Vanhemmat kokevat helposti itsensä avuttomiksi, jos heidän lastaan kiusataan.

Apua voi olla vaikea saada, viralliset tahot voivat olla haluttomia puuttumaan asiaan, tilannetta saatetaan vähätellä.

Voi olla vaikeaa edes saada lapsi avautumaan tilanteesta. Jos lapsi kertoo kiusaamisesta, vanhemman kannattaa asettaa sanansa varovasti. Väärillä sanavalinnoilla voi pahentaa tilannetta entisestään.

Älä sano lapselle näin:

”Älä välitä”

Tätä on hoettu kiusatuille lapsille vuosikausia. Neuvo on kuitenkin huono: välinpitämättömyys ei saa kiusaamista loppumaan eikä vähennä lapsen kokemaa tuskaa. Voi jopa olla, että välinpitämättömän esittäminen saa lapsen uskomaan, että kiusaajan väitteet ovat totta.

”Reipastu”

Kenenkään ei tarvitse tukahduttaa tunteitaan ja ”reipastua” vaikeassa tilanteessa.

”Älä ole noin dramaattinen”

Tilanne on lapselle todellinen, eikä ole mitään syytä vähätellä sitä, mitä hän kokee.

”Selvittäkää tilanne keskenänne”

Lapsi olisi varmasti jo ratkaissut tilanteen, mikäli hän pystyisi siihen yksinään.

”Lapset ovat julmia/ pojat on poikia”

Kiusaaminen on yleistä, mutta se ei tarkoita sitä, että se pitää hyväksyä. Älä järkeistä tai selittele kiusaajan tekemisiä. Hän toimii väärin, oli hänen sukupuolensa tai ikänsä mikä tahansa.

”Pidä puolesi”

Teoriassa puolustautuminen voi auttaa. Mutta kiusaaja on usein isompi ja/ tai vahvempi, ja hänellä on yleensä aina liittolaisia tai vähintään hiljaisia hyväksyjiä ympärillään. On kohtuuton vaatimus pystyä puolustautumaan yksin. Älä myöskään kannusta lasta väkivaltaan, vaikka uskoisitkin, että se ratkaisee tilanteen.

lapsi kädet ilmassa
Kuva j-e-w-e-l-m-i-t-ch-e-l-l, kuvituskuva.

Sano näin:

”Tämä ei ole sinun vikasi”

Kiusattu lapsi syyttää itseään. On ehdottoman tärkeää, että hän ymmärtää, että hänessä ei ole yhtään mitää vikaa. Riidassa vikaa on yleensä kaikissa osapuolissa, mutta kiusaaminen on AINA kiusaajan, ei kiusatun syy.

”Kerro aikuiselle”

Kiusaajat voivat uhkailla seurauksilla jos kiusattu kertoo asiasta aikuisille. Siitä ei missään tapauksessa pidä välittää. Kannusta lasta aina kertomaan aikuiselle, ja muista, että kouluilla on velvollisuus puuttua asiaan. Tarvittaessa tee rikosilmoitus.

”Et ole yksin”

Kerro lapselle, että kiusaaminen on valitettavasti yleistä, eikä hän todellakaan ole ainoa jota kiusataan. Kerro myös, että olet hänen tukenaan, ihan samalla tavalla kuin koulun aikuiset ja muut vanhemmatkin.

”Puhu ystäviesi kanssa”

Ystävyyssuhteet suojelevat lasta kiusatuksi tulemiselta ja kiusaamisen vaikutuksilta.

”Kuulostaa tosi kurjalta. Voitko kertoa tarkemmin, mitä oikein tapahtuu?”

Anna lapsen ymmärtää, että hänen tunteensa ovat oikeutettuja. Empatia auttaa siinä, että lapsi avautuu asiasta, ja saat tarpeellisia tietoja asian selvittämiseksi.

”Miten voin auttaa?”

Auta lasta ensin selviämään tunteistaan, ja mieti ratkaisuja tilanteeseen vasta sen jälkeen.

”Sinun ei tarvitse ratkaista tätä yksin”

Kuten todettua, jos lapsi pystyisi ratkaisemaan tilanteen omin voimin, hän olisi sen varmasti tehnyt. Kerro lapselle, että järjestätte tilanteen yhdessä muiden aikuisten ja lasten kanssa.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

17 vastausta artikkeliin “Kiusataanko lastasi? ÄLÄ sano näitä asioita!”

  • Sairas yhteiskunta sanoo:

    Itsensä puolustaminen on hyvä kehoitus sillä kiusa ei lopu vaan yleensä pahenee. Ongelmana on myös koulumatkalla ja koulun ulkopuolella tapahtuva kiusaaminen, johon koulu sanoo että voi mitään. Tällöin kunnat pitää velvoittaa maksamaan taksi kuljetus kiusatulle kouluun ja kotiin, jotta hänen turvallisuus saadaan varmistettua. Ei pidä jäädä ajatukseen, että oppivelvollisuuden vuoksi menee loppuelämäksi mielenterveys.

  • Nimetön sanoo:

    Ja mikä noista ”Sano noin” kohdista lopettaa kiusaamisen? Niin, ei mikään. Ainoa mikä tosielämässä auttaa on ”pidä puolesi”, valitettavasti. Kaikki muu on lässytystä ja pilvilinnojen rakentelua.

    • Nimetön sanoo:

      Tällä tavalla lapsi oppii selviämään ja käsittelemään tunteitaan ja vahvistuu. Kiusaamista se sinänsä lopeta, mutta kiusaaminen ei ehkä aiheuta niin paljon tuhoa.

  • Aada sanoo:

    Tämä kirjoitus kannattaa jokaisen joka sanoo, että ”Pidä puolesi” on huono neuvo lukea ajatuksella.

    Älä alistu kiusattavaksi 08syy2014
    Kirjoittanut Miika Pettersson

    Minut tunnettiin lapsena ”hindulaisena”. Lempinimeni ansaitsin isättömänä Jehovan todistajana. Alkuun se oli huutelua, mutta muuttui viikoittaisiksi selkäsaunoiksi. Koulusta lähtiessäni tiesin, että reitin varrella minua väijytään porukalla. Usein kurinpitokomppania leikitteli ajamalla takaa, kunnes lyöntien ja potkujen saattelemana kaatoivat maahan. Vaikka iskut sattuivat, niin pahinta oli pelko. Se kurkkua kuristava kauhu, joka piipahti päivittäin kylässä ja tuntui viihtyvän aina vaan paremmin ja pidempään. Toisinaan se soitti öisinkin ovikelloa.

    Pikkuveljeni pelkäsi koiria, ja kun paikallisen kenkätehtailijan poika hännystelijöineen usutti raivokkaasti räksyttävän rakkinsa ojanpohjalle motitetun veljeni kimppuun, syöksyin mitään ajattelematta hänen avukseen ja onnistuin karkottamaan ahdistelijat.

    Olin aiemmin välttänyt puolustautumista taivaspaikan pelossa. Minua oli kotoa käsin opastettu ”kääntämään toinen poski”, sillä sellaisten on taivasten valtakunta. Tapaus sai minut ymmärtämään, että väkivallan uhka oli tehokas tapa torjua väkivallan uhkaa. Huomasin ensimmäistä kertaa vakavasti harkitsevani fyysistä vastarintaa, ehkä lyöntien edessä pitäisikin antaa suun sijaan käsien puhua, koska sanoja ei kuunnellut kukaan.

    Kolmannella luokalla ahdistuksen ämpärini valui yli äyräidensä ja hyökkäsin koulunpihassa kiusaajani kimppuun. Raivokkaalla tuulimyllytekniikalla hankin nopean luovutusvoiton ja tunsin pelon helpottavan.

    Itsensä puolustaminen oli vapauttava kokemus. Kun vihdoin uskalsin haastaa kiusaajani, lakkasin olemasta uhri. Tein selväksi, etten enää anna mitään ilmaiseksi, että päiväni heidän sähköjäniksenä oli ohi. Sen jälkeen sain olla rauhassa. Ajoittain minua testattiin, mutta havaitessaan etten väistänyt, kiusaajat jatkoivat helpomman uhrin etsintää. Sillä siitä siinä mielestäni on kyse. Poloisen pelottelusta, heikommalla leikittelystä.

    Eivät kiusaajat etsi haastetta vaan sadistista ajanvietettä. Minun ohjeeni kaikille kiusatuille on, ”puolusta itseäsi”. Mitkään kampanjat, koulujen toimintamallit tai muut hyvää tarkoittavat toimet eivät koskaan onnistu kitkemään kiusaamista. Kiusaamista on niin kauan kuin on kiusatuksi alistuvia.

    Kiusaaminen syntyy minun kokemuksieni mukaan kiusaajan halusta tuntea itsensä ylivertaiseksi, tarpeesta peilata synnyttämäänsä kauhua toisen silmistä. Sitä tarvetta ei hyvällä tahdolla tukahduteta. Sadismiin taipuvainen osaa aina välttää valvovan silmän ruokkiakseen perversiotaan. Se loppuu vain, kun kiusattu kieltäytyy pelkäämästä, lakkaa alistumasta.

    Kiusaaminen jätti jälkeensä ulkopuolisuuden tunteen. Se rampautti minua sosiaalisesti. Samalla kun olen ikäni etsinyt omaa heimoani, siedän paremmin yksinäisyyttä kuin kaveriporukoita. Minun on vaikea luottaa ihmisiin, ja niiltä joihin luotan, haen jatkuvasti vahvistusta sille, että olen edelleen hyväksytty, kuulun piiriin.

    Kiusaaminen on ollut myös lahja. Se on asemoinut minut outoon kulmaan, epätavalliseen asentoon. Katselen maailmaa ja sen menoa ulkopuolisin silmin. Teen mieluummin havaintoja kuin osallistun. Olen enemmän tarkkailija kuin ketjun vasen laita. Yhteisön ulkopuolisuus on kulmakiveni niin komiikassa kuin kirjoittamisessa.

    Kiitos kiusaajieni saatan jonain päivänä jättää jälkeeni jotain, mikä inspiroi, avaa uusia näkymiä, tutustuttaa itseensä. Toisin kuin he, minä en pyri lamauttamaan kanssaihmisieni elintoimintoja vaan herättämään heissä jotain uuttaa – naurua, ajatuksia, jopa oivalluksia. Ja tarpeen vaatiessa pelkoa, koska joskus se on vapauden hinta.

  • Nimetön sanoo:

    ”Eivät kiusaajat etsi haastetta vaan sadistista ajanvietettä. Minun ohjeeni kaikille kiusatuille on, ”puolusta itseäsi”. Mitkään kampanjat, koulujen toimintamallit tai muut hyvää tarkoittavat toimet eivät koskaan onnistu kitkemään kiusaamista. Kiusaamista on niin kauan kuin on kiusatuksi alistuvia.

    Kiusaaminen syntyy minun kokemuksieni mukaan kiusaajan halusta tuntea itsensä ylivertaiseksi, tarpeesta peilata synnyttämäänsä kauhua toisen silmistä. Sitä tarvetta ei hyvällä tahdolla tukahduteta. Sadismiin taipuvainen osaa aina välttää valvovan silmän ruokkiakseen perversiotaan. Se loppuu vain, kun kiusattu kieltäytyy pelkäämästä, lakkaa alistumasta.”

  • Miksi kukaan ei kuullut? sanoo:

    ”Leikkiä se vain on!”
    Heille ehkä, ei minulle. Tämä lause osoitti selvästi, että minä olin (vanhempani mielestä) väärässä oman tunteeni ja kokemukseni kanssa, eikä häntä edes kiinnostanut kuulla kantaani.
    Enää en kiusaamisesta kertonut. Enkä mistään muustakaan. Pidin kaiken sisälläni, pelkäsin ja ahdistuin. Edelleen lähes 40-vuotiaana kärsin tuon lauseen vaikutuksisita.

  • Korpiainen sanoo:

    Minua on kiusattu yläasteella ja sen jälkeen myös amiksen ekana vuonna joka oli myös yksi syy sille että jätin sen alan opiskelun silloin kesken. Minulla oli todella paha olla ja olen aina ollut herkkä ja huono vastaanottamaan mitä tahansa krittiikkiä.. kun ammattikoulu aikaisesta kiusaamisesta joskus äidilleni itkin hän sanoi että ”kannattaisiko siinä vaiheessa katsoa peiliin jos joka paikassa kiusataan?” Sen tein ja päätin että kukaan ei kiusaa minua enää IKINÄ. Eikä ole sen jälkeen kiusannut. Edelleenkin tulee välillä semmoinen olo että jotkut ihmiset saavat sanoillaan minut ahdistumaan mutta en anna tunteiden ottaa valtaa vaan sanon takasin tai kerron että tuntuipa paskalle tuo miten asian ilmaisit. Huomaan että ne ihmiset vähän säikähtää kun sanookin eikä vain niele kaikkea. Eivätkä he välttämättä ole tarkoituksella sanoneet pahasti ja vaikka sanoisivatkin niin heräävät kun sanoo jotain yhtä fiksua takas… Nuo äitini sanat olivat ehkä jonkun (silloin myös itseni) mielestä julmat mutta ehkä jos joka paikassa tuntee tulleensa kiusatuksi on silloin itsessäänkin ”vikaa”. Se ei poista sitä että joku tahalleen tai vahingossa käyttäytyy idioottimaisesti mutta loppujen lopuksi jokainen meistä on vastuussa omista tunteista ja niiden käsittelystä… Voitte kivittää ihan rauhassa 🙌
    ps. Fyysinen väkivalta ja pahoinpitely on sitten myös oma lukunsa ja siinä ei paljon uhrin asenne muutos auta. Sitä ei pidä hyväksyä kenenkään.

  • Ei jätetä pärjäämään sanoo:

    En sanonut noita alkupään sanoja kun lasta kiusattiin. Tarvittiin kyllä aikuisten apua kotoa, koulusta ja muualta että kiusaaminen loppui.
    Viesti ettet ole yksin ja kiusaaminen ei ole hyväksyttyä yhtään. Kerran hän koetti puolustaa itseään, sai siitä sanktiota koulussa. Itse en saanut apua eikä kukaan edes oikeasti yrittänyt auttaa kun minua kiusattiin aikoinaan. Kyllä hänelle rakennetaan huvää itsetuntoa, minusta se kuitenkin vaatii sitä että lasta autetaan eikä jätetä pärjäämään itse. Ei ole totta ettei voisi auttaa kiusattua oikeasti ns. ulkopuolelta.

  • Totta sanoo:

    Vähätellä ei saa. Mutta kuten nimetön tuossa alla sanoi, puolustautuminen on ainoa keino.
    Kukaan aikuinen tai kaveri ei pysty ulkopuolelta autaamaan. Se voima pitää löytyä sisältä. Kaikilla sitä ei ole ja siksi on tärkeää luoda yleinen kiusaamisen vastainen ilmapiiri.
    Ja joskus niille pitää näyttää myös fyysisesti, että nyt riittää.

    Neuvoisin jokaista kiusatun vanhempaa panostamaan lapsensa itsetunnon kohottamiseen sen sijaan, että kauhistellaan kiusaamista.

    Sama radollisuus jatkuu aikuisena, joten on hyvä oppia terve itseluottamus ja oppia pitämään selkeät rajat.

    • Kiusattuäiti sanoo:

      Minua kiusattiin ala-asteella. Pientä sanailua, pallolla ’vahingossa’ päähän yms. Vanhemmat yritti, koulussa vähäteltiin tilannetta. Olin kiltti, vähän ujo. Kävin hypnoositerapiassa ’kovettamassa’ itseäni, ja jossain vaiheessa sain sanaisen arkkuni auki. Kovaan ääneen haukuin takaisin yhtä kiusaajaa laudaksi, toista lihavaksi ja muita henkkoht asioita. Kiusaaminen loppui. Lopuksi muut eriluokilla olleet, joita ne samat kiusaajat kiusasivat vielä, äänestivät kutosella minut parhaaksi ’kaveriksi’, ja syynä koska en kiusannut muita. Saman olen opettanut pienikokoiselle, ujolle tyttärelleni. Jos joku hyppii silmille, sano heti rumasti takaisin. Ja tätä siis on hänelle jo tapahtunut. Koulun kehityskeskustelussa sanoin opettajalle, että näin olen opastanut, vaikka se ei ole oikein. Opettaja sanoi, että väkivaltaa ei hyväksytä, mutta joskus itseään pitää myös puolustaa ja opetella puolustamaan.

    • Nimetön sanoo:

      Itsensä puolustaminen oli vapauttava kokemus. Kun vihdoin uskalsin haastaa kiusaajani, lakkasin olemasta uhri. Tein selväksi, etten enää anna mitään ilmaiseksi, että päiväni heidän sähköjäniksenä oli ohi. Sen jälkeen sain olla rauhassa. Ajoittain minua testattiin, mutta havaitessaan etten väistänyt, kiusaajat jatkoivat helpomman uhrin etsintää. Sillä siitä siinä mielestäni on kyse. Poloisen pelottelusta, heikommalla leikittelystä.

      Eivät kiusaajat etsi haastetta vaan sadistista ajanvietettä. Minun ohjeeni kaikille kiusatuille on, ”puolusta itseäsi”. Mitkään kampanjat, koulujen toimintamallit tai muut hyvää tarkoittavat toimet eivät koskaan onnistu kitkemään kiusaamista. Kiusaamista on niin kauan kuin on kiusatuksi alistuvia.

  • Kerran kiusattu sanoo:

    ”Älä myöskään kannusta lasta väkivaltaan, vaikka uskoisitkin, että se ratkaisee tilanteen.” Tämä väite on toki moraalisesti ja eettisesti oikein, mutta tosielämä osoitti ainakin itselleni lapsena sen (väkivallan) olevan joskus ainoa keino. ”Väkivalta lopettaa vittuilun” pätee valitettavasti ainakin vankilassa ja yläasteella 😉 En siis ole vankilassa ollut, yläasteella kylläkin.

    • tiia sanoo:

      Samaa nieltä. Valitettavan usein on tullut nähtyä ja koettua, että ”väkivalta lopettaa vttuilun” pitää paikkansa. Sanominen ei välttämättä auta vaan voi jopa pahentaa kiusaamista ja ilkkumista. Mutta kun vetää kunnolla turpaan, niin kiusaaja ei enää uskalla aukoa sitä turpaansa. Ja meidän koulussa oli yksi minua vuoden vanhempi poika joka AINA piti hirveää älömölöä, huuteli, teki tuhojaan, oli hirveä häirikkö. Joskus sitten innostui (jälleen kerran) ilkkumaan jotain ohikävelevää tyttöporukkaa, ja yhdellä heistä meni hermot. Hän potkaisi tuota jätkää munille varoittamatta, ja poika kaatui maahan, ja hän jatkoi potkimista vielä 20 kertaa lisää. Lopulta poika makasi sikiöasennossa massa itkemässä häntä kohdannutta vääryyttä naama punaisena en tiedä kuinka kauan, varmaan loppupäivän. Mutta tuo riitti. Tuon jälkeen tuo poika ei kertaakaan aukonut päätä kenellekään.

  • mimmi sanoo:

    Valitettavan tuttuja lausahduksia nuo ensimmäiset… Yksi, mitä kuulin myös usein oli ”ne on vaan kateellisia”.