Lopeta orgasminen teeskentely! Se on ollut neuvo vuosikausia.

Järkeen neuvo tietysti käy. Jos esität, että kumppanisi osaa antaa sinulle orgasmin vaikka hän ei osaa, ei hän ikinä opikaan.

Pahimmillaan orgasmien feikkaamisesta tulee vuosikausien kierre, jossa toinen luulee että kaikki on kunnossa ja toinen on turhautunut ja tyytymätön. Asiaa ei oikein voi ottaa esiin enää monen vuoden kuluttua: hei kulta, mä en ole ikinä saanut…

Mutta nyt tutkijat väittävät, että feikkaamisessa saattaa sittenkin olla ideaa.

Se, että esittää saavansa orgasmin, lisää tyytyväisyyttä seksielämään ja auttaa myös oikeasti laukeamaan, väittävät tutkijat.

Ilmeisesti syynä on se, että kiihottuneisuuden ja innostuksen feikkaaminen voi auttaa sekä kumppania että itseä kiihottumaan enemmän. Tämä taas johtaa siihen, että feikkaaja on valmiimpi orgasmiin ja kumppani on valmiimpi tekemään enemmän, koska toisen kiihottuneisuus innostaa.

Mikäli tilanne toimii näin, voi feikkaamisesta olla hyötyä.

käsi ja kaarnaa

Tämä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että varsinkin jatkuvasti feikkaamalla voi jäädä kokonaan ilman. Monet nimittäin käyttävät orgasmin teeskentelemistä tapana päästä tilanteesta pois. Huono seksi loppuu, kun esittää saavansa.

Tällaisessa tilanteessa olisi kaikkien kannalta parempi sanoa, että tämä ei tunnu hyvältä tai että en halua jatkaa. Jos orgasmi tuntuu olevan liiallisen työn takana, voi myös kertoa, että tänään ei onnistu, koitetaan vaikka huomenna uudestaan.

Monet pelkäävät tämän sanomista siksi, että kumppanille saattaa tulla paha mieli. Siinä tapauksessa voi miettiä, että kummasta tulee pahempi mieli, rehellisyydestä vai valehtelemisesta?

Jos sinusta tuntuu siltä, että joudut teeskentelemään orgasmisi, kannattaa pohtia syytä sen taustalla. Onko se, että kumppanillesi ei tule paha mieli, tärkeämpää kuin se, että sinä saat orgasmeja? Jokainen voi ratkaista tämän ainoastaan omalla kohdallaan, mutta kenties feikkaamista kannattaa käyttää ainoastaan lisäinnostuksena itselleen ja toiselle – ei pakokeinona tai miellyttämisen halun takia.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 5 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ihmettelijä Peruuta vastaus

5 vastausta artikkeliin “Kannattaako orgasmit sittenkin feikata?”

  • Tyytyväinen sanoo:

    Olen itselleni parhain ja tärkein orgasmin tuottaja. Siitä pidän kiinni, enkä todellakaan yritä kumppania värvätä siihen virkaan. Miehen kanssa rakastelu tuo tyydytystä ihan eri tavoin.. nautin kun osaan ja onnistun. Kiihotun miehen kiihottumisesta. En luopuisi siitä todellakaan sen takia etten itse siinä saa orgasmia. Onko se näyttelyä, kun rakastelun jälkeen kummallakin on kuitenkin suu messingillä?
    Meillä rakastellaan vuosien jälkeen edelleen usein.

  • Vastuu sanoo:

    Mitä, jos vaan ottaisi vastuun siitä omasta orgasmistaan. Ei ole toisen tehtävä tyydyttää vaan se on yhteispeliä. Ja seksi voi olla tyydyttävää myös ilman orgasmia. Itselle suuri osa tyydytystä on nähdä miten toinen nauttii sinun läheisyydestäsi ja vartalostasi.

  • Ihmettelijä sanoo:

    Uskomatonta, että vieläkin ajatellaan näin suppeasti rakkauselämästä. Olen aina ollut seksuaalisesti aktiivinen nainen. Nyt olen yli 50v. Orgasmin saaminen ei ole ollut millään muotoa suhteessa siihen, millaista rakastelu on ollut. Olen voinut saada orgasmin ja silti pitänyt tapahtumaa melko huonona tai mitäänsanomattomana kokemuksena. Toisaalta olen nauttinut todella paljon yhdynnöistä joissa en ole saanut orgasmia. Kapeaa ja onnetonta on seksielämä jos sen onnistuneisuutta mitataan jollakin noin teknisellä kuin orgasmi. Jos haluaa saada orgasmin niin voihan sitten vaikka harrastaa itsetyydytystä. Ei siihen kumppania tarvita.

  • Turhautunut sanoo:

    Jos miehelle sanoo ettei yhdynnästä saa orgasmia, niin yrittävät kovemmin ja kun edelleen sitä orgasmia ei tule, niin suututaan. Helpompi oli teeskennellä sitten.
    Tosin viimeiset kaksi vuotta exä tyydytti vain itsensä, joten ei tehnyt oikein enää mieli ja kun se vielä sattui, niin exä ei siitä välittänyt.

    • Haluton sanoo:

      On kuin minun kirjoittama!
      Ole rehellinen, sulle suututaan sitten.
      Viimeiset kaksi vuotta suhteesta mies tyydytti vain itsensä, siitä sanoinkin nätisti miksi seksiä alkoi olemaan vähemmän ja pari kertaa jo sanoin pahemmin, kun toinen oli niin helvetin tyhmä ja itsekäs.
      Tuon takia näin sinkkuna en halua miestä, koska joutuisi harrastamaan seksiä 😢