”Ex-puolisoni ei kuulemma usko koronarokotukseen. Hän ei ole ottanut ensimmäistäkään rokotetta. Sanomatta on selvää, ettei lapsiamme saa hänen mielestään rokottaa. Olen erittäin eri linjoilla ja pidän rokotetta kansalaisvelvollisuutena jo pelkästään sen takia, että lapset saavat käydä lähikoulua.”

Näin kirjoittaa vanhempi nimimerkillä Viikko-viikko tilanteesta, joka on varmasti ajankohtainen tällä hetkellä useassa suomalaisperheessä, kuten myös perheissä ympäri maailman. Uuden rokotusasetuksen myötä myös 12–15-vuotiailla on nyt mahdollisuus koronarokotukseen, ja vaikka tilanne ei olisikaan yhtä kärjistynyt kuin tilanteessa yllä, on lapsen rokotus monessa perheessä keskustelemisen paikka.

Ihannetilanteessa kaikki olisivat rokotteesta samaa mieltä, vaikka asuttaisiinkin eri kattojen alla, mutta valitettavasti näin ei aina käy. Voi esimerkiksi olla, että toinen huoltajista ei halua rokotetta lapselle antaa, vaikka itse olisikin rokotteen ottanut, koska ei ole varma rokotteen turvallisuudesta lapsilla. Näissä tilanteissa ainoa vaihtoehto on keskustella asiasta, ja muistaa keskustelussa kunnioittaa myös toisen osapuolen mielipidettä. Toimivassa keskustelussa kannattaa myös erottaa tunteet ja menneisyys aiheesta, ja pitää fokus faktoissa.

Tärkeää on myös ottaa huomioon, että sillä alaikäisellä lapsellakin on oikeus osallistua päätöksiin omaa hoitoaan koskien. Täysi itsemäärämisoikeus saavutetaan 18 ikävuoden täyttyessä, mutta alaikäinenkin voi päättää hoidostaan silloin, kun terveydenhuollon ammattihenkilö arvioi, että hän ikänsä ja kehitystasonsa perusteella on kykenevä asian vaatimaan päätöksentekoon. Lapsella tai nuorella on siis oikeus valita itse saako hän koronarokotteen vai ei, kuten muidenkin rokotteiden kohdalla, jos hän on arvioinnin mukaan kykenevä tekemään tämän päätöksen.

”Jos nuori ei ole kykenevä tai halukas päättämään rokotuksestaan itse, rokottamiseen kysytään suostumusta huoltajilta. Jos nuorella on useampi kuin yksi huoltaja, suostumus tarvitaan kaikilta huoltajilta.” – THL, Rokotteet ja koronavirus

Toki, kuten moni aikuinenkin, myös nuori voi haluta itse ottaa asiasta selvää, ja etsiä tietoa, myös koronasta ja koronarokotteesta. Ja koska netti on pullollaan myös sitä ei niin paikkaansa pitävää tietoa, ja nuoren medialukutaito ei välttämättä ole vielä täysin hiottu, on tärkeää muistuttaa lasta, että kaikki mitä internetissä lukee, ei ole totta. Koronasta ja rokotteesta liikkuu paljon myös pelottavaa tietoa, ja vanhemman kannattaa keskustella nuoren kanssa asiasta avoimesti.

Ajantasaista tietoja koronarokotteesta löydät THL:n sivuilta.

Miten teillä hoidetaan lasten rokotukset? Tuliko asiasta kiistaa vanhempien välillä, vai olitteko samaa mieltä? Kerro kokemuksesi asiasta kommenteissa, ja muistetaan pitää tämäkin keskustelu asiallisena.

Inspiraatio juttuun löytyi täältä.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Loveandpeace Peruuta vastaus

14 vastausta artikkeliin “Kuka päättää lapsen koronarokotuksesta?”

  • BaHa sanoo:

    Jos lapsi on perusterve, ei hän tarvitse rokotusta.
    Minun mielipidettä jos kysytään, en suosittele.

  • Future is now sanoo:

    Jos epäilee lapselle injektion antamista niin eikö voisi odottaa vaikka 4 viikkoa. Siinä ajassa totuus paljastuu, oli se mikä tahansa.
    Jos tuon ajan jälkeen tuntuu että olisi hyvä rokottaa niin siitä vaan hyvä. Mutta jos monelle on huonosti käynyt niin kiitä onneasi.

  • Loveandpeace sanoo:

    Kannattaa lukea
    Wwww.lääkeinfo.fi rokotteen tuoteseloste ja mitä kaikkia haittoja siitä voi olla, ja suhteuttaa se, että pystytkö kestämään itse/lapsesi vain nuhan. Lapsia ei ole kuollut suomessa yhtään, ja sairastuskin ollut hyvin vähän ja lievää.
    Kannattaa seurata tilastoja: nyt kun aletaan lapsia rokottaa, niin miten lasten koronatilastot lähtevät nousuun, ihan sama kuin kävi aikuistenkin suhteen. Kaikki tilastot löytyvät kyllä.

    Miltä kuulostaa se, että fimea ei halua enää ilmoituksia ns tavanomaisista haitoista? Miten tämä voi olla mahollista, kun kerta lisäseuranta on käynnissä! Mitä seurantaa vaillinen seuranta on?
    Miten tiedetään oikeasti kuin usein tulee joku haitta. Lisäksi ilmoituksia on hurjasti käsittelemättä, ja siellä on paaaaljon vakavia.

    Kirsi Kautiainen, entinen Thl henkilö tietää paljon, lue sen instaa/fb.
    Kiitti.

  • Heta H sanoo:

    Lapsille ei kuulu missään nimessä antaa vuoteen 2023 lisäseurannassa olevaa tuotetta, joka on hätähyväksytty, eli sillä ei ole virallista myyntilupaa!!! Sen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole mitäääään tietoa!!!ei ole tietoa miten lapsen elimistö reagoi, kun lapsi on tuoreesti saanut jo myös paljon muita rokotteita, ja saisi myt usean satsin tätä ja huom saman annoksen kuin aikuinen!!
    Miettikää, tutkikaa, etsikää tietoa.
    Ehtii sitä myöhemminkin jos on oikea tarve, nyt ei ole missään nimessä.

    • Lapsien isä sanoo:

      Sellaista kuin hätähyväksytty ei olekaan.

      Kaikille rokotteille, jotka läpäisevät normaalit kokeet annetaan väliaikainen myyntilupa.

  • Nimetön sanoo:

    Tässäkin kohtaa oon niiiin ikionnellinen ettei tarttee vääntää kenenkään kanssa. Rokote otettin,myös nuori näin itse sanoi. Ja hän nyt on jo sen ikäinen ettei enää edes olisi muuta suostumusta/lupaa tarvinnut.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Onpas kummallista, että oletuksena ei rokoteta ja rokotussuostumus pitää saada molemmilta huoltajilta. Pitäisi olla niin päin, että oletuksena rokotetaan, ja kieltäytyminen pitäisi saada molemmilta huoltajilta.

  • Aada sanoo:

    Olen ottanut molemmat rokotteet nyt itse, mutta tarhaikäisille lapsilleni en kyllä uskalla. Minulla on esim. nyt toisen rokotuksen jälkeen menkat myöhässä, kuulemma alkaa olla yleinenkin oire koronorokotuksessa. Luin tutkimuksesta, jossa oli todettu, että rokotteen piikkiproteiini saostuu mm. munasarjoihin. Sellaista en nyt siis tyttärelleni missään nimessä halua, kuka osaa sanoa, miten tämä vaikuttaa hedelmällisyyteen vuosien päästä? Ja toki mahdolliset muut haitat, joista ei vielä tiedetä.

  • Ei rokotevastainen, mutta kriittinen. sanoo:

    Ei todellakaan anneta lapselle rokotetta, jota ei ole tutkittu tarpeeksi, eikä sen haittavaikutuksista ole tietoa. Lasten vakava sairastuminen tai kuolema koronan vuoksi on hyvin epätodennäköistä. Yhtään alle 20 vuotiasta ei ole koronaan kuollut ja 20-40vuotiaitakin vain 8, joista suurimmalla osalla ollut joku perussairaus. Ilmoitettuja rokotehaittoja on paljon enemmän, eikä rokotetta ole mitenkään voitu ehtiä tutkia lapsilla tai mitä haittavaikutuksia siitä voi tulla pidemmällä tähtäimellä. Jokainen aikuinen voi ottaa tai olla ottamatta rokotteen ja vastata seurauksista itse, mutta lapsille tälläistä ei pitäisi laittaa. Eikä sille ole mitään perustetta edes. Rokotteen tarkoitus on ainoastaan lieventää oireita. Ja lapset sairastavat koronan muutenkin lievänä.

    • Rokotettu sanoo:

      Kannattaa katsoa tilannetta myös Ruotsissa, missä noita sairastuneita on enemmän. Kuolleita ei täälläkään nuorimassa ikäryhmässä ole juurikaan, mutta pitkäaikaisia oireita on jäänyt huolestuttavan monille koronan sairastaneille. On karmeaa, jos lapsi ei pysty juuri sängystä nousemaan kuukausiin.

  • Pupuliini sanoo:

    Minä en ole rokotevastainen. Otin itse rokotteen ja miehenikin, mutta lasten kohdalla on jarrut päällä. Tarkoitan sitä, että mietin asiaa en kokonaan hylkää.
    Totuus on kuitenkin se, että kyseessä on uusi rokote. Ja lasten elämä on täysin kesken.
    Mitö se saa aikaan on kysymysmerkki.
    Toisaalts mitä vakava virus voi saada aikaan…
    Vaikeita kysymyksiä…

  • Tietenkin rokote sanoo:

    Oltiin täysin samaa mieltä niin minä, mies kuin lapsi: piikki otetaan heti kun saadaan, sekä itsemme että läheisten vuoksi. Vielä pitää odottaa että nuorikin saa. Korona sekä tappaa että rampauttaa. Mahdolliset haittavaikutukset on olemattomia rokotteen riskien rinnalla.

    • So sad sanoo:

      On surullista, että vanhemmat eivät yhtään perehdy tähän uuteen rokotteeseen, joka ei nimestään huolimatta ole rokote, vaan kokeellinen injektio.

      On surullista, että ’paluu normaaliin’ agendan luulolla, ollaan valmiita uhraamaan lapsen terveys, ja esim. mahdolliset hedelmättömyysongelmat – ei tarvitse kuin vähän ottaa selvää mitä tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella asian tiimoilta! Tutkikaa! Lukekaa itse!

      Lapsien ei tarvitse ottaa terveydellään vastuuta vanhuksista tai muiden terveydestä – vaan omastaan – myös tulevaisuudessa. Ei piikkiä teidän vanhempien tai isovanhempien takia!