Tämä kirjoitus saapui Huonoon Äitiin Avaudu tästä -lomakkeella.

”Nykyään eletään niin suvaitsevaisuuden maailmassa eikä kellekään saa sanoa poikkipuolista sanaa ja kaikki on ok. Kukaan ei uskalla esittää omaa oikeaa mielipidettään vaan yrittää miellyttää muita. Sitähän on pian huono äiti, jos ei hyväksy ja ymmärrä lastaan.

Minä olen aina hyväksynyt kaikki lapseni sellaisena kuin ovat, olen kuitenkin myös esittänyt kritiikkiä ja kertonut omia ajatuksiani asioista. Nyt olen pahassa paikassa.

Mitä teet kun tyttäresi ilmoittaa yht’äkkiä että onkin poika. Ensiksi ajattelin, että ok, joku ohimenevä vaihe. Enää en tiedä mitä ajatella. Haluan kunnioittaa lastani, mutta entä jos hän onkin väärässä…

Lapseni käyttäytyi yli 11 ja puoli vuotta kuin tyttö, tyttömäisempää lasta sai melkein hakea. Meidän piti jo huomauttaa, että vähempikin meikkaaminen riittää. Hän teki youtubeen meikkausvideoita yms. Aina piti saada kaupasta hienoja mekkoja ja uusia meikkejä. Kaikenlaisia korujen rakentelusettejä, askartelupakkauksia, tekokynsiä, monsteri high-juttuja, Lego friendsejä, hiusrenksuja, pinnejä… Jopa äitille antoi vinkkejä, miten laittaa hiukset ja pukeutua. Hän tykkäsi kaikesta ns. tyttömäisestä.

8 kuukautta murrosiän alkamisen jälkeen, hän ilmoittaa olevansa poika ja muuttaa tyyliä rajusti. Tätä hommaa on jatkunut nyt puolitoista vuotta ja minä en vain näe hänessä mitään poikamaista, eivätkä ole nähneet muutkaan ihmiset jotka ympärillä pyörivät. Hän on vaihtanut hius- ja pukeutumistyylinsä, mutta hän on edelleenkin niin kovin tyttömäinen. No hän on sanonut olevansa poika, niin olkoon sitten. Ei minun äitinä passaa oikein mitään sanoa, tiedättehän te tämän äiti ja tytär-jutun. Oma on elämänsä ja rakastamme lastamme oikein kovasti, mutta kritiikkiäkin olisi uskallettava esittää. Jotenkin en vain uskalla kun tämä päivänä pitää hyväksyä kaikki, sen kummemmin esittämättä omia epäilyjään. Niin se vaan on. Joten toivon vain kovasti, että lapseni tulee olemaan onnellinen elämässään, mitä hän sitten lopullisesti päättääkään. Hänen itsensä on elettävä päätöksensä kanssa, ei meidän muiden. Minä ja mieheni voimme vain olla tukena ja auttaa häntä ratkaisuissaan esim. ohjaamalla hänet puhumaan neutraalin ihmisen luo, joka ei kantaa ota suuntaan tai toiseen. Äitinä tämä on yksi elämäni suurimmista haasteista.”

Sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutuvien määrä on kasvussa. Nuoren ahdistus omasta sukupuolestaan voi johtaa myös ohimenevä vaihe, tässä Ylen juttu aiheesta

Jos haet tukea samassa tilanteessa, tässä muutama paikka, jonne voi ottaa yhteyttä:

 

Perheiden tuki

 

Sateenkaarisohva, Aleksi Jalava https://bit.ly/2DLonwg

Suomessa sukupuoli- identiteetin tutkimuksiin otetaan aikaisintaan 13-vuotiaana. HYKS:n ja TAYS :n nuorisopsykiatrian yksiköt vastaavat näistä tutkimuksista. Tutkimuksissa edellytetään nuorisoikäisten kohdalla, että vanhemmat ovat tiiviisti mukana prosessissa. Tässä HYKSIN sivu: https://bit.ly/2PLFTFt

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nebu Peruuta vastaus

11 vastausta artikkeliin “Kun tyttäreni halusi olla poika ja pelkään, että se oli virhe”

  • Aikuinen transmies sanoo:

    Tämä ei ehkä ole se vastaus minkä haluaisit kuulla, mutta sekin mahdollisuus on olemassa että lapsesi todella on transsukupuolinen ja päättää jossain vaiheessa elää elämäänsä poikana/miehenä.

    Meikkaaminen ym. tyttömäiseksi mielletty ei tarkoita, ettekö se olisi mahdollista. Se voi olla yritys kompensoida; kaikki odottavat jonkun olevan tyttö vaikkei hänestä itsestään siltä tunnu, niin hän pyrkii sitten olemaan ulkoisesti ihan supertyttömäinen. Niin kuin ”fake it till you make it”. Näin se meni minulla ja kuulemma monella muullakin.

    Noihin genderfree rainbow-bloggaajan ja mustan orkidean juttuihin suhtautuisin hieman varauksella. Jos Seta ei ole aivan neutraali, eivät ole hekään. Viimeksi mainittu on saanut väärän transsukupuolisuusdiagnoosin, katuu sukupuolenkorjaustoimenpiteitään ja on siksi täysin ymmärrettävästi katkeroitunut.

    Niin kuin kaikessa lääketieteessä, hoitovirheitä sattuu. Yksikin on liikaa ja asianosaiselle valtava henkilökohtainen tragedia, mutta että ketään ei enää virheiden pelossa hoidettaisi ei liene myöskään hyvä ajatus. Monella sukupuolenkorjausta vastustavilla taustalla vaikuttaa myös uskonnollinen vakaumus.

    Oman lapsesen sukupuoli-identiteetin pohdinta on varmasti hämmentävä ja pelottavakin kokemus. Sitä on huolissaan tekeekö hän oikeita ratkaisuja ja kuinka hän tulee pärjäämään elämässään. Voi myös tuntea syyllisyyttä, jos uskoo jotenkin itse aiheuttaneensa tilanteen. Suosittelisin avointa ja luottamuksellista keskustelua lapsen kanssa ja tarvittaessa jonkun ammatti-ihmisten, esimerkiksi psykologin tai koulukuraattorin.

    Jos asia etenee pitemmälle ja hakeudutte lapsesi kanssa tutkimuksiin, on turha pelätä, että mitään peruuttamattomia toimenpiteitä alettaisi tehdä. Vaikka ns. ”genderideologian” vastustajat muuta väittävät, sukupuolenkorjaukseen päästäkseen on tehtävä sen sata erilaista palikka- ja musteläiskätestiä ja kahden eri psykiatrin haastattelua. Näin pyritään varmistumaan siitä, että ratkaisu on oikea. Näin minulla aikuisena, tietääkseni nuorten kanssa ollaan vielä tarkempia. Virhediagnoosit ja katumiset eivät ole yleisiä.

    Uskon että parasta olisi olla lapsesi tukena mitä sitten tulevaisuus tuokaan tullessaan. Voi olla, että tämä on vaihe joka menee ohi, mutta välttämättä ei, mikä sekään ei ole maailmanloppu. En sano että transsukupuolisena olisi aina helppoa, mutta kaikenkaikkiaan voimme elää täysin normaalia ja täysipainoista elämää.

  • Järki käteen sanoo:

    No tää on tulosta siitä kun setat sun muut aivopesevät lapsia bilsan tunnilla ja väittävät että jos et halua olla tyttö niin voit olla pelkällä ilmoituksella poika. No…siinähän tekevät mitä lystää. Mutta minua ei kukaan pakota muuttumaan. Voin olla kunnioittava, mutta kyllä faktat pitää voida saada sanoa faktoina. Esim se että biologiset pojat eivät voi synnyttää. eikä heillä ole kuukautisia.
    Siitä on ihan turha pahoittaa mieltänsä koska se on totuus ja biologinen fakta.
    Muutenkin ihan naurettavaa tämä nykyajan loukkaantumisen ja uhriutumisen kulttuuri. Kyllä maailma on mielipiteitä mahtuu, ja ne pitää voida sanoa ääneen. Jokainen olkoon juuri sellainen kuin on. Mutta ei nyt sentään lähdetä kirjoittamaan biologiaa uusiksi ja vääridtelemään tosiasioita.

  • ROGD äiti sanoo:

    Olen samassa tilanteessa kuin kirjoittaja. Kun alat tutkimaan ilmiötä tai hakemaan lapsellesi apua, homma vain pahenee. Ota yhteyttä minuun info@genderfreerainbow.com

  • Manta sanoo:

    Kerron tähän oman tarinani, joka nyt ei toivottavasti ihan hirveästi säikäytä kirjoittajaa. Itsekin olin 11-vuotiaaksi asti oikein tytön perikuva, mutta kaikki muuttui kun murrosikä alkoi ja keho tietysti muuttui sen mukaan. Jouduin kokemaan runsasta seksuaalista häirintää poikapuolisten koulukavereiden taholta. En koskaan kertonut siitä kellekään aikuiselle koska minua hävetti. Häirintä johti siihen että inhosin naisellista kroppaani ja aloin haluta olla poika. Pukeuduin poikien vaatteisiin ja vanhempien kauhuksi leikkautin siilitukan. Häirintä onneksi loppui yläasteen alussa, mutta poikamaista tyyliäni noudatin kasiluokan loppuun asti. Ysiluokan koulukuvassa olen taas jo ihan selkeästi tyttö. Haluan siis vain tuoda esille, että tällaisen vaiheen taustalla voi olla ihan muutakin kuin se että tyttö oikeasti kokisi olevansa poika..

    • Kukkahattu lensi ojaan sanoo:

      Tämä. Itse halusin olla myös poika tuossa iässä, mutten sitä julkisesti tuonut esille, muuten kuin leikkauttamalla tukkani lyhyeksi ja pukeutumalla hyvin peittävästi. Lapseni muistuttaa niin paljon itseäni, että välillä ihan huvittaa. Ehkä suurin huoleni onkin se, että lapseni on julkistanut asian niin varhaisessa vaiheessa, ettei takaisin kääntyminen tiellä ole niin helppoa, jos pian sitä haluaakin. Kun hän on ilmoittanut olevansa poika, niin jos hän yhtä äkkiä ilmoittaisikin olevansa tyttö, niin kysyisin varmasti useampaan otteeseen, että onko hän ihan varma. Eli sillä sukupuolella ei ole niin väliä, vaan sillä, että hän on onnellinen.

  • äiskä sanoo:

    Vanhemman pitäisi pystyä olemaan turvallinen aikuinen tällaisissakin tilanteissa. Kunnioittamaan, rakastamaan ja avoimesti keskustelemaan nuoren kanssa, mutta kuitenkin pysymään lujasti aikuisena ja oikeanlaisena peilinä nuorille. Nuoren minäkuva ei rakennu tyhjiössä. Tytön (ja pojan) pitäisi kuulla usein vanhemmiltaan, että on kaunis ja ihana tyttö (tai komea poika). Nuoret etsivät itseään ja herkästi heilahtavat äärilaidasta toiseen monessa muussakin asiassa. Sosiaalinen media ja nuorten oma maailma aiheuttaa hirveitä paineita nuorille. Aikuisen ei pidä tuomita tai kauhistua, mutta ei myöskään mennä mukaan kaikkiin nuoren mieleen juolahtaneisiin asioihin. Nuoren hyväksyminen ei tarkoita, että on kaikessa samaa mieltä nuoren kanssa.

  • Kukkahattu lensi ojaan sanoo:

    Kiitos vastauksista. On yritetty ja välillä käytykin hyvää rakentavaa keskustelua, mutta yleensä tämä nuorempi osapuoli suuttuu. Kysyin, että miksi tuntee olevansa poika, ei kuulema tarvitse meille vastata kysymykseen.

  • Nebu sanoo:

    Pystyisiköhän yhdessä juttelemaan, mikä saa hänet kokemaan olevansa poika. Mikä poikuudessa häntä viehättää ja mitkä puolet tällä hetkellä tyttöydessä tuntuvat vierailta. Lähinnä olemaan yhdessä utelias sille, mitä toinen ajattelee ja kokee ilman, että miettii onko toinen oikeasti tyttö vai poika. Tämä tosiaan voi nuorelle joskus olla helpompi jutella muun kuin vanhemman kanssa, mutta yrittää kannattaa!

  • Antaa lasten olla lapsia sanoo:

    Mielestäni 13-vuotias ei voi vielä päättää näin tärkeästä asiasta! On tieteellinen fakta, että aivojen kehitys jatkuu 25 ikävuoteen asti – olisi suotavaa, että sitä ennen ei tehdä peruuttamattomia päätöksiä ja toimenpiteitä. Mielestäni lapselle tulee saada ja voida sanoa, että nyt sinusta tuntuu tältä ja hyvä niin, mutta odotetaan kunnes murrosiän myrsky menee ohi ennenkuin tehdään asialle mitään. Toivon myös, että lainsäädäntö antaa tähän meille vanhemmille mahdollisuuden! Eihän alaikäinen saa päättää edes nimestään,miten sitten sukupuolesta!
    Kaikille,joita sukupuoli-identiteettiin liittyvät asiat kiinnostavat, suosittelen kirjaa Kabulin tyttöjen salaisuus. Siinä kerrotaan vuosisatojen perinteestä tehdä perheeseen tytöstä poika vain feikkaamalla pukeutumisella ja käytöksellä, että poika se nyt. Se mikä tekee tästä mielenkiintoista on se, että tytöt omaksuivat osin roolinsa niin, että heidänhormonitoiminta häiriintyi.

    Kaikki myötätunto tämän kirjoituksen äidille. Yritä olla tässä tilanteessa joutumatta riitaan lapsesi kanssa, mutta sano, että tällaiset asiat päätetään vasta myöhemmin ja että kaikenlaisia tunteita tulee murrosiässä ja pitääkin tulla! Silloin seksuaalisuus kokee myllerryksiä, mutta se myös muuttuu koko elämän!

    Suomalainen bloggari Musta Orkidea kertoo omasta pieleen menneestä sukupuolenvaihdosprosessistaan. Kannattaa tutkia asiaa, koska monet muutoksista on peruuttamattomia!

    • Rankka paikka sanoo:

      Ei kirjoituksesta saanut sitä kuvaa, että korjausleikkaukseen oltaisiin menossa nyt.
      Prosessi vaatii muutenkin aikaa ja tutkimuksia ennen muutosprosessin aloittamista.

      Näkisin, että tämä lapsi vasta etsii identiteettiään. Hänellä täytyy olla painava syy sanoa noin. Jos hän tuntisi itsesä tytöksi, hän ei sanoisi olevansa poika!
      Jospa hän on muunsukupuolinen? Eli on sekä tyttö että poika, eikä oikein kumpaakaan. Äidin kannattaisi tutkia tuota ja puhua mahdollissuudesta lapsensa kanssa.
      Koska hän on vielä noin nuori, kannattaa keskittyä yleiseen hyvinvontiin ja antaa identiteetin kehittyä rauhassa. Jos voisitte lapsenne kanssa sopia, ettei kannata lokeroitua yhteen juttuun vielä.
      Voimia ja viisautta äidille ja isälle!