Parisuhde ei enää riitä: Keski-ikäiset haluavat isäksi
Olen eronnut nainen jolla on lapsia. Olen selvästi lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä, ja lapseni ovat jo kouluikäisiä. Se, mikä hiertää parisuhdemarkkinoilla, ei suinkaan ole olemassaolevat lapseni. Kynnyskysymys on tulevat lapset.
Kouluikäiset lapset ovat vauvoihin ja taaperoihin verrattuna helppoja. Eivät ehkä henkisesti, mutta vapautta mennä ja tehdä on paljon enemmän kuin pienten lasten kanssa. Nautin tästä, ja siitä ajatuksesta, että vain joidenkin vuosien kuluttua lapseni ovat omillaan, ja minä olen vielä melko nuori ja voin tehdä mitä lystään.
Mutta nämä lapsettomat nelikymppiset miehet. Nyt he ovat sitä mieltä, että omia lapsia pitäisi saada. Nyt he ovat valmiita.
Minä en jaksa enää. En jaksa raskautta, en jaksa synnytyksestä toipumista, en jaksa kotona jumittamista, en heräilyä, en imettämistä. En todellakaan jaksa päiväkotiin raahaamista ja sinne ruuhka-aikaan kiiruhtamista.
Haluan aikuisten välisen parisuhteen. En vauvoja, en enää.
Minä kun tiedän mitä se on. Lapseton mies ei tiedä, eikä se koskaan miehelle ole sama juttu. En tiedä edes kuinka tämä kroppa enää tässä iässä raskaudesta ja synnytyksestä palautuisi – enkä siis puhu ulkonäöstä. Hajotin lonkkani jo alle kolmekymppisenä synnyttäessä, ties mitä nyt kävisi.
Ennen kaikkea tajuan, että kyseessä ei ole mikään parin vuoden pikaspurtti. Vauva vuodeksi ja taapero toiseksi, ja sitten takaisin vapaampaan elämään olisi mahtava juttu. Mutta jälkeläinen on oikea, elävä ihminen, ei mikään nukke tai hamsteri.
Lapsi ottaa itselleen parikymmentä vuotta, ja sen ajan on väkisin kiinni lapsen isässäkin, oli tämä millainen tahansa. Ymmärtävätkö nämä nelikymppiset vauvaa kaipaavat miehet oikeasti ja syvällisesti, että he ovat hommasta kuivilla vasta kuusikymppisenä, eivätkä silloinkaan lopullisesti?
”Haluaisin kanssasi lapsen” on juovuttavan ihana lause. Mutta minusta ei ole siihen projektiin, ei enää. Mutta hieman harmittaa, että kovin monet miehet tuntuvat kypsyvän ajatukseen lapsista niin paljon myöhemmin.
Nimim. Ei kiitos enää
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle Rimaa alaspäin Peruuta vastaus
11 vastausta artikkeliin “Parisuhde ei enää riitä: Keski-ikäiset haluavat isäksi”
Uusimmat artikkelit
Naiset, sisaret ovat vapaat. Joka muuta väittää ei ole Mies.
No voi sentään. Sinun pitää hilata mieskandidaattien ikää ylöspäin :). Satunnaisesti joku 50-v. mies voi vielä haluta vauvaa, mutta ei juuri sen jälkeen yleensä. Ei vanhat papat enää jaksa mitään yökarjuntaa ja sitä ruljanssia. Miksi miehen pitäisi olla saman ikäinen kuin sinä? He kehittyvät hitaammin/myöhemmin ja sillä hyvä.
No höpö höpö. Kun nainen on lapsensa tehnyt niin silloin ei pidä astoa omaishoitaja-ansaan.
Puolison pitää olla max 5v nuorempi tai vanhempi.
Olen eronnut lähellä 40v. ja tinderin jne kolunnut. Pahimmillaan keskustelu alkoi: mies: ” moi, mitä kuuluu haluatko vielä lapsia?” Minä: mulla on 2 kouluikäistä, en enää halua vauvoja. Mies:” ok, no mä haluan vauvan, joten heippa!”
Mitä %#*#?? Eikö siellä olla etsimässä parisuhdetta, eikä lapsentekokonetta? Tämän keskustelun kävin useamman kanssa. Joltain kysyin että etkö sä etsi parisuhdetta ensisijaisesti, niin miehet vastasivat että ensisijaisesti haluavat vauvan… no siin voi sit miettiä mitkä lähtökohdat vauvan teolle ja yhteiselle perheelle ovat…
Syistä, joita en tässä sen tarkemmin halua avata, päätin jo nuorena jäädä lapsettomaksi.
Tämä on ollut käsittämättömän vaikeaa ymmärtää elämäni miehille, vaikka olen sen kaikille heti suhteen alkupuolella kertonut. Jokunen muuten hyvä parisuhdekin on tuosta syystä kariutunut, ja se on mielestäni ihan ymmärrettävää, onhan kyseessä erittäin merkityksellinen asia. Se, mitä en ymmärrä, on että valitetaan suhteeseen hukattua aikaa ja panostusta – mitä hittoa, minähän kerroin kantani jo heti kättelyssä! Ilmeisesti moni tuntuu ajattelevan, että mieli muuttuu tai sen saa muutettua ajan myötä.
No tämä! Ja pahempaa vielä, kun itse olen vielä lähempänä kolmeakymmentä. Mun lapset on tehty (3), kroppa ei kestä uusia raskauksia, eikä mieli enää vauva-aikaa. Yritä tässä nyt sitten löytää itselles kunnollinen 35-45v mies joka ois jo lapsensa tehnyt, mutta silti kunnollinen, eikä mikään exn talutusnuorassa oleva reppana.
Mikset pitänyt sitä mikä sulla oli?
Minä en itsekään kypsynyt lastentekoon nuorena. Esikoisen syntyessä olin 34v. Mies oli jo nelikymppinen. Toinenkin lapsi tuli pari vuotta myöhemmin.
Oli siis hyvä, että kaksi myöhäisherännyttä osuu yksiin. Olemme olleet yhdessä 25 vuotra. Lapset oli tässä, kerettiin saada ne kaksi mitä suunniteltiin. Jos mies aikoo vielä nuorempaan vaihtaa ja lisääntyä, saa hän etsiä ainakin 15 vuotta nuorempaan.
Minä kuvittelen voittaneeni tämän pelin. Parikymppisenä otin sen neljättä kymmentä lähestyvän miehen ja tein hänen kanssaan lapset. Oli ehkä fiksuin asia ikinä niinkin nuorelta tytöltä, mies oli oikeasti isä ja osallistui siinä määrin että kuulin lähipiiriltäni pääseväni liian helpolla. Ja kyllä tuli taputeltua itseäni selkään kun seurasin myöhemmin omien ystävieni lisääntymistä oman ikäluokan miesten kanssa..
En usko myöskään että oma mieheni olisi ollut kummoinenkaan isä nuorempana, tarvitsi kaikesta kuulemastani päätellen aikaa kypsyä. Ainoa miinus tässä on, että itse oikeasti olen se ”huono” äiti, kun toisella on lehmän hermot lasten edesottamuksien kanssa. Mutta luen sen aika pieneksi miinukseksi, vaikka olisikin mukava olla joskus se lasten lemppari.
Onneksi olen jo siinä iässä ettei minusta pian lasten tekoon edes ole, vaikka ero yhtäkkiä tulisikin. Tosin olisinko sitten siinä tilanteessa, jossa omat lapset ovat jo aikuisia ja kumppaniehdokkailla olisi näitä pieniä ”kypsymislapsia”? Ei houkuttelisi enää sekään kun omat lapset ovat hiljalleen jo lentäneet pois pesästä.
Niin samoissa tunnelmissa.. Itse hyvin lähellä neljääkymmentä, oma lisääntyminen hoidettu aikoja sitten, ero myös, ja nyt itsensä ikäisiä/himpun verran vanhempia miehiä tapaillut. Monilla miehillä (vasta) tässä iässä alkaa ajatuksissa siintää parisuhde, yhteinen koti, perhe.
Juu ei kiitos: been there, done that and got the scars to prove it. Itse nautin jo isompien lasteni seurasta, heidän menoista ja omista menoista, omasta ajasta. Ei enää halua eikä energiaa aloittaa vanhemmuutta alusta. Näin on hyvä.
Tästä(kin) syystä hyväksynyt ajatuksen elämästä omillani. Mitäpä minä miehellä enää tässä vaiheessa? Erittäin tyytyväinen itsenäiseen, vapaaseen elämääni kohta omaan pesäänsä lentävien lasteni kanssa.
Pojat/miehet kypsyy hitaammmin? Vai liian hitaasti..?
Lankesin tuohon ansaan.
Ja ei, mies ei tajua mitä se vauva tuo mukanaan, kun kasvaa.
Sain toisen lapseni 40+
Olen hänestä onnellinen, kaikki meni hienosti, vauva oli helppo, yöllä nukuttiin ja syötiin. Mutta se mies. Jumittaa poikamiestavoissaan edelleen ja se hiertää ja pahasti.