Asuuko teillä teini vai taapero? Toisin kuin voisi luulla, asia ei ole itsestäänselvä!

Teinin ja taaperon nimittäin erottaa lähinnä kokoero. Yhdistäviä tekijöitä sen sijaan löytyy vaikka kuinka paljon.

Esimerkiksi nämä:

Kommunikaatio

Taapero ei välttämättä osaa puhua kovin monipuolisesti, ja myös teinin kohdalla vaikuttaa siltä, että puheenkehitys ei olisi vielä kovin suuressa vauhdissa. Mmh, joo, joojoo, ja varsinkin EI!! ovat keskeisimmät sekä taaperon että teinin käyttämät ilmaisut. Tästä poiketen kaikkia koskaan kuultuja kirosanoja livautetaan mieluusti suusta, mitenköhän se vanhempi tähän reagoi?!

Lelut

Sekä teini että taapero on todella kiintynyt omaan lempileluunsa. Sen voisi jopa kuvitella kasvaneen kiinni hänen käteensä! Jos yrität ottaa lelun pois taaperolta (esimerkiksi jonkun metsästä raahatun kepin) tai teiniltä (älypuhelimen), seuraa kovaääninen protesti ja huutoa kuinka äiti on tyhmä (tai jotain pahempaa..).

Puhtaus

Peseytyminen ei ole niin justiinsa, olipa ikää sitten kolme tai kolmetoista. Toisaalta, jos teinin tai taaperon saa kylpemään, pois kylppäristä häntä ei sitten saakaan!


Kuva Luke Porter, ylin kuva Patrick Buck.

Ruokavalio

Sekä taapero että teini haluaisi mieluiten elää pelkästään kananugeteilla, mehulla ja karkeilla. Uudet ruoat aiheuttavat puistatuksia ja inhonväreitä. Päivästä toiseen samana toistuva ruokavalio taas ei ole mikään ongelma. Mutta parsakaali on. Parsakaali on paha ongelma!

Oma tahto

Kaikissa asioissa on vain yksi oikea tapa, ja se on teinin tai taaperon tapa. Jos tapa ei sovi muille, alkaa melske ja kiukuttelu. Teini huutaa ja paiskoo ovia, taapero heittäytyy pitkälleen lattialle sätkimään ja huutaa.

Leikit

Kaikki, mihin sisältyy typeriä temppuja ja nujuamista, käy. Sekä taaperolle että teinille!

Sääntöjen noudattaminen

Sekä teini että taapero kyllä tietävät mitkä säännöt ovat, mutta säännöt eivät kiinnosta heitä. Tai sitten sääntö unohtuu, tai ”unohtuu”… Sama koskee lupauksia. Ne eivät juuri koskaan pidä.

Unirytmi

Tyypillistä on, että sekä taapero että teini sanovat joka ilta, että EI NUKUTA YHTÄÄN, mutta he nukahtelevat sitten pitkin päivää esim. rattaisiin tai matikantunnille.

Musiikki

Kunhan se on kovalla ja kunhan sen tahdissa voi riehua, se kelpaa niin teinille kuin taaperollekin.


Kuva Katherine Auguste.

Oleminen

Niin teinit kuin taaperotkin hyvin tyypillisesti retkottavat missä sattuu. Jalat voivat olla pöydällä, seinällä tai selkänojalla ja muu kroppa vanua perässä missä sattuu.

Vitkuttelu

Oletko joskus yrittänyt hoputtaa teiniä? Tai taaperoa? Jep, sama kuin hoputtaisi heinää kasvamaan tai etanaa kiirehtimään tien yli. Turhaa ja tarpeetonta. Ainoa mikä auttaa on pitkä pinna!

Pukeutuminen

Nilkat pilkottaa, päälle kelpaa ainoastaan se yksi paita joka on nyt likaisena, äidin valitsemat vaatteet on ihan tyhmät, en todellakaan laita pipoa/ en todellakaan ota pipoa pois sisällä, en käytä kypärää, en tarvii talvitakkia… Kumman sanomisista on kyse, teinin vai taaperon? Aivan oikein, MOLEMPIEN!

Riisuutuminen

Taapero riisuu missä tahansa, teini piilossa, mutta seuraus on sama: vaatteet jäävät justiinsa siihen, mihin ne ovat päältä tippuneet.

Vaatekulut

Olipa kengän koko sitten 32 tai 42, viime kuussa ostetut kengät ovat pienet. Ja sitä paitsi tyhmät. Sama koskee toissa kuussa ostettua paitaa, ranteet paistavat paljaina eikä sitä paitsi KUKAAN enää käytä tuollaisia paitoja!!

Tunteiden osoittaminen

Sekä teini että taapero voi käyttäytyä niinkuin vihaisi sinua. Mutta sitten ihan yllättäen, jossain tilanteessa saattaakin pieni hellyyspurskahdus päästä pinnalle. Ainakin silloin, jos teini tai taapero on jotain vailla…esimerkiksi karkkia, tuota tärkeintä ravintoainettaan!

P.S. Tutkimus vahvistaa tämän! Asiantuntijan mukaan teinit ja taaperot ovat kehitykseltään samanlaisessa tilanteessa: Kasvamassa uuteen elämänvaiheeseen, ja selviytymässä kasvamisen haasteista ilman riittäviä työkaluja. Ja mikä tähän sitten auttaa? Sama kuin kaikkeen muuhunkin: aika. Tsemppiä vaan vanhemmille!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Kumpi se on, teini vai taapero?!”

  • Todella huono äiti... sanoo:

    Kyllä vielä rasittavampi on teini. Ei tule juttelua, läheisyyttä, yhteistä tekemistä yms. kivaa kontaktia vanhempien kanssa. Rahaa pitäisi saada, mutta kotitöitä ei huvita tehdä. Jos pyytää tekemään, niin ”Nyt en ainakaan tee mitään, kun käskit!”. Jos odottaa oma-aloitteista askareiden hoitamista, saa odottaa tuomiopäivään asti. Jos jotain asiaa neuvoo tai kieltää, saa karjumalla esitetyn vastalauseen. Sängyssä teini lojuu kaikki muut ajat kuin koulussa vietetyt. Harrastukset loppuivat teini-iän alussa, samoin kaverien kanssa ulkoilut ja ylipäätään yhdessä olot. Yksi teinini on harrastanut tätä jo neljä vuotta. Loppua ei näy, vaikka hän täyttää kohta 17.
    Taapero sentään halaa, pussaa ja rakastaa.

  • Nimetön sanoo:

    Ihan hauska juttu, mutta ei meillä kyllä sen kummemmin teini kuin taaperokaan ole käyttäytynyt näin.. No ehkä nukkumaanmeno on ollut lapselle aina vaikeaa. Mutta niin on kyllä minullekin. Ja ehkä tuo pukeminen 😃 Teini kulkee omasta mielestäni ihan todella vähissä vaatteissa, mutta hän tuntuu hyvin niissä pärjäävän, niin en näe siinäkään ongelmaa. Juuri eilen illalla lähdettiin teinin kanssa lenkille. Minä pitkähihainen paita ja takki päällä. Teinillä oli aluksi t-paita ja huppari, mutta aika pian huppari siirtyi päältä vyötärölle 🙈 Mutta tyttö oli ihan lämmin jopa käsivarsista kun kokeilin, ja hänellä oli kuulemma kuuma ilman huppariakin. Olen aina uskonut, että kyllä hän itse tietää parhaiten, että mikä määrä vaatteita on sopiva.

  • Meiltä löytyy molempia sanoo:

    😂 Ilmankos taaperot ja teinit viihtyvät niin hyvin yhdessä