PMS. Lyhenteen voi kuulemma monessa huushollissa kääntää sanoilla Pakoon Minne Sattuu ( Pääsemään ). Sen verran ankeita aikoja kuukautiset naisihmisten hermoille aiheuttavat. Miten olisi kuukautisten takia palkallinen loma töistä?

Palkallinen kuukautisloma ei ole mikään Huonon Äidin humpuukipila vaan tosi juttu, joka on käytössä eri mittaisena ainakin Japanissa, Indonesiassa ja Etelä-Koreassa. Venäjällekin lakia aiheesta on yritetty viritellä.

Itse en ole ihan varma idean oivallisuudesta. Kuukautiset ovat jo nyt monissa maissa – myös Suomessa  – jollakin kummalisella tavalla mystifitoitu asia. Jos naiset jäisivät virallisesti kuukautisten takia kotiin, ei se nyt ainakaan hälventäisi kuukautisten ympärillä vellovaa mystiikka. No, mene ja tiedä.

Mysteereistä sen verran pitää vielä lisätä, että moni meistä uhraa montakin ajatusta siitä, ettei rasvaa lastaan tai omaa nahkaansa aurinkovoitella, joissa on parabeenejä. Tai monelle luomun ostaminen on ihan must. Sen sijaan aika harva pohtii sitä, mistä kuukautissuojat ja ylipäänsä naisten hygieniatuotteet on tehty.

Yhdysvaltalaisen ympäristöjärjestön WVE:n raportin mukaan  siteet ja tamponit voivat sisältää:

 – tuholaismyrkkyjä

– väriaineita

– dioksiineja ( supermyrkky vapaasti käännettynä )

Pysähdytäänpä tähän hetkeksi. Me naiset käytämme limakalvoillamme tai niiden läheisyydessä ihan kyseenlaistamatta kamaa, joka voi myrkyttää koko vaginamme. Ja jos ei suorastaan myrkyttää, ainakin saada sen kutisemaan tai muuten vain voimaan huonosti. Miksi tästä ei näy suuria otsikoita? Siksi, koska koko pirun vaginan ympärillä leijuu se kirottu mysteeri, jonka takia kuukautisista ja vaginoista harvemmin kuulee puhetta asiantuntoijoiden illallispöydissä.

Uutena trendinä tässä kemikalisoitumisen maailmassa ovat muuten hajustetut tuotteet. Niistähän Suomessakin kirjoiteltiin keväällä kohtuullisen isoin otsikoin.

Kannattaa välillä miettiä näitä juttuja ja etenkin tulevaisuutta. Mehän opetamme lapsillemme toimintatapoja oman esimerkkimme kautta.

——-

Tämän artikkelin yhteistyökumppani on Lunette , Suomessa lääketieteellisestä silikonista valmistettu kuukautiskuppi. Kokeilemisen arvoinen! Täältä Lunetten kauppaan  ja tässä tietoa kuukautiskupeista !

— Huono Äiti

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Sämpylä Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Kuukautiset -syy palkalliseen lomaan?”

  • Jos menkat muuten ketuttaa sanoo:

    Tiedoksi että kuukuppi on loistava keksintö! Tätähän ei voi tarpeeksi hehkuttaakaan miten elämä helpottui silloin joskus 6-7 vuotta sitten kun ensimmäisen kuukupin hankin! Menkat on muuttunut siedettäväksi ilman ihmeellisiä kutinoita tai sitä raastinrauta tunnetta ei oo enää mitä oli tavallisesti normi siteiden tai tamppoonien kanssa. Toki kuukupin käyttöön piti aluksi totutella mutta itse nyt en vaihtaisi takaisin normi siteisiin mistään hinnasta!

  • Mimmeli sanoo:

    Minull pms saa aikaan suursiivouksen, ystävyys, yms perhe- ja sukulaissuhteiden katkeamisen, sekä erinäisiä vihanpurkauksia lähellä oleville ihmisille. Tulee ympäristö ja lähipiirin alueen asiat kuntoon sen noin viikon ajan kuukaudessa. Kivut hoidan helposti noin milligrammalla särkylääkettä. Kohtuuhelpolla pääsen itse, läheisistä en voi sanoa samaa.

  • Sämpylä sanoo:

    En ehkä olis lakisääteisen palkallisen vapaan kannalla, mutta minusta, näin endon myötä aivan järkyttävistä menkkakivuista yms oireista kärsineenä, on kyseenalaista se että monessa työpaikassa kuukautiset ja niistä johtuvat oireet eivät ole perusteltu syy poissaoloon. Tämän sattuessa omalle kohdalleni teki mieleni kysyä työnantajalta että tulisitko oikeasti palvelemaan asiakkaita jos sinusta tuntuisi siltä että joku survoo sisäelimiäsi p-reiän kautta väkisin ulos ja muistuttaisit tästä johtuen linkkuveistä. Plus sitten kaikki muut kivat pikkujutut, kuten oksentelu ja migreeni, vielä päälle eikä lääkkeistä ole apua. Olisi hyvä jos näitä kuukautisiin liittyviä mysteerejä avattaisi kaikessa karmeudessaan niin että ihmisten silmät avautuisivat sen suhteen että nämä joka kuukautiset hormonitripit ei ole pelkkää kiukuttelua ja raivoamista eikä todellakaan mikään naurunasia varsinkaan niille jotka ovat ihan aikuisten oikeasti tosi kipeitä 🙁 Itse odotan että pääsisin tuota kuukuppia kokeilemaan, olisi ihana kun voisi vapautua noista räteistä 🙂 Ja pahoittelut, oli pakko avautua kun siihen näin tuli mahdollisuus. Näitä sun juttuja on muuten tosi mukava lueskella, hyvin viihdyttävää tekstiä 🙂