”’Oispa mullakin sun murheet’, ’et tiedä mitään todellisista vaikeuksista’, ’sinullako kiirettä, höpö höpö’. Tässä muutamia lauseita, joita työpaikkamme marttyyri viljelee. Vain hänen vaikeutensa ovat keskipisteessä, tapahtui toisille mitä tahansa. Kaikki kiitos ja kunnia kuuluu hänelle. Tai siltä se ainakin tuntuu.

On äärimmäisen raskasta olla marttyyrin lähellä. Tuntuu, että ilma on sakeana passiivis-aggressiivista syyllistämistä ja syyttämistä. Suoraan puhumista on turha ehdottaa, sillä tämä tyyppihän tekee kaiken juuri niinkuin pitää. Ainakin omasta mielestään.

Huonon Äidin ja huippukokin uutuuskirja Kokkauksia on ilmestynyt, osta omasi tästä!

Meillä jokaisella on ilot ja murheemme. Jokaisella on joka päivä mahdollisuus tehdä elämänlaatua kohentavia ratkaisuja. Ei millään jaksa olla myötätuntoinen, kun sama virsi toistuu päivästä toiseen. On vaikea olla lempeä, kun mikään lempeys ei tunnu riittävän.

Harmittaa myös se, että monia hyviä sijaisia lähtee pois, kun alalla piisaa töitä eikä uudet työntekijät halua jäädä kuuntelemaan jatkuvaa huokailua ja piikittelyä.

Tietenkin itsekin voisin vaihtaa työpaikkaa. On kuitenkin väärin, että pitkään talossa ollut voi hallita ja ylläpitää negatiivista ilmapiiriä.”

Nimim. Väsynyt työkaveri

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Huah Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Kun marttyyri työkaverina myrkyttää ilmapiirin”

  • Huah sanoo:

    Jos vain ensi kerralla nauraisi moiselle kommentille? En osaa itse edes kuvitella, kuinka noita kommentteja voisi kuunnella nauramatta. Olisihan se epäkohteliasta, tiedän, mutta hyvänen aika, tuohan on kuin jostain stereotypiasketsistä.

    Vai onko henkilöllä omaa masennusta ja suuria suruja? Traumaattisia elämänkokemuksia? Tiedättekö työyhteisössä, mihin hän viittaa kommenteillaan? Ehkä hän hakeekin huomiota ja apua masennukseensa tai vaikeaan tilanteeseensa? Entä jos kysyisi, kuinka hän voi ja olisi vilpitön, antaisi aikaa kertoa ja kertoisi, että hänen kommenteistaan herää huoli, kuinka hänellä menee? Sekin on joskus auttanut erään vastaavasti myös asiakaskontakteissa toimineen nuoren työntekijän kanssa. Kun masennus puhuttiin auki, hän lakkasi kokemasta tarvetta tuoda sitä piiloviestein esiin ja sitten puhuttiin asioista asioina, hoidettiin työ työnä, ja fiiliksistä puhuttiin suoraan sitten kahvitauoilla erikseen. Hän oli tosin hyvin nuori mielenterveyskuntoutuja, aika raskas työkaveriksi purkaessaan välillä fiiliksensä asiakkaisiinkin niin, että sai pyydellä anteeksi talon puolesta, mutta oppi hiljalleen työn ja yksityisen tunteen erottamista.

    Työpaikalle tuollainen käytös ei kuitenkaan kuulu. Esimies- ja työnohjausasia myös.