Välttelevätkö mies tai lapset vihreää lautasellaan? Tarjoa kasviksia lapsille alusta asti ja tutkaile perheenjäsenten lempiherkkuja, niin voit varioida makuja mieltymysten mukaan.

Kaikki eivät ahmi kasviksia ainakaan automaattisesti, jostain syystä eivät etenkään miehet ja lapset. Liekö lisäaineilla, aromivahventeilla ja pikaruoalla ainakin tässä aikuisen sopassa osansa? Myös tutkimukset puoltavat sitä ikävää faktaa, että miehet eivät usein luota naisten lailla hedelmien ja kasvisten terveysvaikutuksiin. Ilmeni myös, että painostuksella ei saa miestä syömään, niinpä parhaaksi keinoksi jää tarjota maistuvilla tavoilla valmistettuja kasviksia asiasta sen kummemmin numeroa tekemättä.

Hölmöltähän se toisinaan tuntuu, ruoan kanssa temppuileva aikuinen mies, mutta mitä sitä ei nainen perheensä eteen tekisi. Melko moni mies inhoaa lötköjä, lämmitettyjä kasviksia, jotka kurkistavat ruoasta ei-toivottuina sattumina. ”Pupunruokaakin” välttelevät miehet saa syömään melko hyvällä menestyksellä raakoja dippivihanneksia ja mausteisia ruokia, joissa kasvikset jätetään al denteksi. Toimivaksi todettuja ovat olleet aasialaiset wokit ja keitot, joissa porkkanat ja pavut saavat vielä rouskua, sokeriherneet napsahtaa ja sipulikin tuntua hampaissa. Toisaalta myös lasagneen ja muihin menestysherkkuihin on helppo sujauttaa joukkoon kasvisraasteita.

20160826_180142-2-2

Lapsi voi olla luontaisesti epäluuloinen uusia makuja ja rakenteita kohtaan, mutta usein riittää, että mielenkiinto rapeisiin ja rouskuvin ruokiin herää. Jo vauvaa voi tutustuttaa kokkaukseen kantoliinassa samalla, kun itse pilkkoo vihanneksia. Taapero kiinnostuu varmasti ruoasta, jos pääsee katselemaan ja edes hiukan osallistumaan ruoanlaittoon, eritoten maistelemalla.

Kun lapsen joka aterialla on tarjolla hedelmiä tai kasviksia, asiasta tulee arkipäiväinen alusta asti. Jos muut perheenjäsenet eivät syö vihreitään, voi vekarakin olla vaikeampi vakuuttaa niiden herkullisuudesta ja hyödystä. Tässäkin asiassa on itse oltava esimerkkinä tai uskottavuus karisee varmasti.

Ruoka on tietysti pääosin makuasia, joten koostumuksia ja vaihtoehtoja voi varioida niin että kaikille löytyy suosikit. Hedelmiä ja kasviksia kannattaa raastaa, pilkkoa, lohkoa, soseuttaa, keittää ja muheuttaa uunissa. Luomutuotteita on myös helppo tarjota välipalaksi kuorineenkin. Luomu on verraton vaihtoehto kaikkiin valmistustapoihin silloinkin, kun maku ainoa laatukriteeri. Sopivat ja maunmukaiset mausteet vain mukaan! Joskushan ruokainho voi juontaa vaikka vähän mauttomaksi jääneestä koulu- tai lapsuuden kotiruoasta.

Kasviksista ja hedelmistä voi aluksi tehdä naperoille houkuttelevampia kasaamalla niistä naurunaamoja tai muita hauskoja härveleitä, mutta lopulta kenelläkään ei ole sellaiseen päivittäin aika. Tarkoitus on kuitenkin saada ne lentämään lautaselta suuhun ilman tuntien työtäkin.

Pieni lapsikin voi kaivata voimakkaampia makuja. On tenavia, joille ei ikinä maistu pilttimössöt ja muussatut kasvikset, taaperot tykkäävät yllättävän usein jopa kokonaisista pippureista, suolakurkuista ja raa’asta sipulista. Nyt onkin loistava vuodenaika kokeilla kirpakoita syysomenia, mausteista kurpitsasosekeittoa ja rapsakoita aasialaisia ruokia, joissa maukkaat ja makeat luomukasvikset ovat vain vilahtaneet pannulla.

****

Mistä ne luomukasvikset sitten sinne kaupan laareihin päätyvät? No esimerkiksi Satotukusta, joka on jo 90-luvulta lähtien tarjonnut ulkomaisia ja kotimaisia luomukasviksia suomalaisille ja tarjoaa edelleen Suomen laajimman luomukasvisvalikoiman, myös sinulle. Satotukussa arvostetaan koko perheen kesken kokkailua ja monipuolisesti kasviksia sisältävää herkullista ruokaa.

Luomua. Ilman muuta -sivustolta saat paljon lisätietoja kaikesta luomusta. 

PS. Kommentoimalla tähän juttuun, osallistut Satotukun luomutuotepaketin arvontaan! Mitä Satotukun valikoiman hedelmää/kasvista/vihreää/ sinä haluaisit tarjota lapsellesi luomuna ? Voittaja arvotaan kommenttien jättäneiden kesken.

Tämä on kaupallinen luomuyhteistyö.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Susanne Peruuta vastaus

4 vastausta artikkeliin “Kuinka koko konkkaronkan saa syömään kasviksia?”

  • Tanja sanoo:

    Avokadoa ja kukkakaalia.

  • Susanne sanoo:

    Parsaa, parsakaalia, kaalia, uusia hedelmiä, ihanaa avokadoa, siitakesieniä emme ole koskaan syöneet ( lapseni rakastaa sieniä) , granaattiomenaa nam. Porkkana tietenkin ykkösenä.

  • stumi sanoo:

    Parsakaalia, porkkanaa, kurkkua, tomaattia, kaikkea hyvää 🙂

  • Irmeliini sanoo:

    Kurkumaa, kun en ole tuoreena vielä koskaan kokeillut. Ja porkkanaa!