Tämä viesti on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeella.

Erosin noin vuosi sitten ja elämän kuviot meni paljolti uusiksi. Erosta alan olla jo selvinnyt, mutta monenlainen uuden opettelu on vienyt myös paljon voimia. Samaan aikaan on ollut ihana löytää uudelleen itseään.Minulla on todella laaja kaveripiiri ja monia ystäviäkin. Olen ollut aina aktiivinen pitämään yhteyttä, järjestämään tapaamisia jne. Eroa ennen ja sen jälkeen en ole jaksanut.

Koronan myötä tuntuu että ihmiset pitävät entistä rajatumpaan lähipiiriin yhteyttä. Edelleen soitan tai lähettelen viestejä, mutta koen että olen aina aloitteellisenpi.

Olenko ollut niin rasittava ystävä, että minuun ei haluta pitää yhteyttä? Olen kokenut yhden elämäni suurimmista suruista ja olisin kaivannut tukea ystäviltä. Heistä lähes kaikki ovat pitkissä parisuhteissa ja perheellisiä.

Koronan aikaan toki moni yhteinen tapaaminen on hankalaa. Kaipaan valtavasti sosiaalista elämää ja että minuakin pyydettäisiin välillä mukaan. En jaksa organisoida aina.

Ehkä tämä oli itsekeskeistä, mutta olen pettynyt ja surullinen. Olen ollut paljon elämässäni muille tukena heidän kriiseissään.

Onko eronnut jotenkin huonompi ihminen edelleen parisuhteissaan elävien silmissä, johon ei haluta pitää yhteyttä, vaikka noin puolet liitoista päättyy eroon?

Nimim. Miksi kukaan ei kysy

Onko korona vienyt sinulta sosiaalisen elämän? Entä avioero tai uusi liitto?

Keskustele alla.

Photo by K8

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Pettynyt Peruuta vastaus

12 vastausta artikkeliin “Korona ja ero toi täyden yksinäisyyden”

  • Saipe sanoo:

    Tää oli kuin olisin itse kirjoittanut. Ero keväällä 10 vuoden liitosta ja kolme yhteistä lasta.
    Sekä juurikin nyt tunne että olen jäänyt yksin. Sekä monta muuta muutosta tällä hetkellä sekoittaa kyllä pakkaa.

  • Risukasa sanoo:

    Usea vuosi sitten eronneena voin sanoa kokeneen aliarvostusta tekemiäni päätöksiä kohtaan ystäviltä ja läheisiltä. Yksinäistä ei kutsuta enää synttäreille, mökille, veneileen, rippijuhliin, rapujuhliin tai pikkujiuluihin. Olen saanut kommentteja: ”Jätit niin hyvän miehen” ja ”Ootko koskaan miettinyt mitä teit hänelle, kun veit lapset pois!”. Kukaan ei oo kysynyt mitä HÄN teki, jotta ero oli ainut vaihtoehto. Koen eron nyötä alentuneeni toisen luikan kansalaiseksi, mutt säilytin henkeni ja pikkuhiljaa saamassa kasaan alasajetun ja rikkoutuneen mieleni.

  • Syyslintu sanoo:

    Koronassa en tiedä, mutta avioeron jälkeen melkein kaikki entiset ystävät hävisivät, sekä yhteiset liiton aikana että omat jo aiemmin syntyneet ystävät liukenivat pois. Uusia ystäviä on löytynyt uusien opiskelujen, työpaikkojen ja harrastusten myötä. Ymmärrän nyt, että ystävyyssuhteet voivat kuulua johonkin aikaan ja paikkaan ja ne voivat jatkua tai sammua.

  • Missä kaikki? sanoo:

    Olisin itse voinut melkein kirjoittaa tämän jutun. Joitain eroja toki, mutta suurinpiirtein.
    Vuoden takaisen eron jälkeen sitä on huomannut kuinka yksinäinen onkaan niinä viikkoina, kun lapsi on isällään. Yritän täyttää aikani töillä, mutta ei niitäkään voi 24/7 tehdä. Niitä muutamia jäjellä olevia kavereita olen kovasti kysellyt näkemään (ehkä kerran per kk, ettei mene ihan överiksi) ja yrittänyt järkkäillä edes jotain illanviettoja niissä kehyksissä mitä näinä aikoina on voinut. Mutta ei. Kavereista suurinosa on lapsettomia, joten ne pikku ihmisetkään ei ole estelemässä.
    Masentavaa tämä elämä.

  • Pettynyt sanoo:

    Korona on tosiaan vienyt ne viimeisetkin rippeet sosiaalisesta elämästä. Kaverit ei pidä yhteyttä ja jos jotain itse saakin sovittua niin pikkunuha peruu kaiken.

  • Ankka sanoo:

    Olen huomannut samaa. Jäin ennen koronaa yksin lasten kanssa kun mies lähti toisen matkaan. Pidin paljon yhteyttä ystäviin ja järjestin tekemistä kodin ulkopuolella ja aloin jopa deittailla. Asun ulkomailla, teen etätyötä (jo pitkään ennen koronaa) eikä minulla tai edes eksälläni ole sukulaisia täällä. Kaiken huipuksi yksi läheisimmistä ystävistäni muutti pois maasta Koronan alettua. Ihmiset käpertyvät koteihinsa ja toisin kuin Suomessa täällä melkein kaikki on myös kiinni: ravintolat, harrastukset, yksityiset kokoontumiset on sakon uhalla kielletty. Soittelen ja viestittelen kavereille, mutta tuntuu että jokaisen elämä pyörii niin pienen piirin ympärillä, etten mahdu siihen. Alkuinnostuksen jälkeen en jaksa edes hakea deittiseuraa, kun tulin pari kertaa ghostatuksi tiiviin viestittelyn jälkeen.
    Nautin myös yksinolosta ja lasteni seurasta, mutta liika on liikaa. Kuten nimimerkki kirjoitti, olisi kivaa jos aloite tulisi joskus jostain muualta, varsinkin kun välillä tulee sellainen olo että ”pakotan” muut liikkeelle…

  • Ystävyys vaatii kaksisuuntaisen tien sanoo:

    Oletko kysynyt milloin viimeksi ystäviltäsi kuinka he voivat, jaksavat? Voiko olla niin että eroa on puitu, itketty ja puhuttu jo niin paljon ettei ystäväsi enää jaksa, kun heidänkin arki on koronan myötä rasittunut. Tekstin mukaan ero tapahtui jo ennen koronaa. Itse jouduin tekemään pesäeron eronneeseen ystävään, kun aina hänellä oli kurjempaa. Aluksi jaksoin ymmärtää mutta joskus se aasinselkä katkeaa kun toisen sympatia minua kohtaan oli luokkaa ”mutta sinulla sentään on mies rinnalla, minä olen aivan yksin”. Ei et ollut yksin, ystäviä sinulta löytyi.

  • Eronnut jo toistamiseen sanoo:

    Minulla on vähän samanlainen tilanne. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia ilman tätä somea. Mitenhän se onnistuisi 🤔. Toivottavasti löydät yhteyden ystäviisi. Minäkin kaipaan välillä että joku soittaisi ja kysyisi mitä oikeesti kuuluu.

  • Nimetön sanoo:

    Korona aiheuttaa käpertymistä. Oon iteki sosiaalinen, mut reissut bussilla ei inspaa. Kävelystä pidän, mut kotitöiden, lasten asioiden, opiskeluiden ja koiran lenkityksen lomassa aika tuntuu katoavan. Olen naimisissa, mut mies reissuhommissa viikot. Yksinäisyys on myös kaverina. Ikävä ystäviä, mut ei vaan irtoa. Uskon, ettei vika oo sussa. Soita jollekin, kyllä sen verran aikaa pitää löytyä. Olisiko jotain somen vertaisryhmää?

  • Moi sanoo:

    Minä oon se joka ollut avioliitossa, suurinosa kavereistani sinkkuja ja viettävät villiä sinkkuaikaa. Mua ei pyydetä ikinä mihinkään koska kaikka reissut on jotain sinkkutapaamisia.

  • Liina sanoo:

    Kerroit että monet ystävistäsi ovat perheellisiä. Valitettava fakta on se, että lapset ovat vanhempien elämässä ykkössijalla. lasten hoidon/terveyden takia ystävyyssuhteita ei aina pysty tai jaksa hoitaa samalla tavalla kuin ennen lapsia (riippuu tietysti lasten iästä), nyt korona aikaan vielä korostuneemmin. Etätyöt ja etäkoulut samassa huushollissa on voinut olla tosi kuormittavaa, joten ehkä vapaa hetkinä haluaa vain olla. Lasten lisäksi ihmiset miettii iäkkäitä omia vanhempia, eli omia kontakteja on pitänyt ehkä vähentää heidän takiaan. Eli vaikka haluaisi nähdä enemmän ystäviä, läheisten terveys menee edelle. Itse mietin toisinaan miten sinkku ystäväni on pärjännyt korona aikaan, ja olen toivonut että hän ottaa yhteyttä jos tarvii tukea. itse ainakin on kynnys kysyä aikuiselta ihmiseltä, mites oot pärjäilly, kun ei tiedä onko se paikallaan vai ei? Ja kun ei välttämättä pysty tapaamaan kuitenkaan,
    ei siksikään aktiivisesti kysele.

    jos kaipaa apua ja tukea, kannattaa sitä rohkeasti pyytää suoraan (ihmiset ajattelevat antavansa tilaa) Luulisi että laajasta ystäväpiiristä irtoaa ainakin puhelimen päähän joku kuuntelemaan, jossei livenä näkeminen onnistu.

  • Korona vaikuttaa sanoo:

    Tuskin se ystävien yhteyden aktiivisuuden puute sinusta joutuu. Nyt koronan aikana ite esim. pidetään vähemmän yhteyttä ystäviin ei siksi koska heissä olisi jotain vika vaan siksi että vika on minussa – en jaksa, vaikka kiva olis nähdä. Tuntuu että kaikki voimat menee omaan elämään pystyssä pitämiseen. Hassua mut tapaan just niitä ystäviä jotka aktiivisesti kyselee, kun he näkee vaivaa niin ei kehtaa kieltäytyä vaik olis väsynyt. Voisiko olla että ystävät tottuneet että sinä olet se aktiivinen puoli ja se sopii heille hyvin? Muistan myös kun erosin yksinäisyys korostui, kaipasin kipeammin tukea ja ajattelin että vika on minussa lähes kaikissa asioissa. Tuo oli kuitenkin vain vaihe joka menee ohi. Kovasti voimia sinne!