”Tästä ei moni tykkää, mutta sanon nyt kuitenkin oman mielipiteeni:

Kyllä isovanhempien pitää lapsenlapsia hoitaa.

Usein sanotaan, että ”isovanhempien ei pidä joutua hoitamaan lapsenlapsia, itse olet lapsesi tehnyt” jne. No eikä ole näin!

Kyllä silloin on isovanhemmassa jotain outoa, jos hän ei silloin tällöin ole valmis omia lapsenlapsiaan hoitamaan.

Asia on eri jos isovanhempi on niin vanha tai sairas, että hän ei pysty. Eikä isovanhempi voi hoitaa lapsenlapsia koko ajan, joka viikonloppu tai loma ja kaikkia lapsenlapsia kerralla…tilannekohtaista siis. Varmasti on hyväksikäyttäviä vanhempia, jotka laittavat sairaan mummon hoitamaan lapsenlapsia koko ajan, mutta eiköhän sellainen ole kuitenkin poikkeus.

Mutta nämä normaalit tapaukset. Isovanhempi on virkeä ja terve. Lapsenlapsia on kohtuullinen määrä ja he ovat kohtuullisen ajan joskus hoidossa. Ei voi olla liian vaativaa ja vaikeaa ottaa lapsia kylään silloin tällöin pariksi tunniksi tai vaikka yön yli.

Luulisi että suurimalle osalle isovanhemmista se on ilo.


Kuva Jerry Wang, ylin kuva Kristin Brown.

Missään muussa maassa ei varmastikaan sanottaisi että jokaisen pitää hoitaa omat lapsensa ja että isovanhempien ei tarvitse auttaa. Tai että isovanhempia ei tarvitse auttaa… Kaikkialla muualla on oletus, että isovanhemmat ovat mukana lastenlasten elämässä.

Suomessa jo pelkästään se, että harmittelee hoitoavun puuttumista, tekee itsekkääksi ja vanhaa ihmistä hyväksikäyttäväksi. Miksi ihmeessä täällä ajatellaan tuolla tavalla? Mistä sellainen ajatus on edes tullut, että vanhempien (äitien) pitäisi hoitaa lapset kokonaan yksin?

Lapsena suurin osa on kuitenkin viettänyt aikaa siellä mummolassa, ja siitä on monilla hyvät muistot. Mummollakin, jos hän on elossa vielä! Ei joskus 70-80-luvulla ajateltu, että kukaan muu ei saa hoitaa lapsia kuin omat vanhemmat tai että lasten vieminen mummolaan on vanhuksien riistämistä. Onneksi, niin saatiin ne muistot ja hyvä suhde isovanhempiin.

Tietenkin avun pitää olla vastavuoroista, että sitten autetaan isovanhempaa kun hän apua kaipaa.”

Nimim. Metrolla mummolaan

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 71 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Lento Pro Peruuta vastaus

71 vastausta artikkeliin “Kyllä isovanhempien kuuluu hoitaa lapsenlapsia!”

  • Kuuleppavuan sanoo:

    No ite en saa ees tavata lapsenlasta niin antaapi olla.

  • SisuSusa sanoo:

    Minä ainakin nautin lapsenlapsen kanssa puuhailusta. Lapsesta on tullut minulle niin paljon iloa ja lohtua ja näen hänessä niin paljon poikaani,lapsen isää joka kuoli heti kohta lapsenlapsen syntymän jälkeen syöpään. Aina kun vain aikataulut natsaa haluan lapsenlapsen lähelleni ja lapsen äidin kanssa pystytään suunnittelemaan esim. Kesälomat ym.lomat,kuka pystyy hoitamaan mitenkin,ja minkä pätkän. Onneksi on myös videopuhelut keksitty kun asumme eri paikkakunnilla.

  • Kiitollinen kun saamme hoitaa välillä, sanoo:

    Mielelläni hoidan lapsenlapsia se on suuri ilo myös yöpyvät välillä.Nyt jo aikuinen lapsenlapsi sanoi 5vuotiaana meidän Mummi/Pappa ei saa koskaan kuolla.

  • Nimetön sanoo:

    Ja sitten kun tänne kirjoittaa tässä taannoin tuleva mummu että pelkää ettei näe lapsen lastaan,niin täällä se haukuttiin uhriutuvaksi ja kerää sääliä jne kamalia asioita heitettiin hänen niskaansa. Ihan säälkisi kävi. Vaikka hän oli peloissaan ja halukas ottamaan lasta niin äidit haukkui että hän haluaa vaan että mummun sana on laki eikä nuoret saa vauvan kanssa olla ollenkaan yhdessä jne…muistan ne kuin eiliset,ja pikku hiljaa hänen kirjoittelu loppui,huomasi ettei hän jaksanut enää vastailla ja reilu sata naista haukkui sitä täällä….niin tämä elämä menee,toiset jopa vaatii että mummujen pitää hoitaa ja jos mummu toivoo että saisi edes kerran pitää pikkuista sylissään niin sellainen mummu haukutaan

  • Tyhjä pesä sanoo:

    Itse olen kiitollisessa asemassa. 16v. poikani edelleen tykkää mennä mummille, kun siellä on parempi palvelu ja ruoka 😁
    Mutta ei kenelläkään ole velvollisuus hoitaa mun lasta. Tiedän isovanhempia, jotka itse elää vielä aktiivista elämää. Työt, harrastukset, menot… ne vie aikaa ja energiaa. Kotona haluaa olla rauhassa. Joskus ja jouluna ehkä voisi pitää lasta, mutta seuraava soviteltava on aikataulu. Ei kaikki mene yksiin vaikka kyse olisi vain muutamasta viikonlopusta vuodessa.
    Oma lapsi jo lähtenyt pesästä ja muu arki ottanut sen paikan. Onko se itsekästä? Ehkä, mutta siihen on oikeus. Ei se silti tarkoita ettei lapsi olisi rakas ja toivottu.
    Ehkä kannattaisi puhua vanhemmille, miltä susta tuntuu. Varmasti tuo käytös loukkaa, mutta puhuminen auttaisi varmasti molempia.
    Jos vastaanotto on kylmä ja tokaisut ”mun elämä, mun vapaus, mun oikeus”, niin tietääpä sit, miks lapsenlapsi ei tuu koskaa käymää, kun saa valita itse.

  • Be3n there sanoo:

    Isovanhemmat asuvat vähintään 200km päässä. Toiset isovanhemmat olivat niin iäkkäitä että eivät hoitaneen kertaakaan.

    Mummi kävi hoitamassa max 4 kertaa lastamme useiden vuosien aikajaksolla, tyyliin kerta/vuosi pyynnöstäni. Hänelle piti olla kaikki valmisteltuna ja passattuna että suostui tulemaan sekä muutamalla viimeisellä kerralla vaati jo rahaa matkakuluihin ja kuskausta, kyseessä yhden yön yli kestävä hoito siten että alkuillasta seuraavaan aamuun. Mummi ihan hyväkuntoinen ja nuorekas joten ihmettelin kyllä. Sisarukseni lapsia käynyt hoitamassa ilmaiseksi vaikka heidän luokseen pidempi matka.

    Halvemmalla ja vähemmällä työllä sekä mieleni pahoittamisella olisin saanut ostamalla lapsenhoidon ja niin teinkin lapsen kasvaessa. Kateellinen olen niille ystävättärille ja ihmisille joiden isovanhemmat mielellään ovat osa perhettä ja auttavat aina kun voivat. Velvollisuutena en silti pidä mutta kiva seurata kun homma edes jollakin toimii.

  • Etuoikeutettu mummi sanoo:

    Olen kahden lapsenlapsen mummi ja koen etuoikeudeksi sen että saamme ajoittain heidät luoksemme illaksi, yöksi tai viikonlopuksi. Koskaan eivät heidän vanhempansa ole meitä liikaa ”vaivanneet”, vaikka elämme ns ruuhkavuosia. En ymmärrä yhtään miksi kukaan isovanhempi ei haluaisi viettää aikaa omien lapsenlapsiensa kanssa ja tutustua heihin lähemmin. Nykypäivänä ei ole itsestään selvää että nuoret aikuiset ”hankkivat”/saavat lapsia.

    Kyllä minun sydäntäni lämmittää kovasti kun pieni katsoo hymyillen silmiin, sanoo mummi ja halaa tai pyytää ottamaan syliin kädet ojossa. Ihan parasta.. Heillä on aivan erityinen paikka sydämessäni , vaikka omat nuorimmat lapseni ovat peruskouluikäisiä ja lapsiarkea on omastakin takaa.

  • Töissä käyvä isovanhempi sanoo:

    Ei tarvitse. Moni isovanhempikin käy töissä. Jos ei jaksa/ jos ei halua / tai ei vaan kiinnosta, niin sitten ei. Ei mikään pakolla suju. Ei edes isovanhemmuus. Hoitovastuu (valitettava tosiasia) kuuluu äidin ohella myös isälle. Ja varhaiskasvatuskin hoitaa nykyisin osansa, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotonakin. Isovanhemmat valitkoot miten haluavat toimia. Yhtä lailla voisi velvoittaa, että lasten kuuluu hoitaa ikääntyneet vanhempansa, kun he eivät siihen enää itse kykene. Sitten kun niistä isovanhemmista on tullut mahdollisesti ”lapsia” jälleen.

  • Meikämummo sanoo:

    Kuinka vanhanaikaista ajattelua. Aikoinaan minun isovanhemmat olivat eläkkeellä jo 50-vuotiaina ja pystyivät/jaksoivat hoitaa lapsrnlapsia. Nykyään ollaan töissä yli 65 -vuotiaiksi ja siihen päälle pitäisi käyttää ne vähät lomat lastenlasten hoitoon. Tässä juuri tuskailen sydänoireiden kanssa kun koko loma meni lastenhoitajana ja töihin pitäisi kyetä huomenna. Mutta kaikkea kivaa on pitänyt keksiä huvitoimikunnan. Ei kiitos enää koskaan!

  • mummo 48v sanoo:

    En koe että velvollisuuteni on hoitaa lasteni lapsia. Käyn töissä ja tarvitsen vapaani..toisinaan kyllä mutta silloin kun minulle sopii…

    • Itsekäs isoäiti ja ylpeä siitä sanoo:

      Samaa mieltä työssäkäyvänä 47v ,teinin yh-äitinä,en pysty/jaksa/kykene olemaan huvitoimikunta seuraavalle polvelle. Tervetulleita ovat & ollaan yhdessä,kun ehditään.
      Minä olen työni useamman lapsen kanssa tehnyt yh-äitinä nyt aivan itsekkäästi on minun vuoroni elää ja tehdä omia juttuja. Ja vielä itse minäkin omani hoidin ilman mitään tukiverkkoja. Onneksi lapsillani on muitakin kuin minä.

  • Surullinen ja kiitollinen sanoo:

    Oman mummuni juuri toissapäivänä saatoin haudan lepoon, enkä voisi olla kiitollisempi mummustani. Hän on minut hoitanut ja kasvattanut enemmän kuin muut, hoiti vielä esikoistanikin yli 70-senä!

  • Mummu sanoo:

    Onhan se aika palkitsevaa kun 5.5 v pojanpoika sanoi, että ”minä hoidan sinua sitten vanhana, mummu.”❤ Ihana kun ovat välillä hoidossa ja yökylässä. Suhde tulee siitä, kun viettää aikaa yhdessä.