Niin, milloin ehdit nähdä ystäviäsi? Kerran viikossa? Kerran kuukaudessa? Kerran vuodessa?

Ruuhkavuosien aikana on kiire. Monesti niin kiire, että ystäville ei enää ole aikaa.

Samalla monet vanhemmat kärsivät yksinäisyydestä. Aika ikävä yhtälö.

Kyllähän sitä varmaan suurin osa meistä kaipaa muutakin seuraa kuin pelkästään puolison ja lasten. Mutta miten se aika järjestetään? Vai onko ystävyyssuhteet laitettava tauolle siksi aikaa kun lapset ovat pieniä? Tai pahimmassa tapauksessa siihen asti, että lapset muuttavat pois kotoa…

Ei kai nyt sentään. Mutta riittääkö tapaaminen kerran vuodessa ja viestittely chatissa?

Ehkä osasyy on siinä, että naiset eivät priorisoi ystävien tapaamista? Ehkä sitä on niin väsynyt että lepää mieluummin – vaikka ystävän tapaaminen voisi olla virkistävää. Tai sitten kaiken laittaminen valmiiksi kotona tai lapsen mukaan ottaminen voi olla niin hankalaa, että ennemmin jättää kaverin näkemisen väliin.

Tai sitten sitä vapaa-aikaa ystävien tapaamiseen ei yksinkertaisesti ole. Mutta sellaisen pitäisi olla väliaikaista. Jos kiire ajaa aina ystävien ohi, on aika selvää että kiire on tärkeämpi juttu kuin ystävät.


Kuva Bewakoof com, ylin kuva Chris Palomar.

Saimme keskustelunavauksen aiheesta Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Kirjoittaja miettii, että milloin niitä ystäviä oikein ehtii nähdä ja miten:

”Miten ehditte nähdä ystäviänne ruuhkavuosien pyörityksessä? Whatsapp tai mese laulaa? Tai raakkuu harvakseltaan viestejä, joista päättelee, että toinen on hengissä?

Onko lapsilla on yhteisiä harrastuksia, joiden aikana ehditte jutella? Sinulla ja ystävälläsi on yhteinen harrastus? Kalenterissa on joka vuonna tiettynä ajankohtana kaveritapaaminen, josta ei tingitä?

Vai oletko vain alistunut siihen, että kenelläkään ei ole aikaa nähdä, ja että ehkä joskus vuosien kuluttua päästään jatkamaan ystävyyttä siitä, mihin se jäi?”

Mitä mieltä sinä olet? Mikä on hyvä määrä tavata kavereita? Onko sinulla tarpeeksi aikaa ystävillesi? Entä ystävilläsi sinulle? Miten olette järjestäneet sen, että tapaamiset oikeasti onnistuvat, eikä keskustelu ole joka kerta sama ”ensi kerralla nähdään kyllä nopeammin kuin vuoden päästä” -tyyppinen voivottelu? Onko sinulla hyvä vinkki siihen, miten ehtisi viettää ystäviensä kanssa enemmän aikaa? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Kumpi on tärkeämpää, sun kiire vai sun ystävät?”

  • Nimetön sanoo:

    Kiire on ehdottomasti tärkeämpää. Kavereita saa aina uusia, mutta lapsen elämässä on aikaa olla vain se hetki. Asetin myös omat opiskeluni tai asunnon rempan kavereiden edelle. Näen toki työkavereita töissä, ja oman harrastukseni parissa niitä kavereita, joiden kanssa sitä teen. Olen erittäin hyvä lähestymään ihmisiä, joten saan uusia kavereita hetkessä. Niitä oikeita ystäviä tuskin on koskaan ollutkaan. Minä en vaan kaipaa sellaisia ihmissuhteita. En halua jakaa omia murheitani tai ilojani, tai jos jollekin jaan, niin korkeintaan sille puolisolle. Ja jos mies häipyy, niin saan uuden hyvin nopeasti tarvittaessa.

  • J sanoo:

    En tiedä vastausta miten onnistuisi. Itsellä ei lapsia ole, mutta kun kysyn kavereilta joilla on että voidaanko tavata tai soitella niin ei ehdi (koska lasten koulu ja harrastukset). Ehkä lomalla sitten. Mutta lomallakaan ei ehdi koska lasten ja perheen reissut. Osa on sentään sanonut että katsotaan sitten uudelleen kun lapset on vähän isompia. Ei ainakaan jätä epämääräisen ”ehkä myöhemmin” varaan kun tietää että yritetään uudestaan sitten – niin milloin? 10 vuoden päästä?
    Ja sitten kysytään että mitä teit lomalla, miksi matkustit yksin. Niin. Kenen kanssa sitten.

  • Äiti82 sanoo:

    Mulla on kaksi tosi läheistä ystävää, samalla paikkakunnalla asuvan kanssa pyritään näkemään parin viikon välein. Molempien muksut harrastaa jalkapalloa niin se antaa mahdollisuuden tavata jos ei muuten. Toisella paikkakunnalla asuvan ystävän kanssa laitetaan viestiä lähes päivittäin ja pyritään näkemään ainakin kerran kuussa. Osaa kavereista nähdään muutaman kerran vuodessa lasten synttäreillä ja vanhoja koulukavereita koitan nähdä ainakin pari kertaa vuodessa. Aiemmin näki vanhoja koulukavereita baarissa, mutta kun ei siellä enää itse käy niin täytyy sit koittaa pyytää kahville heitä tmv.