”Erosin lapseni isästä vuosi sitten, kun poikanen oli 3 v. Parisuhde oli etäinen ja pojan suhde isäänsä vielä etäisempi. Isä ei tehnyt poikansa eteen juuri mitään ja kun olimme kotona, hän joko nukkui tai pelasi tietokoneella, mutta joka tapauksessa hän ei halunnut tulla häirityksi. Kun isä lähti, poika ei murehtinut, ei reagoinut juuri mitenkään, eikä kysellyt isänsä perään.

Isä lähti kotiseudulleen asumaan n. 400km päähän, eikä häntä sen jälkeen ole näkynyt. Hänellä ei ole varaa vierailla täällä eikä meillä siellä. Nyt poika on alkanut kysellä ja sanoo, että on isää ikävä. Sanoo, että haluaa isin takaisin kotiin asumaan jne. On selitetty tietysti, ettei näin tule käymään. Tuntuu välillä todella pahalta kun haluaisin, että pojalla on suhde isäänsä, mutten koskaan voi luvata mitään lyhyttä puhelua kummempaa.

Minä olen kasvattanut lapseni, hoitanut sairaana, kuskannut hoitoon ja vienyt retkille, lukenut iltasatuja ja pessyt hampaita ja laittanut laastareita. Minä olen komentanut, ruokkinut, hellinyt. Minä yhdessä kummien ja isovanhempien ja jopa nykyään poikaystävän kanssa olen huolehtinut poikasen tarpeista ja turvannut hänen elämäänsä ja sitten yhtäkkiä hän ikävöi jotakuta, johon hänellä ei oikeasti ole ollut juuri minkäänlaista suhdetta.

jalkakäytävän merkki asfaltilla

Kuva kuvituskuva, ylin kuva Michał Parzuchowski.

Muutama kuukausi sitten hän ilmaisi hyvin selvästi, ettei ole kiinnostunut puhumaan isänsä kanssa puhelimessa ja nyt kun kiinnostusta olisi, pelkään, että parin minuutin puhelu kerran viikossa satuttaa enemmän kuin se ettei sitä olisi. Tekisi mieli lyödä itseäni kun ajattelen, että pojalle olisi helpointa ja mukavinta vain unohtaa. Hänellä ei ole edes kuvaa isästä, sillä mies ei tykännyt olla kuvattavana.

Minä haluaisin vain, että lapsella on hyvä olla mutta miten selitän nelivuotiaalle että isi ei luultavasti vuosiin tule sinua katsomaan, hän ei luultavasti aina vastaa puheluihisi, eikä mahdollisesti koskaan soita itse, hän ei ole paikalla kun menet eskariin ja kouluun, hän ei tule kevät- tai joulujuhliin, hän ei ole täällä sinua halaamassa kun tarvitset tukea, mutta hän rakastaa sinua silti?!

Voinko sanoa, että isi rakastaa, vaikken jaksa siihen uskoa itsekään? Mitä ihmettä enää osaan lapselle sanoa kun hän sanoo ikävöivänsä isiä? Itse olen tällä hetkellä onnellisempi kuin vuosiin mutta onnea varjostaa koko ajan pelko siitä, että poikanen voisi huonosti.”

Nimim. Murehtimisen ykkönen

Tämä artikkelin tarina on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Saman kokenut äiti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

14 vastausta artikkeliin “Kun lapsi kaipaa isää, jota ei kiinnosta”

  • Saman kokenut äiti sanoo:

    Tiedän tunteen. Itse kasvatin 3 poikaa yksin. Nyt nuorinkin jo 21v. Isää ei tapaamiset kiinnostaneet. Helppoa ei ole ollut. Vaikeinta todellakin se kun lapsi itkee, että miksi iskä ei halua olla meidän kaa.

    Nyt kun ovat aikuisia, pojat saattavat joulun aikaan pyörähtää hänen luonaan. Luulisi isän joskus katuvan menetettyjä yhteisiä hetkiä.

    Näitä isiä on melko paljon pidemmän päälle uskoisin, että itselleen ja heidän omalle tulevaisuudelleen eniten vahinkoa aiheuttavat.

    Minulla on tiivis yhteys poikiin, ja heidän tyttlystäviinsä. Vierailevat luonani lähes joka viikonloppu. Yksin en olisi tänä kaikkea jaksanut. Vaikeina hetkinä omat vsnhempani olivat korvaamaton apu. Ja jos pojat halusivat ”miehistä” apua, he heti soittivat papalle, isälleni. Hän on lasteni mieskasvattaja ollut. Hänen kuolemansa muutama vuosi sitten olikin kova pala meille kaikille.

    Joku viisas joskus kuitenkin snoi, että yksikin rakastava aikuinen riittää kasvattamaan tasapainoisen ihmisen.

  • Saapasjalka sanoo:

    Ymmärrän niin hyvin.. Meillä tilanne jossa isä asuu kilometrin päässä kuin myös isoäiti.. Isä saattaa hetkittäin ottaa yhteyttä lapsiin ja sitten taas ei mitään. Isoäiti käy lasten synttäreillä ei muuta. Tätä jatkunut nyt kaksi vuotta. Usein mietin ja uskonkin että lapsille olisi helpompaa jos isä antaisi kokonaan olla.
    Olen itse niin kyllästynyt katsomaan kun lapsia sattuu. Ja ihmettelevät mitä ovat tehneet väärin kun isää ei kiinnosta. Jostain sitä kummasti löytää sanoja, hyviä sanoja isästä ja jaksaa hokea että iskä rakastaa kyllä teitä..vaikken pysty aina tähän itsekkään uskomaan..

  • Vastuunjako olisi ollut tarpeen sanoo:

    Mun lapsilla on se onni, että isä on fyysisesti lähellä ja häntä on pystynyt näkemään säännöllisesti, mutta henkisesti hän on ollut lapsistaan hyvin kaukana. Yli kymmenen vuoden aikana yhteistä tekemistä on ollut vain harvakseltaan eikä lasten toiveet ole koskaan menneet isän omien halujen edelle. Vuosien varrella on ollut paljon tilanteita, jolloin isää on kaivattu tai on kyseenalaistettu hänen rakkautensa. Olen itse vastannut, että isä kyllä rakastaa, muttei hän osaa näyttää rakkauttaan siten, kuin lapselle pitäisi. Nyt ollaan tilanteessa, jossa täysi-ikäiset lapset eivät isäänsä juuri näe ja nuorin vielä kipuilee rankasti.

    Olen itse kuullut, miten toinen vanhempani aina haukkui toista vanhempaa. Älä sorru samaan. Lapsi rakastaa aina vanhempiaan kaikesta huolimatta, ja mielestäni on tärkeää, ettei loukkaa lasta loukkaamalla hänen vanhempaansa. Anna itse rakkautta ja tukea, ja toivottavasti elämässänne on hyviä miehen malleja tukemassa pojan kasvua mieheksi. Varmasti joudutte vielä usein murehtimaan isän puuttumista, ja lapsi joutuu tekemään lisää töitä ajatustensa kanssa kasvettuaan aikuiseksi. Tärkeintä on kuitenkin, että huolehdit omasta jaksamisestasi ja ympärillänne on mahdollisimman paljon lasta rakastavia aikuisia. Tsemppiä!

  • isänhylkää sanoo:

    Itse kasvatan lasta myös tämän isäikävän kanssa. Isällä on uusi perhe, näkee lastani satunnaisesti eikä lapsi selkeästi kuulu mukaan porukkaan. Isä ja vaimo antavat aina negatiivista palautetta lapsesta hänet nähtyään ja vaikka kuinka yritän, että isä näkisi lasta useammin tai lapsi saisi soittaa isälle joskus, ei kelpaa. Olen yrittänyt selittää, että lapsen käytös voi johtua mm. siitä, että tapaavat niin vähän ja häntä ujostuttaa, lapselle pitäisi antaa aikaa jne. muttei tunnu auttavan.

    Tuntuu pahalta kun lapsi ei kelpaa. Tuntuu todella väärältä selittää lapselle, että isä rakastaa, vaikkei ehdikään tänään (tai edes koko viikolla) vastata puhelimeen. Tuntuu pahalta selittää, että lapsi on hyvä lapsi, vaikka isä ei haluakaan tavata.

    En tiedä, olisiko helpompaa vaan olla tapaamatta koko isää kuin tämä tilanne, että lapsi tapaa häntä silloin tällöin.

    Ja vaikka kuinka yritän olla aikuinen ja kaikkea niin kyllä sekin tuntuu jotenkin väärältä, että yksin huolehdin täysin lapsesta, kuka kaipaa pelkästään isäänsä. Vaikka ymmärrän mistä se kaipaus johtuu, on silti joskus iltoja kun mietin miten helvetin epäreilua tämä tilanne on. Sekä lasta että minua kohtaan. Mutta ennen kaikkea lasta.

  • isätön sanoo:

    Tilanteesi on todella ikävä. Yrittäisin ehkä sinuna kaikkeni, että poikasi saisi pidettyä yhteyttä isäänsä edes jollain tasolla. Voisiko isältä pyytää edes jonkilaisen kuvan poikaa varten? Voisiko matkakuluihin hakea apua esim sosiaalitoimelta? Kaikesta huolimatta hän on poikasi isä, ja vaikka hän olisi millainen, poikaasi tulee aina olemaan hänestä ”kiinnostunut” jollain tapaa.

    Oma taustani vaikuttaa varmasti mielipiteeseeni. Vanhempani erosivat, kun olin 3vuotias. En ole täysin varma miksi, mutta en päässyt isän luokse kylään sisarusteni kanssa ennenkuin olin 7-vuotias. Tämän jälkeen oli ainainen kädenvääntö kumpi maksaa matkustuskulut. Isäni meni uusiin naimisiin kun olin 10-vuotias, ja yhteydenpito hiipui entisestään.

    Äitini hävitti suurimman osan isää esittävistä kuvista, eikä koskaan puhunut isästä tai isän perheestä mitään hyvää. Yhteyttä itsenäisesti en voinut pitää ennen omaa kännykkää, jonka sain 14vuotiaana. Äiti ei halunnut kutsua juhliin isän uutta perhettä.

    Entä nykypäivänä? Minulla on isä, mutta ei kuitenkaan. Välimme ovst kohteliaan hyvät, mutta tunnetasolla emme ole päässeet kovin syvälle. Hän on nähnyt oman lapseni muutaman kerran. Soittelemme muutaman kerran vuodessa. Isän ikävää olen käsitellyt ja potenut koko elämäni. Surullista. Ennen kaikkea surulliselta tuntuu.

  • Vanha äidin korvike sanoo:

    Mielenkiintoinen juttu, mutta miten selittää lapsenlapsille se, ettei äitiä kiinnosta? Aina puhutaan, ettei isä piittaa, mutta löytyy myös äitejä, jotka jättävät lapset isälle ja mummi joutuu olemaan ”korvike”.

  • eevia sanoo:

    Kannattaisin myös rehellisyyttä.
    Itse olen nähnyt isäni vain muutama kertaa.
    Hän oli naimisissa toisaalla kun sai minut äitini kanssa. Hän oli alkoholisti. Hänellä oli lapsia toisesta liitosta. Aluksi hän ei avioliittonsa kustannuksella tullut minua katsomaan ja myöhemmin äitini ei antanut tulla koska hän oli juonut.

    Aina kausaalisesti tein hänelle isänpäiväkortteja ja toivoin hänen läsnäoloaan. Mutta suurimmaksi osaksi hän oli minulle vain jotain pelottavaa ja vierasta.

    Äitini oli aina minulle rehellinen. Hän sanoi että,
    Minun isälläni on ongelmia, sellaisia ongelmia jotka olivat siellä jo kauan ennen minua. Ne asiat mitkä hänen elämässään tekevät hänen olonsa huonoksi ovat niitä ongelmia mitä hänen täytyy itse selvittää, muuten hän ei osaa pitää itsestään tai muista huolta. Äitini sanoi että olen ihana lapsi ja ei ole mitään mitä olisin voinut tehdä tai olla toisin korjatakseni isäni ongelmat.

    Vuosien mittaan minä ja äiti hitsauduttiin tosi tiiviisti yhteen. Niin mahtava äiti niin eipä isällä paljoa teekkään. Hän oli minulle aina kaikkea ja on edelleenkin läheisin ihminen minulle. Pikkuhiljaa valitsin itse isäni ulos elämästäni. En ole hänelle mitään velkaa. Miksi tuhlaisin välittämistä ihmiseen joka ei tule sitä antamaan takaisin.
    Miehen roolina minulla oli äidin isäni ja myöhemmin isäpuolesta tuli isäni. Mahti sellainen ja ainoa isä kenet olen tuntenut. Sisaruksiani vuosien mittaan aina kaipasin mutta isästäni päästin irti.
    Kun isäni kuoli tapasin hänet juuri ennen ja hänen ansiostaan sain lopulta sisarukseni. Siitä olen hänelle kiitollinen.

    Anna lapsen kysyä, ihmetellä ja kaivatakkin jos haluaa. Se on ainoa tapa saada ulos kaikki asiat jotka painavat tai mietityttää. Kaikki tunteet on sallittu. Älä tunne syyllisyyttä tai sääliä asiasta joka ei teidän kummankaan vika ole. Ei lapsen elämä tule olemaan yhtään huonompi ilman huonoa isää. Päin vastoin, hänellä on mahtava äiti. Keskittykää siihen mitä teillä on eikä siihen mitä ei ole. Kerro ettei ole hänen vikansa ettei hänen isänsä osaa olla isä. Että toivoisit että voisit saada hänet selvittämään ongelmansa niin että hän osaisi olla poikasi kanssa mutta kukaan muu kuin isä itse ei voi itseään korjata.

    Kun hän kaipaa miehen seuraa kysy vaikka isoisää viettämään aikaa lapsen kanssa.

    Tärkeätä on että hän ymmärtää ettei ole yksin, on muitakin kenellä ei ole äitiä tai isää, syitäkin siihen on monia mutta se ei tee lapsesta erillaista tai huonompaa.

    Kaikkea kaunista teidän elämäänne!

  • Ei isää meilläkään sanoo:

    Sano vaan että jotkut ihmiset ovat sellaisia kuin isä ja ettei vika ole lapsessa, vaikka lapset yleensä aina niin kuvittelevat.

    Lapsi saattaa hämmentyä, kenelle antaa isänpäiväkortit tai pitäisikö isälle ostaa joululahja tai miksei isältä tule hänelle synttärinä mitään. Näihinkin vastaisin rehellisesti, että isänpäivänä voi muistaa isovanhempaa tai jos ei heitä ole, vaikka tuntematonta pappaa jonkun järjestön kautta. Joku muu varmasti ilahtuu lapsen kortista. Ja jos lapsi ei saa isältää mitään, sanoisin että jotkut ihmiset vaan on sellaisia että he eivät osaa ajatella asioita lapsen kannalta. Jos ei odota lahjaa isältä tai isältä muutenkaan mitään, ei pety.
    Et voi vaikuttaa miehen isyyteen mitenkään. Pääasia että lapsi ei luule olevansa jotenkin viallinen isättömänä.

  • Leila sanoo:

    Täällä painitaan isän hylkäämisen aiheuttamien vaurioiden kanssa. Tilanne on kestänyt vasta muutaman kuukauden eli on vielä niin sanotusti päällä. Isä ilmoitti ykskantaan 9- ja 11-vuotiaille pojille, että haluaa nähdä heitä seuraavan kerran, kun ovat täysikäisiä. Olen koittanut sanoa, että tämä ei ole lasten vika, mutta tilannetta on edeltänyt mittavan luokan manipulointi ja syyllistäminen sekä minua että lapsia kohtaan. Päivä kerrallaan mennään…

  • Yh sanoo:

    Täällä vastaava tilanne on jatkunut jo vuosia. Toistelen sitä, ettei isän välinpitämättömyys johdu lapsista ja hän menettää enemmän kuin lapset. Ja että äiti rakastaa eikä häviä mihinkään.

    Joskus lapset kyselevät isäänsä, mutta ne liittyy aina enemmin isän idean kaipuuseen kuin varsinaiseen henkilöön. Esin. kun äiti tai isäpuoli on arjessa ”tyhmä” niin tulee mieleen miten kiva ”isä” (jota eivät siis yhtään tunne) on tai joku päiväkodin isänpäiväkahvitus tms.

  • H sanoo:

    Ei toisten valinnoille mitään voi. Meillä on lähes samanlainen tilanne (lapset tosin jo 15 ja 16). Ei ne lapset siitä lopulta niin kauheasti kärsi jos muuten on kaikki hyvin. Keskity nykyiseen elämään. Vastaa kysymyksiin isästä, kun niitä tulee. Ole tukena. Puhu isästä kuitenkin mieluummin positiiviseen tai neutraaliin sävyyn kuin negatiivisesti, vaikka oma ajatuksesi olisi toinen. En usko että lapsen olo paranee sillä että toista vanhempaa haukutaan tai puhutaan ikävästi. Uskon, että tekevät omat johtopäätöksensä ajallaan.

  • Teija sanoo:

    Minulla on vastaava suhde omaan isääni. Hän ja äitini erosivat 40 vuotta sitten ja sen jälkeen olen nähnyt häntä satunnaisesti. Omista lapsistani hän on nähnyt vain esikoisen. Harmittaahan se ja ikävä on edelleen läsnä, mutta en tunne häntä ja ikävä on enemmän isäinstituution ikävää kuin sen henkilön ikävää. Molemmat isoisäni olivat enemmän minulla arjessa isänä ja heidän kuolemansa oli suuri menetys. Mutta… et voi tehdä enempää, ellet kuskaa lasta isän asuinpaikkakunnalle ja varmista, että isä tapaa lapsensa. Eikä silloinkaan ole takeita.
    Lapsellesi voit sanoa, että isä rakastaa ym. mutta hän kasvaessaan kyllä ymmärtää tilanteen. Suurin vahinko tulee, jos alat kertomaan tuossa vaiheessa ”kuinka asiat todellisesti” ovat tai haukkumaan isää. Tästä on omakohtaista kokemusta. Äitini kyllä on ollut oikeassa kaikesta ja toiminnalla on muitakin todistajia, mutta ei se silti kivalta kasvaessa tuntunut. Itse olen kuitenkin pettynyt isän toimintaan ihan aikuista minää kohtaan, koska sama jatkuu edelleen. Tsemppiä ja ensisijaisesti, rakasta lasta ja anna hänelle ympärille ihmisiä, jotka rakastavat häntä ja osoittavat sen pyyteettömästi.

  • Annabella sanoo:

    Parasta olla rehellinen. Jopa ihan pienelle. Älä lupaa lapselle sellaista mitä ei ole, älä sano että isä rakastaa ja kaipaa jos näin ei kerta ole. Katkeruutta voi välttää puhumalla asiasta reilusti ja koittaa itse olla aikuinen, ei mollata vähätellä lytätä toista vaikka mieli tekisi.
    Olen ollut molemmilla puolilla tilannetta, äiti lapsille joiden isä ei välittänyt ja se ”paha äitipuoli joka rikkoi toisen perheen ”. Sain palkaksi niin paljon pkaa ja katkeruutta vuosien ajan ja se teki huonoa oloa vain lapselle.
    Sinä olet ensisijaisesti äiti lapsellesi, et isä etkä kaveri, vaan äiti ja huoltaja. Miehenmallina halutessasi voi olla sedät enot kummit isoisät tai varaukit ja aivan varmasti lapsi pärjää.
    Ikävä isää johon ei olee koskaan ollut kunnollista suhdetta, voi olla kasvunvaihe jonka yli pärjäätte rehellisyydellä.

  • Unohdus on parasta sanoo:

    Lapsesi on vielä pieni ja hän unohtaa isän, se on kylmä totuus. Se on miehen oma valinta, joten on turha tulla itkemään, kun lapsi on aikuinen ja täysin vieraantunut… ethän sinä voi toisen puolesta vakuuttaa, että isä rakastaa. Se olisi hänen ja vain hänen asiansa. Minä keskittyisin nykyiseen elämään ja tulevaisuuteen sekä unohtaisin koko isän. Vihaksihan se pistää, että voidaan vaan liueta helposti kaikesta, mutta minkäs teet – ja asialla on todellakin seurauksensa liukenijoille. Aikuinen poika voi esim. nostaa isänsä seinälle tai lempata hänet kadulle, kun kitisee jotain apua vanhushoivan tarpeessa.