Vaimo tekee miehelle ruoan valmiiksi, mutta ruoka ei kelpaa…

Nirsoja miehiä on monenlaisia. Osa ei syö kuin jauhelihaa ja makaronia, osalle ei kelpaa kasvikset. Niitäkin on, joille maistuu vain einekset tai oman mamman kokkaama ruoka. Nirsoja on totta kai naistekin joukossa, ja nirsoilulle voi olla monenlaisia syitä. Eihän kaikesta tarvitse tykätä, sitähän me opetamme lapsillemmekin.

Eikä aikuista tietenkään voi pakottaa syömään sitä mitä hän ei halua, mutta miten vaikuttaa parisuhteeseen, jos toinen nirsoilee niin että se loukkaa? Makumieltymyksiähän on tietysti monia, ja joinain päivinä tekee mieli jotain ruokaa ja toisina päivinä toista. Mutta aika epäkohteliaalta tuntuu se, että jatkuvasti nirsoilee.

Aika moni vaimo ja äiti olisi ikionnellinen siitä, että saisi jonkun toisen tekemää ruokaa päivittäin… Parisuhdenirsoilussa herää kysymys siitäkin, että onko kyseessä vallankäyttö. Ruoasta kieltäytyminen oikuttelun vuoksi on tapa, johon pystyy jo pienikin lapsi.

Mitä voi tehdä kun aikuinen mies nyrpistelee nenäänsä vaimon kokkaamille ruoille ja syö mieluummin voileipiä? Tämä hoitovapaalla oleva äiti tekee miehelle ruoan sen lisäksi että hän hoitaa lasta kotona, mutta miehelle ei kelpaa. Vähemmästäkin menee hermo, kertoo vaimo tässä keskustelunavauksessa:

”Kuinka moni on kyllästynyt nirsoiluun!!… nyt en tarkoita lapsia vaan sitä isäntää!! Olen vielä hoitovapaalla kun lapsi kaksivuotias ja olen lopen kyllästynyt siihen että kun mies tulee kotiin töistä, hän valittaa nälkää, ja kun hän tulee keittiöön katsomaan mitä on päivälliseksi niin hän nyrpistää nenää ja näyttää hapanta ilmettä, että ”ei kiitos, otan jotain muuta!”.

Sitten avataan jääkaapin ovi ja otetaan sieltä voileipäainekset! Itse hirveällä vaivalla laittaa tunnin ruokaa ja sitten ei kelpaakaan!!! Tulee sellainen tunne että, mikä hel****n piika mä olen!! Sitten vielä valitetaan ettei vaimo ole antavaisella päällä illalla????!!!!”

Nimim. Piika?

Oletko sinä törmännyt nirsoilevaan mieheen (tai vaimoon) ja miten tilanne on ratkennut? Onko ainoa vaihtoehto lopettaa miehelle kokkaaminen ja antaa tämän elää voileivillä?

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 89 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mummu Peruuta vastaus

89 vastausta artikkeliin “Kun aikuinen mies nirsoilee”

  • Näin se menee sanoo:

    Jos vaimo kohtelee miestään kuin avutonta lasta passaten kuin paskaa tikun nokkaan niin mies alkaa käyttäytyä kuin lapsi ja alkaa nirsoilla ja kiukutella ja yleensä menee naapuriin leikkimään. Antakaa miesten laittaa itse ruokansa ja pestä pyykkinsä jne. Kyllä oppii vastuuta ja toisen työn kunnioitusta kun tuuli puhaltaa omaan otsaan. Joskus mies saattaa tahallaan pahoittaa voimon mielen halveksimalla vaimon työn tuloksia, tässä tapauksessa ruokaa. Tällä tavalla he osoittavat kuka on kukko tunkiolla. Jos vaimo ei olisi tietävinään koko piruilusta vaan kehoittaisi miestä hyväntuulisena katsomaan josko eiliset tähteet näyttää vielä syötäviltä, miehen nirsoilu ei saavuttaisi hänen toivomaansa tulosta. Vaimo siis voittaisi erän. Olipa päivän kamppailut miten verisiä tahansa illan tullen tulisi tehdä aselepo ja nauttia hetki hetekan narinasta.

  • Nakkikeitto sanoo:

    Meillähän molemmat tekevät omat ruoat. On muutama ruoka, mistä molemmat pitää, mutta muuten teemme omat ruoat, joista itse pidämme. Ei ole ikinä ollut ongelmaa ja suosittelen muillekkin.

  • Nottonen sanoo:

    Oma mieheni oli samanlainen, tein niin tai näin, aina löytyi syy moittia ruokaa. Lopetin siis kokkaamisen, kun ei koskaan kelvannut kuitenkaan. Silloinkin, kun selvästi tykkäsi ruuasta, jäi kiitos sanomatta usein eikä koskaan kehunut mun kokkailuja/leivonnsisia. Söin itse mieluummin voileipiä, kun katselin sitä irvistelyä ja kuuntelin haukkuja. Pari vuotta meni opetellessa, mutta oppihan se itsekin ruokansa laittamaan. Koskaan ei ole muuten ruuassa mitään moittimista, kun on ite laittanut, oli miten palanutta, ylikypsää, suolaista, raaksa, mausteista tai mautonta tahansa! Huvittavaa.

    Kerrottakoon vielä, että kaikki vieraat syövät mielellään mun tekemää ruokaa, samoin meidän lapset. Mies ei vieläkään (yli 20 v oltu yhdessä) voi kehua mun tekemää ruokaa tai leivonnaisia, vaikka hotkien niitä syökin. Tämä kaikki onkin osa isompaa ongelmaa: mies yrittää kontrolloida mun elämää kaikin keinoin. Ei nytkään siis kokkaa tietenkään minulle (mikä on toisinaan ihan ok, koska mulla on erityisruokavalio, mutta monesti ihan tarkotuksella laittaa ruokaan jotain sellaista, mitä en voi syödä ja mitä ilman ruuan voisi oikein hyvin tehdä), eikä suostu edes kertomaan, mitä ja mihin aikaan on kokkaamassa, että ehtisin samaan pöytään muiden kanssa oman annokseni kera. Itse ei tieyenkään näe käytöksessään mitään väärää…

    • Helmi sanoo:

      Olen pahoillani, mutta ei kuulosta kovin terveeltä ja hyvältä parisuhteelta. Miten siedät tuollaista?

  • Nala sanoo:

    Minä olen aina tykännyt ruuanlaittamisesta ja leipomisesta. Sitten tapasin mieheni, joka on kasvissyöjä. Ok ymmärrän, että liha ei käy, mutta ”en saa laittaa ruokaa”, kun leikkaan vääränkokoisia paloja kasviksista jne. Eli meillä mies laittaa ruuan ja jos minä kokkaan, tekee itselleen erikseen. Olen luovuttanut ja syön miehen laittamaa. Paino noussut reilu 10 kg. Meillä syödään lähi nä tärkkelystä. Perunaa ja vehnää, kasviksia hyvin harvoin, joskus mies tekee kesäkeittoa.
    Minua ärsyttää eniten se, että mies saa nirsoilla, mutta kukaan muu ei. Ruoka pitää syödä, kun se on laitettu, Annokset usein valmiina lautasella. ”Ei saa opettaa lapsia liian nirsoiksi, sitä syödään, mitä on ostettu.” Paitsi tietenkin itse mies saa nirsoilla.

    • Näin se menee. sanoo:

      Ei sinun todellakaan ole pakko syödä epäterveellistä ruokaa ja hänen tekemiään annoksia. Laita itsellesi terveellistä ruokaa. Jos alkaa pituilla sanot vain että tykkäät kevyemmästä ruusta ja haluat pudottaa painoa. Miehet ovat sortaneet naisia kautta aikojen mutta niiden kanssa on vain tultava toimeen. Sano sanottavasi rauhallisesti ja vakuuttavasti ilman puolusteluja. Eivät he sentää enää polta naisia roviolla.

  • Marck 57 sanoo:

    Minä syön aina kaiken mitä tarjotaan, ja yritän tehdä itekkin ruokaa jos se kelpaa emännälle.

  • Muka mestarikokki sanoo:

    Minun ex-mies teki tuota piruuttaan. Teki tätä toki usein mutta nämä kaksi esimerkkiä on jäänyt mieleen: joskus, kun asetuttiin joulupöytään lasten kanssa, niin mitä teki mies. Ei kelvannut, vaan teki itselleen munakkaan. Teki samaa myös äidilleen. Joskus kun olimme anoppilassa, ja anoppi laittoi välillä isollekin porukalle ruokaa, niin mitä teki tämä anopin lellilapsi, nosti kattilan kantta ja sanoi, että ”hyi helvetti”. Anoppi juoksi perään, ja huusi että ”älä mene, voin paistaa sinulle vaikka munakkaan!”.

  • Possu sanoo:

    Onko tilanne ollut aina sama, vai muuttunut viime aikoina tähän suuntaan? Jos on muuttunut, niin miehesi voi olla ahdistunut tai masentunut. Näin toimi isäni, kun hän voi psyykkisesti huonosti. Vai onko miehesi yrittänyt aiemmin syödä kaikkea ruokaa mukisematta, mutta lapsen saamisen jälkeen rooli on muuttunut ikäänkuin ”nirsoilevan lapsen” rooliksi. Onko hän ollut lapsena samanlainen? Yrittäisin keskustella asiasta hänen kanssaan, mitä hän itse ajattelee olevan tämän taustalla ja onko kaikki hyvin. Jollei tilanne muutu, niin täytyy vain hyväksyä tilanne, ettei miehesi syö kaikkea. Tällöin hän tekee voileivät itse. Tai jos hän laittaisi teidän illalliset?

  • Äiti 74 sanoo:

    Tarina ei juurikaan kerro mikä on syy nirsoiluun. Onko mies nirso, vai eikö vaimo osaa tehdä syötävää ruokaa? Ei kaikki osaa kokata, jos ruoka on mautonta mössöä niin kuka sitä päivästä toiseen syö. Jos mies ei kehtaa sanoa suoraan. Jos itse on tottunut hyvin maustettuun ruokaa. Asioista pitäisi pystyä keskustelemaan. Miksi vaimo ei kysy suoraan mikä mättää sen sijaan, että valittaa nimettömänä. Asia tuskin näin korjaantuu. Antaa miehen syödä aikuisena ihmisenä mitä haluaa.

  • Maamo sanoo:

    Mie en moisele safkoja laittas! Parisuhdetta parantas varmaan, kun herkiit yrittämästä 💁‍♀️ tiet ruuan itelles ja lapsele ja kun mies tulloo siihen nenneesä nyrpistelemmään, ni sanot vuan,että suotta siinä irvistelet, en mie siule mittään tehny, kun ei kelepoo kuitenkaa!!

  • Ex-rouva sanoo:

    Niin tutulta kuulostaa. Perunaa ja lihaa olisi pitänyt päivästä toiseen laittaa kun ne kuulemma vain pitävät nälän poissa. Usein tultiin kotiin valittaen nälkää ja ruoka olisi pitänyt olla sillä sekunnilla valmista kun hän astui ovesta sisälle vaikka ei juuri koskaan ilmoittautunut kotiintuloaikaa. Jos ruoka ei ollut valmista tai tarjolla oli jotain muuta kuin perunaa ja lihaa, mentiin jääkaapille ja syötiin proteiinirahkaa. Aluksi rahkat olivat aamu-,väli- ja iltapaloja mutta jossain vaiheessa niillä alettiin korvata muitakin aterioita. Kotona oli opetettu siihen että lämmin ruoka tehtiin 2 kertaa päivässä ja ylijäänyt heitettiin roskiin. Jos meillä oli jotain ruokaa jääkaapissa jota olisi voinut vain lämmittää, ei sitäkään saanut itse tehtyä jos en ollut sitä lämmittämässä. Ja taas syötiin nälkään rahkaa. Lapset tietenkin nirsoilivat myös ja joskus meni monta päivää etten tehnyt mitään ruokaa kotona kun motivaatiota ei vain yksinkertaisesti riittänyt. Hänen laittaessa ruokaa olivat perunat raakoja ja lihat palaneita kun kauhealla kiireellä piti aina saada valmiiksi että pääsee takaisin töihin. Silloin harvoin kun istuttiin koko perhe saman pöydän ääressä syömässä niin ne hetket pilattiin sillä että lasten syömisiä kytättiin ja lapsia syyllistettiin jos eivät syöneet lautasta tyhjäksi. Vastasin ruokamenoista ja eron jälkeen pieneni ruokalaskukin huomattavasti kun ei tarvinnut enää kantaa rahkaa selkä vääränä kaupasta. Nykyään kun lapset tulevat luokseni joka toinen viikko ja kysyn ruokatoiveita, saan usein vastauksen ”ei ainakaan perunaa ja lihaa”

  • Ellu67 sanoo:

    Mää annan sit syyä sitä leipää. Meillä ei mies tykkää makaroonista josta lapset ja minä tykätään. Ei aina tee mieli perunaa jota kyllä syödään paljon sitäkin.

  • mummeli sanoo:

    Älä laita mitään hänelle vain itsellesi ja muulle perheelle, laita ne voileipätarpeet hänen lautaselleen.