“Tulet töistä. Vastassa on pyykkivuori, tiskivuori, villakoirat, tekemätön ruoka ja kaksi laitteisiin liimautunutta henkilöä, joista toinen on puolisosi. Kysyt kummaltakin erikseen, miten päivä on mennyt – valmiina kuuntelemaan ja olemaan läsnä. Ynähdys. Ei vastakysymyksiä.

Katsot sunnuntaina suunnittelemasi ruokalistan, mitä tänään pitää loihtia. Toinen laiteliimautujista kysyy mitä ruokaa. Keittoa. Pilkot, silppuat, keität. Alat valloittaa yhtä vuorista. Pidät sen verran meteliä, että joku hoksaisi. Ei hoksaa. Soppa kiehuu yli. Missä mun sukat on, kysyy toinen laiteliimautuja. En tiedä.

Ruoka on valmista, laiteliimautujat istuvat ja hotkivat. Koitat virittää keskustelua, tehtäisiinkö perheenä jotain kivaa? Ynähdys ja hiljaisuus. Kiitos ruuasta. Ole hyvä. Jäät yksin pöytään. Valloitat toista vuorta. Virität keskustela laitteissa näkyvistä asioista. Kahden sanan vastauksia. HALOO MINÄ OLEN TÄÄLLÄ. Huomaisiko joku jos en olisi? Varmaan nälästä. Luovutat ja istahdat hetkeksi. Kaikki omissa pilttuissaan. Käyt virittämässä keskustelua, lähdettäiskö paistamaan makkaraa? Retkelle? Kävelylle? Pelattaisiinko Monopolia? Ynähdys, ei jaksa. Toisen laite soi. Ovi käy. Lähti harrastamaan. Toinen ilmoittaa menevänsä kaverille. Ovi käy. Jäät yksin puhdistamaan hellaa sopan jäljiltä.

Sulje ovi -kyltti

Tulee ilta. Kaikki koolla. Kysyt miten kullakin meni. Ynähdys. Ei vastakysymyksiä. Ei halauksia. Ei suudelmaa. Laitteet auki. Ehdotat saunaa. Ei jaksa. Ehdotat leffaa, ei jaksa. Antaa olla. Odotat seuraavaa työpäivää, että voit vuorovaikuttaa ihmisten kanssa. Viimeinen yritys. Makaat vierellä. Käsi silittää toista. Koitat suudella laitteen kajossa. Huomaat, ettei toinen irroita katsettaan laitteesta. Pikainen pusu. Käden siirto pois. Toivotat hyvää yötä. Käännyt. Sinulta pääsee itku. Koitat olla hiljaa. Menet vessaan. Katsot itseäsi peilistä. Turvonneet silmät. Kaksoisleuka. Finni. Menet ottamaan happea. Takaisin sänkyyn. Yksin toisen vierellä.

Seuraava aamu valkenee. Kysyt miten kutakin nukutti. Ynähdys. Ei vastakysymyksiä. Parisuhteen ja perhe-elämän pitäisi olla puolimatkassa tapaamista. Toisen huomioimista. Mutta kuinka pitkälle vastaan voi mennä, ennen kuin on järkevää kääntyä takaisin?”

Nimim. Monitoimikone

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Arjen helpottajat, hyvän omatunnon valmisruoat nyt ruokakaupoissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Isä ja puoliso Peruuta vastaus

12 vastausta artikkeliin “Kuinka pitkälle voi mennä vastaan, ennen kuin on järkevää kääntyä takaisin?”

  • Onnellinen sanoo:

    Lopetin olemasta piika, palvelija ja lastenhoitaja. Ei auttanut puhuminen, ei mikään.

    Nyt omassa kodissa, miljoona kertaa onnellisempaa ja exä ihmettelee mikä tuli. Lupailee kuun taivaalta. Arvatkaa mitä? Olen onnellisempi, kun exästä tuli exä…

  • Tinuli sanoo:

    Isä, jonka pitäisi olla yhtälailla vanhempi ja kasvattaja on taantunut samalle tasolle kuin teidän poika? Järkyttävää.

    Ota äkkilähtö lomalle pariksi viikoksi etelään tai pitkäksi viikonlopuksi ihan minne vaan. Älä kerro siitä kenellekään, lähdet vaan.

    Kyllä sinuun otetaan yhteyttä.

    Sen jälkeen on oma asiasi mitä teet. Palaatko takaisin perheesi yksinäiseksi palvelijaksi, vai otatko itse vastuun omasta elämästäsi. Ne kyllä pärjää ilman palvelijaakin.

    Noin tapahtuu niin kauan kuin sinä itse hyväksyt sen. Sun miehes on ollut äidin lellimä mammanpoika kun ei ota mitään vastuuta kodista tai vanhemmuudesta.

    P.S. Yksi vaihtoehto voisi soittaa anopille ja pyytää häntä pitämään hotellia teille kaikille, myös sinulle. 😉

  • Sari sanoo:

    Meillä oli just tuollaista, ei auttanut mitkään pyynnöt, huutamiset tai pariterapiat, puhelin/tietokone oli miehelle aina se ykkönen. Neljä vuotta sitten otin avioeron, nyt on varmasti kaikki paljon onnellisempia :D!

  • Kyl se siit sanoo:

    Entä jos kertoisit heille mitä tunnet? Vaikkeivät he kysyisikään. Uskon, että pysäyttäs ja herättäs sen verran.

  • Ent peliriippuvainen 23v sanoo:

    Selkeästi puolisosi on puhelinriippuvainen. Vakava kielto asiaan. Puhelinta ei tuoda makuuhuoneeseen tai ruokapöytään. Eikä todellakaan anna hyvää esimerkkiä lapselle. Vähintään kaksi tuntia puhelin on pois päältä ja mielellään ennen nukkumaanmenoa. Muuten mies pihalle, koska selkeästi puhelin vaan ruokkii häntä henkisesti. Sulla on oikeus saada vastakaikua. Toki taustalla on varmasti alakuloa ja väsymystä ja arkeen turtumista, mutta puhelin vaan pahentaa asiaa. Tiedän, koska oon ollut itse siellä. Siihen ei auta pehmeys. Toivon et saat takaisin sen ihmisen johon rakastuit, ja hän huomaa että puhelin ei anna haleja.

  • Isä ja puoliso sanoo:

    Samanlainen yksinäinen fiilis täälläkin parisuhteessa ja perheessä. Vaimolle kun ehdottaa mitä tahansa, niin ei jaksa, ei huvita. Kännykkä kädessä koko ajan myös sängyssä siihen asti, että nukahtaa. Ei halauksia sängyssä tai muualla, ei kosketuksia tai pusuja, ei kuulemma nyt vaan oikein pysty.. yksinäistä maata sängyssä ja tuijottaa kattoon, kun toinen ei reagoi.
    Tuohon kylmyyteen on minun rakkaus ja kunnioitus puolisoa kohtaan kuollut. Harmi, että näen sitä ympärilläni lähes jokaisessa peheessä.
    Ihan sama.. hohhoijaa..

  • Kikka sanoo:

    Ootko kysynyt puolisoltasi miten hän voi?onko masentunut? Onko hänellä toinen nainen? En sano että olisi, mutta vois herätä edes hetkeksi.

  • Toista ei voi muuttaa sanoo:

    Älä kysele, älä tee ruokaa, älä siivoa. Odota tapahtuuko mitään. Lähde ulos, naura, tee asioita joista tykkäät. Anna lasten (joista toinen on miehesi) olla. Jos ei auta, sammuta sähköt pääkatkaisimesta, huuda ja vaadi, tulosta avioerohakemus ja vaadi muutosta. Jos mikään ei auta, olet kaikkesi yrittänyt. Vika ei ole sinussa.

  • Kaipuu läheisyydestä sanoo:

    Juuri mietin yksi päivä että pitäisikö kirjoittaa tänne tästä aiheesta ja tässä se on. Meillä ei nyt ihan noin paha tilanne ole, mutta kuitenkin sellainen että se saa minut surulliseksi ja vihaiseksi. Mieheni ja lapset kyllä tekee kotitöitä kun käskee ja jutteleekin kun kysyy, mutta oma-aloitteista toimintaa vähemmän tapahtuu. Eniten mikä tuntuu pahalta on se että iltaisin kun istumme olkkarissa, minä katson telkkaria ja mies puhelintaan. Tuntuu että puhelin on liimattu hänen käteensä, räplää sitä mieluummin kuin minua. Puhelin saa kosketuksia miljoona kertaa enemmän kuin minä. Ja olen kyllä tästä sanonut mutta mikään ei muutu. Olen myös yrittänyt sitä että annan itse huomiota miehelle, ajatuksella että antaisi sitä myös sitten minulle, niin ei, hän vain nauttii saamastaan huomiosta antamatta mitään takaisin. Puhelimen käyttöä perustelee sillä että siellä on niin paljon kaikkea tietoa/mielenkiinnosta, että jos hän ei olis puhelimella niin sitten olis tietokoneella. Niinpä niin, muita vaihtoehtojahan ei ole olemassa. Läheisyyden puute on alkanut vaivaamaan todella paljon, jopa niin paljon että haaveilen suhteesta johonkin toiseen, johonkin jolta saan sitä mitä mieheltäni en saa. Enkä tykkää siitä ajatuksesta lainkaan. Mutta en vaan enää tiedä mitä pitäisi tehdä jotta tilanne muuttuisi.

  • Nimetön sanoo:

    Eihän noin voi eikä kannata jatkaa! Nyt herrantähen teet lakon kerta kaikkiaan! Et sä oo mikään oy kotiorja ab! Tästedes ilmotat että sikäli ei ala yhteinen elo ja siihen liittyvät asiat mm:nuo kotityöt kiinnostaa sä otat ja lähet(tottakai lapsesta pitää sopia jne huoltaa jne)mut noin niinkun muuten. Jos perhana vieköön on 2xaikusta ja ilmeisesti 1xjo melko iso lapsi niin heille kuuluu myös osansa teko. Ei se tarkota sitå et yksin puurrat työpvn päätteeks vieläpä…nyt niska-pers otteella eteenpäin!!! Voimia&tsemppiä!

  • Ymmärränhyvin sanoo:

    Aivan kuin omasta elämästäni, muutamia eroavaisuuksia lukuun ottamatta. Mutta siis se, että vaikka yrität itse olla läsnä, vastakaikua ei tule. Sama yksinäisyyden tunne päivästä toiseen. Kumpi olikaan se puoliso, puhelin vai minä, tekisi mieli kysyä kumppanilta.
    Kirjoitit, että yrität pitää meteliä, josko joku hoksasin, mutta ei hoksaa. Mitä tapahtuu, jos ihan ääneen käyt sanomassa että Hei, kun tässä on aika paljon tätä tekemistä, niin voisitteko vaikka laittaa tiskit? Ja kumppanillekin voi ihan rauhassa sanoa, että voisitko hetkeksi laittaa puhelimen pois ja kuunnella, ja sitten kertoa miltä tuntuu.