Joo tämä on asia, mitä et ehkä halua ajatella kovin tarkasti. Jos ahdistaa kovasti, älä lue eteenpäin!

Raskaus aiheuttaa kaikenlaisia muutoksia SIELLÄ. Joo, pelkkä raskaus riittää, vaikka toki synnytys jättää sitten vielä omat jälkensä. Tätä kaikkea on luvassa:

Väri muuttuu

Pimpsasta voi tulla sinertävä tai liilansävyinen. Jep, kuulostaa oudolta tai hämmentävältä, mutta kyseessä on vain verenkierron lisääntyminen alueella. Sävyn vaihtuminen voi olla yksi ensimmäisistä raskausoireista. Tavallinen väri palautuu kyllä myöhemmin.

Verta vuotaa

Sitähän ajattelisi että tästä pääsee kun ei ole kuukautisia. Ehei! Onneksi ahdistusta aiheuttava verenvuoto on monesti ihan ok eikä merkki mistään vakavasta. Jopa puolessa raskauksista tulee jonkinasteista verenvuotoa. Siitä kannattaa aina olla yhteydessä lääkäriin, vähintään siksi ettei tarvitse pelätä ja hermoilla.

Kutisee!

Bakteerivaginoosi ja hiivatulehdus ovat yleisiä raskausaikana. Ne ovat ärsyttäviä vaivoja, mutta helposti hoidettavissa. Varmista lääkäriltä mitä valmisteita voit hoitoon käyttää. Ja käytä apteekkikamaa äläkä ala askarrella minkään jogurtin kanssa!

Turvottaa…

Pimppi voi tuntua normaalia suuremmalta ja turvonneelta. Se voi myös näyttää siltä, mutta vain lähemmässä tarkastelussa, joten siitä ei tarvitse murehtia. Turvotus johtuu lisääntyneestä verenkierrosta, ja se voi tarkoittaa myös suurempaa tuntoherkkyyttä…

Voit saada suonikohjuja SINNE

Eikös olekin kiva uutinen! Verenkierto lisääntyy ja kohtu painaa paikkoja, tämä yhdistelmä saattaa aiheuttaa suonikohjuja jalkojen lisäksi myös pimpsaan. Tämäkin asia on kyllä hoidettavissa, joten siitä ei tarvitse hepuloida. Oloa voi helpottaa lämpimillä kylvyillä ja nostamalla jalat ylös aina kun mahdollista.

Tuoksu ja maku muuttuvat

Vaginan pH muuttuu raskauden myötä, mikä vaikuttaa sekä sen tuoksuun että makuun. Raskaana oleva nainen haistaa tarkasti, joten hän helposti huomaa eron tuoksussa itse. Raskaana olevat naiset tutkimusten mukaan maistuvat enemmän metalliselle tai suolaiselle kuin ei-raskaana olevat, ja maku vieläpä häviää kun nainen saa orgasmin. Tämä herättää tietysti kysymyksiä siitä, että kuinka tutkimus on tehty ja ketkä maun ovat arvioineet!!

Lähde.

P.S. Tällainen raskauspahoinvointi ei ole enää normaalia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kata Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Kuumottavat raskausmuutokset, joita et välttämättä haluaisi tietää”

  • Nyt saa tulla pyyhkimään sanoo:

    Repeämien vuoksi alapäähän jäi jonkulainen pussi tai kolo joka kerää kivasti menkkaveret. Putsaaminen on toki mahdollista, mutta hiivatulehduksen riski on aina isompi. Usein myös lirahtaa tippa jos yskäisee tai aivastaa. Pieru tulee yleensä aina ku yskäisee. Aika noloa kaupan kassajonossa.

  • Hanna sanoo:

    Kukaan ei varoittanut pysyväksi jäävistä lievästä inkontinenssista ja lähes tunnottomuudesta. Ei lääkäri eikä fysioterapeutti pysty auttamaan enempää.

  • Nipple sanoo:

    Kukaan ei ennakkoon kertonut että nännit ja nännipiha muuttaa radikaalisti väriään heleästä vaaleanpunaisesta tummaan viininpunaruskeaan 😂 Onneksi sentään hieman vaalenivat mutta ei tod.enää ole sellaset ihanan vaaleat kuin ennen.

  • Kata sanoo:

    5 lasta saaneena ehkä kaikkein hämmentävin muutos oli että toosa muistutti kahdessa viimeisessä raskaudessa täytettyä lihapiirakkaa!
    Se oli hellä siitä turvotuksen määrästä ja en oikeastaan halunnut näyttää sitä pahemmin miehellekään. Mies tietysti tykkäsi kun seksi tuntui siltä että olisi vierasta pimppaa saanut. 😉