Kyllä äiti hoitaa, kele, KAIKEN!
Kun on riittävän äärirajoilla, liittyy se sitten henkiseen kapasiteettiin, fyysiseen väsymykseen tai verensokerin alhaisuuteen, niin jessus, että riita syntyy napakasti puolison kanssa. Ei ehkä vielä ennen lapsia, mutta nyt natiaisten läsnä ollessa tuntuu kyllä pipo olevan niin tiukalla, niin tiukalla…
Perinteinen väärästä päästä puserrettu hammastahnatuubi ei ole yhtään mitään, kun aletaan normiarjesta epäkohtia vääntämään. Aijettä, miten voikin siepata, kun ukkokulta ei reagoi yhteenkään wilmaviestiin millään silmämunan muljautuksellakaan, vaan ihan itte saa sopia niin vasut, vosut, kuin muutkin keharikeskustelut. Ja kyllä, on puhuttu vastuun tasauksesta ja säännöllisesti muistuteltu, että kultamussukat ovat vähän niinku fifty-sixty-tuotettuja. Puhumattakaan siitä, että armas aarteeni ei ole millään muotoa kartalla onko tänä viikonloppuna Vilhon, Lissun tai Pirjo-Petterin nimpparit, synttärit tai kekriteemaiset pihajuhlat, jonne pitää paitsi ilmaantua sopivasti mietitty lahja kainalossa, niin mielellään olla teemaan rimmaavasti pukeuduttu ja oikeaoppisesti orientoiduttu.
Ukkokulta ei todellakaan ole tietoinen onko jälkikasvumme koko small vai 110 cm vai vaan #ainaliianlyhyetlahkeet. Mikäli päiväkoti pyytää shortseja, jumppatossuja tai ehjiä kurarukkasia, niin on miehelle aivan kuin latinaa puhuttaisiin. Ei harmainta käryä, koska oletusarvoisesti vaimo hoitaa. En toki vain valita, mutta mielestäni olisi vallan hauskaa, jos myös lasten toinen vanhempi tiedostaisi onko harrastustreenit tänään vai ylihuomenna, ja tarvitseeko sinne jotain varusteitakin mukaan? Ja jos vaikka vielä eväät suotaisiin kerhoretkelle, niin niistä selviydyttäisiin kuin aikuiset ihmiset konsanaan. Banaaneja ja myslipatukoita myydään muillekin kuin minulle!
Riitaa ja kinaa saadaan meidän perheessä myös aikaan, kun toinen puoliso antaa ipanoiden pelata vaikka hamaan tappiin, koska onhan se nyt vallan kehittävää ja lisäksi kivutonta, kun ovat hiljaa ja paikallaan. Itse toivoisin perinteisempää vuorovaikutusta ja jopa jotain niinkin nuivaa kuin ihan ulkoilua. Tappele siinä sitten, ja aina jos halutaan lisää peliaikaa, niin tietävätpä kersat kinuta lupaa ensikädessä isimieheltä. Häneltä saattaa helposti herua höveli lupa myös suklaamuroihin kaupassa tai uuteen tekniseen värkkiin, vain koska vanha ei enää tunnu kivalta.
Tuntuu, että ennen lapsia meillä tapeltiin siitä, että mennäänkö sushille vai pitsalle, sekä siitä mitä leffaa tänä iltana katsottaisiin. Nykyään emme muuta teekään kuin väännä kättä arkisista asioista, ja valtaosa koskee lastenkasvatusta, heidän asioiden hoitamista ja vuorojen sopimista. Hyvin usein herää tunne, että todella iso osa lasten arkisista ”pikkuasioista” on kasaantunut allekirjoittaneelle, ja vaikka saatan olla niissä se näppärämpi, kuten usein kuulen, niin en panisi jeesiä pahakseni lainkaan. Minä ompelen paljetit esiintymisasuihin, minä varaan puheterapeutin, minä ostan uudet luistimet, minä sovin kaveritreffit ja minä vastaan töistä opettajan puheluun, kun lapsella on huuli halki.
Kyllä, olen äiti, mutta ihan tiedoksi, että lapsilla on myös isä! Ja tämä isä on ihan käypänen tyyppi ottamaan koppia monistakin ilmassa lentelevistä palluroista. Löytyykö muita askareiden alle uupuneita äityleitä, tai tehtävistään sopivasti luistelevia isukkeja? Tuntuu tosi vaikealta kokea himokasta rakkautta toista kohtaan, kun mielessä kalvaa katkeruus, että miksi minä joudun tekemään perheessämme kaiken lapsiin liittyvän?
Nimim. Hermot menee
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lisää sinua kiinnostavaa luettavaa:
Vastaus henkilölle Yhteisvastuu selkeillä vastuualueilla Peruuta vastaus
14 vastausta artikkeliin “Kyllä äiti hoitaa, kele, KAIKEN!”
Uusimmat artikkelit
Parisuhde on täysin ylimainostettu juttu, joka on keksitty jotta naiset saadaan synnyttämään + hoitamaan synnytysten tuotokset. Siinä se yksinkertaisuudessaan. Tyhmät naiset huijataan tähän vuosisadasta ja tuhannesta toiseen 😀
Kolme lasta. Yksi niistä suosikki, sitä kuskattiin harrastukseen. Kaksi muuta hoidin minä, + kaikkien vaatteet, koulut, kaverit yms yms. Pojan kengät jäivät pieniksi. Kävivät kaupassa ja ostivat1/2- numeroa pienemmät. Sen jälkeen en edes yrittänyt pyytää siltä (mieheltä) mitään. Mietin vieläkin miksi en ole lähtenyt. Mutta kaikesta huolimatta lapset rakastavat myös isäänsä.
Meillä oli ennen näin. Muutos tuli, kun annoin miehelle tarpeeksi selkeän valinnan mahdollisuuden: hän sai valita hoitaako lasten kouluasiat vai harrastuksiin liittyvät asiat. (Ja tämä siis aivan hyvässä hengessä.) Hän valitsi harrastukset ja sen jälkeen olen visusti pysytellyt sivussa niistä. Homma toimii ja mies on ottanut vastuuta tätä myötä jopa itsenäisesti muustakin.
Uskon, että meillä äideillä on joku ihme pinttymä päässä, että vain me osaamme leipoa myyjäismunkit, kääriä lahjapaketit ja valita riittävän lämpimät talvihaalarit mukuloille. Kyllä miehetkin osaavat jos heille antaa mahdollisuuden ja putkiaivoille riittävän selkeän vastuualueen. Ei kai sillä oikeasti ole väliä, jos myyjäismunkit on Pirkka, lahja on tumpattu lahjakassiin kääreen sijaan ja talvihaalarit merkkiä Prisma. Kun vastuu jostain selkeästä kokonaisuudesta on selkeästi miehellä, hän oppii matkalla ja iloitsee onnistumisistaan. Jos äiti hoitaa kaiken, miehille jää mahdollisuudeksi vain ottaa vastaan marttyyrivalitus ja osaamattomuuden haukut. Kyllä siitä itsekin haluaisi aika äkkiä lenkille, leffaan tai baariin.
Työjaon myötä parisuhdekin on parantunut ja minusta tullut itsevarmempi. Olen jopa ylpeydellä harrastuskerhojen marttyyriäideille sanonut, että mieheni hoitaa meillä nämä asiat, kun minulle on jossain kerhojen tapahtumassa alettu tarjota kioskivastuuta tai muuta kivaa pikku, pikku askaretta. Aluksi minua paheksuttiin syvästikin, kun en osallistunut siihen ja tähän. Nykyisin osa äideistä on tullut sanomaan, että heilläkin on alettu jakamaan vastuuta ja kaikki ovat onnellisempia. Suosittelen kokeilemaan. Riittävän selkeä vastuukenttä tarjolle, niin kyllä se siitä lähtee, jos vaan itse pystyy jättäytymään aidosti sivuun.
Hiukan tuossa osui ja upposi. Tunnistin itseni muutamasta kohdasta ja kyllähän se emäntä meillä noi Wilma viestit tuon meidän viimeisen päiväkoti-ikäisen kohdalla lukee ja reagoi. Meidän porukka on uusioperhe. On mun ja sun ja sitten on se yhteinen joka liimaa meidät kaikki yhdeksi yksiköksi, perheeksi. Kaikki paitsi tämä meidän yhteinen tyllerö ovat erityislapsia joilla kaikilla omat erityistarpeensa.
Jossain vaiheessa sitä väsyttiin ja haettiin apua ja sitä myös saatiin ja siitä toivuttua on päiväkodin luistelusta sekä lelupäivistä huolehtiminen sekä oikean kokoisten kurahousujen hommaaminen jäänyt inhottavasti emännän vastuulle.. Käskyn saatuani menen kyllä kiltisti hennesille ostamaan uusia Elsa-aiheisia jumppatanssivarusteita mutta olisihan se oikein että myös itse ne huomaisin.
Peliaika natseja ollaan molemmat ja aika yhtä köyttä vedetään muutenkin. Pidän toisaalta luonnollisena sitä että minä, mies, hoidan esimerkiksi polkupyörien huollon ja otan selvää miksei öljypoltin lähde päälle. Mies tuntee itsensä mieheksi kun se kykenee selättämään perheen hyvinvointia uhkaavan teknisen ongelmamörön.
Tulipas pitkä viesti…
Näinhän se menee.. Äiti hoitaa lapset, kodin ja pihatyöt, isä räplää kännykkää/tietokonetta/autoa/muita naisia. Sitten ihmetellään kun äiti on ”vähän” väsynyt eikä jaksa joka ilta jalkoja levitellä.. 🙄 Tämän ”ongelman” mies tosin ratkaisi, ottamalla väkisin ja käymällä vieraissa. Nyt kun olen yksinhuoltaja on elämä paaaaljon helpompaa, suosittelen 😁
Mä niin tunnen sun tuskan…Meillä on kalenteriin merkitty kaikki, jopa mun työvuorot. Vanhemman pojan yksi harrastus on ollut jo kaksi vuotta samaan aikaan, edelleenkään ei muisteta…Ja ajatelkaa jos tämä allekirjoittanut äiti sen on unohtanut yhden ainoaN kerran😱 Miten voit unohtaa?😬 Yksi kerta lapsi soittaa mulle töihin, että voiko mennä yökyläilemään kaverille?…ööö…iskä on kotona. Se sano että pitää kysyä sulta….okei….Kiva😭 Oma ”vapaa-aika” menee siihen että merkaat kalenteriin kaikki mahdolliset asiat (jota vain itse luet). Ja muistuttelet… Yksi harrastuksista meni sellaiselle viikonpäivälle, että tämä äiti ei hirveästi asiasta innostunut. Siitä sitten ääneen murisin. Isäntä sanoi, että hän voi viedä ja hakea….Vei ja haki ehkä kerran… Nykyään en enää edes jaksa muistuttaa, teen vaan ja suunnittelen asiat niin, että pystyn hoitamaan asiat itse….
Mietin lapsena että en ota samanlaista miestä kuin isäni, joka ei löydä omia sukkiaan kaapista. No, tässä sitä ollaan kahden tyttären ja yhden miehen äiti…
Kertokaa ihmeessä rakkaat ”kollegat” jos olette keksineet ratkaisun tähän tilanteeseen. Ero ei houkuta, mutta voimat alkaa olla lopussa.
Täällä ihan sama tilanne! Sekin ottaa päähän kun monet vähättelee asiaa. ”Kun miehet vaan on sellaisia. ” Siis mitvit? Vastuuton saa olla vedoten sukupuoleen? En kestä. Kyllä oon kerran jos toisenkin harkinnut eroa tämän takia.
Vielä ihanampi on tunne kun puoliso valittaa ja syyllistää kun jotain on unohtunut tai jäänyt tekemättä! Tai siitä ettei hänelle ole kerrottu aikoja tai muita yksityiskohtia jotka minä olen bongannut leikkikoulun seinältä/ lukenut sähköpostissa/ saanut wilmasta (kaikki kanavia jotka myös hänellä käytössä) ja silloin yleensä heti kotona ilmoittanut että torstaina on metsäretki/Samin synttärit/matikka koe…
Juuri näin meillä. Iso syy eroon, mutta tilanne helpottui hieman eron myötä kun mies huomasi olevansa joka toinen viikko YKSIN vastuussa lapsista. Oli hänelle silmiä avaava kokemus, kuinka paljon työtä kahdessa lapsessa, niiden koulunkäynnissä, harrastuksissa ja kaverisuhteissa on! Toisaalta en voi ylistää eksääni kauhean paljon nytkään; oli unohtanut opettaa lapselle miten lapsi pääsee isältä bussilla kouluun. Lapsi oli hissukseen kävellyt joka toinen viikko kouluun 4 km/suunta, kunnes hän yks päivä ei ollutkaan ilmaantunut kouluun. Asia tuli vasta tuolloin tietooni, kun syy poissaoloon selvisi liittyvän siihen, ettei lapsi enää jaksanut kävellä noin pitkää lenkkiä joka päivä ollessaan isällänsä….
Voi kuinka tutulta tuo kuulostaa! Miehellä ei ole hajuakaan (eikä edes kiinnostusta) pojan kavereista, lempiruuista, sovituista säännöistä, koulunkäynnistä ja kokeista, eikä kyllä mistään poikaan liittyvästä, vaikka asioita harjoiteltu jo lähes 16 vuotta. Mies kun tulee töistä kotiin, hän syö ja menee sängylle tuijottamaan tietokonettaan. Kaikki poikaan liittyvät päätökset ja tieto pojan elämästä on minun vastuullani. Asiasta on väännetty kättä vuosikausia ja sanoohan mies osallistuvansa, kun laittaa aamu- ja iltapalan… Nytkin kun olin viikonlopun työmatkalla, olin pyytänyt miestä huolehtimaan, että poika lukee maanantaina oleviin kokeisiin. No, tulos oli se, että tulin kotiin pyhänä iltapäivällä ja kysyin tuosta lukemisesta, mies oli aivan kysymysmerkkinä ”ai mihin kokeisiin?”. Oli taas antanut pojan pelata koko viikonlopun… (Onneksi olin tämänkin ennakoinut ja kokeisiin oli luettu jo viikolla.) Mies ihmettelee kovasti, kun on tuo lempi leiskunut vähemmän viime vuosina…
Ja mikään ei ole muuttunut sitten kasikytluvun… 😂😂😂😂 Uskoisin, että tilanteesi ei muutu…😂
Kyllä on tuttua… ja tämän takia lähdin jo kerran.. tulin takaisin, ja koitan tällä kertaa yritän olla hoitamatta asioita joita on sovittu miehen hoitavan, vaikka huomaisin että näyttää unohtuvan.. ja lasten takia tulin takaisin, en miehen..
Kyllä. Valitettavasti kyllä. Kuvailemasi arki (ja ”juhla”) seurauksineen (on vaikeaa tuntea himokasta rakkautta toista kohtaan, kun mieltä kalvaa katkeruus, miksi minä hoidan kaiken lapsiin liittyvän) johti meillä siihen, että mies löysi sitten itselleen toisen naisen, joka ”ymmärtää mua paremmin kuin sinä”. Nyt he ovat sitten eläneet jo kymmenen vuotta kaksin, ilman, että lapset juurikaan ovat olleet pilaamassa heidän rauhaansa. Toivottavasti nauttivat (lue: toivottavasti elämä joskus iskee takaisin ja isä vanhana kaipaa lapsiaan, joihin ei enää olekaan kovin kummoista yhteyttä.)!