”Katkeralle ei mikään myötätunto riitä”
”Miksi toiset ihmiset katkeroituvat? Mistä syntyvät nuo elämän kaltoinkohtelemat ja mustapuhuvat energiasyöpöt, joille mikään myötätunto ei ole tarpeeksi? Katkeran ihmisen kokemat elämänvaikeudet ovat aina vaikeampia ja pahempia kuin muiden.
Katkera on aina se, joka kokenut todellista vääryyttä. Muilla on aina helppoa. Tähän soppaan sekoitetaan usein vielä ripaus marttyyriutta ja toisten eteen uhrautumista. Katkerat ihmiset syyttävät aina toisia. Toiset tekevät huonosti ja väärin. Kompromisseja ei tunneta. Miksi tarvittaisi, kun katkera tekee kaiken aina oikein. Toisia voi arvostella ja kritisoida, mutta omaa käytöstä ei ikinä. Kait elämä on helpompaa, kun huonot asiat löytyvät aina muista.
Katkeruuden sanotaan olevan yksi vihan ilmenemismuoto. Mitä silloin vihataan? Elämää? Onko se niin, että negatiivisia asioita ei suvaita vaan ne pitää kätkeä katkeruuteen? Luin kerran jostakin, että katkeruus on sielun syöpä. Minusta se on todella kuvaavasti sanottu.
Joskus katkeran voi poissulkea omasta elämästä. Aina tämä ei onnistu. Voi olla, että on sellaisessa suhteessa katkeraan, ettei se onnistu. Ymmärrän täysin niitä ihmisiä, jotka minimoimat kaiken kanssakäymisen katkeran kanssa.
Miten joku toinen säilyttää vastoinkäymisistä huolimatta positiivisen, toisia huomioivan elämänasenteen? Elämässä kun voi tapahtua mitä vain, kelle vain. Sillekin, jonka elämä näyttää päällepäin niin helpolle tai sille, joka pitää vähiten melua itsestään. Katkeruus on tappava tauti, luki lehtileikkeessä. Totta. Leikkasin jutun jääkaapin oveen muistuttamaan, että voin itse vaikuttaa asioihin.”
Nimim. Minä uskon hyvään
Uskotko sinä hyvään, haluatko jakaa positiivisuutta? Kommentoi tätä juttua kohdassa kommentoi tai jätä kokonaan uusi aihe, ehkäpä juuri se positiivinen elämänopetus, josta on iloa meille kaikille: täältä.
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Lisää sinua kiinnostavaa luettavaa:
Vastaus henkilölle Hjälpamig Peruuta vastaus
13 vastausta artikkeliin “”Katkeralle ei mikään myötätunto riitä””
Uusimmat artikkelit
Mun äiti on katkera maailmalle, elämälleen ja perheelleen. Hän aina sanoo antaneensa asioita anteeksi, vaikkei todellisuudessa todellakaan tee niin, vaan haluaa vetää muut ihmiset mukanaan siihen mustaan suohon, mihin on itse vajonnut jo kauan sitten. Se on sääli, koska hänellä on ollut mahdollisuuksia onneen useita kertoja elämän aikana, mutta joka kerta katkeruus on se hänen ”rakastajansa”. Nyt kun on oma lapsi, sitä tekee kaikkensa ettei itse eikä lapsi vajoa lähellekään sitä suota.
Kuvaa hyvin myös omaa äitiäni. Erittäin raskasta oman arjen ohella yrittää sietää tuollaista ihmistä. Kun vain ymmärtäisi oman tilansa, mutta kun kaikki muut ovat valehtelijoita ja hänessä ei ole mitään vikaa. Vetää vain kokoajan itseään syvemmälle suohon.
Tuntui kurjalta lukea tämä juttu…kuin olisi veistä väännetty haavassa. Yritin googlata apua siihen, miten päästä irti katkeruudesta, vaan tämmöistä tuli.
Oma isoäitini oli katkera ihminen. Ajattelen, että se johtui siitä, että hän asetti koko elämänsä ajan muut hmiset, ja heidän tarpeensa, etusijalle. Hän teki kaiken muiden eteen. Kun häntä kohdeltiin väärin, hän ei koskaan pitänyt puoliaan. Hän ei luultavasti toteuttanut itseään, tai omia unelmiaan. Joskus mietin, oliko hänellä omia unelmia? En tiedä olisiko häntä auttanut, jos hän olisi ollut aina välillä ihan vähän ”itsekäs”. Ottanut ”omaa aikaa”. Mutta hän ei tehnyt sitä. Sen sijaan hän otti iskut vastaan, muisti ne kaikki, ja ikävä kyllä katkeroitui.
Tällainen ihminen on äärimmäisen raskas. Isovanhempani erosivat n. 20v sitten ja edelleen mummu miettii päivittäin pappaani ja hänen uutta vaimoaan, ja on niin katkera ettei sillä ole mitään rajaa. Samalla mummuni jaksaa masentua siitä, kuinka lapset ja lapsenlapset eivät käy katsomassa, eikä tunnu ymmärtävän syytä sille, miksei kukaan siellä viihdy.
Katkeruus ja marttyyrius todella tuhoaa ihmisen sisältäpäin, luulisi ettei ihmisen itsensäkään ole hyvä olla siinä mustassa aukossa minkä on itselleen kehittänyt. Mutta sille ei kukaan ulkopuolinen mitään mahda, jos ihminen on päättänyt että maailmankaikkeus on häntä vastaan niin sitten se on näin.
Sie just kuvailit mun äidin ☹️
Apua, pelkääm olevani tämä tyyppi 😣
Sama 😣
Jokaisen vanhemman pahin painajainen toteutui kohdallani 2,5 vuotta sitten eli esikoiseni kuoli.Silloin jo muistopuheessani kerroin pelkääväni etten vain jää ”liian” katkeraksi,että ihana poika otettiin aivan liian varhain luotamme ja typerästä syystä.Lisäksi toinen poika erityislapsi,joten voin sanoa,että ei aina mene nallekarkit tasan elämässä.Joo,olen jollain tasolla katkera näistä,mitä lapsilleni on suotu,koska ei kaikkea vaan jaksa eikä tarvitse kääntää kasvattavaksi asioiksi tai voimaantua,kun sitä paskaa sataa saavilla liikaa.Onnekseni taidan olla sellainen ihminen,jolla nämä katkeruudentunteet tulevat ja menevät suht nopeasti ja pystyn tällä hetkellä aidosti iloitsemaan elämästäni,hyvin erilaisesta kuin aikanaan suunnittelin.Kuulostaa kliseeltä,mutta kun on annettu paljon tuskaa,surua niin pienistä onnen hetkistä on kiitollinen.Olen siis karsinut tai minut on karsittu nämä turhan narisijat,keillä ei oikeita ongelmia ole ollut.Jostain heillä kumpuaa jatkuva valitus kaikesta,katkeruus vaikkei edes aihetta ja erittäin surullista,ettei suurin osa ihmisistä ole kiitollinen tasaisesta,tavallisesta elämästä eikä edes perheestään.Yrität tsempata/lohduttaa,niin negatiivisuus vain kasvaa ja toiseltakin halutaan viedä viimeiset ilonrippeet..Sivusta on murheellista seurattavaa.En toivo todellakaan kellekkään pahaa,mutta kyllä käy mielessä,miten tämmöset selviäisi tosi paikan tullen,kun sitä syytä katkeroitua todella olisi.Vai onko katkeruuskaivo pohjaton joillain?
Tämä huolestuttaa minuakin. Oma äitini on nyt 80 vuotta ja tuo pohjaton katkeruus harmittaa minua. Jotenkin vuosi vuodelta hän valuu aina vain syvemmälle sinne pohjattomaan katkeruuteen. Eläkeläisiä sorretaan. Politiikka on syvältä ja kaikki väärin. Kaikki mitä hänen ympärillään tapahtuu tapahtuu jotenkin väärin.
Samalla äitini valittaa kun ei käydä katsomassa. Miksi ei kukaan tule? No käydäänhän hänen luonaan monta kertaa viikossa. Enemmänkin käytäisiin, jollei se katkera valitus rasittaisi. Ja miksi eivät sukulaiset käy? Johtuisikohan siitä negatiivisesta ilmapiiristä?
Ja ymmärrän koko ajan, että minä olen siinä katkerassa valitustulvassa vain murto-osan aikaa. Hän itse taas ilmeisimmin koko ajan. 24/7. Harmittaa hänen puolestaan. Hän on ikäisekseen todella terve. Ei mitään estettä nauttia ja mennä ja harrastaa ja olla miten haluaa. Ihan hyvä eläke ja oma omistusasunto. Asuu lähellä keskustaa ja ympärillä olisi teattereita ja tapahtumia ja harrastuspaikkoja. Aikaa olisi, mutta kun se murjottaminen ja jurotus jotenkin jumittaa sinne omaan asuntoon. Miten hänet saisi pullautettua sieltä mustasta pilvestä ulos?
Miehen ex-vaimo. Kaikki olisi hyvin ja homma toimisi, mutta ei, kun on se katkeruus. Lapset on armottomasti aseina. Ollaan miehen kanssa autettu rahallisesti. Ollaan autettu lapsia kuskaten. Ollaan pyydetty kahville ja juttelemaan. Mutta ei kun on se katkeruus. Ja ei, en ollut eron syy. Tapasimme vuosia eron jälkeen. Hyvin tulen toimeen kyllä oman exäni uuden puolison kanssa.
Apua! Tiedän just tämmösen tyypin!!!
Meitsi! Oon niin katkera ihan kaikesta ja usein mulla on just tuollainen fiilis et puhukaa vaan mutta mikään ai auta,