Kodissamme asuu harvahampainen vesipeto!
Uudet asiat jännittävät aistiyliherkkää lasta vielä enemmän kuin muita. Maltilla, tuella ja rohkaisulla niistä kuitenkin selvitään, ja vanhemmat iloitsevat kun lapsesta tulee rohkeampi tekemään juttuja, jotka monille lapsille ovat ihan arkea. Aistiyliherkän lapsen isä kertoo:
”Erittäin monet asiat ovat tuottaneet pitkäänkin suunnattomia haasteita arjessamme. Aistiyliherkän poikamme vaikeudet ovat liittyneet makuihin, tuntoaistiin, tuoksuihin ja liikuntaan.
Jo pitkään häntä askarruttanut aihe on ollut maitohampaiden lähteminen. Syömisen ja hampaiden pesun vaikeus eivät olleet ainoat huolestuttavat asiat. Viimeisintä hampaan lähtemistä leimasi aito pelko siitä, ettei hän voi enää puhua kunnolla koska hammasrivistössä on samanaikaisesti niiiiin monta aukkoa!
Nyt hampaita on lähtenyt yhteensä viisi kappaletta. Ensimmäiset kaksi lähtivät melko pienellä ihmettelyllä ja hassuissa tilanteissa, kuten esim. yökylässä serkun luona kesken hampaiden pesun.
Nyt hammasrivistössä on kolme ammottavaa koloa! Viimeisimmän hampaan lähtö kesti todella pitkään ja hampaiden harjaus tehtiin hyvin tarkkojen sääntöjen mukaan. Heiluva hammas piti ohittaa huolellisesti ettei se vaan irtoaisi! Myös syöminen meni melko haasteelliseksi, koska kaikki vähänkin kova syötävä jäi syömättä ja toisaalta kaikki piti pilkkoa pieniksi paloiksi.
Ja tämähän toki jatkuu vielä, koska jälleen on ilmaantunut heiluva hammas! Eli meillä nautitaan vaikkapa hampurilainen kaupungilla haarukalla paloja suuhun napsien.
Onneksi toistaiseksi poikani on hieman rauhoittunut hampaidensa suhteen. Uudet rautahampaat ovat alkaneet hiljalleen näkyä ja hän on niistä todella ylpeä. Rautahampaat ovat vähän kuin supersankarien varusteet eli todella mageet ja vahvat!
Ylin kuva Lubomirkin.
Poikani on ollut pitkään liikkumisessa ja esimerkiksi uimisessa todella arka. Uimaan hän ei ole vielä oppinut.
Olimme hiljattain suurehkossa sisävesileikkipuistossa. Hän lähti sinne oikein mielellään. Melko pitkään päivystimme lastenaltaassa, jossa oli kaksi liukumäkeä. Toinen selkeästi pienemmille lapsille ja toinen olikin käärmeen näköinen liukumäki. Aikansa touhua seuranneena ja pienempien mäestä laskeneena poikani uskaltautui myös käärmemäkeen. Vauhti kuitenkin pysähtyi siinä loppumetreillä ja hän sai kikkailla itsensä veteen. Luulen, että suurin pelko hänellä oli veden alle joutuminen.
Lastenaltaan vieressä oli perheliukumäki, johon menemistä ehdotimme hänelle hetken päästä. Hyvin yllättäen poikani suostui liukumäkeen heti, mutta toki äidin sylissä. Sitten mentiinkin liukumäestä ja monta kertaa. Vastapäätä tätä liukumäkeä oli vihreä liukumäki, joka oli hyvin korkea ja erittäin nopea. Pikku mies ehdotti tähän menoa melkein heti! Ja tätä todella hurjaa mäkeä laskettiinkin ihan mahdottoman monta kertaa. Itseasiassa puistosta lähteminen uhkasi venähtää ties mihin asti. Tämän luokan rohkeus ei olisi tullut pojalleni kuuloonkaan vielä muutama kuukausi sitten!
Seuraavaksi yritän houkutella poikani saunomaan ja uimaan. Saunominen on ilmeisesti pelottanut aina ja uimataito saadaan toivottavasti opetettua nyt kesän uimakoulussa.”
Nimim. Huono isä
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lisää sinua kiinnostavaa luettavaa:
Vastaus henkilölle H Peruuta vastaus
4 vastausta artikkeliin “Kodissamme asuu harvahampainen vesipeto!”
Uusimmat artikkelit
Aiettä, kuulostaapa tutulta. Se, että antaa lapselle aikaa tai pohtii hänen kanssaan niitä asioita, jotka aiheuttavat erityistä vaivaa tai tunkee puntin saappaaseen yhä uudelleen, kunnes aikuisen mielestä samalla tavalla saappaassa oleva puntti on lapsenkin mielestä hyvä, ei ole mukaan menemistä. Se on lapsen ymmärtämistä, vaikka itse ei ymmärräkään. Se, että mulla ei oo puntti saappaassa huonosti ei tarkoita, etteikö lapsella voisi olla. Oh hell, ne tyhmät sukatkin voi vaihtaa toisiin ja ehdottaa sitä itse!
Kukaan vanhempi ei todellakaan jaksa, viitsi tai halua rauhoitella illasta toiseen lasta, joka ahdistuu hampaiden putoamisesta, isoksi kasvamisesta tai pohtii toisten lasten sanomia ja tekemiä vääryyksiä tai säännöistä poikkeamisia monen viikon päästäkin. Tai .iettii, voiko joku laittaa myrkkyä hänen mehuunsa, kun me nukumme. Tai ampua seinän öäpi aseella. Mutta pohdittava on, jos se lasta askarruttaa.
Tämän tekstin, johon kommentoin, on kirjoittanut hyvä isä. Hän antaa lapselleen ja tämän piirteille tilaa ja aikaa, tukee ja rohkaisee lasta ja tämän tuloksena, lapsi suhistelee nyt intoa täynnä ennen itselle liian jännässä elementissä turvallisin mielin. Sellaista ei saavuteta, mikäli lapselle ei tarjota sitä, mitä hän tarvitsee. Tällaiseen tilaan päästään vain luomalla erityisen vahva turvallisuuden tunne lapselle itselleen, hänen omiin kykyihinsä ja siihen, miten kaikki toimii.
On monia asioita, jotka voi ylianalysoida tai tehdä suuremmiksi kuin onkaan. Mutta uskokaa, aistiyliherkän lapsen vanhemmat eivät tee asiasta numeroa. Asioiden kanssa pyritään elämään ja sopeutumaan. Ottamaan asiat kuten ne tulevat. On selkeä ero onko lapsi aistiyliherkkä vai onko tilanteet vanhempien luomaa, ja uskokaa sitä ei kukaan aistiyliherkän vanhempi halua luoda. Se ei ole vanhempien luomaa, että sukat täytyvät olla juuri tietyssä asennossa jalassa, koska sauma painaa. Tai että hupparin huppu on itse piru saati hupparin vetoketju! Tai tietynlainen ruoka tuntuu suussa pahalta. Entä sitten hiustenkuivaajan tai julkisten tilojen käsikuivaimien äänet? Ne sattuvat niin korviin, että kädet menee korvien peitoksi. Kukaan vanhempi ei näitä tilanteita luo saati halua lapselleen elämää hankaloittamaan. Raivostuttaa ja turhauttaa, että jotkut ”asiantuntijat” vielä neuvovat olemaan ylianalysoimatta tai syyttävät vanhempia tilanteiden luomisesta.
Älkää, pliis! älkää luoko ongelmia!
Älkää tehkö lapsistanne ”aistiyliherkkiä” ihan normaalijutuissa. Kyllä lapsi miettii, miten puhe tai syöminen sujuu, jos ei ole hampaita. Mutta vanhempien tehtävä on NORMALISOIDA asia. Ei lähteä mukaan lietsomaan sitä.
Ja antakaa lastenne totutella uusiin asioihin rauhassa. Olisitte kiitollisia, ettei lapsenne säntäile uusiin asioihin suin päin. Sehän on ihan viisasta.
Eikä sen pitäisi olla mkään iso hypetyksen asia, jos lapsi on laskenut normaalisti liukumäestä. Jos vouhkaatte siitä lapsellenne, se on viesti siitä, että pidätte häntä jotenkin niitä muita lapsia huonompana ja heikompana. Hän ihan varmasti seurasi muita lapsia ja heidän vanhempiaan vesipuistossa. Lapsenne huomasi, että vesimäestä laskeminen oli niiden muiden mielestä ihan normikäytäntö. Mutta hänen tekonaan se oli suuri uutinen ja ihastuksen aihe. Hän varnaan miettii, mikä hänessä on vikana, kun vanhemmat eivät luota hänen osaamiseensa.
Älkää lähtekö mukaan tohon ylianalysointiin. Hampaat lähtevät ja kaikki pennut selviävät siitä. Olisitte vain todenneet, että kaikki mukulat pystyvät puhumaan ja syömään vaikka hampaita puuttuu. Se on normaali osa lapsen elämässä.
Ja toi uintijuttu. Lapset oppivat eri aikaan ja toiset ovat varovaisempia kuin toiset. Poikani aikoinaan harkitsi, jännitti ja varmisteli asioita etukäteen. Tytär syöksyi suin päin veteen ja kaikkialle. Molemista kasvoi terveitä ja normaaleja aikuisia.
Luojan lykky, etten alkanut analysoimaan ja diagnosoimaan pojan rauhaallisuutta! Olisi tullut vaan turhia leimoja ja ongelmia.