Olen horoskoopissa neitsyt. Neitsyet kuvataan pikkutarkoiksi ja säntillisiksi nillittäjiksi. Sitä ei kyllä uskoisi, kun katsoo keittiön pöytää. Kerään siihen kaiken, mikä on tarpeellista ja vetoan residenssin vaatimattomaan 82 m2 kokoon. Ruokailulle on aina erikseen raivattava tilaa.

Vaatekaappini on enemmän tungettua mallia kuin värikoodattua. Kuitenkin tiedän silmät suljettuina, mitä on keittiön kaapin alahyllyllä vasemmalla ja missä on vasara, pinsetit tai lapsen todistus vuodelta 2000. Olen ehkä kaksijakoista järjestysmielialahäiriötä poteva neitsyt.

Erityisesti nipottajan piirteeni nousevat esiin kun on jouluvalmistelujen aika!

Viimeistään joulukuun alkaessa jokaisen kunnollisen äidin on muistettava ostaa lapsukaisille joulukalenteri. Nipo on jo ostanut ne. Tai rakentanut ja hommannut niihin puolet luukuista ilmestyvistä pikkulahjoista. Nipo on myös nostanut joulukoristelaatikot esille ja parhaimmat lajin edustajat ovat taikoneet huushollinsa jouluasuun yhden illan aikana. Unohtamatta jouluvaloja ulos. Varalamput ovat kaapissa valmiina (tosin se yksi kirottu himmeli ei toiminut, vaikka vaihdoin lamputkin!!).

Kuva Annie Spratt.

Olen aina säästänyt edellisvuoden joulukortit. Niiden lähettäjille lähtee tänäkin vuonna kortit. Sitten ne voidaan laittaa kierrätykseen. Henkilökohtaiseen nillitykseen kuuluu myös se, että en missään nimessä laita joulukortteja siihen mauttomaan punaiseen kuoreen, joka jaetaan postista. EI. Minä vien korttini Helsingin pääpostin laatikkoon, jossa ne leimataan kauniilla leimalla. Saamani kortit kiinnitän seinään. Omasta mielestäni parhaimmat yksilöt pääsevät ”hyvälle” paikalle ja rumemmat ylemmäs!! Minua ärsyttää, kun kortteja tulee joskus joulun jälkeen. Niiden nyt vain PITÄÄ tulla ajoissa!

Pyrin käymään Kauneimmat joululaulut-tilaisuudessa joka ikinen joulukuu. Ja tietysti säästän ne lauluvihot, jotka sieltä saa. En oikein tiedä kyllä itsekään miksi. Suurin piirtein samat värssythän niissä on joka vuosi. Myönnän hermostuvani, jos en aina ole päässyt paikalle.

Minulla on myös jouluvihko, johon olen merkannut joululahjalistan. Ikinä ei ole jäänyt opettaja, tarhan täti tai muskariope ilman lahjaansa! Niin pitkälle en sentään mennyt, että olisin listannut, mitä ja keneltä lapseni saivat lahjoja… Samaan vihkoon kirjoitan myös ruokalistan ja ostoslistan. Minulla on ystävätär, joka hoitaa nämä samat asiat excel-taulukolla. Arvatkaa, onko hänenkin horoskooppinsa neitsyt…

Loppukaneettina voin kertoa, että yläasteikäisenä kirjoitin väärin englannin kokeessa joulun (christmas). Jätin t-kirjaimen pois.. Punakynän jälki koepaperissa sai mieleni järkkymään! Sen jälkeen en koskaan ole kirjoittanut sitä väärin.

Hyvää joulunodotusta kaikille toivottaa nimimerkki Nipottaja!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Laura Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Joulunipottajan salaiset tunnustukset”

  • Laura sanoo:

    Ihan kuin minun elämästä. Tai ainakin melkein, ilman pääpostia. Ja säästän kortit ikuisesti. Minulla on vihko, johon kirjaan annetut lahjat, lähetyt ja saadut kortit. 😀