Kun eroaa, ei tarvitse enää käyttää aikaa ja energiaa riitelyyn, vai kuinka? Ei se aina niin mene, kertoo nimimerkki Eronnut:

”Olin varmaan vähän yksinkertainen, kun en sitä tajunnut. Ajattelin, että kun eroan, saan olla rauhassa jatkuvilta riidoilta, niiltä, joista ero pitkälti johtui.

Mutta ei. Koska meillä on yhteiset lapset, eksään on pakko olla yhteydessä. Ajattelin, että se ei aiheuta ongelmia. Olimme kuitenkin samalla linjalla kasvatuksessa ja sen sellaisessa. Riitamme johtuivat muista asioista ja niistä riidoista pääsisin eroamalla.

No en päässyt. Eksä haluaa edelleen käydä samoja riitoja läpi. Hän jaksaa valittaa samoista tekemisistäni ja tekemättä jättämisistäni kuin aviossa ollessamme. Viikottain saan kuulla, kuinka olen huono vanhempi, koska tein tuota tai tein tätä, tai en tehnyt jotakin. Jos unohdan tehdä jotain, eksä vetää hirveät raivarit.

Eksä soittelee ja lähettelee viestejä, ja vaatii asioita, joihin hänellä ei ole sananvaltaa. Kun en toimi kuten hän haluaa, hän uhkailee lastensuojeluilmoituksen tekemisellä ja huoltajuuden viemisellä minulta.

Joudun edelleen kuuntelemaan niitä ikäviä asioita, joita hän minulle avioliiton aikana aina sanoi. Kuinka olen huono vanhempi ja epäluotettava ja itsekäs. Omasta mielestäni en ole, mutta olen alkanut uskoa häntä, tätä mollaamista kun on jatkunut vuosia.

Elämä on tietysti helpompaa, kun kukaan ei huuda ja kiukuttele minulle kotonani. Mutta viestien avaaminen pelottaa aina. Mitä se nyt on keksinyt? Mitä olen taas tehnyt väärin? Olen varuillani ja stressaantunut koko ajan, ja pelkään mokaavani jotenkin niin, että menetän huoltajuuden. Tämä siitä huolimatta, että elän ihan tavallista, rauhallista elämää. Eksä on vain saanut minut peloteltua niin pahasti.

En ymmärrä miksei tämä vieläkään lopu. Miksi eksä ei jätä minua rauhaan, vaikka erostamme on jo kauan? Olen yrittänyt vetää rajoja, olen kieltäytynyt vastaamasta puheluihin ja viesteihin, mutta eksä ei lopeta. Jos hän näkee minut kasvokkain, sama syyttely ja kiukuttelu jatkuu. Eikö eksästä pääse ikinä eroon?”

Nimim. Eronnut

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 11 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Eronnut myöskin Peruuta vastaus

11 vastausta artikkeliin “Kun eksästä ei pääse eroon”

  • Entinen kynnysmatto sanoo:

    Kuin omasta elämästäni. Erosta jo vuosia aikaa, mutta ex ei pysty päästämään irti. Järjetön pelkotila jää päälle moneksi päiväksi aina, kun näen hänen koittaneen ottaa yhteyttä. Olen myös ilmoittanut, etten keskustele hänen kanssaan kuin sähköpostiviestein, koska ne jää todisteeksi, toisin kuin puhelut. Eipä ole viestejä tullut. Soittaa ja tekstitellä koittaa vieläkin, yleensä öisin, mutta puheluihin en vastaa ja tekstarit poistan lukematta. Onneksi ex on löytänyt uuden puolison rinnalleen, niin yhteydenottoyritykset ovat vähentyneet. Toivon Sinulle jaksamista, kyllä se joskus helpottaa!

    • todisteita on hyvä olla sanoo:

      itsehän nauhoitan kaikki puhelut, löytyy halpoja applikatioita joissa voi valita tietyn numeron mitä nauhottaa. ilmoitan myös yleensä että puhelu menee nauhalle. kummasti rauhoittaa toisen käytöstä

  • Nyyti sanoo:

    Kuulostaa vainoamiselta. Ota lastenvalvojaanne yhteyttä ja keskustele hänen kanssaan tilanteesta ja peloistasi. Myös perheneuvolasta voit saada apua. Viime kädessä ottaisin yhteyttä poliisiin ja hankkisin lähestymiskiellon.
    Olen itse 5v sitten eronnut, meillä myös samantapaisia ongelmia.
    Tsemppiä ja jaksamista, hae keskusteluapua itsellesi!

  • 5 lapsen yh sanoo:

    Minä muutin toiselle paikkakunnalle ja estin puhelut ja viestit. Poliisille lsittadin asian tuohan on häirintää ja monta muutakin rikosnimikettä. Lastenvalvojaan myös yhteys kyllä se on loputtava. Mulla loppu kun muutin toiselle paikkakunnalle, ennen sitä kauheaa uhkailua jne…

  • Tanja sanoo:

    Kannattaa vahvistaa lastensuojelussa vanhemmuus, ellet jo ole niin tehnytkin, silloin se mitä sinä sanot on painavampaa kuin exän sanomiset. Samalla reissulla esitä todisteet exän harjoittamasta väkivallasta ja pyydä toimintaohjeita.

  • Tintti sanoo:

    Niinkauan kuin vastaat exäsi puheluihin ja viesteihin, pitää hän sinua otteessaan. Jokainen reagointi hänen sanomisiin ja mielipiteisiin ruokkii intoa puuttua elämääsi lisää. Saman kokeneena ehdotan täydellistä exän viestien huomiota jättämistä. Ilmoita hänelle, että ainoa asia josta keskustelet hänen kanssaan on lasten noutoajoista. Älä vastaa yhteenkään viestiin tai puheluun, joka koskee jotakin muuta. Villi veikkaukseni on, että yhteydenotot tulevat loppumaan melko pian. Exälläsi on oikeus mielipiteeseen, mutta hän voi pitää sen omana tietonaan. Jos hän haluaa tehdä lastensuojeluilmoituksen tms. myös se on hänen asiansa. Mutta älä vaivaa päätäsi hänen katkerilla kommenteillaan. Keskitä voimavarasi mielummin omaan ja lasten hyvinvointiin. Asiat muuttuvat varmasti parhain päin ❤️

  • Eronnut myöskin sanoo:

    Ja lisäyksenä edwlliseen: jos muu ei auta, niin kaikki kommunikointi kolmannen osapuolen kautta. Sen luulisi auttavan.
    Itse en siihen alkanut, vaan ”kasvatin paksumman nahkan”. Sillä se mitä ex yritti, oli juurikin minun henkinen tölviminen ja mitätöinti.

  • Persilja sanoo:

    Selkeää henkistä pahoinpitelyä. Joka yhä jatkuu. Varmaan johtuu huonosta itsetunnosta syyttäjän puolelta. Voimia sulle!

  • Eronnut myöskin sanoo:

    Tuttua. Sitä jatkuu tasan niin kauan, kun ei pistä ”kovaa kovaa vastaan” ja lakkaa ottamasta p*skaa vastaan. Omalla kohdalla auttoi vain se, että puhelut katkaisin saman tien jos aihe ja/tai äänensävy lähti väärille urille (toki olin ensin aikani yrittänyt selittää ja keskustella, tuloksetta). Lopulta lopetin vastaamasta puheluihin, ilmoitin että laittakoon tekstaria tai sähköpostia jos asiaa. Alkuun tuli härdelliä (ei ottanut lapsia, koska kosti minulle kun en suostunut ottamaan kuraa niskaan, jne jne). Totesin että siinähän temppuilee. Ilmeisesti jossain vaiheessa ymmärsi toimintansa tehottomuuden ja älyttömyyden, nyt ymmärtää (yleensä) olla aukomatta päätään.
    Joten, loppuu se jossain vaiheessa. Ehkä. Riippuu tapauksesta, kuinka tiukasti joudut asettamaan rajat.

    • Kahden onnellisen lapsen äiti sanoo:

      Meillä kans ex ei suostunenää ottamaan lapsia, kun ei saa heitä sormia napsauttamalla milloin vain kun vain lapsille ilmoittaa hakevansa. Kova kovaa vastaan hän on nyt pikkuhiljaa alkanut lasten tapaamisista sopia minun kanssa, mutta edelleen alle 8 päivän varoitusajalla kaikki tapaamiset, jotta minä en voi suunnitella omaan elämääni menoja ollenkaan. Julkisesti huutelee netissä, kuinka minä olen vieroittanut hänet lapsista, eikä suostu ymmärtämään sopimustekstiä, jossa ”vanhemmat sopivat keskenään lasten tapaamisista”.

      Eksä on tehnyt lastensuojeluilmoituksia, joissa on aivan älyttömiä valheita asioista, joita ei ole koskaan voinut edes tapahtua. Eksä ei koe mistään syytöksestä tarvetta esittää todisteita, puhkuu vain keksimiään asioita. Jouduin estämään hänen naisystävänsä viestit, tämän syyttäessä kerta toisensa jälkeen minun kuolaavan edelleen eksäni perään (minä halusin eron, ei ex).

      Hain elatusmaksut kelan kautta exän maksettavaksi ja nyt lapset joutuvat joka kerta yhteydessä ollessaan kuulemaan kuinka ”isillä ei ole enää varaa olla teidän kanssa, koska joutuu äidille maksamaan teistä 300€/kk”.

      Onhan tämä kuluttavaa, mutta jos ei aio uida exän järjestämässä paskalammikossa, niin pakko vetää rajat johonkin. Meillä ne vedettiin pilkun tarkasti sopimuksiin, enkä minä vastaa enää mihinkään mikä ei ole asiallista ja koske lapsia. Julkisista kunnianloukkauksista olen kerännyt kollaasin, jota käytän jos tulee tarvis, ehkä jo aiemnin, koska kirjoittelu on todella törkeää (mielenterveyden diagnooseja ym.)