Saimme Avaudu tästä -lomakkeen kautta kirjoituksen siitä, että moitimmeko me naiset liikaa miehiämme ja osaammeko nähdä omat virheemme?

Avaudu tästä -lomakehan on sitä varten, että kuka tahansa, vaikkapa SINÄ, voit kertoa mieltäsi askarruttavasta tilanteesta tai aloittaa keskustelun jostain asiasta, joka sinua mietityttää. Monesti nämä asiat ovat niitä, joiden kanssa painitaan arjessa, ja jotka eivät muutu vaikka kuinka pyytää ja yrittää itse toimia toisin. Usein kyse on ihmissuhteista, kaikkein yleisimmin siitä omasta miehestä, mutta myös isovanhemmat ja ystävät saavat osansa.

Kirjoittajien ongelmat ovat oikeita ongelmia, ja usein sellaista, mistä moni meistä tunnistaa itsensä ja tilanteensa.

Mutta kenties voisimme miettiä tätä juuri lähtettyä keskustelunavausta? Isot ongelmat ovat asia erikseen, mutta varmaan joskus tulee turhastakin kitistyä. Emmekä me naiset ole mitenkään ylivertaisia. Ikäviä ihmisiä, pettäjiä ja ihan vaan ajattelemattomia löytyy kaikista sukupuolista!

”Nyt kun Huono äiti on urakalla moittinut miehiä niin oisko aika katsoa peiliin?

Nimittäin ei ne naisetkaan, äiditkään ole aina puhtaita pulmusia. Omassakin tuttavapiirissä on esimerkiksi monta miestään pettävää naista. On lähdetty uuden miehen mukaan ja selitetty homma parhain päin. Naiset osaa ihan samalla tavalla kieroilla ja keksiä syyt miksi pettävät.

Nyt ei kannata heti pillastua, että ei koske minua ja minä kyllä teen kaikkeni blaablaa. No ehkä tämä ei sitten koske juuri SINUA. Mutta montaa naistaa, äitiä kyllä.


Kuva Priscilla du Preez, ylin kuva Reka Matyas.

Entä sitten se klassinen lasten paras? Oikeasti, käsi sydämellä. Yhtäänkö naiset ei käytä lapsia ilkeilyn välineenä?? Miksi sitte kuulee niin paljon juttuja miten nimenomaan naiset, äidit vaikuttavat lapsiin? Onko se kompromissi sitä, että tehdään niinkuin äiti sanoo? Eikö kompromississä pitäisi neuvotella, tulla vastaan? Aivan samalla tavalla kuin miehet, myös äidit voivat olla niitä ehdottomia.

Tästä tulee varmaan kova hirmumyrsky, mutta kyllä itseä tympäisee monen hyvän isän puolesta. Toiveikkaana luen usein Huono äidin aloituksia ja mietin, miksi isät kommentoivat niin vähän. Huonoa ja hyvää molemmissa. Äideissä ja isissä.”

Hei miehet! Avaudu tästä -lomake on myös teitä varten, kuten myös kommenttikenttä! Saa avautua, saa kommentoida! Kerro meille, miltä tuntuu isyys, suhde puolisoon, seksi, yksinäisyys, suhde omiin vanhempiin, oma terveys ja hyvin-/pahoinvointi, naisten pöljäily ja naisten ihanuus, identiteetti, ystävyyssuhteet…mikä tahansa! Me täällä toimituksessa näemme, että teitä on neljäsosa lukijoista, ja mielellämme nostamme keskusteluun myös miesnäkökulmaa! Klikkaa tästä Avaudu tästä -lomakkeeseen!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kehtaat kertoa Peruuta vastaus

10 vastausta artikkeliin “Katsokaa peiliin, naiset!”

  • Nytriitti sanoo:

    Minä en ole naisena muuta tehnytkään kun mennyt itseeni. On kontrolloitu, kritisoitu, arvosteltu, vähätelty, käytetty hyväksi, kiusattu ulkonäöstä ym. En enää alistu kynnysmatoksi. Nyt on miesten vuoro mennä itseensä ja miettiä mitä tuli tehtyä minun elämälle. En enää siivoa, kantele kahvia ja istu hiljaa.

  • Trollipeilaaja? sanoo:

    Kuka sanoi tälle artikkelin kirjoittajalle, ettei nainen olisi katsonut sen sata kertaa peiliin, syyllistänytkin itseään tai yrittänyt parhaansa ennen omaa kirjoitustaan? Näinhän nimittäin varmasti on. Ulospäin tilanteen avaaminen ei ole se ensimmäinen steppi joka otetaan vaan usein kirjoittajat ovat tutkailleet elämäänsä vuosikausia ensin.
    Onko mikään ihme, ettei ongelmista halua keskustella kasvotusten kenenkään kanssa kun aina on näitä väheksyjiä ja syyttäjiä pinossa odottamassa, sen oikein kuuntelemisen sijaan? Menepä nyt ystävällisesti peilaamaan sitä omaa täydellisyyttäsi vaikka järven pinnasta – mielellään alapuolelta ja vaikka aluksi tunti kerrallaan ja säästä lähitienoon naisia olemassaololtasi, kiitos.

    • Kiltti isä sanoo:

      Katos vaan kun mies avautui tunteistaan ja jo kirjoittaessaan epäili, että haukut tulee, niin siellähän se kommentti jo on ja käsketään mies katsomaan peiliin ja järvenpintaan. Luuletko, että oli kirjoittajan ensimmäinen aatos vai olisiko hänkin pyöritellyt näitä asioita jo useamman vuoden. Kyllä niitä törppöjä on ihan yhtä paljon miehissä kuin naisissakin.
      Yrittäisit tämän kerran kuunnella ja oppia jotain.

      • Mummeli sanoo:

        Olen kanssasi samaa mieltä. Tänne äkäisimmin kirjoittajilla, useasti naisia, on niin paha sokea piste oman minän tarkastelussa. Omaa syytä on vaikea katsoa ulkopuolisin silmin. Kyllä monet ongelmat ovat vuorovaikutuksellisia eikä niin tasan tarkkaan vaan toisen.

      • XD sanoo:

        Jo? 2 vuotta myöhemmin…

      • Ei enää sanoo:

        Jos mies on kiltti niin samat pätee kuin meihin kiltteihin naisiinkin. Täytyy hyväksyä se ettei maailma meitä kilttejä kiitä eikä arvosta. Terveellä tavalla pitää ja saa olla itsekäs. Saa myös olla kiltti muttei tarvi olla kynnysmatto muille. Asenteen muutosta se vaatii ja kykyä ottaa vastaan muiden isotkin vasta reaktiot kun kiltti ei enää alistu.

  • Myönnän sanoo:

    Käsi sydämelläbpystyn myöntämään, että meidän perheessä mies on hyvä isä. Ja kodinhoitaja.
    Siinä missä minua ei kiinnosta v**kaan, niin mies tekee.
    Pyykkää, siivoo, laittaa ruokaa, hoitaa lasten tarpeet ja käy vielä töissäkin. HOITAA lasten lääkärit, koulun palaverit ja wilmat.

    Olen tyytyväinen hänen panostukseensa, muuta meillä ei sitten olekaan. Ei rakkautta, ei hellyyttä. Peiliin varmaan voisi katsoa, mutta katson enemminkin omaan tulevaisuuteen.

    Keskityn uraani, palautumiseen ja elämästä nauttimiseen.
    En valita.

    • `Huuhaa sanoo:

      ”Pyykkää, siivoo, laittaa ruokaa, hoitaa lasten tarpeet ja käy vielä töissäkin. HOITAA lasten lääkärit, koulun palaverit ja wilmat.”

      Siis sua ei kiinnosta mikään noista, vaan oma napa?

    • Kehtaat kertoa sanoo:

      Jaa,ettet valita. Mitä hemmetin syytä olisi valittaakaan ?

    • Myönnän minäkin sanoo:

      Sama. Aivan mahtava isä, minä äitinä ajautunut vähän marginaaliin. En valita, koska kaikki kotihommat hoituu.

      Toki haluaisin läheisyyttä ja sellaista enemmän, mutta veikkaan että toinen on aika poikki taaperon kanssa kotona… no, yhteistä tulevaisuutta toivon silti. Arvostan ja yritän sen aina sanoakin.