En jaksa uusperhettä enää yhteisen lapsemme syntymän jälkeen. Miehen exän/lapsen äidin päätoiminen työ on aiheuttaa meille mahdollisimman paljon vahinkoa ja tehnyt asiat meille mahdollisimman vaikeiksi. Niin se on ollut jo 4 vuotta. Lapsi on 7-vuotias eikä edelleenkään hyväksy minua oikein miksikään. Aina iskä kelpaa joka asiaan. Sama mitä suustansa päästää, muistaa mainita alkuun iskän, sillä kaikki asiathan on aina vain isälle suunnattuja.

Äiti mustamaalaa minua lapselle minkä kerkeää. Isää ei kuitenkaan yleensä moiti, koska siinä piilee vaara ettei lapsi enää haluaisi tulla tänne ja sillon vaarantuisi kultaakin kalliimpi äidin oma-aika. Joka kestää kokonaisen viikon aina, joka toinen viikko. Eihän ydinperheissäkään tämmöisiä omia aikoja ole vai onko jollain?

Meidän yhteinen lapsi on vasta 3kk, mutta mitta alkaa tulla täyteen. En jaksa yhtään miehen lasta, kun omassakin on työtä. Isä tuntuu ajattelevan, että sillä viikolla, kun bonus on meillä niin vauvan hoito ei kuulu hänelle. Isän mielestä paras ratkaisu bonuksen äidin kanssa asioiden hoitoon on pitää hänet tyytyväisenä ja hiljaisena. Näin kaikilla on helpompaa kuulemma. Mutta kuka silloin oikeasti joustaa? Se jolta ei koskaan kysytä. Paha äitipuoli.

Kuva Wes Hicks.

Jos koskaan esitän miehelleni tyytymättömyyttä tähän tilanteeseen saan kuulla, että itseppä olet tähän lähtenyt ja samantien osoitetaan ovea. Eihän ydinperheessäkään tiedetä lasta hankittaessa, että mitä siitä tulee, miten uusperhetilanteessakaan voisi etukäteen nähdä tulevaisuuteen? Eikö jokainen ihminen halua tietää ja tuntea olevansa tärkeä. Eikö jokainen halua tuntea itsensä halutuksi? Joka kerta kun pyydän hellyyttä, saan kuulla että voin hakea sen muualta, jos se ei täällä ole riittävää ja taas osoitetaan ovea. Etkö haluaisi että rakkaallasi on kaikki hyvin?

Minä ainakin haluaisin, että mies haluaisi minun hyvinvointini eteen tehdä asioita, ikäänkuin taistella minusta. Haluaisin olla taistelunarvoinen, enkä sellainen jonka voi samantien viskata menemään kuin roskan. Eikä se enää onnistukkaan, kun on yhteinen lapsi, talot ja lainat. Enkä minä haluaisi minnekkään mennä, haluaisin muutamiin asioihin muutosta. Haluan rakkautta, hellyyttä, turvaa, siis haluan puolisoni. En sellaista kämppistä joiksi olemme muuttuneet. Haluan miehen eksälle selkeät rajat, ei hän voi meidän perhettä pompotella mielensä mukaan. Joskus soimaan itsekin itseäni miksi olen tähän lähtenyt, mutta enhän minä voinut tietää. Pala nousee kurkkuun, tätäkö tämä on. Kauhistun sitä että koskaan ei minulla ole ydinperhettä. Vaikka eroaisin, aina olisi uusperhe.

Muutamana esimerkkinä bonuksen äidistä: äiti pyörittää lasta kaikissa huvituksissa jonka jälkeen tyrkkää lapsen tänne. Lapsi itkee äitinsä perään. Lapsi on äidin kanssa aina liimattuna ja kahdestaan, saa kaiken tahtonsa aina läpi – paitsi sillon kun äidillä on poikaystävä. Silloin lapsi lentää yhteisestä sängystä olohuoneeseen nukkumaan, eikä enää vietetäkään yhdessä iltaa. Paitsi sitten kun äiti eroaa. Lapsi tulee lohduttajaksi samaan sänkyyn nukkumaan, kunnes homma alkaa taas alusta.

Kuva Guille Pozzi.

Äidin fantasia täydellisestä lapsen tilanteesta olisi se, että lapsi voisi kyllä asua hänen luonaan, kunhan täällä me ollaan aina ja kokoajan valmiudessa ottamaan lapsi 5 minuutin varoajalla. Ja jos ei oteta, niin sitten on ”helvetti irti”. Koska kyllähän joka äidin pitää päästä rilluttelemaan ainakin viikonloppuisin ja vähintään kahtena iltana viikolla, vai..? Äidillähän on kaikki oikeudet. Niin ja äidille pitää siitä tietenkin maksaa elatustukea sen lisäksi että saa lapsilisän. Silti me hankitaan lapselle vaatteet ja harrastusvälineet ja lapsi asuu meidän luona ihan yhtä paljon. Toisaalta minä hankkisin mielelläni myös bonuslapselle uudet vaatteet ja systeemit, kunhan ei äitiä tarvitsisi elatusmaksuilla elättää.

Bonuslapsen hyvinvointi on minulle tärkeää, äitinsä käytös on välillä hyvin vahingoittavaa. Lapsen perusturvallisuuskin on järkkynyt jo ennen kuin minä tulin kuvioihin. Säälin lasta. Alkuun yritin vaikuttaa asioihin, mutta enää en jaksa. Ennen meillä oli säännöt ja rajat, lapsen oli hyvä ja turvallinen olla meillä ja se näkyi. Loppuraskaudesta, synnytyksen aikaan ja nämä ensimmäiset kuukaudet on ajatukseni ja keskittyminen ollut muualla kuin bonuksessa ja yhtäkkiä huomaan, että meilläkään ei näköjään tarvi olla enää mitään sääntöjä eikä käytäntöjä. Mies on lipsunut kaikista pois. Lapsi on levoton, oksentelee, jännittää ihan kaikkea mahdollista, ikävöi äitiään, pelkää yöt olemattomia ja kulkee kokoajan isässään kiinni, kuin se olisi jättämässä jonnekin, jos katoaa näkyvistä hetkeksi.

Lapsi on minulle tärkeä, hänen hyvinvointinsa on minulle tärkeää. Voisin ottaa lapsen meille asumaan kokonaan, jos äitinsä kanssa ei tarvisi olla enää tekemisissä. En minä sitä silti rakasta, voisin myös hyvin elää sen asian kanssa, ettei lapsi kävisi täällä enää koskaan. Tuntuu että jokin iso muutos nyt tarvittaisiin tähän uusperseilykuvioon. Vai onko aikani kuitenkin lähteä?

Nimim. Merkillinen

Burnout olikin mahdollisuus

Artikkelikuva Sandy Millar.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 75 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Tätä samaa p:aa Peruuta vastaus

75 vastausta artikkeliin “Kumman on aika lähteä: nyxän exän vai minun?”

  • mummuvaan sanoo:

    Se lähteköön, kumpi haluaa lähteä. Tai vaikka molemmat.

  • Äitinä 11v uusperheessä, oma lapsi 4v sanoo:

    Uusperheen äitinä sanoisin, että anna asialle aikaa. Juttele ja kommunikoi miehesi kanssa. Sopikaa yhteisistä pelisäännöistä. Pikkuvauva-aika on myös helposti aikaa, jolloin uusi elämäntilanne vääristää jaksamista: osa perheistä eroaa ruuhkavuosia ja siihen on syynsä. Kommunikaatiolla, toisianne tukemalla ja lupauksella olla yhdessä pääsee vielä pitkälle.

  • Myöskin äiti sanoo:

    Minusta on jännä että ainakin kahteen otteeseen mainitset äidin vapaa-ajan. Mitäs se sulle kuuluu kuinka paljon lapsen äidillä on vapaata ja mitä niillä tekee?? Se ei taida tähän asiaan liittyä millään lailla. Et pysty myöskään vaikuttamaan siihen mitä tapahtuu lapsen äidin luona ja miten siellä toimitaan. Ehkä voisitte istua alas ja jutella yhteisistä pelisäännöistä?

  • Huh sanoo:

    Ongelma on miehesi, joka mahdollistaa ”lapsen parasta” ajattelevan exänsä touhut. Kaikki kritiikki, mikä koskettaa miehen lasta, on suora loukkaus miehelle, eikä exääkään saa arvostella. Tiedän kuvion. Äitipuoli ei vaan voi voittaa. Meillä ei onneksi ole yhteisiä lapsia.

  • Mamma sanoo:

    Vaikuttaa vahvasti siltä, että et hormonihuuruissasi tiedä itsekään mitä haluat ja olet mustasukkainen lapselle miehesi huomiosta.
    Rauhoitu ja toimi kuin aikuinen. Hyväksy, että sellaiseen aiempaan samaan tilanteeseen ette pääse, koska lapsia on nyt kaksi. Mutta hyvä turvallinen ilmapiiri on silti mahdollista luoda. Tähän ei auta muu kuin keskustelu miehesi kanssa ja toiveiden esittäminen. Huom. Toiveet on eri asia kuin vaatimukset.

  • Lto sanoo:

    Koska teksti on jo pari vuotta vanha, niin olisi kiva kuulla miten nykyään menee.
    Itse olisin jo ajat sitten tehnyt lastensuojeluun ilmoituksen. Jos nämä seikat ovat totta niin äiti tarvitsisi tukea ja apua kasvatuksen suhteen.
    Ei lasta voi viskata sohvalle nukkumaan heti kun äiti löytää uuden miehen ja ottaa tueksi/turvaksi kun ero tullut. Lapsi kasvaa hyvinkin ”kieroon”. En ihmettele yhtään että lapsi roikkuu isässään kiinni, jos äidin kanssa meno on tuollaista. Lapsi hakee tukea ja turvaa.
    Toivottavasti lapsi on saanut apua.

    • Ei puutu sanoo:

      Luuletko että lastensuojelu puuttuu moiseen?

      • Nimetön sanoo:

        Lastensuojelu puuttuu jos on tehty ilmoitus. Ja vaikka ilmoitus olisi aiheeton, se kuuluu lastensuojelun selvittää.