Nimilaki muuttuu tammikuussa 2019. Uuden lain mukaan voi nimen valinnassa tehdä useamman asian toisin kuin ennen.

Ne, joilla on nyt vauva tuloillaan tai äskettäin syntynyt lapsi, pääsevät halutessaan hyödyntämään uuden lain tarjoamia nimeämismahdollisuuksia ihan kohta.

Lapsen nimeä miettivälle olennaisin muutos on se, että jatkossa kun nimilaki muuttuu, lapselle saa antaa neljä etunimeä nykyisten kolmen sijaan. Hyvä uutinen niille, jotka eivät osaa päättää monista hyvistä nimiehdokkaista! Ne taas joilla on itsellään kolme kenties pitkääkin etunimeä, saattavat miettiä että miksi joku haluaisi antaa lapselle nimen joka ei mahdu minnekään… Mutta kenties lomakkeisiinkin tulee lakimuutoksen myötä lisää tilaa?

Kun nimilaki muuttuu, myös mahdollisuuksia valita lapselle sukunimi tulee lisää. Jos vanhemmilla on yksi yhteinen sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, se tulee myös lapsen sukunimeksi. Isoin muutos on se, että lapsi voi jatkossa saada kaksi sukunimeä.

Jos vanhemmilla on eri sukunimet, oli kyseessä sitten oma nimi tai molempien nimistä tehty yhdistelmä, lapselle voi antaa yhdistelmäsukunimen. Sen voi kirjoittaa joko väliviivalla tai erikseen. Vanhemmilla yhdistelmänimen nimet voivat olla eri järjestyksessä, mutta lapsilla ei: kaikilla täyssisaruksilla nimien järjestyksen pitää olla sama.


Kuva Chuttersnap, ylin kuva Neonbrand.

Jos vanhemmalla on sukunimiyhdistelmä, lapselle voidaan antaa vanhemman sukunimiyhdistelmä sellaisenaan tai vanhemman sukunimiyhdistelmän yksi sukunimi sellaisenaan taikka yhdistettynä toisen vanhemman sukunimeen tai toisen vanhemman sukunimiyhdistelmän yhteen sukunimeen. Pysyitkö kärryillä?!

Lapsi voi siis olla vaikkapa Jenni Anna Minna Susanna Mäkinen Nieminen tai Mäkinen-Nieminen tai Nieminen Mäkinen tai Nieminen-Mäkinen, tai Mäkinen tai Nieminen. Vanhemmat voivat olla joko Nieminen tai Mäkinen, Mäkinen-Nieminen, Nieminen-Mäkinen, Mäkinen Nieminen tai Nieminen Mäkinen. Jatkossa kun puolisoista molemmilla voi olla yhdistelmänimi. Sukunimien maksimimäärä per henkilö on kaksi. Selvä homma!

Uutta on myös se, että jatkossa ei tarvitse mennä naimisiin voidakseen ottaa puolisonsa sukunimen. Myös avopuolison sukunimen voi ottaa, mikäli avoliittoa on kestänyt vähintään viisi vuotta tai parilla on yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Nimen vaihtamiseen tarvitaan avopuolison suostumus.

Mitä mieltä olet uudesta laista? Ottaisitko sinä avopuolison sukunimen, vai ainoastaan aviopuolison – vai pitäisitkö nykyisen sukunimesi kaikissa tapauksissa? Entä antaisitko lapselle neljä etunimeä tai kaksi sukunimeä? Onko väliviivattomuuden mahdollisuus yhdistelmäsukunimessä hyvä vai huono juttu? Kerro kommenteissa!

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Gabriella Peruuta vastaus

8 vastausta artikkeliin “Lapselle neljä etunimeä ja itselle AVOpuolison sukunimi – näin nimilaki muuttuu!”

  • Kikka sanoo:

    Meillä iloittiin nimenomaan tuosta mahdollisuudesta ottaa avopuolison sukunimi. Kun on yhteisiä lapsia ja pitkähkö suhde takana, on aika kivaa että kaikilla perheessä on sama sukunimi. Itsellä mieltä painoi välillä se että lapsilla ka isällä on eri sukunimi kuin minulla.
    Naimisiinmenosta taas emme ole kovinkaan innoissamme (minä ehkä enemmän kuin mies, mutta tämän jälkeen tipahti omakin mielenkiinto), koska rehellisesti sanottuna lähipiirin ja oman perheen avioliitot ovat olleet vähemmän kuin onnistua. Miksi siis pitäisi jos on ihan hyvä näin? Siksi koska perinne vaatii? Koska niin nyt vaan pitää tehdä?

    Tähän vielä vertailun vuoksi: naimisiin pääsee ilmaiseksi, nimenvaihdoksesta maksoimme 100e.

    • Kikka sanoo:

      Lisäisin tähän myös vielä kysymyksen: miksi sen avioliiton pitää olla joku pyhä lehmä?
      Ja miksi avio- ja avoliiton raja EI saisi hämärtyä?

  • Gabriella sanoo:

    Sekavaa. Myös avioliiton ja avoliiton rajat hämärtyvät.

    • Nimetön sanoo:

      Juuri näin. Mikä siinä naimisiinmenossa on niin vaikeaa?

      • Huono ihminem sanoo:

        Mikä siinä avioliitossa on niin ihmeellisen pyhää? Miksi pariskunta ei voisi päättää yhteisistä asioistaan ihan ilman mitään avioliittoja? Miksi pitää lukea loruja tai loitsuja ja käydä virkamiehen tai pastorin pakeilla ennen kuin saa itse päättää omasta nimestään tms.?

  • Soulforge sanoo:

    Hyvä uutinen! Mä olisin ottanut mieheni sukunimen jo aiemmin, jos se olisi ilman naimisiinmenoa ollut mahdollista. Nyt toki on yhteinen lapsikin ja tuohon tuo avioliitto muitakin ”etuja”. Mutta. Periaatteellisella tasolla olimme sitoutuneet yhtä tiiviisti yhteen jo aiemmin (ennen maistraattia) ja vain yhteinen sukunimi puuttui.

  • Nimetön sanoo:

    Hyvä muutos, oikein hyvä, harmi kun meidän lapsi jo 9kk niin laki hänen suhteen tulee liian myöhään, olisin toivonut että olis saanut molempien sukunimet.

  • Yeni sanoo:

    Väliviivattomuus tekee nimestä sekavan, samoin kuin se, että järjestys voi olla eri äidillä ja isällä.

    Ymmärrän halun pitää oma nimi, jolloin perheessä on kaksi sukunimeä. Ymmärrän halun yhdistää oma nimi puolison nimeen väliviivalla, mutta en ymmärrä että jos halutaan sama sukunimi, mutta kuitenkin eri järjestyksessä niin eihän se sitten ole sama?

    ”Mä oon Netta Nieminen Virtanen, mieheni on Ville Virtanen Nieminen. ”

    Ja avoliitossa saman nimen salliminen, niin miksei avioliitostakin vain tehdä samanlaista prosessia, että tietyn ajan, vaikka sen 5 vuotta, jälkeen avoparien pitäisi rekisteröidä suhde avioliitoksi ja tämä voisi tapahtua nettihakemuksella. Nyt avoparien oikeuksia lisätään koko ajan, joten mikä hyöty käydä avioliittoprosessia läpi?

    Ja kolme tai neljä etunimeä niin sikäli se ja sama, koska harvoin sitä koko nimeä missään käytetään, virallisten dokumenttien lisäksi.