Kaikki paha mieli ei ole masennusta

On hyvä että masennuksesta ja muista mielenterveyden ongelmista puhutaan nykyisin avoimesti. Ihmiset uskaltavat hakea apua ja toivon mukaan myös saavat sitä.

Se, että tietoisuus mielenterveysasioista lisääntyy, ja ihmisten uskallus hakea apua kasvaa, johtaa tietysti siihen, että masennusta diagnosoidaan enemmän.

Mutta kuinka paljon masennusta diagnosoidaan väärin ja turhaan? Jokainen paha mieli, suru, tyhjyys tai voimattomuus kun ei ole masennusta.

Usein syytetään julkisen terveydenhuollon resurssipulaa: lääkäreillä on kiire, eikä joka potilaan tilanteeseen ehditä syventyä eikä jokaista oireilijaa voida passittaa terapiaan. Helpoin ratkaisu on kirjoittaa masennuslääkitys. Se kenties auttaa, ja sekä lääkärillä että potilaalla on sellainen olo, että jotain on tehty.

Osasyy masennusdiagnoosien runsauteen on tietysti sekin, että esimerkiksi burnoutin takia ei saa palkallista sairauslomaa, mutta masennuksen takia saa. Lisäksi monien elämä on nykyisin raskasta ja kuormittavaa, joten masennus on ihan todennäköinen sairaus. Ei silloin välttämättä aleta selvittelemään, että mitä elämässäsi on sattunut vuosikymmeniä sitten ja millaiset veriarvosi mahtavat olla.

Mutta kyseessä välttämättä ole masennus vaikka tila voisi siltä vaikuttaakin. Meillä vaan ei taida enää olla tilaa muulle pahalle ololle, kuin sille, jonka voi diagnosoida ja jota voi hoitaa lääkkeillä…

Kuva Tiago Bandeira.

Fyysiset ongelmat, kuten esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta tai raudanpuuteanemia voivat aiheuttaa masennuksen kaltaisia oireita. Jos taas ihminen kärsii vaikka unettomuudesta, ei ole mikään ihme, että hän alkaa oireilla kuten masentunut. Varsinainen ongelma saattaa kuitenkin olla nimenomaan se unettomuus, joka johtuu jostain toisesta asiasta, ei masennuksesta.

Osa persoonallisuushäiriöistä saattaa oireilla samalla tavalla kuin masennus, kuten tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteena sekä aloitekyvyttömyytenä.

Joissain tapauksissa masennuksen kaltaiset oireet voivat johtua itsestä, vaikka sitä voi olla vaikea myöntää. Runsas alkoholinkäyttö laskee mielialaa, ja jos siihen vielä lisätään se, että ei harrasteta liikuntaa, ei syödä terveellisesti, nukutaan miten sattuu eikä muutenkaan pidetä itsestä ollenkaan huolta, ei ole mikään ihme jos mieli on maassa ja elämä tuntuu synkältä. Lääkitys voi toki tässäkin tilanteessa auttaa, jos se antaa voimia järjestää elämän sellaiseksi, että siinä voi paremmin.

Merkittävin ongelma on ehkä se, että masennuksena hoidetaan kaikkea sellaista, mikä nyt vaan kuuluu elämään.

Työssään raskaan tilanteen takia ylikuormittunut saa masennusdiagnoosin ja lääkkeet.

Läheisensä kuolemaa sureva saa masennusdiagnoosin ja lääkkeet.

Vaikean avioeron keskellä kärvistelevä saa masennusdiagnoosin ja lääkkeet.

Keskenmenojaan itkevä tai lapsettomuuttaan sureva saa masennusdiagnoosin ja lääkkeet.

Työttömäksi jäänyt saa masennusdiagnoosin ja lääkkeet.

Raskaassa ihmissuhteessa kuormittuva saa masennusdiagnoosin ja lääkkeet.

Olisi totta kai kovin helppoa ja kätevää, jos ihmisen elämän isot surut olisi hoidettavissa pois pillerillä. Mutta niin ei ole, vaikka sitä paljon yritetäänkin. Monessa yllämainitussa tapauksessa lääke voi auttaa siihen, että pääsee takaisin jaloilleen.

Kuva Claudia.

Joskus raskas elämänvaihe johtaa masennukseen ihan oikeasti. Silloin on hyvä, että ihminen saa oikean diagnoosin ja tarvittaessa lääkityksen. Pelkästään suuresta surustakin toipuminen voi vaatia jotain lääkkeellistä apua. Kenties suruprosessissa ei pääse eteenpäin ilman lääkitystä. Sitä on turha lähteä arvottamaan, että kuka tarvitsi lääkitystä mihinkin tai kuka sai mistäkin minkäkin diagnoosin.

Mutta olisi hyvä, että ihmisillä olisi oikeus ja mahdollisuus tulla kohdatuksi myös silloin kun elämä on heitellyt, ilman että suoraan lyödään diagnoosi ja lääkeresepti pöytään. Ehkä se auttaisi myös omassa toipumisessa ja elämän eteenpäin jatkamisessa.

Se, että läheisen kuolema tai ero tuntuu kamalalta, vie voimat ja uskon tulevaisuuteen sekä itkettää päivin öin, on ihan normaalia. Jos ison koettelemuksen jälkeen ei tuntuisi missään, se olisi diagnoosin paikka. Ei se, että reagoi juuri siten kuin kuuluukin.

Vai eikö ihminen saa enää surra, olla uupunut tai pohtia elämän mielekkyyttä ilman, että se täytyy luokitella sairaudeksi?

Taustana käytetty tätä kirjoitusta.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.