Voiko lapsiaan rakastaa ihan tasan tarkkaan yhtä paljon?

”Viime viikolla juttelin erään ystäväni, myös kolmen lapsen äidin, kanssa. Hän mainitsi jossain sivulauseessaan puolihuolimattomasti että ”tietenkin rakastaa kaikkia lapsiaan yhtä paljon”. Lausahdus alkoi nakertaa pientä madonreikää mieleeni, ja havahduin pian potkimasta henkisesti omaa nilkkaani.

Juupajuu ja jaadijaa, luonnollisesti R-A-K-A-S-T-A-N jokaista tenavaani paljon. Välillä niin, että loiskuu yli ja välillä en meinaa itsekään täysin erottaa sitä vihan ja rakkauden veteenpiirrettyä viivaa kun oikein silmissä sumenee. Mutta noin suurpiirteittäin, tietty rakastan, hei haloo! Mutta kun tullaan kysymykseen että käpälä raamatulle ja vannopas sydänjuuria myöten rakastatko ihan millilleen ja prikulleen ihan yhtä paljon kaikkia? Hmmm…laittaa puhaltamaan syvään ja kurtistamaan otsaa.

Esikoista on piirun verran helpompi..ööö..rakastaa, sillä hän on taiteellinen ja rauhallinen. Ei pahemmin (vauvavuosien jatkuvan huudon jälkeen) ole kiristellyt nappeja, nurisee normaalisti vastaan mutta suht sävyisästi viskaa takkinsa naulakkoon pyynnöstä. Nirsoilee pöydässä kaalinpäille, mutta vikisee olemattomaan partaansa ja lopulta maistaa pienen pyydetyn palan. Hallitsee alkeelliset empatiantaidot ja pitää luontaisesti pienempien puolta.

Pienintä on helppo rakastaa, kun se nyt vaan on niin hömelö. Porukan pelle, kuka pistää potan päähän ja kekkaloi sukat käsissään iloisesti kikatellen. Saa paljon anteeksi kun on se pienin. Ikuinen pikkuveli, vauva ja kuriton höpöttelijä. Eihän sen nyt tarvitsekaan osata niin paljon, olkoon tuommonen pikkanen aina. Ruokapöydässä makaroonit nenässä naurattaa salaa kaikkia ja jos pienin sotkee legoleikit, niin sitä nyt pitää vaan ymmärtää.

Ja keskimmäinen. Tottahan toki häntä rakastetaan. Paljon ja pyyteettä. Mutta rehellisyyden nimissä sanottakoon, että ihan helpoimmaksi mahdolliseksi tehtäväksi tämä duudsoni ei sitä aina tee. Vuoden ikäinen ollessaan, sanoi jo perhepäivähoitaja että ”lapsi vie kyllä koko porukan energiat”. Kyseinen mamma olikin kyllä tottunut aiemmin hoitamaan vain tyttökokoonpanoja, joissa ilmeisesti oli leikitty paperinukeilla koko päivä iloisesti lallatellen. Sitten mukaan lasketaan vesseli velikulta, kuka ei tyydy vain katselemaan menoa vaan aiheuttaa sitä sujuvasti itse.

Keskimmäisen kohdalla ollaan aina todettu että neuvolanopit toimivat muilla, ei meillä. Tietyt kasvatuskirjat tepsivat joillain, ei meillä. Kun muut tekevät noin, meillä tehdään näin. Koskaan ei ole tylsää päivää, retkeä tai kauppakäyntiä, sillä ikinä ei lopputulosta voi ennustaa. Meillä asustaa erityinen pieni poika, kuka kokee kaiken vahvasti, täysillä ja elää tunteensa todellakin laidasta laitaan. Ja hyvin todennäköisesti myös sisarussarjan asema keskimmäisenä on antanut avuja nokkeluuteen ja omatoimisuuteen, jolla takuuvarmasti saadaan porukan huomio – hyvällä tai huonolla, mutta aina saadaan.

Olemmehan me tukeneet lapsen kasvua erinäisillä tukitoimilla, halunneet helpottaa hänen taivaltaan tässä maailmassa ja jos emme silottaa polkua, niin ainakin lakaista ihan suurimmat kannot hänen polultaan. Mutta vaikka kuinka juoksisimme erinäiset workshopit, terapiat ja seminaarit aiheesta sekä sen vierestä, niin aina sitä samaan päätyy. Rakastamalla pääsee askeleen pidemmälle. Rakastamalla juuri sellaisena kuin hän on. Ei yrittämällä änkeä muottiin tai tietynlaiseksi lapseksi, kuka menee jonossa hiljaa ja kyseenalaistamatta. Ehkä jossain määrin sellaista etenijää on helpompi rakastaa, mutta vasta tyrskyissä todellinen rakkaus mitataan. Silloin punnitaan kuinka kestävä vanhemmuuden alus onkaan, ja sen vahvuus saattaa yllättää jopa seilaajan itsensäkin.”

T. Kolmen Pojan Äiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kristiina Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Keskimmäinen lapsi”

  • Paula sanoo:

    Meillä myös vipeltää kolme poikaa ja hämmästelin kuinka hyvin nuo kuvaukset sopivat myös meidän kolmikkoon.
    Esikoinen on melko rauhallinen ja erittäin hoivaava pienempiään kohtaan.
    Kuopus saa olla rauhassa vielä vauva ja hassutella ja vähän riehuakin. Kyllä ymmarretään kun se on vielä pieni.
    Keskimmäinen on vauhtiviikari ja elää vahvasti tunteella.
    Itse olen tullut siihen tulokseen, että jokaista lastani rakastan, mutta päivästä toiseen rakkauden määrä ei ole vakio. Kuten Kolmen Pojan Äiti kirjoittikin, toiset lapset tekevät rakastamisen helpommaksi kuin toiset. En silti rakasta ketään lasta vähemmän kuin toista. Rakkaus on hieman erilaista eritilanteissa.

  • Kristiina sanoo:

    5 lapsen äitinä voin yhtyä tähän, paitsi tää keskimmäinen on tällä kertaa tyttö joka kyllä keksii keinot tulla huomioiduksi….enimmäkseen sillä pahalla mutta osaa myös yllättää ja tehdä paljon sitä hyvääkin 🙂