Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Bertil’s health.

Miten sinun intiimialueen limakalvosi voivat tänään? Moni meistä, jopa joka toinen suomalaisnainen, kärsii emättimen limakalvojen kuivuudesta jossain vaiheessa elämäänsä. Kuivuus näkyy, tai ennemminkin tuntuu, poltteluna, kutinana ja kirvelynä alapään limakalvoilla, ja sitä voi esiintyä ihan sieltä emättimestä peräaukkoon saakka. Lisäksi kuivuus aiheuttaa yhdyntäkipuja, mutta useinkaan seksissä tai sen jälkeen koettua kipua ei osata yhdistää limakalvojen kuivuuteen.

Monet eivät koskaan lähde hakemaan apua esimerkiksi yhdyntäkipuihin, koska aiheesta ei vieläkään puhuta tarpeeksi. Yhdyntäkivut ja intiimialueen vaivat ovat yhä pitkälti vaiettu juttu, ja apua ei välttämättä uskalla hakea. Silti kyseessä voi olla niinkin yksinkertainen juttu kuin limakalvojen kuivuus. Oireet voivat vastata ainakin osin virtsatietulehdusta, johon määrätäänkin suhteellisen helposti antibiootit nykyään oirekuvan perusteella, myös ilman testejä, ja koska antibiootit voivat kuivattaa limakalvoja entisestään, väärällä hoidolla ongelma pahenee.

Usein alapään kirvelyä ja kutinaa epäillään myös sukupuolitaudiksi, ja sitten saakin kehitellä kauhuskenaarioita pari päivää, ja kyräillä puolisoa pettämisepäilyjen vuoksi, kunnes saadaan tulokset, että näytteet ovat kyllä ihan puhtaat, ei huolta! Aina myöskään hoitohenkilöstö ei osaa ehdottaa kuivia limakalvoja ongelman syyksi, vaan vastaanotolla voi joutua käymään yhä uudestaan ja uudestaan, apua löytymättä.

Kuva Bonnie Kittle.

Miksi alapää sitten kuivuu? Alapään kuivuudesta kärsivät kaikenikäiset ja kaikissa elämäntilanteissa olevat naiset ja tytöt, ja vaikka joskus syynä voivat olla vaihdevuosien tuomat hormonimuutokset, iällä ei yleensä ole merkitystä. Aiemmin kosteustasoltaan sademetsää muistuttanut salainen puutarha voi yhtäkkiä olla kuiva kuin saharan autiomaa, vaikka ikävuosiltaan olisikin lähempänä murrosikää kuin vaihdevuosia. Syitä voi siis olla useita, tässä pikainen katsaus muutamiin:

Kuukautissuojat

Jos kuukautisvuoto on niukempaa, tai tamponi on liian imukykyinen, se imee kosteuden emättimen seinämiltä, ja hankaa jo valmiiksi ärtyneitä limakalvoja. Tamponi kannattaa vaihtaa pienempään, tai siirtyä muihin suojiin, kuten kuukuppiin, siteisiin, tai pikkuhousunsuojiin. Pikkuhousunsuojissa on tärkeää muistaa, että jatkuva pikkuhousunsuojien käyttö kuivattaa sekin.

Seksi ja ehkäisy

Niin ihanaa kuin se onkin, seksin harrastaminen voi lisätä ärsytystä ja kuivuutta. Seksin aikainen hankaus voi johtaa kipuun sekä yhdynnän aikana, että sen jälkeen. Liukuvoide voi auttaa, mutta toisinaan vesipohjaiset geelit voivat myös kuivattaa limakalvoja kosteuttamisen sijaan, joten liukkariksi kannattaa valita vesipohjaisen geelin sijaan kosteuttava voidemuoto.

Myös ehkäisypillereiden käyttö voi kuivattaa. Matalahormonisten ehkäisypillereiden myötä estrogeenitasot laskevat sen verran matalalle, että limakalvot eivät enää välttämättä toimi luonnollisesti.

Synnytys ja imetys

Seksin jälkeen voi tulla vauvoja ja vauvojen myötä voi esiintyä imetystä, ja limakalvojen kuivuminen imetyksen aikana on tyypillistä. Emättimen limakalvon kuivumista aiheuttaa estrogeenin määrän laskeminen synnytyksen seurauksena ja sen väheneminen edelleen imetyksen aikana. Emättimen alueen kuivuutta esiintyykin imettävillä naisilla enemmän kuin muilla äideillä.

Muita syitä limakalvojen kuivumiseen voivat olla esimerkiksi liiallinen sokerin syöminen (kehon pH-arvo muuttuu), atooppinen iho, stressi, lääkitykset, uiminen uimahalleissa (kloori), tai vaikkapa vain ahkera pyöräily.

Miten sitten helpottaa kiusallista vaivaa? Apua tarjoaa Suomessa kehitetty ja valmistettu, täysin hormoniton Membrasin tuotesarja. Intiimikuivuuteen ratkaisuksi löytyy Membrasin Vaginal Vitality Cream, täsmätuote, jota käytetään sisäisesti emättimen limakalvoille asettimen avulla. Membrasin Vitality Pearls -tyrniöljykapselit, ravintolisä, sisältävät beetakaroteenia, josta muodostuva A-vitamiini ravitsee ja ylläpitää naisille tärkeiden limakalvojen hyvinvointia.

Membrasin -tuotteiden sisältämä tyrniöljy on luonnollinen tapa ylläpitää limakalvojen normaalia hyvinvointia ja kosteutta.

Membrasin Vaginal Vitality Cream

Membrasin Vaginal Vitality Creamin kolmitehoinen emulsiovoide hoitaa limakalvoja ja lievittää kuivuuteen liittyviä oireita, kuten kirvelyä, kutinaa, arkuutta ja yhdyntäkipuja.
Voiteen sisältämä tyrniöljy parantaa ja suojaa limakalvoja ja intiimialueen herkkää ihoa, hyaluronaatti lisää kosteutta, ja maitohappo ylläpitää normaalia pH-tasapainoa.

Voide soveltuu kaikenikäisille naisille, se on hajusteeton ja väriaineeton, ja täysin kasvipohjainen ilman mitään eläinperäistä, joten se soveltuu myös mm. vegaaneille.

Membrasin Vitality Pearls

Membrasin Vitality Pearls -ravintolisä sisältää SBA24® Tyrniöljyä, joka on maailman tutkituin tyrniöljy. Ravintolisän teho ja turvallisuus on varmistettu kliinisillä tutkimuksilla, ja kapselit sisältävät ainoastaan puhtaita luonnosta eristettyjä ainesosia. Myös itse kapseli on täysin kasvipohjainen, kuori on tehty maissitärkkelyksestä, ja sopii siis myös vegaaneille ja halal- ja kosher-ruokavalioita noudattaville.

Membrasin Vitality Pearls ravintolisäkapselit sisältävät tutkitusti puhdasta ravintoöljyä, eikä se sisällä vierasaineita tai muita mahdollisesti haitallisia ainesosia, joten sen käyttö on turvallista myös raskauden ja imetyksen aikana.

Lähteet 1, 2, 3.

❤️ Haluatko sinäkin osallistua naisellisen hyvinvoinnin tuotepaketin arvontaan? ❤️ Hyvä! Kommentoi tähän juttuun tai Huonon Äidin somekanaviin, että haluat kokeilla! Yksi onnekas Huonon Äidin kanavissa arvontaan osallistunut voittaa tuotepaketin kokeiluun! EDIT! Arvonta on arvottu ja voiton vei Anna S. Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille osallistujille!!

Huomaa, että Huono Äiti ei koskaan kysele sinulta luottokorttinumeroita tai muuta henkilökohtaista. Voittajalta pyydetään yhteystiedot palkinnon lähettämistä varten.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 64 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mari Peruuta vastaus

64 vastausta artikkeliin “Kuivista limakalvoista saa ja pitää puhua!”

  • KuivAkka sanoo:

    Vaicute häpyvoide on myös saman tyyppinen voide kuin tämä, mutta tulee huomattavan paljon halvemmaksi. Semmosta yks pullo kestää monta kuukautta. Siinäkin on tyrniöljyä.

  • Susan sanoo:

    Tätä käyttäessä,kondoomia ei suositella ?? Vai olenko kuullut väärin?

  • Hannele Korpela sanoo:

    Missään kohdin ei mainittu mistä näitä Membrasil tuotteita voi ostaa ja mihin hintaan. Ei edes klikkaamalla upotettuja linkkejä löytynyt muuta kuin tuotteen esittely, ei mitään yhteystietoja, mistä voi tilata/ostaa ja ennenkaikkea, mitä maksaa. Vai olenko sokea?

  • "mummo" sanoo:

    Viiskymppiselle kokeiluun, ajankohtainen ja tarpeellinen