Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Lakea.

Koti ei ole paikka, koti on tunne. Sekä asunnon omistamisessa että vuokralla asumisessa on hyvät ja huonot puolensa. Vuokralla asuminen on huoletonta, mukavaa ja vähemmän sitovaa. Toisaalta se myös tulee usein kalliimmaksi kuin oman asunnon rahoittaminen, eikä kerrytä lainkaan omia säästöjä. Suomalaisille onkin ollut tyypillistä säästäminen juuri oman asunnon muodossa. Oma asunto on usein suurin vanhuudenturva ja pitää myös asumistilanteen vakaana vuosikymmenestä toiseen. Ei siis ihme, että viimeistään perheen perustamisen kynnyksellä monia alkaa kiinnostaa oman asunnon ostaminen.

Kuva: Maria-Elina Sanjanen

Oma, vuokra vai vuokran jälkeen omaksi?

Nyrkkisääntönä voidaan pitää ostamisen olevan kannattavaa silloin, kun asunnon käyttökulut ovat vähemmän kuin vastaavan asunnon vuokra ja ostettavan asunnon arvo tulee pysymään suhteellisen vakaana tai nousemaan. Asunnon arvo taas on sidoksissa sijaintiin sekä asunnon laatuun.

Kotimainen kiinteistöalan rakennuttaja Lakea Oy tarjoaa laadukkaita omistus- ja vuokra-asuntoja ympäri Suomea, erityisesti juuri kaupungeissa ja kasvukeskuksissa. Vaikka Lakean juuret ovat vahvasti Pohjanmaalla, on yritys lunastanut paikkansa koko Suomen asuntomarkkinoilla luotettavana, turvallisena ja ympäristövastuullisena toimijana. Tutustu Lakean kohteisiin lisää täällä.

Lakean tarjoamalla Omaksi-rahoitusmallilla pääsee pienemmälläkin pääomalla kiinni omistusasumisen mahdollisuuteen. Omaksi-asunnon hallinta perustuu määräaikaiseen vuokrasopimukseen. Sopimus on tavanomaista laajempi vuokrasopimus, joka oikeuttaa sinut lunastamaan asuntosi täysin omaksi sopimuskauden jälkeen. Voit myös sopimuskauden aikana myydä asunnon hallinta- ja lunastusoikeuden kolmannelle osapuolelle tai päättää sopimuksen ja luopua asunnosta.

Budjetti

Kun päätös oman asunnon hankkimisesta on tehty, on seuraavaksi aika miettiä budjettikysymyksiä. Yleisenä ohjeistuksena voidaan sanoa, että asumiskulut tulee suhteuttaa nettotuloihin eivätkä ne saa haukata liian suunta osaa käytettävissä olevista varoista. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä maksimissaan noin 40 prosenttia kuukausittaisista nettotuloista. Asiaan toki vaikuttavat myös perhekoko ja omat kulutustottumukset. Budjettia miettiessä on hyvä myös varautua erilaisiin elämäntilanteisiin, jotka voivat heilauttaa maksukykyä eri suuntiin. Mitä jos työtilanteeseen tulee muutoksia, perhekoko kasvaa tai sattuu ero?

Kannattaa myös tutustua erilaisiin oman kodin rahoitusmahdollisuuksiin. Lakean Omaksi-asunnoissa olet paitsi vuokralainen, myös omistaja, ja valtion takaamalla yhtiölainalla rakennetut kodit ovat keino päästä kiinni omaan asuntoon ilman henkilökohtaista asuntolainaa ja vakuuksia.

Rahoitusvaihtoehdot ja lainaneuvottelut 

Asuntolainaviidakko saattaa hämmentää. Mitä tarkoittaa Euribor- ja Prime-korko, korkomarginaali, korkosuojaus tai lainaturva? Entäpä mikä on riittävä asuntolainavakuus?

Asunto itsessään ei riitä yksinään koko lainan vakuudeksi edes suurimmissa kaupungeissa, vaan pankit haluavat lisävakuuksia usein noin 20-30% verran lainamäärästä. Asunnot varsinkin kaupungeissa ovat kalliita ja omarahoitusosuuden säästäminen voi tuntua mahdottomalta ikuisuusprojektilta. Lakean tarjoamalla Omaksi-rahoitusmallilla pääsee kuitenkin pienemmälläkin pääomalla kiinni omistusasumisen mahdollisuuteen.

Asuntolaina on pitkä, usein monien vuosikymmenien aikainen, laina. Kaikkien lainojen tavoin siihen sisältyy kuluja. Lainan korot koostuvat viitekorosta, eli usein joko Euroopan keskuspankin säätelemästä euroalueen yhteisestä Euribor-korosta tai pankin omasta Prime-korosta, sekä marginaalikorosta, joka maksetaan kiinteänä viitekoron päälle. Yhdessä nämä muodostavat lainan nimelliskoron. Viitekorot luonnollisesti vaihtelevat yleisten talousnäkymien mukaan. Viitekoroille on kuitenkin mahdollista ostaa korkosuojaus, mikä takaa sen, että korkoa ei tarvitse maksaa yli tietyn ennalta määritellyn tason. Etukäteen on mahdotonta spekuloida, tuleeko korkosuojauksen ostaminen lopulta kannattavaksi vai ei, mutta ennakoitavuutta ja turvallisuutta omaan talouteen se ainakin tarjoaa. Lainaturva taas on erikseen ostettava vakuutus, joka suojaa lainanmaksua hetkellisen maksukyvyttömyyden, kuten sairauden tai työttömyyden, kynnyksellä. Korkosuojauksen tapaan lainaturvan tarpeellisuutta on tietysti mahdotonta ennakoida etukäteen. Kaikkien vakuutusten tapaan myös lainaturvan ehtoihin kannattaa perehtyä etukäteen hyvin huolellisesti.

Lopulta lainaa valitessa tärkeintä on huomioida nimenomaan lainan kokonaiskustannukset. Se on hinta, jonka maksat vastikkeeksi sinulle myönnetystä lainasta.

Asunnon valitseminen

Kun budjettikysymyksistä ja lainaneuvotteluista on selvitty, päästään jännän äärelle! Nimittäin ihan oikeasti katselemaan asuntoja! Asunnon ostossa maltti on valttia ja päätös on tehtävä huolella. Ensin kannattaa rajata alue, mistä asuntoja lähdetään hakemaan. Joillakin se voi olla vielä täysin mietinnän alla, toisilla taas jo vakiintunut elämä tietyllä alueella, eikä esimerkiksi lasten päiväkoteja ja kouluja haluta lähteä vaihtamaan. Olipa tilanne miten vain, niin varsinkin lapsiperheiden kannattaa kiinnittää erityistä huomiota tulevan arjen sujuvuuteen. Löytyykö läheltä hyvin päiväkoteja ja kouluja, entä millaiset ovat julkiset liikenneyhteydet tai oma työmatka?

Kun alue on tarkentunut, on aika seuloa tulevan kodin ominaisuuksia. Markkinoilta löytyy niin uudiskohteita kuin vanhaa rakennuskantaakin. Alla seisovia tontteja on sekä omia että vuokralla olevia. Mitä nämä sitten merkitsevät käytännön kannalta?

Uudiskohteet ovat täysin uusia tai vielä rakenteilla olevia asuntoja ja usein kalliimpia kuin vastaava vanhempi asunto. Uudessa asunnossa asuminen on kuitenkin huolettomampaa, koska remonteista, kunnostuksista ja niiden kustannuksista ei ole huolta moniin vuosiin. Parhaassa tapauksessa on myös mahdollisuus päästä itse vaikuttamaan rakennusvaiheen pintamateriaalivalintoihin ja muihin sisustusratkaisuihin.

Talot on rakennettu joko asunto-osakeyhtiön omalle tontille tai sitten vuokratontille eli jonkun muun tahon omistamalle tontille, jonka käytöstä yhtiö maksaa vuokraa. Oma tontti näkyy aina asunnon hinnassa. Vuokratontilla taas asuntoon pääsee käsiksi halvemmalla, mutta  tontin vuokrankorotukset, mikäli sopimus on pian päättymässä, voivat tuntua pidemmän päälle nousevina asumiskustannuksina.

Asunnon huonemäärällä, pohjaratkaisulla ja muuntautumisen mahdollisuuksillakin on väliä. Miten asunto sopii eri elämäntilanteisiin? Löytyyhän jokaiselle perheenjäsenelle tarpeeksi omaa tilaa? Entä tarvitaanko työhuonetta tai onko kenties perheenlisäystä vielä suunnitteilla?

Lakean kodeissa on laaja ja monipuolinen valikoima asuntoja erilaisiin elämäntilanteisiin. Perinteisen rakennusosaamisen lisäksi Lakea on toiminut kerrostalojen puurakentamisen edelläkävijänä jo useampia vuosia. Viimeisimpänä innovaationa ovat Lakean Sydänpuu-talot, jotka yhdistävät betoni- ja puurakentamisen aiempaa turvallisemmalla ja kustannustehokkaammalla tavalla. Sydänpuu-taloissa betoniset kylpyhuone-elementit kasataan rakennuksen keskelle, ja muut asuntojen tilat ovat täysin puuelementeistä tehtyjä. Koska talon eri elementit voidaan näin rakentaa toisistaan erillään, omissa tehtaissaan, mahdollistetaan elementtien valmistus optimaalisissa olosuhteissa.

Mihin kiinnittää erityisesti huomiota?

Asuntoa ei pidä ostaa pelkällä tunteella. Paneudu erityisen huolella näihin asioihin: yhtiöpaperit ja talon tekninen rakenne. Yhtiöpapereista selviävät sekä tehdyt että tulevat remontit. Erityisesti putkiremontti on kallis remontti ja sen kustannukset on hyvä huomioida etukäteen. Valmiiksi putkiremontoiduissa kohteissa tehty remontti taas näkyy jo myyntihinnoissa.

Omistusasunnosta maksetaan asuntolainan lisäksi tyypillisesti hoitovastiketta ja mahdollisesti myös rahoitusvastiketta. Hoitovastikkeella katetaan talonyhtiön yleisiä huoltoon ja kunnossapitoon liittyviä kuluja. Rahoitusvastike taas on talonyhtiön ottamaa yhteistä lainaa, jota on mahdollisuus maksaa osissa (tai kerralla kokonaan) pois hoitovastikkeen tavoin. Sekä hoito- että rahoitusvastike tulee huomioida asumiskustannuksiin.

Talon rakennustekniikan arvioiminen voi olla hankalaa maallikolle ja onneksi Suomessa pääsääntöisesti rakennuskanta onkin varsin laadukasta. Kiinnitä kuitenkin erityisesti huomiota talon kuntoon, mikäli siitä löytyy joitain riskirakenteiksi miellettyjä ominaisuuksia. Esimerkiksi kuntotarkastuksen ja kosteusmittauksen kustantaminen ennen kauppoja on pieni hinta tulevasta investoinnista.

Tarjouksen tekeminen

Joskus täydellinen asunto saattaa tulla saman tien vastaan, toisinaan sitä joutuu etsimään kauemmin. Kun nappiosuma on viimein löydetty, ilmaistaan kiinnostus asunnon ostoon virallisella ostotarjouksella. Tarjousta tehdessä kannattaa olla varma valinnastaan. Tarjoukset ovat nimittäin lähes poikkeuksetta sitovia ja kaupan peruuntuessa saattaa joutua pulittamaan ennalta sovitun sakkohinnan toiselle osapuolelle.

Asuntoa ostaessa puhutaan aina isoista rahasummista. Ostajaa myös mietityttää luonnollisesti se, ettei tule maksaneeksi ylihintaa kohteesta. Omaa asuntoa hankkiessa kannattaakin hyvissä ajoin etukäteen tutustua alueen tarjontaan ja hintatasoon, jotta tosipaikan tullen osaa muodostaa objektiivisen käsityksen kohteen arvosta.

Vaikka tarjouksen tekeminen on hyvä suorittaa aina harkiten, ei täydellisen asunnon osuessa kohdalle kannata aikailla turhia. Tinkiminen saattaa joskus olla paikallaan, mutta aivan pienten summien kanssa ei pidä jäädä vatvomaan. Erityisen suositut kohteet voivat irrota lopulta jopa pyyntihintaa korkeammalla summalla, mikäli useampi ostaja on halukas tekemään kaupat.

Asunnon varaaminen uudiskohteesta

Kun hankit asuntoa uudiskohteesta, voit varata asunnon ennakkoon eikä siitä tehdä samanlaista ostotarjousta kuin käytetystä asunnosta. Kun olet tarpeeksi ajoissa liikenteessä, pääset valitsemaan oman asuntosi pintamateriaaleja. Mikäli maksat asunnosta varausmaksun se palautetaan, jos kauppaa ei synnykään. 👍

Kaupantekohetki

Kun ostotarjous on hyväksytty, koittaa viimeinen vaihe ennen elämää uuden asunnon omistajana: kauppojen tekeminen. Vaikka into uuteen asuntoon muuttamiseen on jo suuri, myös tämä vaihe on silti syytä hoitaa huolella. Tutustu etukäteen ennen kaupantekohetkeä vielä kerran kaikkiin asiakirjoihin, mahdollisiin kuntotarkastustuloksiin ja kauppakirjaan, jotta kaikki yksityiskohdat ovat varmasti oikein. Koska harvalla meistä on taskunpohjalla asunnon verran säästöjä, järjestetään kaupat yleensä pankissa, josta ostaja on hakenut asuntolainan.

Kaupantekohetkellä allekirjoitetaan kauppapaperit ja suoritetaan maksut – joko kokonaan tai maksusuunnitelman mukaisesti. Ostajan on myös huolehdittavat veroasiat kuntoon, sillä asuntokaupasta on useimmiten maksettava varainsiirtoveroa, joka erääntyy varsin pian kaupantekohetken jälkeen.

Uudiskohteen kauppa tehdään usein myyjän toimistolla tai jopa omalta kotisohvalta allekirjoittamalla kauppakirjat sähköisesti. Uudiskohteen kauppahinta maksetaan rakennusaikana erissä. Asunnon hinnasta yleensä osa on yhtiölainaa, jota maksetaan asumisaikana vastikkeen muodossa. Yhtiölainan voi myös halutessaan maksaa kerralla pois. Varainsiirtovero maksetaan uudiskohteissa vasta kohteen valmistumisen jälkeen.

Kauppojen tekemisen yhteydessä – tai muuna ennalta sovittuna ajankohtana – saat myös käsiisi uuden kodin avaimet. Sitten alkaakin uusi jännittävä taival ihan uudessa kodissa!

Kiinnostaako kodinvaihto? Kerro tilanteetasi kommentissa ja osallistut arvontaan, jossa voit voittaa pehmeän paketin laadukkaita kotimaisia sisustustuotteita, kuten Jokipiin Pellavan torkkupeiton.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arvonnan säännöt: arvontaan voivat osallistua kaikki halukkaat Huonon Äidin kanavissa Facebookissa, Instagramissa ja nettisivulla. Voitot arvotaan seuraavasti: 1 torkkupeitto Facebookin, 1 torkkupeitto tämän nettisivun ja 1 torkkupeitto Instagramin osallistujien kesken. HUOM! Meidän arvonnoissamme ei koskaan kysytä sinulta luottokorttitietoja ja henkilötietojasi, paitsi voittajalta kysymme yhteystiedot palkinnon toimittamista varten. Palkinnnot arvotaan 29.4. ❤️

Tämä on kaupallinen yhteistyö Lakean ja Huonon Äidin välillä.  15 pohjalaisen kunnan omistama Lakea Oy on toiminut jo 40 vuotta suomalaisen asumisen kehittäjänä ja rakennuttanut Suomeen historiansa aikana yli 11 000 asuntoa. Rakennuttajayhtiöstä on kehittynyt laadukkaan asumisen osaaja, jonka toiminta on laajentunut valtakunnalliseksi.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 94 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Oona Peruuta vastaus

94 vastausta artikkeliin “Kaikki elämässämme lähtee kotoa – kodin ABC”

  • Nini sanoo:

    Ei ole tällä hetkellä tarvetta, mutta ehkä tulevaisuudessa

  • Luulu sanoo:

    Ei ole ajankohtaista, sillä meidän omakotitalo palvelee vielä hyvin

  • kiti sanoo:

    ei ole ajankohtaista,koska meillä on uusi omakotitalo

  • Mardu sanoo:

    Kiinnostaisi kodin vaihto, mutta se ei ole mahdollista tällä hetkellä. Asumme kolmiota nelihenkisenä perheenä. Tytär minun aiemmasta suhteesta on jo kotoa pois muuttanut. Nukumme puolison kanssa olohuoneessa joten olisi ihana asua väljemmin. Mutta aikaansa kutakin. Vuokralla ollaan paritalossa jossa omaa pihaa. Vuokraisäntä antaa lasten pomppia trampalla vaikka on heidän perheen lasten. Tästä on lyhyt matka keskustaan ja poikien kouluihin. Mummot asuu ihan kivenheiton päässä( yht.4kpl). Joten on paljon asioita jotka on hyvin.

  • Ninnu sanoo:

    Oman asunnon osto on haaveissa ja siitä haluankin keskustella esim pankissa lähiaikoina

  • Sannamarianna sanoo:

    Oma koti ois ihana, mutta ei ole taloudellisesti mahdollista, joten ei kiinnosta. Olen asunut tässä asunnossa 9 vuotta ja tää on sijainniltaan huippu, ihana asunto ja rauhallinen ympäristö, joten senkin puolesta olis iso kynnys muuttaa pois.

  • Olga sanoo:

    Muutin joulukuussa ihanaan kotiin, joten tällä hetkellä itseäni ei kiinnosta kodinvaihto.

  • Murray sanoo:

    Kodinvaihto ei juuri tällä hetkellä ole ajankohtainen.

  • Emilia sanoo:

    Kodinvaihto juuri päällä eli kyllä kiinnostaa 🙂

  • HJ sanoo:

    Ei kiinnosta tällä hetkellä kodinvaihto, asun opiskelija-asunnossa.

  • Sanna P sanoo:

    En, sillä ostimme jo viime vuonna unelma-asunnon.

  • Oona sanoo:

    Asumme vuokralla, talo on ihana, mutta vuokra korkea (Se on ainut miinus tässä asumisessa), mutta omaakaan emme tällä hetkellä saa.

  • Piia sanoo:

    Haussa olisi omakotitalo vuokralle ja oman myynti

  • Tarja sanoo:

    Asunnon vaihto ei tällä hetkellä ole ajankohtainen