Mistä tämä käsitys on tullut, että lapsille pitää koko loman ajaksi ja joka päivä olla ohjelmaa?

Mistä lapset itse ovat keksineet sitä vaatia?

Mitä me tehdään huomenna? Mitä me tehdään tänään? Mitä me tehdään viikonloppuna? Mitä me tehdään ensi viikolla? Kouluikäiset lapset ovat ihan hepuleissa siitä, että mitä tehdään!

Kysely jatkuu ja jatkuu: mitä tehdään ja mitä tehdään milloinkin! Joka päivälle pitäisi olla ohjelmaa, pelkästään kotona ei voi olla, eikä ”mene ulos leikkimään” kehotus tehoa.

Pahinta on se, että tekemisen pitäisi olla jotain hienoa. Huvipuistoja tai muuta. Mikään ehdotus ei kelpaa, jos se ei ole trampoliinipuisto tai huvipuisto tai pikaruokaravintola tai ulkomaanmatka.

Museo – tylsää.

Metsäkävely – emmä haluu.

Uimaan rannalle – siellä on levää emmä.

Leivotaan – ok (lopputulos on, että äiti leipoo yksin ja lapset nuolevat kulhot ja närpäisevät valmista piirakkaa 2×2 cm palat).

Kotieläinpuistoon – ääh eikä.


Kuva Katherine Auguste.

Kävelylle – emmä jaksa.

Päiväretkelle naapurikaupunkiin – mitä me tehdään siellä?

Yhteysaluksella saareen – miksi?

Siivotaan – ei todellakaan!

Hohhoijaa, mikäs sitten kelpaisi!

Pienen lapsen kanssa oli sentään helppoa, leikkipuisto kelpasi aina. Erityisen hieno päivä oli, jos mentiin siihen vähän kauempana sijaitsevaan isompaan leikkipuistoon!

Mutta ei kelpaa koululaiselle, ei leikkipuisto eikä mummola. Pitää olla ohjelmaa jos monenmoista tai muuten lapsi narisee sohvalla että ”jos sä et keksi ohjelmaa niin mä rippaan tylsyyteen”. Todennäköisesti ”ripata” tarkoittaa kuolemista. Ilmaisu tulee kaiketi lyhenteestä R.I.P., rest in peace. Tämä on valistunut arvaus.

Vanhemmalla on oikeasti paineet keksiä tekemistä. Koska muuten lapsi on koko ajan puhelimella katsomassa videoita. Tai valittaa. Tai katsoo videoita ja valittaa.

Tämä taitaa olla nyt se piste, missä alkaa voivottelemaan, että ei meidän nuoruudessa tällaista ollut… Mutta ei ollut! Silloin leikittiin ulkona ja luettiin Aku Ankkaa tuntikausia ja askarreltiin.

Pitkät kesäloman päivät oltiin yksin kotona, ja jos päästiin maalle niin ei sielläkään mitään ohjelmaa ollut. Kerran kesässä päästiin huvipuistoon, ja jos tuuri kävi niin lisäksi vesipuistoon tai eläintarhaan. Siinä se sitten oli.

Manguttiinko tylsyyttä? Sitä en muista. Mutta vaikea uskoa, että meidän vanhempamme olisivat tunteneet syyllisyyttä siitä, että lapsille ei ollut joka päivälle organisoitu jotain erityiskivaa tekemistä. Tai tekemistä ollenkaan!

Burnout olikin mahdollisuus

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 10 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ronwe Peruuta vastaus

10 vastausta artikkeliin “”Jos sä et keksi ohjelmaa, mä rippaan tylsyyteen””

  • Ronwe sanoo:

    En muista kokeneeni lapsuudessani tylsyyttä. Mulla oli aina paljon tekemistä, kavereiden kanssa ja yksinäni. Tosin ei meillä ikinä mitään ohjelmaa järjestettykään, edes muksuna ei viety leikkipuistoon vaan olin isompien sisarusten mukana pihalla. Kai se on ollut sitten joku siunaus, ettei vanhemmat ikinä keksineet meille mitään tekemistä tai järjestäneet ohjelmaa. Nyt aikuisenakin osaan nimittäin viihdyttää itseäni myös ilman puhelinta ja kavereita. Keksin aina tekemistä, oli se sitten palapelien kokoaminen tai sukkalaatikon järjestely. Tai vaan sohvalla makoilu omien ajatusten kanssa.

  • Ei aina tarvitse ohjelmatoimisto sanoo:

    Puhelinajan voi ja kannattaa rajata lapsilta ja totuttaa ajatukseen, että keksivät itse tekemistä. Tähän kuuluu myös tylsyyden kestäminen ja sitä kautta se omatoiminen tekemisen keksiminen.
    Ei meillä ainakaan toimi se, että tullaan kysymään mitä voisi tehdä ja ehdotan siihen asioita. Mikään ei kelpaa. Vastaankin monesti että en ole mikään ohjelmatoimisto, että saavat itse miettiä mikä on sillä hetkellä mukavaa.
    Huvipuistossa voi käydä vaan kerran kesässä ja ei sitä ohjelmaa tarvitse olla joka päivälle olemassa. Tai jos tarvii, niin ei meillä ainakaan ole, enkä koe tippakaan syyllisyyttä siitä.
    Se auttaa paljon, jos on kavereita kenen kanssa yhdessä voi mennä ja tehdä ja leikkiä ja tarvittaessa tylsistyä hetken yhdessä.

    Välillä vastaan näihin ”mitä voisin tehdä” kysymyksiin listaamalla kotitöitä tai perus lue, piirrä tms asioilla ja yleensä mikään pitkältä listaltani ei kiinnosta.

    Mutta, tärkeintä mitä sinä tästä aikuisena ajattelet ja toimitko nyt niiden periaatteiden mukaisesti itse, ettet joudu ohjelmatoimistoksi? Ja onko se sulle toimintatapans ok?

  • Kesäheinä sanoo:

    Oon ottanut puhelimet pois, niin rupeaa leikkiminen kiinnostaa. Ja elämässä pitää olla tylsää niin keksii ideoita

  • Purpeli sanoo:

    Meidän äiti oli heittämässä leluja/lautapelejä pois jos ei kerran niillä enää leikitä….Kyllä alkoi lelut/pelit kiinnostaa!

  • Siivousta tylsyyteen sanoo:

    Myö kun valitettiin tylsyyttä, niin äidin vastaus oli lähes poikkeuksetta ”no sitten joudat siivoamaan”, tylsyys hävisi kuin pieru Saharaan ja tätä samaa käytän omilleni. En ala isoille ipanoille enää keksiä huvituksia, jos eivät keksi tekemistä ite, niin sitten siivotkoon.

    • Liisa sanoo:

      Arvaapa toimiiko meillä? Muksu nimittäin osallistuu innolla kotitöihin ja vielä parempaa on, jos pääsee jomman kumman vanhemman mukana nikkarointi/remontointihommiin. Ei kai siinä, kyllähän ne lapsen tekemät kotityöt on meiltä aikuisilta pois, että sinänsä en valita. Mutta mikä harmittaa on se, että lapsi ei ihan oikeasti keksi itse ikinä mitään tekemistä jos kavereita ei ole saatavilla. Jopa kotitöitä tehdään mieluummin kuin tylsistyytäisiin hetki ja keksittäisiin itse tekemistä.

      Ollaan alettu vastata näihin ”tylsää, mitä tekis?” -juttuihin, että tylsyys on luovuuden alku. On hyvä olla välillä tylsää niin alkaa mielikuvitus laukkaamaan ja keksii vaikka mitä tekemistä. Ja jos ei keksi, niin olkoon tylsistynyt. Kyseessä siis 12 vee, joka kyllä osaa ja saa liikkua vapaasti kodin ulkopuolella ja mennä vaikka kirjastoon tai uimaan yksinään.

  • Että sieppaa sanoo:

    Mun täytyy myöntää että ärsyttää ihan törkeesti kun kuulen kuinka kakarat mankuu vanhemmilleen että on tylsää. Eikö noille herrantertuille voisi sanoa että NO KEKSI JOTAIN SIT äläkä siinä mangu. Sehän on ihan jokaisen oma asia keksiä tekemistä, ei se ole mitenkään vanhempien vastuulla.

  • Kaisuli sanoo:

    Kyllä muistan mankuneeni tylsyyttä 😀 ei silti menty mihinkään hienoon.

    • Hämmentynyt sanoo:

      Millos tää käytös tuli lapsilla kuvaan? 🤔 Siis ihan uuutta mulle! Mun lapset on 20 v ja 16 v eikä kyl ole koskaan ollu tollasia mankujia vaan kauhee touhu päällä aamusta iltaan aina ollut! Eli pitääkö tässä alkaa pelkää nyt jo omia tulevaisuuden lapsenlapsia?😅

      • Nimetön sanoo:

        Kyllä siinä minusta on tapahtunut muutosta. Omassa lapsuudessa oli enemmän poikkeus kun sääntö että lomalla joku pääsi sinnetänne ja tuonne ja teki vaikka mitä. Meillä kesälomalla oltiin kotona,mentiin mökille ja kerran pääsi huvipuistoon. Uitiin,pelattiin pihalla ja leikittiin. Toki semmosia satunnaisia juttuja saattoi olla kuten museokäynti. Mutta että aikuiset eivät olleet ohjelmatoimistoja.
        Oma lapsi on 13v ja häntäkään emme ole totuttaneet siihen että aina mennään tehdään. Pienenä riitti se leikkipaikka leirintäalueella ja omat leikit, tuntuu että nykyään ensimmäinen kysymys kohdetta etsivällä on se missä on mahdollisimman paljon kivaa tekemistä ja aktiviteettia että minkäänikäinen lapsi viihtyy. Oletuksena jo väistää se tylsää. Lomat ravataan sinnetänne kohteesta toiseen. Mikään perusleikki ei ole mitään.