”Olemme eronneet lasteni isän kanssa pari vuotta sitten. Ero lähti minun aloitteestani: tein sen päätöksen, että ennemmin ero ja kaksi kotia lapsille (sekä hyvinvoivat vanhemmat), kuin vuosien kituutus ydinperheessä, jossa äiti on koko ajan vihainen ja räjähtelee milloin mistäkin asiasta – ja isä suorittaa aivot narikassa, tunnekylmänä esittäen, että kaikki on hyvin.

Muutimme erilleen ja valitsimme perhekuvioksi vuoroviikkovanhemmuuden ja asenteeksi sen, että perheasiat täytyy kyetä hoitamaan sovussa – aina. Ja näin on tehty. Olemme saaneet kummaksuvia kyselyitä ja toteamuksia siitä, kuinka ihmeessä oikein ollaan näin hyvissä väleissä: vanhemmuusasioissa ei ole isoa kinaa ollut. Olemme myös puineet yhdessä uusia parisuhteitamme, eroja heistä, isä on jopa oppinut tunnistamaan ja käsittelemään negatiivisia tunteitaan (ja oma henkinen tasapaino on myös löytynyt). Olemme seisoneet rinta rinnan lapsia koskevissa asioissa, vetäneet yhtä köyttä. Homma siis pelittää!

Mutta.. Esikoisemme on erityislapsi. Viitteitä autisminkirjoon ja ADD:hen on paljon (tutkittu on). Hän on myös todella temperamenttinen tapaus. Elämä on TODELLA raskasta hänen kanssaan ja nuorempi lapsi jää vaille kaipaamaansa huomiota vanhemmiltaan – hänhän on se fiksu, pärjää itse monissa asioissa, vaikka nuorempi onkin! Olemme molemmat vanhemmat todella loppu.

Kuva Henrikke Due. Ylin kuva Dimitri.

Yksi aikuinen, yksi erityislapsi, yksi ’normaali’ lapsi. Kolmivuorotyö, tukiverkostojen puute, paine taloudellisesta pärjäämisestä. Oma fyysinen ja henkinen terveys, terveellinen ruokavalio koko perheelle (esikoisen erityisyys tuo haasteita myös ruoka-asioissa). Sama kombo molemmissa kodeissa, isällä ja äidillä. Ei uusia kumppaneita jakamassa arkea. Lisäksi esikoinen on lähdössä syksyllä esikouluun ja se tuo ja luo uudet arjen paineet ja järjestelyt elämään.

Olenkin miettinyt, että paljosta on selvitty kunnialla – mutta kaatuuko viimein korttitalo, koulun aloitukseen? Ja tähän pohdintaan, kuin salama kirkkaalta taivaalta – tuli houkutteleva ratkaisu pulmaan: Lasteni isä kysyi: eikö voitaisi olla taas perhe, saman katon alla? Niin, se veto olisi nimenomaan ratkaisu pulmaan, arjessa pärjäämiseen. Siihen ei olisi ajurina parisuhde tai intohimoinen rakkaus toista ihmistä kohtaan. Se toisi turvaa ja tukea niin lapsille kuin aikuisille, varsinkin esikoiselle! Ja voitaisi elää sulassa sovussa!

Ai miksei se ajautuisi taas suorituskeskeisyyteen ja räjähtelyyn? Koska sieltä puuttuu se vanhempien välinen rakkaus. Olisi vain sopimus – kulissi – parisuhteesta, mutta aito ja toimiva ydinperhe. Voisiko se todella toimia? Entä miten käy vanhempien rakkauselämän , kenties uusien kumppaneiden? Onko nyt aika laittaa oma elämä syrjään ja mennä lapset edellä vielä seuraavat 5-10 vuotta? Vai onko mahdollista elää sekä omaa, että ydinperhe-elämää? Kaikki tämä pohdinta, jotta meidän ydinperhe – lapset ja aikuiset – voisivat paremmin. Koska perhe tulee AINA ensin. Aina.”

Nimim. Uhka vai mahdollisuus?

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 37 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle As-lasten yh-äiti Peruuta vastaus

37 vastausta artikkeliin “Kulissiperhe – uhka vai mahdollisuus?”

  • Star sanoo:

    Kirjoitit mun mielestä jo itse vastauksen mitä haluat, perhe tulee aina kaiken edelle, aina. Se on sinun vastauksesi omaan kysymykseesi, luota omaan vaistoosi

  • Nimetön sanoo:

    Voisiko olla kombo. Olisi yksi asunto jossa lapset asuisivat kokoaikaisesti ja vanhemmat asuisi siinä vuorotellen lapsien arki rauhoittuisi. Toisessa asunnossa olisi sitten vanhemman omaa aikaa. Vatii paljon pelisääntöjen sopimista myös talousasioiden osalta ja siltä osin, että toinen vanhempi saa ”erillisessä” asunnossa viettää omaa elämäänsä. Silti näkisin itse harkittavana vaihtoehtona, kun täyden kulissin pystyttäminen yhteisasumisineen.

  • Nimetön sanoo:

    Aloittaja kuvaa entisen puolisonsa, lastensa isän käytöstä tunnekylmäksi. Onko lasten isällä kenties Asperger? Onko sitä tutkittu? Entä äidin nepsy-tilanne?

    Asperger-ihmiset tarvitsevat konkreetiaa elämäänsä. Aikuisille nepsy-ihmisille järjestetään toimintaterapiaa aivan kuin nepsy-lapsillekin. Toimintaterapian avulla nepsy-ihminen oppii arvioimaan omaa käytöstään ottamaan käyttöönsä toimintaterapeutin tarjoamia toimivia käyttäytymismalleja. Näitä nepsy-ihminen voi soveltaa omaan elämäänsä. Toimintaterapeutti osaa käydä nepsy-ihmisten ongelmakohtia tarpeeksi konkreettisella tasolla, jotta nepsy-ihmisen on helppo omaksua saamansa ohjaus.

  • Nimetön sanoo:

    Asperger- ja ADD-aikuisena muistan yhä, miten lapsuudenkotini kylmä, vihamielinen ilmapiiri oli niin ahdistava, että pyysin useaan otteeseen äitiäni ottamaan ero isästä ja muuttamaan meidän, lasten, kanssamme jonnekin kauas pois, turvalliseen paikkaan, jossa ei tarvitsisi enää kohdata isän aggressiivista käytöstä.

    Kun sitten äiti otti eron, ja me muutimme pois, oloni helpottui melkoisesti. Jäljelle jäi kuitenkin ahdistus lapsuudenkodin tapahtumien seurauksena.

    Aloittaja on päätynyt avioeroon, ja erolle on selkeä ja oikea syy. Aloittaja ja puoliso pystyvät sopimaan lasten asioista rationaalisesti, koska avioliittoa ei ole enää. Jatkakaa samaan tapaan. Haasteellinen esikoinen tarvitsee oikeanlaista ammattiapua, ei kylmäkiskoisessa, rakkaudettomassa liitossa eläviä vanhempia.
    Ammattiapua on tarjolla nykyään monenlaista. Jos erityislapsella ei ole vielä diagnoosia, se kannattaa hakea viimeistään nyt oikeanlaisen avun turvamiseksi.

    Asperger-ihmiset tarvitsevat säännöllisiä aikatauluja, jotta me tunnemme olomme turvalliseksi.

    Päiväkodeissa, eskareissa ja kouluissa on erityisopettajia, joiden tehtävänä on huolehtia erityislasten tarpeista. Varmaan tiedätkin ennestään, että tällaista palvelua pitää pyytää/hakea/anoa. Mukaan tarvitaan lääkärinlausunto.

    Erilaisia terapioita on tarjolla. Lapsellesi tekisi hyvää päästä vähintäänkin toimintaterapiaan.
    Myös erityislapsen vanhempien olisi hyvä hakea itselleen keskusteluapua.
    Asuinpaikkakunnan sosiaalityöntekijöiltä kannattaa kysyä, millaista tukea sekä teidän lapsenne että te vanhemmat olette oikeutettuja saamaan. Kelan kautta erityislapsi ja hänen perheensä voi päästä sopeutumiskursseille.

    Teille vanhemmille ja varmaan lapsillennekin voisi tehdä hyvää, jos lapsenne saisi jonkinlaisen sijaisperheen (vai mikä sen edun nimitys nyt onkaan), jonne lapsenne pääsee silloin tällöin lepäämään esimerkiksi viikonlopuksi kerrallaan. Samalla myös muu perhe saa tarvitsemansa hengähdystauon arjen pyöritykseen.

    Myös aikuiskaveritoiminnasta kannattaa ottaa selvää. Lapselle tekisi hyvää ystävystyä jonkun kodin ulkopuolisen aikuisen kanssa. Aikuiskaverin kanssa tehdään kaikenlaista kivaa ja vietetään aikaa mukavissa merkeissä. Samalla lapsella on mahdollisuus puhua myös vakavista asioista tämän aikuiskaverin kanssa.

    Etsikää apua lapsellenne jo tänään

    Pysykää erillänne, koska nyt teillä yhteistyö vanhempina sujuu paremmin kuin ennen eroa. Ei ole takeita, että yhteistyö sujuisi enää sen jälkeen, kun muuttaisitte asumaan yheen entisen puolisosi kanssa. Todennäköisesti sekä sinä että eksäsi palaisitte niihin vanhoihin rooleihinne, joita elitte aikaisemmin yhdessä eläessänne.

    Tämä on minun neuvoni, mutta sinä tietenkin olet tehnyt oman päätöksesi jo vuosi sitten. Olkoon päätös mikä tahansa, voimia ja rohkeutta sinne!

  • As-lasten yh-äiti sanoo:

    Kahden asperger-lapsen ja yhden autoimmuunisairautta sairastavan lapsen yksinhuoltajaäitinä sanoisin, että kannattaa kokeilla. As-lapsille kaikki muutokset ovat hankalia ja koulu saattaa olla yhtä helvettiä. Tämä asettaa kohtuuttoman paljon sellaisia vaatimuksia perhe-elämälle, josta ns normilasten vanhemmilla ei ole mitään käsitystä. Jos teidän kiistelyn kohteena ei ole se, että miten lapsia tulisi kasvattaa, niin yksi koti ja kaksi vanhempaa ovat hyvä asia lapselle (ja myös sinulle oman jaksamisen kannalta). Itse olen exän kanssa samoilla linjoilla lasten kasvatuksesta, mutta koska hänkin on Asperger, niin yhteinen koti ei tullut kysymyksiin. Nyt kun meidän as-tytär on teini, niin hän ei tule enää lainkaan toimeen isänsä kanssa. Normi vanhempi jaksaisi neuvotella ja lohduttaa valtavassa tunnepuuskissa. Kannattaisi ainakin katsoa,.miten teidän erityislapsella koulu alkaa sujua ja ainakin määräaikaisesti sopia yhdessä asumisesta. Aina, jos toinen vanhempi väsyy, niin toinen voi ottaa koppia lapsen tunteenpurkauksista.

  • Kirsikka sanoo:

    Neuvolan tai lastensuojelun kautta saa esim. kotipalvelun auttamaan.

    Lastensuojelusta perhetyön.

    En ottaisi mitään eksää nurkkiin, kun ei se suhde kerta toimi.

    • Konkreettista työtä. sanoo:

      Kunnan, kaupungin sosiaalihuollon kautta pyytää lapsiperheelle konkreettista kotitöitä tekevää ns. kodinhoitajaa. On Sosiaslihuoltolakiin perustuva palvelu.
      Kirjallinen pyyntö ja kunnan sosiaaliviranomaisen on annettava em. palvelusta kirjallinen päätös.
      Ei lastensuojeluviranomaisella ole lakienkaan mukaan kotipalvelua annettavana.

  • Jaanuska78 sanoo:

    Kokeilkaa! Eihän teidän heti tarvitse muuttaa yhteen, voisitte vaan olla pari viikkoa saman katon alla? Tai vaikka ensi kesään? Ei-korona-aikaan ehdottaisin ensin miettimään kaikkia mahdollisia tapoja, joilla arki helpottuisi mutta korona-aikaan te taidatte olla ex-miehesi kanssa toistenne parhaat tuet. Askel kerrallaan eteenpäin muttei siinä nyt ole mitään järkeä, että olette molemmat erikseen burn-outissa kun yhdessä teidän arki voisi olla toimivaa. Enkä näe että tässä olisi nyt kyse 10-15 vuodesta vaan tästä vuodesta tai lähiajoista… Jos pystytte olemaan toisillenne ja itsellenne rehellisiä, voi tämä toimia tosi hyvinkin…ja voi olla että löydätte uudenlaisen kumppanuuden. Kokeilkaa siis ensin ennenkuin teette isoja päätöksiä.