Uusi parisuhde kipinöi ja vällyjen välissä tulisi vietettyä aikaa ennemmän kuin tarpeeksi, mutta kylmä kuono pistää seksisuunnitelmat jäihin. Mitä tehdä, kun lemmikki, ja toinenkin, estää seksielämän? Tätä miettii anonyymi lukijamme:

”Olen siinä onnellisessa tilanteessa, että minulla on uusi ihana parisuhde. Seksi maistuu ja sitä olisi tarjolla riittävästi. Mutta, petipuuhiin olisi tulossa myös avustavaa ”henkilökuntaa”. Nimittäin erittäin rakkaat Saksanpaimenkoirani Martti ja suloinen kissaneiti Sylvi.

Pienet ohimennen annetut pusut ja halaukset eivät vielä aiheuta muuta kuin Martin korvien terästymisen ja muutaman hännän iskun. Mutta mikäli sohvalla alkaa tunnelmat tiivistymään, on siveyspoliisi Martti haukkana paikalla. Sylvi asettuu istumaan läheisen rahin päälle ja niskassa tuntuu tuijottavat kissan silmät.

Siirtyminen makuuhuoneen puolelle ja asunnon ainoa suljettava ovi kiinni. Pirkka-seksiä eli pikasellaiset ehtii juuri possunkorvan aikana nauttimaan. Mikäli mielisi ihanat esileikit ja uppoutumista toisen vartalon tutkisteluun, ”lisätunnelmaa” antaa Martti. Ensin ininää, sitten kiihtyvää hyperventtilointia, joka johtaa rytmiä antavaan haukkumiseen. Mikäli fiilis ei tässä kohtaa ole lässähtänyt, niin mahdollisesti ovesta läpi tuleva sakemanni hyppäämässä mukaan leikkeihin sen tekee.

Mikäli jäämme intohimon vallassa sohvalle, Martti tunkee nenänsä ja lopulta itsensä minun ja mieheni väliin. Sylvin läsnäolo aiheuttaa etukäteen vähän liikaa värinöitä, ettei vain heiluvat kulkuset aiheuttaisi pikaista käpälän heilautusta.

Onko kenelläkään kokemusta, tai vinkkiä? Karvakorvat ovat tärkeitä ja kuuluvat tulevaisuudessakin elämääni, mutta olisi kiva nauttia myös petipuuhista.”

Löytyisikö sinulta vinkkiviitosta helpottamaan kirjoittajan seksielämää? Oletko itse paininut saman ongelman kanssa, saatiinko asiaan ratkaisua? Kerro meille kommenteissa tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

P.S. Kuvan lemmikit eivät liity tapaukseen, vaikka harvinaisen syyllisiltä näyttävätkin!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle WilfredLewis Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Kolmas pyörä sängyssä – ja miltei neljäs”

  • WilfredLewis sanoo:

    Mitä ruokaa syötät herkat koirat https://fi.bellfor.info/herkat-koirat? Minulla on varmasti suosituksia eläinlääkäriltä, ​​mutta haluaisin tietää teidän kokemuksianne! Ehkä syö koiratyypin mukaan tai vain poikkeusmenetelmällä valittua ruokaa?