavan aina vain alemmas ja alemmas.

Lopulta annan lapseni sijoitukseen, syyksi sanon etten jaksa. Itken ja lähetän lapseni pois. Se tunne kun lapsi viedään oli musertava. Syyllisyys. Huono äiti.

Saan lapsen hyvin pian takaisin. Jonkun aikaa menee hyvin kunnes huomaan aineiden tulleen taas kuvioihin. Tai sitten avasin silmäni… Lapsi sortuu vuosi vuodelta vain kovempiin aineisiin. Lukemattomia rikoksia.

Tunnen, että joka ikinen ihminen katsoo minua ”narkkarin äiti, mikset auta lastasi?”. Lakkaan liikkumasta. Huostaanotto. Lapseni viedään. Nyt lopullisesti kokonaan.

Päätös järkytti. Samoin alamäki lapsella. Lukemattomat karkureissut. Putkareissut.


Kuva Kristel Hayes, ylin kuva Jilbert Ebrahimi.

Olen lamaantunut. Kaikki on kuin hidastetusta elokuvasta. Teen kotona vain mikä on pakko, enkä aina sitäkään. Lopulta en voi kuin luovuttaa. Lapseni tekee hidasta itsemurhaa. Joka päivä säikähdän kun puhelin soi.

Olen vahva kun lapseni soittaa ja pyytää auttamaan. ”Minä en voi sitä tehdä, voin tukea ja hakea yhdessä apua, mutta minä en voi puolestasi tehdä sitä parantumista. Rakastan sinua.” Puheluiden jälkeen itken kaksi päivää.

Olen lakannut miettimästä olisinko voinut tehdä jotain toisin. Olen lakannut miettimistä, mitä voisin nyt tehdä toisin. Tiedän etten voi pelastaa lastani, mutta voin pelastaa itseni ja pystyn auttamaan muuta perhettäni, joita tämä kirottu sairaus on koskettanut.

Ja toivon että pystyn avoimuudellani estää edes yhden nuoren sortumista huumeisiin. Koska sieltä paluuta ei ole, ainakaan helposti.”

Nimim. Maria

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Sydän särkynyt Peruuta vastaus

14 vastausta artikkeliin “Lapseni alkoi käyttää huumeita jo ala-asteella, enkä pysty auttamaan häntä”

  • Lapseni on narkomaani sanoo:

    Voimia sinulle. Minulla samoin käynyt ja 13v takana jo sitä pelkoa lapsen kuolemasta huumeiden takia ja kun ei voi auttaa…on yritetty paljon mutta itse pitää ymmärtää lähteä hoitoon mutta sitä päivää ei ole vielä näkynyt 😕 vankilakierre takana ja edessä. Siellä päässyt kuiville ja olisi ollut aina kaikki mahdollisuudet uuteen elämään mutta niin vahva on huumeiden halu, että aina on ajautunut takaisin siihen helvettiin. Ja se syyttely, että minä olisin aiheuttanut kaiken laittamalla hänet nuorena sijoitukseen mutta eihän kukaan voi elää perhe-elämää huumeiden käyttäjän kanssa…Ja kun jotkut sanoo ettei rahaa kannata antaa mutta se jatkuva pelottelu ja uhkailu sitä ei jaksa, on vaan helpompi antaa rahaa niin tietää, että saa edes vähän aikaa olla rauhassa. Ja ne kerrat kun ottanut yliannostukset ja haettu sairaalasta niin samantien paluu huumehelvettiin. Ja kyllähän ne huumeet on vaikuttanut ihmiseen ei siitä ikinä normaalia saa. Mutta aina sitä toivo jossain mielessä on, että jos jonain päivänä hän jättää huumeet ja aloittaa uuden elämän mutta usko siihen on mennyt jo kauan sitten. On sääli kun ei omaa lastaan voi auttaa eikä voi kutsua kotiinsa…ja ei meitä ymmärrä todella semmoiset jotka ovat tämän kokeneet itse…

  • mummo sanoo:

    Kukaan ei ole huono äiti. kaikkitekevät parhaansa ,se ei vaan riitä. Voiamia kaikilleäideille ja isille teette varmasti parhaanne, se ei vaan riitä kunkyseessä on riippuvuussairaus

  • :( sanoo:

    Voi rakas vertainen. Voimia. Kuuluthan johonkin vertaistukiryhmään, siellä meitä on muitakin? Irti Huumeista vanhemmat ja Kondis ainakin toimii facessakin.

  • Sydänsuruinen äiti sanoo:

    Lapseni sanoi huostaanottamisen jälkeen, ” äiti ei se ole sun syy tai vika, että mä käytän. Mä itse olen niitä halunnu”.

    Itku on tullut monesti ja tuska sisällä on välillä hyvin raastava. Annoin lapseni sijoitukseen, en nähnyt muuta vaihtoehtoa.
    Sitä ennen olin jutellut, hakenut apua ulkopuolisilta, me jopa muutimme vuodeksi toiseen maahan, jotta kaverit ja seura muuttuisi.
    Vuosi ulkomailla kasvatti meitä ja olimme yhdessä käytännössä koko ajan. Hän kävi koulua ja minä olin samassa koulussa töissä.
    Huumeiden ihannointi kuitenkin jatkui ja se rävähti käsiin, kun tulimme Suomeen takaisin. Tällä kertaa kovien huumeitten käytön muodossa. Amfetamiini ja LSD täyttivät lapseni maailman.
    Soitin 112 ja pyysin apua!
    Se on järkyttävää, kun poliisit tulivat hakemaan lapseni sosiaaliviranomaisten kanssa.
    Eihän tässä näin pitänyt käydä. Ei mun lapseni!
    Ammattiauttajat, huostaanotto, kellotettu kontrollointi, kotiharjoittelut..harjoittelut eivät aluksi menneet hyvin, mutta nyt odotan.
    Odotan sydän syrjällään, kyyneleitä pidellen, vahvana ja herkkänä…lapseni on tulossa ensi viikosta kotiin pysyvästi.
    Rukoilen viisautta ja ymmärrystä sekä toivon lapselleni tulleen ymmärrystä nauttia elämästä päihteettömästi.
    Sitä toivon ja rukoilen teille myös!
    Tiedän sen tuskan ja sitä ei voi ymmärtää jos ei ole kokenut samaa.

  • Marja sanoo:

    Olen todella pahoillani vuoksenne. Tiedän mistä puhun, koska meillä tämä on kestänyt jo 26 vuotta. Välillä poikamme oli raittiina yli viisi vuotta, tänä aikana hän kävi töissä. Työ oli raskasta isojen taakkojen kantamista, siinä sitten meni selkä. Tästä uusi kierre , pitihän hermokipua lääkitä vahvoilla bentzoilla ym. Nyt vihdoinkin 14 vuoden omatoimisen kivunhoidon jälkeen on pääsemässä neurokirurgin vastaanotolle. Ei näitä kukaan terveydenhuollossa ota tosissaan narkkarin leima ikuisesti otsassa. Toivon teille kaikilla voimia .

  • Maakirviäinen sanoo:

    Kiitos että jaoit tarinasi. Voimia sinulle ja koko perheellesi 🧡🧡🧡

  • Santukka sanoo:

    Huoli omasta rakkaasta imee voimat, auttaa voi vaan tietyllä tavalla ei tukemalla huumeiden käyttöä. Omalla pojalla kokeiluja ja nuorisokodin asukas oli. Oman lapsen muualle laittaminen sattuu paljon, koko perheeseen mutta kun ei ole vaihtoehtoja. Meijän Mico ei ollut paha rikollinen mutta hatkassa viimeisen puoli vuotta usein. Alko oli mukana elämässä, mutta paljon kuskin hommissa selvänä. Mico olisi täyttänyt 18 4.8. Mutta kuoli viime sunnuntaina auto onnettomuudessa, Mico ajoi liian lujaa ja ilmeisesti repsikka veti käsijarrua. Isoveli oli takapenkillä ja kuntoutuu ajan kanssa. Mico aina sanoi että on tosi helppo sujahtaa sinne huumemaailmaan, mutta päätti että ei enää halua.

  • Voimia sanoo:

    Voimia sinne! Kerro lapsellesi että rakastat häntä ja kärsit hänen toiminnastaan niin valtavasti että se vie sinulta ilon elämään. Kerro että joudut elämäön jatkuvassa pelossa ja huolessa. Kerro että hän voi valita elää elämänsä toisin ja tehdä äidistään onnellisen. Kerro että se ei ole helppoa, mutta se onnistuu ja pyydä luottamaan siihen. Sitten menkää Minnesota hoitoon ja taistelkaa yhdessä irti huumeista.

    Vika tilanteeseen ei ole sinun. Joskus käy vaan niin että ajautuu väärään porukkaan ja ensimmäinen kokeilu jo koukuttaa mennessään. Muutoksen voi kuitenkin tehdä ja yritä vielä saada lapsi suostumaan tähän. Voimia sinne!! Ja halauksia!!

  • Sydän särkynyt sanoo:

    Olen kokenut 25 vuoden huumehelvetin poikani rinnalla,välillä oli hyviä hetkiä ja teki kaikkensa päästäkseen hoitoon mutta byrokratia,mattoo vedettiin jalkojen alta jatkuvasti.
    Ei arvita enää,hän on kuollut.

  • Fyfbpå sanoo:

    Voimia♥️

  • Piksu sanoo:

    Tiedän täysin miltä sinusta tuntuu. Hae apua itsellesi, muuten et jaksa auttaa lastasi. Ja muuta en voi lohdutukseksi sanoa kuin että, niin kauan on toivoa kun on elämää. Toivon että lapsesi tajuaa hakea apua. Valtavasti voimia sinulle❤️

  • Raittiin alkoholistin puoliso sanoo:

    Kiitos kun jaoit! Suosittelisin jokaiselle päihteiden kanssa painivalle vanhemmalle/puolisolle Rehapin (tai minkä tahansa Minnesota-mallin hoitopaikan) ilmaista tietoiskua käytäväksi. Avaa silmät ja kertoo miksi joku käyttää eikä pysty lopettamaan ja myös sen miksi Minnesodan käyneet pysyvät pidempään/paremmin raittiina. Tietoiskussa oppii myös miten voi auttaa sekä käyttäjää, että itseään läheisenä. Kenenkään puolesta ei voi raitistua, mutta omaa elämäänsä ei ole lupa heittää roskiin toisen käyttämisem vuoksi. Muista, että sinullakin on oikeus hyvään elämään. Nähdään Al-Anonissa ❤️

  • Elsa sanoo:

    eli turha huostaanotto, kun se ei auttanut